MOKOMA.COM

Mikäs oli Sirkkeliin lähtiessä, kun takana oli mainio veto muutama päivä sitten Nosturissa ja lauteina toimisi Nosturin tapaan maan terävintä kärkeä edustava Tavastia-klubi. Jo lähtökohtaisesti keikasta teki hieman erikoisen setin lyhyys: selvää jälkeä piti syntyä alle puolessa tunnissa. Eihän siinä ehtisi tulla edes hiki.

Myöhemmin tuona iltana hikikarpalot virtaisivat kuitenkin valtoimenaan – nimittäin tuskasta.

Soundcheck tehtiin vajaalla porukalla, kun Kuisma ei päässyt paikalle sählypelinsä takia. (EDIT: On se 3. divarissa salibandyä, vaikkakin huonoa sellaista. – Kuisma) Paitamyyjänä, kitarateknikkona ja suurena humoristina tunnettu Santtu “Sage” Hämäläinen kuitenkin paikkasi kitarataiteilijaa ansiokkaasti.

Tavastian mainiot pöperöt nautittuamme vetäydyimme Hygelle odottelemaan keikan alkua ja nauttimaan jääkiekkoviihteestä. Sitten se tapahtui. Puhelin soi, “langan” päässä sopertaa Kuisma ACL:stä, MCL:stä, NHL:stä, sairaalasta ja ties mistä. Selväksi kuitenkin tulee, että miehen ja polvensa tila on huono ja saapuminen keikalle vähintäänkin vaakalaudalla.

Mutta kun rokkari on ajanut itsensä keikka-moodiin, on tuosta tilasta mahdoton peruuttaa ilman esiintymistä ja/tai kokovartalopuudutusta. Alkujärkytyksestä toivuttuamme teimme muutamassa sekunnissa johtopäätöksen, että soittamaan on päästävä ja että Mokoma nousisi tänään Tavastian lavalle kahden kitaristin voimin, nimistä ja naamoista viis.

Muutaman sekunnin kuluttua edellisestä päätöksestä, oli Hygen vanha Charvette-kitara jo lyöty Santtu “Peloton” Hämäläisen syliin ja Kurimus-cd stereoihin. Enimmäkseen klassisen kitaran parista kannuksensa hankkinut Santtu sai tiukahkon haasteen: kuusi biisiä thrashia lihasmuistiin kolmessa tunnissa ja ensiesiintyminen rokkikeikalla täydellä Tavastialla!

Kynsiä pureskellen vastaanotimme viestejä Kuismalta tilanteen etenemisestä: “ristiside ilmeisesti poikki”, “puolen vuoden juoksukielto”, “kolmiolääkkeitä”, “iso viskipullo”… Kuisman saapuminen näytti yhä epävarmemmalta, mutta helpotukseksemme Santtu otti ohjelmistoa haltuun pikavauhdilla.

Santun treenaus jatkui täyden Tavastian takahuoneessa, kunnes hartaasti odotettu puhelinsoitto tuli: “Mie oon taksissa. Vitutti ihan liikaa. Tulkaa kohta hakee mut ja kitara ovelta.” Pian talutimme sisään henkisesti ja fyysisesti koville joutuneen, kepeillä nilkuttavan miehen, jota aiemmin tapasimme kutsua myös nimellä “Herra Mukavuudenhalu”… Nykyisin kaverin koko nimi kuuluu Kuisma “Bad Muthaf***a” Aalto.

Santtu sai yhden miehen valmiusjoukoksi ryhtymisestään palkkioksi vuolaita kiitoksia ja toverillista läheisyyttä. Pystytettyään Tavastian lavalle Kuismaa varten inva-paikan, palkittiin hänet vielä ylennyksellä tekniseksi upseeriksi.

Itse keikka sujui kaiken jännittämisen jälkeen loistavasti. Tilaisuus adrenaliinin purkamiselle tuli todella tarpeeseen. Soitettuamme sovitut kuusi kappaletta ja Kuisman päästyä takahuoneeseen, alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että yleisö tahtoisi lisää. Koska missään ei näkynyt lavamanageria puhaltamaan peliä poikki, totesimme Kuisman kuntouttamisen olevan prioriteetti. Niinpä mies sai voimistaa käsilihaksiaan ja nilkuttaa keppeineen takaisin baarijakkaralleen soittaakseen vielä kappaleen verran Chargedia. Koska oletimme aikamme olevan jo selvästi ylitetty, vedimme joukkomme jälleen lavalta. Mitä vielä. Jengi huutaa lisää, eikä dj reagoi mitenkään. Tahtoivat Avoimen haudan, jota ei oltu soitettu aikoihin, eikä muuten ollut tarkoitus enää soittaakaan. Mutta vaikea sitä on esiintyvän taiteilijan (lue: narsistipaskiaisen) kieltäytyä yleisön kutsusta. Ei muuta kuin Kuisma vielä kerran lavalle ja Deathia kehiin…

Keikka oli ehkä erikoisin, mutta myös antoisimpia soittamiamme. Tapaus kertonee myöskin jotain tätä hommaa tekevän mielenlaadusta tai kenties sen puutteesta: rokkihommia ei perkele jätetä väliin, vaikka niitä olisi tarjolla joka päivä ja vähintäänkin yllin kyllin. Edellisen kerran orkesterimme nousi lavalle vajaamiehisenä Lemillä. Silloin joukosta puuttui Marko…

Vauhdikkaasti livahtanut Mokoma-vuosi saatettiin arvoiseensa päätökseen Nosturin lauteilla. Vuoden vaihtumista ei ehtinyt edes huomata, ja raketit jäivät näkemättä kun aika meni bäkkärillä kynsiä syödessä.

Edellisestä reissusta (Turku ja Lappeenranta) jäi jotenkin nihkeä maku, vaikka keikoissa ei yleisön puolesta ollutkaan mitään valittamisen aihetta. Jotenkin keikat vain napsahtivat tyhjään hetkeen, kun soittajain paras keikkavire oli jo tiessään ja katse suunnattu kohti uutta levyä. Nosturissa saimme oivan tilaisuuden siirtyä uuteen vuoteen ja keikkatauolle tuntien, ettei me nyt aivan paska live-bändi olla.

Kansaa saapui paikalle aivan kiitettävästi. Loppuunmyyty tilaisuus ei ollut, mutta ainakin puolen tuhatta juhlijaa salissa pulisi ja pulitti. Jännitys on usein hyvän keikan merkki, ja tällä kertaa siitä ei ollut puutetta. Northern Disciplinen esitystä ei kyennyt vapinalta seuraamaan kuin neljäsosa biisin verran.

00:15 kajahti ‘Marjat’ ilmoille, joka oli otettu settiin mukaan pitkän tauon jälkeen ja ihan kivahan tuo oli taas vetäistä. Tulipa mieleen, että ‘Marjat’ taisi olla ensimmäinen biisi, joka syntyi ikään kuin ‘Kurimusta’ varten. Tarjosimme innokkaalle juhlakansalle myös säästeliäästi esitetyn ‘Silmäterän’ sekä uudet biisit ‘Haudan takaa’ ja ‘Poltetun maan taktiikkaa’. Varsinkin uudet kipaleet ovat hemmetin mukavia soittaa livenä! Kunhan ne ehtisi tässä uusine kavereineen vielä ihan levyllekin rykäistä. Muuten setti oli sitä samaa vanhaa, mutta hyväksi havaittua. Biisilista taisikin olla mokotabissa luettavissa.

Nosturi on teknisten puitteiden puolesta Suomen paras keikkapaikka. Kiitos uudenkarhean tekniikan ja ammattitaitoisen henkilökunnan, soundi hivelee korvia ja valot silmiä aina niin lavalla kuin salinkin puolella.

Arvoisa yleisö oli odotettua paremmin hereillä, vaikka juhlat olivatkin jo taittumassa ehtoonsa puolelle. On muuten mielenkiintoinen seurattava tuo lavan ääreen kerääntynyt porukka: siinä yrittävät hentoiset kauniimman sukupuolen edustajat lauleskella kappaleita mukana, kun samalla nuoret uroot tuottavat vieressä toisillensa mustelmia mosh-pitissä. Ei ole kuulemma aina aivan kitkattomasti tämä yhteiselo sujunut. Molemmat yleisönosat ovat meidän kannaltamme ehdottoman tervetulleita. Tiedättehän, että pitissä voi oikeasti törmäillä pahoinpitelemättä sivullisia, ja biiseistä voi naatiskella rauhassa pikkuisen kauempana tuosta testosteronimyrskystä. Olkaa huomaavaisia.

Encore-viisujen jälkeen liityimme lähimpiemme seuraan uuden vuoden juhlintaan. Juomat tarjosi talo ja musiikin iltama-orkesterien valio, Viikate.

Mokoma nöyrimmästi kiittää elämänsä vuodesta 2003 sellaista määrää yhteistyökumppaneita, bändejä ja ihmisyksilöitä, että listaa ei uskalla tähän ryhtyä laatimaan. Sitä paitsi ei myö enää teitä kaikkia tunnettakaan edes etunimeltä.