Studio 2005

Hyge kirjoitti:

Mites studioparran kasvattelu jaksaa? Voisi kuvitella, että Tuomolla on melkoisen muhkea pensseli ylähuulessa, jos karvat ovat saaneet vapaana rehottaa.

Studio-Hammetit alkavat hahmottumaan yhä tuuheampina!

Aamulla louhittiin Kuu saa valtansa auringolta -kappaleen puhtaat kitarat. Luitte oikein, puhtaat kitarat. Soundi löytyi meikäläisen eclipsen puolitettavasta etumikistä ja Miitrin vanhasta Music Man -vahvistimesta. Hienolta kuulostaa.

Seuraavaksi siirryttiin päinvastaisiin tunnelmiin Köpödödön pariin. Mie sain harvinaisen v*ttumaisen kuuloiset kitararaitani jo purkkiin, Kuisma aloittelee tuolla omiaan. Mesa Stileton viiltävyys on omimmillaan tuollaisessa äärinopeassa alavireisessä sahauksessa. Ihan tulee mieleen death metallin viidetoista vuoden takaiset kulta-ajat. Ihanaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Sirpin tempo (223bpm) on tosiaan aika hätäinen kahdeksasosien painokkaaseen rapsutteluun alaspäin. Onneksi oikea ranne on tässä vaiheessa sessiota aika vetreänä. On nimittäin oltu aika pitkään reissussa. Jätkien kesken.

Sirpin jälkeen siirrytään Sagen sävellyksiin, jotka ovat tempolltaan muutaman pykälän hitaampia. Niissä pitää kuitenkin sahata kahteen suuntaan niin perkeleesti ja roiskia vielä gruuvaavat synkooppiriffit perään, joten ihan helpolla ei päästä jatkossakaan.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Kuisma kirjoitti:

Mitähän sit alkais?

No myöhän alettiin kappaletta En elä talven yli. Hilpeissä bailutunnelmissa siis edetään. Kipale on melodisesti kenties onnistuneinta Marskia koskaan. Sovituksen suhteen ollaan aika hurjien ideoiden parissa. Mitään tarkempaa ei uskalla paljastaa vielä tässä vaiheessa. Voidaan nimittäin saavuttaa jotain häkellyttävän hienoa tai korniuden multihuipennus. Ai ai, tämmöiset ovat studiotyöskentelyn antoisimpia hetkiä! Takaisin tarkkaamoon, moro!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Marko kirjoitti:

“Mie vihaan musiikkia” vastaa Miitri. Vahvalla pohjalla äänityshommat mein Miitrillä …

Juu, tämä angsti oli lähtöisin tunteja kestäneestä hieromisesta, minkä “Tuomo molo” vaati, siis kappale nimeltä Säästä sanasi. Biisin sovitus sai muotonsa vasta viimeisissä treeneissä, joten yksityiskohtien viimeistely ja opettelu jäi äänitystilanteeseen. Hermot menee vähemmästäkin niin soittajilta kuin äänittäjältäkin. No, nyt ollaan tutun slovarin parissa, joten pikkuisen helpommalla napsahtelee otot purkkiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Jes, alkuinnostuksen jälkeen piti tosiaan hiukan tuskailla sekä soundin että soiton kanssa. Hirveän säätämisen ja kääntämisen jälkeen oli mukava kuulla tänä aamuna, että hikoilu ei ollut turhaa. Soundi oli hyvä jo aloittaessa, mutta nyt se on aivan w*tun hyvä. Soittokin alkoi alkutakeltelun kulkea, ja Tästä on hyvä jatkaa saatiin vihdoin purkkiin. Nyt työn alla on työnimi 3-4-thrash, eli Syvyys on vaiti. Rässiä, perkule.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.