9.11.2006 Työnkulma, Kuopio

Mokoma on aina viihtynyt Kuopiossa erinomaisesti. Keikat niin Henkassa kuin Rockcockissakin ovat jääneet mieleen umpikreisin savolaisyleisön ansioista. Odotukset olivat sen mukaiset myös tällä kertaa. Stam1na valitteli, että täydellinen jättipottitimanttiturboveto oli heiltä vielä Kuopiossa näkemättä. Myös Rytmihäiriö oli kaupungissa ensimmäistä kertaa. Jännitettävää riitti siis koko porukan puolesta.

Artistibussin ensimmäinen etappi oli rautatieasema, josta noukimme kyytiin yhden kappaleen valokuvausalan neroja, Joonas Brandtin. Mukana hänellä oli paitsi muutama siksarillinen reipasta rokkimieltä, myös useampi laatikko valokuvauskalustoa. Joonas ikuisti ikimuistoiselta reissulta valtavan määrän hienoja hetkiä, joita päätyy lähitulevaisuudessa toimitettavaan Sakara Tour 06 –kuva-albumiin.

Matkalla Kuopioon Rytmihäiriöt lukivat Alibejaan, Mokomat ja pari Stam1naa löivät korttia Kotkanpesäksi nimetyssä bussin takaosassa, Kaikka ja Hyrde haisivat vähäeleisesti kilpaa ja joku yritti vähän nukkua. Samaa toimintaa oli todistettu myös edelliset siirtymät. Poikkeuksen siirtymärutiiniin toi Hyrden toimittama Kotiteollisuus –videoensi-ilta. Taiteilija oli itse toiminut rainan ohjaajana. Yleisönosoitukset olivat ilmeisesti vilpittömät, sillä ilmassa leijui armoton pierun haju. Joka pierua pidättää, sillä on muutakin vilppiä mielessä, kuuluu vanha sananlaskukin. Samasta syystä useimmilla miespuolisilla henkilöillä on aina ekoilla treffeillä vatsa kipeänä.

Kuopion Työnkulmassa (Surmatyönkulmassa Rytmihäiriön mukaan) olivat tekniikan sankarit saaneet taas paikat kuntoon. Sali näytti hyvältä, ja paikan atmosfääri lupaili hienoa iltaa. Miitri oli odotellessa viilaillut soundeja kuuntelemalla edellisillan keikkaamme. Oli hauska päästä kuuntelemaan omaa keikkaa salin puolelta. Vastoin odotuksia kokemus ei ollut ollenkaan nolostuttava. Suuri kiitos tästä kuuluu tietenkin Äänimaisemasuunnittelija Aaltoselle ja hänen kultakorvilleen. Joka tapauksessa Soundatan toimittaman digitaalikaluston mahdollisuudet alkoivat pikkuhiljaa aueta myös maallikolle. Soundin kuuleminen sai myös tekniikan äijien loputtoman raatamisen tuntumaan perustellulta.

Kuopiossa aloitusvuoro heilahti jälleen meille, mikä sopikin oikein hyvin. Edellisillan “rentoutumisen” jälkeen rokkaamishalut olivat kovat.

Ovien auetessa yleisölle koimme ensimmäistä kertaa ns. Tuuliajolla-kokemuksen. Signaali nimittäin katkesi jonkun teknisen vehkeen jossain vehkeessä tai prosessorissa tai töpselissä. Lopputulos maallikkokielellä oli kuitenkin se, että äänentoistolaitteista ei kuulunut pihaustakaan. Hölttä ja Soundatan äijät kiiruhtivat hitaasti miksauspöydän ja etupään väliä Maclightit heiluen. Aaltonen tyytyi pääasiassa polttelemaan tupakkia, koska parhaat ammattilaiset olivat jo asialla. Varttia ennen soiton alkamista salista kuului vapauttava Meshuggahin Stengah. Joku oli vissiin saanut kolvattua jonkun piuhan, ja jännittäminen saattoi lakata.

Nousimme lavalle helpottuneina ja mielet täysin hevaamiseen keskittyneinä. Homma sujui täydessä hurmiossa aina Avoimeen hautaan asti, jonka kohdalla tapahtui jälleen jotain. Miksauspöydästä sammui valot ja yleisön kaiuttimista ääni. Jotta touhu näyttäisi yhtä tyhmältä kuin Tuuliajolla -keikalla, meidän korvamonitoreista kuului koko ajan normaalisti.

Muutaman minuutin huhhailun jälkeen jätkät kuitenkin palauttivat elon laitteisiin ja rokkaaminen saattoi jatkua. Meininki oli niin kohdallaan, että moinen katkos ei saanut mieltä matalaksi. Keikka jatkettiin loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jotain tapahtui kuitenkin Marko “Marsalkka” Annalan aivoissa Takatalven aikana. Hän tönäisi vahingossa Santun virityskoneistoa sillä seurauksella, että “joku kielistä saattoi mennä vähän epävireeseen”. Markon luonnollinen johtopäätös tästä oli vääntää Santun soitin aivan päin helvettiä –vireeseen. Samat säädöt hän teki seuraavaksi myös molemmille kitaristeille. Hyge seuraili toimintaa tyynesti rumpujakkaraltaan, kunnes näki Marskin katseen kohdistuvan häneen. Rumputaiteilija tunsi vanhan ystävänsä ilmeen ja tiesi varautua tulevaan. Hyge ei laittanut hanttiin, kun Marski pani toimeen ystävällismielisen mutta suoraviivaisen vallankaappauksen ja asettui rumpupallille esittämään biisin loppuun kuuluisan “rokkirävistyksensä”. Aiemmin tämä rumputaiteen taidonnäyte tuli tutuksi ja nauratutti mahat kipeiksi Petrax-studiolla Kuoleman laulukunnaat –albumin äänityksissä.

Teknisistä tai mistään muistakaan ongelmista ei ollut tietoakaan loppuillan aikana. Rytmihäiriö lauloi taas vastustamattomasti kännissä surmaamisesta. Jopa niin vastustamattomasti, että allekirjoittaneen piti kaapata Santtu kainaloon ja käväistä lavalla hiukan laulamassa.

Ponkaisin innostuneisuuspäissäni lavalle myös Stam1nan keikan aikana, mutta tällä kertaa pelastustehtävissä. Pexille tapahtui hevimiehen klassikko, eli hiukset tarttuivat basistin virityskoneistoon. Hetki piti uhrata tilanteen kunnioittamiselle kaksinkerroin nauraen. Mutta olihan Pexi lopulta päästettävä pinteestä ennen miehen hurmurihymyn hyytymistä.

Rytmis korkkasi Kuopion onnistuneesti,. Myös Stam1na soitti loistavan keikan, minkä myös salillinen yleisöä allekirjoitti äänekkäästi.

Onnistumisia yritettiin hiukan juhlia Henry’s Pubin after skissä, mutta edellisen illan löysien poistaminen oli vaatinut veronsa. Vetäydyimme Hyyrysen kanssa yöpuulle hyvissä ajoin latailemaan akkuja rallin toisen erikoiskokeen jälkimmäiselle puoliskolle. Muutamilla muilla seurueessa taitaa olla joko isommat tai uudemmat akut.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

8.11.2006 Puusepän sali, Lahti

Kaikin puolin erinomaisesti alkaneen Sakara Tour 06:n toinen erikoiskoe alkoi Lahden Sibeliustalon Puusepän salista. Saapuessani saliin paikalla oli tekniikan ryhmä viimeistelemässä PA:n pystytystä. Nämä työn sankarit olivat joutuneet edellisenä viikonloppuna niin koville, että pääsyyllisellä oli vaikeuksia kohdata porukka silmästä silmään. Miehet huokuivat kuitenkin odottamatonta positiivisuutta ja morjestelivat riistäjäänsä melkein iloisesti. Ilmeisesti heistä oli pidetty välipäivinä erinomaisen hyvää huolta tai sitten he vain olivat seonneet lopullisesti.

Pian paikalle saapuivat myös hyvin levänneet taiteilijatoverit, jotka uhkuivat intoa rokkaamiseen. Allekirjoittanut lupasi itselleen olla tänä viikonloppuna vain rokkiurpo ja unohtaa kiertueen järjestelyihin liittyvät asiat kokonaan. Vaikka edellisviikonlopun keikat sujuivat kaikin puolin erittäin hyvin, ajoittain meinasi bussissa ajatus karkailla järjestelyasioihin jopa kesken Kangasmäen pieruattentaatin. Päätin että promoottorin henkinen pikkutakki sulatettaisiin tänään alkoholilla, jota ei viikko sitten kulunut käytännössä lainkaan.

Ennen sulattelua luvassa oli kuitenkin armoton määrä odottelua, hevin soittoa ja aivojen vatkausta. Odottelua tapettiin mm. säveltämällä kiertuebiisi, jonka pahoina pääarkkitehteina toimivat Hyyrynen ja Hämäläinen. Sävellyksen tyylilajina oli yllättäen thrash muutamilla Stam1na-soinnuilla varustettuna. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa työnimi “Saatana Perkele” kuitenkin jäi treenaamatta ja esittämättä. Teksti ja biisi ovat kuitenkin olemassa, joten kuka tietää vaikka kappale joskus jonnekin päätyisi.

Tänään oli Stam1nan vuoro polkaista show käyntiin. Lemiläiset leimusivat ilmiliekeissä. Bändi näytti hyvältä, kuulosti vielä paremmalta ja sai jälleen lopetusvuorolaisen puntin tutisemaan. Taas kerran mieleen palasi pari vuotta sitten ääneen lausuttu lause “Vit*u Stam1nan kanssa ei lähdetä enää koskaan yhteisille keikoille!”. Eikä varmaan lähdettäisikään, ellei niiden jätkien kanssa olisi niin pahkeisen mukava reissata. Ensi kerralla pitää varmaan jättää keikat pois ohjelmasta. Lähdetään vain ajelemaan bussilla ympäri Suomea – lyödään korttia, puhutaan paskaa ja bailataan.

Muutaman Stam1na-biisin jälkeen tuntui hyvältä idealta vetäytyä takahuoneeseen opettelemaan kitaransoittoa. Siellä myös viihdyin aina Rytmihäiriön keikan alkuun saakka. Heitä uskalsin odotusadrenaliineissani vilkaista biisin kaksi. Valomies Pefu oli loihtinut taustalle sellaiset väärinpäin käännetyt ristit ja verisateet, että viihdearvo oli verraton.

Oma settimme alkoi Sirpillä, kuten Seinäjoellakin. Biisi on musiikillisesti erinomainen avaus, mutta soitannollisesti hiukan tuskainen lämmittelyraita. Keikalla tempo nousee Kaken mittauksen mukaan 230 bpm:een, eikä sovituskaan niitä suorimpia ole. Kertosäkeen yhtäaikainen stemmojen laulaminen ja kitaransoitto ovat myös olleet allekirjoittaneelle haasteita hankalimmasta päästä.

Jotenkin kaatuillun Sirpin jälkeen soitto lähti kuitenkin rullaamaan, eikä loppukeikasta jäänyt kummempia muistikuvia, mikä on aina hyvä merkki. Oli hyvä, että Stam1nan yleisö oli saanut mellakka-aidan paskaksi. Lavan reunaa vasten roikottelevasta yleisöstä saa voimaa.

Lahdessa EP:n päätösraita Viholliset oli mukana kiertueen keikkasetissä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Kuten foorumilta tuttu nimimerkki –R- asian muotoili, Vihollisten soittaminen edellyttää keikalla aivan erityisen, kyseistä kappaletta vaativan fiiliksen. Sellainen saavutetaan ehkä kerran kahdessa vuodessa, eikä Lahdessa ollut sitä tunnetta. Tätä ei saa ymmärtää väärin. Viholliset-fiilis ei ole mitenkään erityisen hyvä tunne, vaan vaikeasti määriteltävä Viholliset-kappaletta vaativa fiilis. Viimeksi sellainen taisi olla DVD-keikalla Jyväskylän Bar68:ssa syksyllä 2004.

Lahdessa taisi jäädä featuroinnit tekemättä, ellei sellaiseksi lasketa Hyrden järjestämiä arpajaisia varsinaisen settimme jälkeen. Mukana oli tietenkin hitleröidyt Viikatteen Kaarlet ja kaikki muut kynnelle kykenevät hampit. Tästä momentumin tappaja –ohjelmaumerosta jouduimme pitämään taiteilijan kanssa jälkikäteen pienen kehityskeskustelun. Kaikella rakkaudella tietenkin.

Keikan jälkeen suuntasimme Onnelaan bailaamaan Sedun ohjeiden mukaisesti. Sinnehän on pystytetty pöydät, joille nimenomaan kuuluu nousta “irrottelemaan”. Me halusimme kuitenkin bailata porukalla ja ahtauduimme yhdelle pöydälle koko 13 henkisen artistikatraan voimin. Järjestyshenkilökunta ei oikein tiennyt kuinka suhtautua Ruuhkaratikaksi ristimäämme juhlimiskonseptiin. Ilmeisesti paikan suunnittelija on kuitenkin tarkoittanut, että pöydällä tanssahtelisi pari viehkeää parikymppistä tyttöä, eikä reipas tusina lievästi ylipainoisia kolmekymppisiä ukkoja. (OK, Stam1nat ovat vielä parikymppisen tytön mitoissa.)

Ruuhkaratikka vei ainakin allekirjoittaneen ennalta mietittyyn päämäärään, sillä seuraavana aamuna jännitys oli tiessään. Rentouden hintana oli armoton päänsärky ja tikkuiset silmät. Tällä kertaa hinta tuntui ihan kohtuulliselta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Semmosta vaan kyselisin, että meneekö Markolla vielä kurkku kipeäksi tuosta omasta tulkinnastaan, vai onko hälle kehittynyt sellainen “teräskurkku” mikä ei enää huutamisesta mene kipeäksi? Itse kun hilluu ja huutaa teidän keikoilla, niin aina on kurkku paskana.

Marko vastaa: Useamman keikan jäljiltä ääni pruukaa olemaan kyllä käheänä, mutta ei kipeänä kuitenkaan.

Heipä hei. Meinaakos pojat mennä katsomaan sellaista yhtyettä kuin Slayeria Helsinkiin tahi Tampereelle kun kyseinen bändi marraskuussa Suomeen saapuu?

Todennäköisesti fyysiset ja henkiset voimat ovat Rovaniemeltä paluun jälkeen sillä tolalla, että hevikonserttiin ei pysty lähtemään.

mikäs on ku ette pakkahuoneella poikkee sakara tourillanne?

Pakkahuoneella ei ollut enää sopivia päiviä vapaana, kun kiertuetta alettiin järjestellä. Siellä on silloin Jazz Happeningit, Kotiteollisuudet, Yöt ja muut.

mitä mieltä olette Children Of Bodomista? onko se muka jotain helvetin teinipoppia? itse pidän siitä paljon.

Respect!

marko! kävit sivarin lappeenrannan steinerkoulussa? oliko kivaa?

Marko vastaa: En ole käynyt sivaria.

Onko Santtu Sun Oikea Nimi Santtu Santtu

Santtuhan se.

Milloin tulee seuraava levy? Vanha on jo kulutettu puhki…

koka tulee uusin levy

Katellaan josko ensi kesänä päästäisiin kämpille asti fiilistelemään uusia riffejä. Ennen kuin materiaalin määrä ja laatu on todettu, ei julkaisuajankohtaa voi ollenkaan arvailla.

Lisätkää tuohon orkesteri/menneisyys-kohtaan niin tuo Viides vuodenaika -EP kun se julkaistaan? hohoo

Eiköhän juu.

Voisitteko ottaa Kurjen laulu biisin mukaan livesettiin?Jos teistä tuntuu,että Valu ei ole mikään kummoinen albumi niin Kurjen laulu on ainakin sellainen biisi josta saatte olla ylpeitä.Biisi on todellinen taideteos!Onko mäntit tien päällä Dvd:lle tulossa jatkoa?Voisitte laittaa Kurjen laulu biisistä liveversion seuraavalle Dvd:lle,jos sellainen tulee.No nyt minä taidan pyytää jo liikoja,mutta minkäs minä itselleni voin.

Kurjen laulu on myös meidän mielestä aika hyvä biisi, ja se jopa soitettiin Lutakossa viime keväänä. Miitrin mukaan se kuulosti aika paskalta.

Kai EP:llä lauletaan vielä perässä juoksevista pallikanoista :O

Ilman muuta.

Tuli vaan mieleen tuossa klk:ta kuunnellessa, että minkäslaisia kiksejä te itse saatte musiikistanne. Koska itselleni tulee aika hyvin kylmiä väreitä joistain teidän biiseistä varsinkin livenä ja olette muuten ainoa bändi, joka on aiheuttanut minulle kylmiä väreitä piitkään aikaan. Että olettekos te keikoilla kuinka fiiliksissä?

Tunteella täytyy ajella, koska taitoa ei liiemmin ole.

Tätäkin on saatettu kysyä, mutta uppoaako Mokoman tyyppeihin Soulfly ja Sepultura? Max on Kingi!

Maxin aikainen Sepultura kuuluu teini-iän soundtrackeihin. Soulfly on keikalla viihdyttävä, mutta levyt ovat jääneet kaupan hyllyyn.

Kivat laitteet tulee Sakara tourille. Voisin sanoa, että tasokasta ääntä on luvassa, vai mitä herrat? Valoja tietenkään unohtamatta.

Tasokasta ääntä ja valoa on luvassa – edellyttäen tietenkin, että Aaltonen ja muut vanhat koirat oppivat noita avaruusajan vehkeitä käyttämään. Ei vaiskaa. Kyllä ne osaa, parhaat ammattilaiset.

Olkaa kiltit ja pankaa musiikkipalasianne muuallekin kuin myspaceen, jonne ei kaikkialta ole luvallista vierailla! Mainostin musaanne jossain.

Onhan noita klippejä vaikka missä digitaalista musiikkia myyvissä kaupoissa.

Ku te nyt ootte melkei kaikki perheellisii tai ees seurustelevii,ni kuinkas sitä saa miehe päähä tungettua ettei vaimoke voi sietää pornon katselua kotirintamalla? Reissut on asia eriksee. Valaiskaa mua.

Sano sille, että “En voi sietää pornon katselua kotirintamalla”.

kuinka monta kappaletta tota teidän viides vuodenaika-ep:tä painatetaan?

Niitä painetaan niin paljon kuin ostajia riittää.

haluan tietää onko tuomo varattu?kerro nyt ettei susta turhaan haaveile???yks blondi -77-

Älä haaveile.

Mieltäni askarruttaa eräs asia: Pestäänkö parta shampoolla?

Mitä, pestäänkö parta?

Heips jannut. Ens töikseen pittää sannoo, että tuo Avoimen haudan rojaltiosuuden lahjoittaminen Chuckin äidin osoittamalle järjestölle on tos hyvä idea. Tuli hyvä mieli tuosta jutusta, kun oon seurannu ja kuunnellu Deathia kumminkin jo 90-luvun alusta saakka. En oo kuullu vielä sitä teijän versioo mutta luotan tulkintaanne loistavasta biisistä. Nähhäämpä Kuopiossa muutaman viikon päästä.

Siellä nähdään!

Moi. Pari kiperää kysymystä: 1. Kuuluuko rehellinen jääkiekon pelaaminen tappeluihin? 2. Millä nimimerkeillä Mokoma irccaa Jatkoajassa? 3. Millaiset terveiset haluaisitte lähettää Kim Jong Ilille näin Pyhäinpäivän illan uhkaavasti lähestyessä? nim. “I went to a fight and a hockey game broke out”

1. Kyllä kuuluu, kunhan tapahtumista tehdään asialliset poliisitutkinnat. 2. Ei kai millään. 3. Tsemiä!

Kuka kuningasideoitsija on keksiny että webmaster on seittimestari? Nauroin melkein kun näin sen. Nii ja ootte aika kova bändi tostakin huolimatta.

Kuisma keksi seittimestarin joko ihan ite tai sitten häntä auttoi joku.

Venyttelettekö niskojanne ennen keikkaa, jotta ne kestäisivät moshauksen?

Täytyy hiukan häpeillen myöntää, että koko kropan lämmittely ja venyttely kuuluu asiaan.

“Kerppu”?! Nevöhööd!

Ja taas kuulit.

ootteko saanu Tämä Puoli kappaleeseen inspiraatiota STONEn white worms kappaleesta? Muistuttaa toisiaan aika paljo noi kappaleet. Mitä ja minkä kokosia meinlin peltejä Hyge Hyrkäs käyttää?

Marko vastaa: Ainakaan säveltäjä ei oo saanu kappaleeseen vaikutteita kyseisestä viisusta.

Kun sille Pimeyden liiton lopulle tuntuu olevan kysyntää sankan fanikaartinne keskellä (täällä kans!), olisiko mahdollista pistää asia harkintaan seuraavaa dvd:tä varten? Olettaen toki, että sellaista saa ylipäätään vielä joskus odottaa.

Treeneissä on mukavampi rämpytellä uusia kuin vanhoja riffejä, joten kovin todennäköiseltä tuon idean toteutuminen ei tunnu.

Ryhdyin tässä jokin aika sitten kasvissyöjäksi.. Olisko Markolla mitään hyviä kasvisruokavinkkejä?

Marko vastaa: tämä, tämä ja tämä osaavat auttaa paremmin kuin minä.

Kiitos T-paidasta, vaikka vähän myöhässä tulikin. Pitääkö ostaa albumi, ennenkuin sitä voi käyttää?

Terve! Kiitos paidasta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Oli kyllä hauskaa siellä kuvauksissa. HyväHyvä.

Eipä kestä. Pahoittelut vielä viipyneestä toimituksesta!

Joku tässä taannoin (päivätty 9.10) mainitsi tällä palstalla, että Mokoma soittaisi k-18 keikan oulussa, tarkoittaen kai tuota sakara touriin kuuluvaa teatria vetoa, niin tiedoksi hänelle, ainaki sikäli kun ite äsken asian tarkistin teatrian sivuilta niin kyseisen keikan kohdalle o tosiaanki merkitty: sallittu/ rajattu anniskelualue eli kai sinne pitäs nuoremmanki päästä. no enivei, aattelin ilmottaa, jos edellä mainittu immeinen tämän viestin vaikka lukisi…en sitte tiiä onko bändin jäsenillä luotettavampaa tai päivitettyä tietoa asiasta. mahollisesti hourailen jopa omiani.

Kyllä Oulu on sallittu alaikäisille. 18-vuotiaille on varattu oma päihtymisalue.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

maanantaina 2.10.2006 juoksentelin ounasvaaran polkuja rovaniemellä ja luulin nähneeni markon tulevan vastaan. pettivätkö silmäni vai olikos tämä totta? vai onko rovaniemellä ehkä markon kaksoisolento? ihmeellisintä oli vielä että kuuntelin juostessani IPodia ja minulla oli kappaleiden sekoitus päällä. noin viisi pari minuuttia havainnointini jälkeen noin tuhannen kappaleen joukosta IPodini valitsi 2 mokoman biisiä peräkkäin…hmm…olikohan tällä jokin yhteys?

Marko vastaa: Selvä yhteys! Ounasvaaralla on hieno juosta. Tykkään suunnitella lenkkini niin, että saa juosta Isorakan ylämäkeen. Mahtavaa vielä kun porot tulevat lenkkipolulle pällistelemään eivätkä välitä ihmisistä tippaakaan.

Pientä mieltäni askarruttaa, mihin ovat kadonneet männäkesän Tuska-bakkanaaleilla myynnissä olleet Lada-logo-paidat(?). Yritin sellaista mm. Ankkapopista hankkia, mutta eipä näkynyt. Terveisin nimim. Epätietoinen

Festareilla oli myynnissä satunnaisesti satunnaisia malleja. Lada-mallia tehtiin vain pieni erä, josta lienee muutama paita jäljellä Sakara Tourilla myytäväksi.

Enkä yhäkään jaksa mailata Seittimestarille suoraan. Näin on paljon näpsäkämpää. Sakara Tour 2006 keikka Rovaniemellä on varmaan Cafe Tivolissa. Ja mistä ihmeestä nuo kaupunkien nimien lyhennykset on kiskastu? Reipasta syksyä! T.Nilli-nilli-tystäjä

Missä lukee, että Rovaniemen keikka olisi jossain muualla kuin Cafe Tivolissa. Ei osu silmään. Kaupunkien lyhennykset ovat peräisin VR:ltä.

Ei oo ku muutama viikko ku edes kuulin koko bändistä, mutta nyt oli apkko hankkia kaikki levyt kerralla. Kaiken kruunaa vielä tuo keikka teatrialla ilam mitää ikärajaa. jebaaa!!!!

No eipä!

Itse päihteellisen omantuntoni kanssa kamppailevana on pakko kysyä, onko Annalalle koskaan ottanut koville olla päihtyneiden seurassa itse selvinpäin? Eikä pelkästään “kuskin vitutus”-meiningillä, vaan laajemmassakin mittakaavassa. Tunnetko olosi erilaiseksi.

Marko vastaa: Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en pidä sellaisista sosiaalisista tilanteista joihin liittyy alkoholi. Jään mielummin kotiin puuhailemaan omiani kun lähden baariin. Olen siitä onnellinen, että tuttavapiirini osaa nauttia olostaan muutenkin, saatamme kokoontua heittämään mölkkyä tai lähdemme potkimaan palloa. En siis koe erilaisuuttakaan kun en mene baariin muiden tai itseni vertailtavaksi.

mitä jos koskaan ei oo kuunnellu teijän levyi mutt muutamia kappaleit niin kannattaako ostaa levy ja ruveta kuuntelee??

No miltä susta itsestäs tuntuu?

Voinko mä rakastaa teitä?!? <3

Vaikea sitä on uskoa.

Miesystäväni on olevinaan joku kovanluokan HC- ja grindimies, eikä tykkää yhtään teidän bändistä. Tuskin on kauhiast ikinä edes kuullut teitä. Sain sen kuitenkin taivuteltua lutakkoon marraskuussa, joten päätin näin pitkällä varoitusajalla pyytää et soittakee rankka setti etten joudu syömään sanojani kun teitä menin kerta jo kehumaan. Kylhä työ tiiätte nää parisuhteet…

Soitetaan semmoinen setti kuin meistä sillä hetkellä tuntuu. Kylhä sie tiiät tän meidän bändin.

Ei jumaliste ei kyllä meidän nuoruuvessamme!

Mutta kyllä vaan meidän keski-iän kynnyksellä.

Olis tosi hienoa jos voisitte joskus pistää teiän live-settiin kappaleen Rajapyykki. On meinaan hieno kappale! Toimis livenä loistavasti 🙂

Rajikseen on aina aika ajoin palattu treenikämpällä, mutta eipä se ole settiin asti päätynyt enää moneen vuoteen.

Osaakos herra Annala soittaa jotain instrumenttia? -ÄiÄ-

Marko vastaa: No Seittimestari, osaanko

Seittimestari vastaa: Osaat sie.

Kun nyt ootte myspace.comiin saanu aikaseks rekisteroitya niin paivattakaa sita saatanan profiilia!.. Tai siis voisitteko te paivittaa teian profiilia myspace.comissa?

Päivitä kätees. Emme omista ainakaan vielä MySpace -profiilia. Mokoma ja Mokomaband eivät ole hallussamme.

Miksei MySpace? Ottaisitte askeleen kohti tulevaisuutta, kaikilla muilla on jo! Pieni askel mokomalle ja vielä pienempi koko ihmiskunnalle.

Kuten yllä jo mainittiin, Mokoma ja Mokomaband ovat jo varattuja, joten pientä säätöä homman aloittaminen vaatii. Ja säätö ottaa aikansa, kun tässä on ollut vähän muutakin mietittävää.

millllon teiltä tulee uus albumi? ois kiva päästä moshaamaan. p.s mokoma on parasta musaa mitä maa päällään kantaa

Odotellaan ensin, että tulee biisejä. Jos hyvin käy, niin ensi kesänä pääsemme jo treenikämpälle asti ideoita työstämään.

Moi, mites ku kuulin huhuja et työ soittasitte keikat playbackina? Onko iha huhupuhetta? t. Bigbrother

Pitää paikkaansa. Harmi vain, että playback-nauhamme on soitettu ja laulettu päin vittua.

Oho, Avoin hauta EP:lle, ei voi muuta kuin ostaa. Kiitos!

Ole hyvä!

Hienoa toi teidän Sakara Tour tälläistä on odoteltu, mutta minkä pituisia settejä on luvassa. Ei huvittaisi tunnin settejä tulla katselemaan kun niitä saa noilla huonommissakin paikoissa 😉 no ei vaan. Ois kiva jos vähän enemmän biisejä sois, Uutta aatamia ja eevaa odotells.

Stam1na ja Mokoma soittavat täydet setit. Rytmihäiriön soittoaika on hiukan lyhyempi.

Mokoma on kova – Neandertalilainenkin sen ymmärtää.

Aika vähän ne Neandertalilaiset nykyään ymmärtää.

Lupaatteko mulle soittaa “Pois se minusta”- biisin Nosturissa 1.11? really.

Pois se meistä.

Ensimmäisenä haluan sanoa että teidän uusin albumi (ollut jo muutaman kuukauden minulla) on ihan helvetin kovaa kamaa. Paras levy mitä hyllystäni löytyy. SITTEN: oletko santtu ollut noin viikko sitten Jyväskylän levykauppa x:ssä? ihan kuin olisin nähnyt sinut siellä 🙂 Ihan ´sun näköne 😀

Santtu vastaa: Enpä ollut siellä. Saattoi olla väärinperin käännetty lattiamoppi, joksi miuta luulit. Sitä tapahtuu näet kovin usein.

Ärkele Oulussa nähhään. Onneksi tällä kertaa ei tarvi syödä pölyä kuten Qstockissa. Oli kyllä harvinaisen ärsyttävä riesa kun sai pari päivää niistellä tomua/mutaa nenästä. Mutta keikka oli Qstockissa saatanan hyvä ja toivottavasti Teatriallakin. Eturiviin tietty tähtään.

Tervetuloa, täysiä vedetään.

Miten maistuu At The Gates-Slaughter of soul?

Klassikkohan se.

Pakko päästä vaahtoamaan miten hieno juttu on, että saatte julkaistua Avoin hauta -viisun. Tätä on odotettu siitä asti kun näin esiintymistänne (olikos se) 2003-vuoden Tuska-koosteesta. Muut rallit tulevalla lätyskällä kiinnostavat myös melkoisesti. Nyt vaan odottamaan, että postiluukku kolisee kun viides vuodenaika koittaa, ja sato on kypsä. Hyvää jatkoa ja musiikin tekemisen ja esittämisen iloa, toivottavasti kohtaamme Sakara Tourilla… PS. Onko Faith No More: King for a day…:n kansi innoittanut taiteilemaan Sakara Tour 2006 -julisteeseen kiukkuisen näköset koirat? Terv. iha hullu fani

Marko vastaa: Ville Pirinen sai vapaat kädet antaa näkemyksensä Sakaran nokkaukoista ja tollasia niistä tuli. Verikoiria.

Loistavaa kun saitte julkaisuluvan avoimelle haudalle ja hienoa,että ep:n tuotto menee hyvään tarkoitukseen.Kiitos mykistävästä Mikkelin keikasta.Toivottavasti mäntit tien päällä Dvd saa pian jatkoa,on sen verran huikeaa tuo livemeininki.TE OLETTE SUOMEN PARAS LIVEBÄNDI!

Kiitoskiitos.

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas, ne tuli leikkimään.

Sie oot pihalla taas.

Täytyypä kehaista Valua, on pirun hyvä levy. Vihollisten remasterointi on kova juttu! Kiitos näistä hyvistä! Kaikkea hyvää Mokomalle.

Jos EP-levyyn viittaat, niin ei Vihollisia remasteroitu, vaan se soitettiin kokonaan uudestaan. EMIn uudelleenjulkaisuille sen sen sijaan oli remasteroitu.

Duon nimeltä Neon 2 kolmas albumi on nimeltään Viides vuodenaika. Onko tämä uusi EP:nne kenties jonkunlainen tribuuttilevy? Aika rohkea valinta teiltä pojat. Rohkea veto, joka henkii kenties uutta musiikillista linjanvetoa popimpaa suuntaan?! -jaro

Asia oli kyllä tiedossa. Ajattelimme kuitenkin, että sinun lisäksesi Neon 2:n tuotantoa löytyy aika harvojen kuulijoidemme hyllystä, joten useimmat heistä voivat lähestyä EP:n nimeä puhtain mielin.

teidäm musa on jees. vanhemmast en nii pal dikkaillu mut nyt jo jonki aikaa.. nice. alkakaa tekeen bläkkii 🙂 hehe. mikä on ollu kaikkein vittumaisin levyntekoprojekti ja miks?? hyvät jatkot ja satan bless. -jenna-

Satan blesspä hyvinkin. Kaikki projektit ovat olleet ihan mukavia.

http://www.**************** tuoll julkaistu melkee kaikki tein lyriikat. aiemmin vaan ette tykänny ko jossain oli ni..

Asia on tiedossa, mutta eipä me ulkomaisille roistopalvelimille mitn mahdeta.

Tulossa ollaan 1. marraskuuta nosturiin. Olisi kiva kuulla Sudet ihmisten vaatteissa, olisko mitenkään mahollista? Ja sitten itse asiaaan…. Kauanko kukin orkesteri siellä soittaa? Tunnin? Ja onko tietoa mihin aikaan loppuu? Kiitoos

Settiä aletaan miettiä lähipäivinä. Eiköhän me tuokin ralli testata treeneissä. Kasaamme edelleen setin juuri ennen keikkaa, joten sen hetken tunnelmasta on kiinni, päätyykö Sudet listalle.

On hetki vierähtänytkin siitä, kun viimeksi kävin sivuillamme. Olipa mukava avata sivut, kun ep:tä puskee pihalle ja sakara tour poikkeaa Rovaniemellekkin asti. Onko marko muutes muuttanu Rovaniemelle, vai miten ihmeessä sut näkee joka viikko kaupungilla?

Siellähän se tällä haavaa asustaa.

Mokoma antaa minulle syyn jatkaa päivästä päivään. t:elämä heikoissa kantimissa

Koeta pärjäillä.

Ostin juuri Rytmihäiriön mahtavan Saatana On Herra-levyn, mitä itse tykkäätte? Kertokaas samalla tietämättömälle, että mikä on Iso G?

Ainakin Mokoman Sakaralaiset tykkäävät niin, että halusivat julkaista Seitsemän surman siunausliiton. Iso G viittaa Gambina -nimiseen alkoholijuomaan.

Rytmikorjaamolla soitatte sitte Houkan ja Viholliset, eiks je? t: se tyyppi joka näkee teidät tänä vuonna 15. kerran.

Viholliset on todennäköisesti mukana, Houkkaa ei pysty lupaamaan. Kasselemiseksi menee.

mitäs ilonallet?

Kaikkea muuta.

Terve! Tuleekohan EP:n tiimoilta uusia rätei ja lumpui?

Tulee. Kiertueen mallisto julkaistaan pian. Rundin jälkeen uusia paitoja lähtee myös kauppohin myytäväksi.

Semmosta piti tulla tänne kertomaan, että koskas paljastatte EP:n kansikuvan virallisesti? ku se näköjään on jo tuolla teijän jakelijan Playgroundin sivuilla julki 😮

Millonkas nähdään epn kasikuva?

Viime viikolla etusivulla.

Voisitte päivitellä vaikka tuota promokuvia-osastoa. Taltioikaa nyt joku ryhmäpotretti sakara tourilta ja iskekää tänne meidän ihailtavaksi? That would be nice. Niin ja onko tourilla myynnissä minkälaista rättiä? Löytyykö huppareita?

Hyrde otti meistä muutaman kuvan Mikkelissä. Äijät olivat niin loppuunajetun näköisiä, että niitä ei ainakaan vielä uskalla laittaa esille. Kiertueen rätit esitellään pian.

Onks Santullakin autokortti??

Miten niin Santullakin? Ajokortittomia hippejä on yhtyeestä lähes puolet.

Perhana poijjaat! Tuo Sakara Tour ’06 on aivan mahtava! Lahteen menen itse ja jäi niin hyvä maku suuhun teiän Scooprockin keikalta, että pakko se on uudestaan tulla kattomaan! Scooprockista vielä sen verran, miksi soittanut ette Haudan Takaa? Perhana, se ois kruunannut koko keikan, vaikka loistava keikka se oli muutenkin! Toivottavasti Lahden keikasta tulee parempi ja kiitos vielä tuosta Sakara Tourista, se on loistava! KEEP ON TRASHING!!!

Haudan takaa on myös omia keikkasuosikkejamme. Mikkelissä se vain unohtui setistä, Lahdessa sitten!

Santtu! Oliks sipsit hyviä? Ne mitkä ostit Lappeenrannan euromarketista . . joskus tässä syksyn aikana

Santtu vastaa: Emmie niitä syöny. Taisvat mennä pikkuveikan suuhun. Ite suosin snacks-puolella beef jerkyä ja kuivattuja valkosipuliruisleipiä.

Arvostan kovin Sakaran tekemisiä. Pitänee kohta opetella arvostamaan myös Rytmihäiriön mättöä. Toivottavasti tulee hyvä levy ja yhtä jylyt soundit kuin Mokoman ja Stam1nan uusimmilla. Hittolainen… Kiitos

Rytmihäiriö kulkee aivan omia polkujaan. Ei siitä tarvitse levy-yhtiön takia pitää tai olla pitämättä.

Heippa! Mulla olis Santulle kysymys, että pitääkö/omistaako miäs liskoja ? Semmonen loppu huipennus vielä että jos saisin yhden toiveen niin se todenäkösesti olis että saisin viettää päivän mokoman jannujen kanssa, se olis elämäni koho kohta.

Santtu vastaa: En omista ainuttakkaan, vaikkakin ne joskus öisin hyökkäilevät kimppuuni ihan porukalla. Tapaaminen meiän kanssa olisi pikemminkin elämäsi torspokohta.

Santtu ja Tuomo: Alkaako massikka heittämään rundia missä vaiheessa? Mahtaisko ulottu peräti turkuun asti?

Mikset kysy samaa asiaa Massikalta?

(Etusivulta) “Menolippu lisää lipun hintaan 20€ verkkokauppamaksua –” Niin kuinkas se ny olikaa..? XD Positiivisena uutisena kerron sen, että olette erittäin sympaattisia ja hauskoja.

Ehe-ehe.

veetuttaa! mien pääse sakara tourii mihinkää. nähny teit tänä vuon vasta 3 kertaa 8< mut pitää ostaa tuo viides vuodenaika

No hitto.

Lukutaitoni on nähtävästi ruosteessa. Jos tilaan liput Menolipusta ja noudan ne Lippupalvelusta, saanko silti sinkun postitse kun se tulee painosta? Jos näin on niin hyvä, kiitos ja keikoilla nähdään 🙂

Kyllä, levy tulee sinulle postitse.

20 euroa ei ole paha hinta kolmesta loistavasta bändistä, mutta 6.60e per lippu verkkotilauksesta on todella suolainen lisähinta (joka ei siis käsittääkseni putoa teidän tilille – jos putoaisi en edes itkisi). Live-sinkulat haluan kuitenkin, joten kai se on pakko kaivaa kuvetta ison pahan konsernin hyväksi :/

Toivottavasti sinulle on jo selvinnyt, että tuota 6€ postimaksua ei tarvitse maksaa, ellet sitten halua lippuja nimenomaan postitse. Esim. R-kioski löytyy melkein joka kylästä, ja mm. niistä lipun voi käydä noutamassa.

Ilmestyykö VIIDES VUODENAIKA -EP:sta vinyyli versiota?

Ei ilmesty.

Aivan loistavaa että tulette Kuopioon ikärajattomalle keikalle! En malta odottaa marraskuuhun! Toivottavasti siellä on hyvä meininki. Myydäänkö keikalla muuten bändipaitoja tai muuta mukavaa tavaraa? P.S. Kuismalle hyvät nimipäivät (26.9.) <3

Keikalla myydään kaikenlaista mukavaa rompetta sopuhintaan.

Ja muuten se on Cafe tivoli eikä ticoli.. Kyllä ainakin Markon pitäis tuo nyt tietää kun melkein asuu täällä.

Missä lukee ticoli?

Kun tuossa oli joitain viikkoja sitten puhe siitä että Kotiteollissus ja niskis on suosituimpia kuin te niin kyllä se on minusta paska puhetta. Katsokaapas listaa jonka bongasin Mikseri.net sivustoilta. Bändien suurimmat vaikuttajat: 1.Children Of Bodom 2.Asa 3.Darude 4.CMX 5.M*k*ma Eli mikä on viiminen bändi? Ja nopein saa hyvän mielen tai sitten ei.

Siitäs saitte senkin Kotiteollisuudet ja Niskalaukaukset, ja siitä!.

Heh. Lippupalvelussa ollaan taas hereillä. Heidän mielestä Lutakko sijaitsee Helsingissä. Mutta joo liput hankittu nyt ainakin Rytmikorjaamolle, että siellä sitten nährään! Muistappa Tuomo sitte fiitata Stam1na 5LP biisissä taas aivan kuin Pakkahuoneella viimeks. tv : Teme

Tuomo vastaa: No mie fiittaan, jos muistan.

tanssityttö barbara o.s.s.y.

Paras.

Mitäs perhanaa? Miksi Sakarakiertue ei tule Tampereelle? Oletteko menettäneet järkenne, vai tulleet järkiinne?

Hienoa, että jätätte Tampereen väliin. Lisäksi vallan loistavaa, että myös Helsingin, Lahden ja Jyväskylän keikat on keskellä viikkoa, ettei pysty niillekään lähtemään. Menkää vaan soittamaan jonnekin poron perseeseen! Haistele Tokola turskaa!

Tokola on syytön. Tampereen paikat olivat pikkujouluruuhkassa jo varattuja, kun kiertuetta alettiin järjestellä. Mutta: Matka Tampereelta Seinäjoelle kestää junavaihtoehdosta riippuen lyhymmillään reilun tunnin. Ja yöllä pääsee kotiin sopivasti klo 2:25 tai 4:05. Kaiken lisäksi Rytmikorjaamo on loistava keikkapaikka.

Jokaisen äidin unelmavävy Tuomo hurmasi HBB:ssa. Ja oli siellä Markokin, mikäli ette tienneet. Ärsyttää muuten teinixien ihqpahqdaa -kieli. Lutakossa näen teidät, mutta te ette minua kaksoispiste dee dee dee.

No Lutakossa sitten.

Kuisma, hyvää nimipäivää! :

Hyvät nimipäivät kuismalle!

Tämä ei nyt oikeastaan ole kysymys, vaan toivotus. Hyvää nimpparia Kuismalle (:

Kuisma, vallan hyvää nimipäivää!

Sinne meni terveiset, Kuisma oletettavasti kiittää.

Mahtoiko Annalan Marko tulla 26.9 vastaan Rovaniemellä? Jos tuli niin, hei vain Marko.

Mahtollisesti.

Olettekos kuulleet Mendeed nimisen orkesterin kappaletta: “Beaneat a burning sky”? On nimittäin havaittavissa tietynlaista samankaltaisuutta.

Samankaltaisuutta minkä kanssa? Ei ole orkesterikaan kyllä tuttu.

Ajattelin vaan sellaista tiedustella, että mahtaako tuo herra Saikkonen tietää mistä sukujuurensa ovat? Karjalasta lienevät, mutta onko kaupungista tietoa? Mietinpä vaan, että sukuakos tässä ollaan.

Tuomo vasta: Kaikki Saikkoset ovat kuulemma sukua, jos tarpeeksi kauas mennään. Mutta jostain Sortavalan-Käkisalmen kieppeiltä sukuni taitaa olla lähtöisin.

Marko on söpö

Kääk.

Mihähän kielisetti tuomolla on baritoni viperissaan ja mikä sen skaala on? eli siis ilmeisesti adadgh-vireessä.

Tuomo vastaa: Ei se varsinaisesti ole baritoni. Skaala on 25,5″ ja kielisetti esim. 068-013.

Ootteko kuulleet Billy Talentin Red Flag -tsipaletta? Täyttä usa-perushöttöö, mutta sillassa ja kertsissä on jotain uutta ja viti hienoo. Huolestuttavaa huomata, mutta välillä näinkin!

Kerran osui korvaan. Ihan pirtältä kuulosti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.7.2006 Ilosaarirock, Joensuu

Aamuysiltä oli starttava, että ehtisimme Joensuuhun hyvissä ajoin ennen ensimmäistä Ilosaarirockin päälavavetoamme. Unihiekat silmässä katselimme tuttuakin tutumpaa kuutostietä ja kuuntelimme hiukan PMMP:tä. Hiekat karisivat lopullisesti kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun soittimeen vaihdettiin King’s Warriors –nimisen orkesterin cd. “Oh shit, this happened me again!”, “Many women in this town live like slaves, this town need a really man!” Mm. nuo rivit jäivät elämään kielenkäyttöömme todennäköisesti ikuisesti. Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta löytyy myös levyn pakkauksesta. Ennen ei ole tullut vastaan levyä, jonka kannessa poseeraavan naisihmisen puhelinnumero olisi kirjoitettu kansilehteen muiden tekijätietojen joukkoon. Kyllä toimii. Tavallaan.

Ei se matka Joensuuhunkaan ole loputon, vaikka se siltä tuntuikin. Saavuimme lavan taakse sopivasti ennen h-hetkeä, jotta aikaa piisasi momentumin rakenteluun ja pershien kuivatteluun. Kävin vilkaisemassa lavalla meitä ennen esiintyneen Tuomari Nurmion keikkaa. Mies raapi valtavalla lavalla akustistaan yksin ja täytti karismallaan Joensuun tuosta vaan. Katsoin esitystä hiljaa ja yritin omaksua.

Kenties Ilosaaren musiikillisen monimuotoisuuden takia sen päälavassa on jotain selittämätöntä piknik-henkeä, jota ei kuitenkaan esimerkiksi viereisessä suuressa teltassa ole. Kolmen telttakesän jälkeen otimme päälavahaasteen vastaan kuitenkin mielellämme. Jos soitto kulkee ja Miitriä desibelirajat eivät liikaa rajoita, pitäisi toimintamme olla mahdollisimman huonoa taustamusiikkia patongin puremiselle.

Keikka lähti vauhdikkaasti käyntiin ja sujuikin hyvin, vaikka hetkittäin lavan ja yleisön väliin jäävä valtava aukko meinasikin hämätä. Pientä lisäkapulaa tuli rattaisiin myös Kuisman langattomasta, joka aikansa pätkittyään jouduttiin vaihtamaan piuhaan. Erikoista jännitettä tilanteeseen loi lisäksi tieto Stam1nan ja Raised Fistin keikoista, jotka alkaisivat välittömästä meidän jälkeen viereisissä teltoissa. Loppukeikasta yllätin itseni tarkkailemasta, että jokohan jengi alkaa siirtyä varailemaan paikkoja seuraaville keikoille. Porukkaa kuitenkin riitti setin loppuun asti, ja suoritus tuntui muutenkin onnistuneelta. Mutta ehkä tuo teltta kuitenkin on meille kotoisampi ympäristö.

Takahuoneen edustalla hikeä kuivatellessa saimme nauttia melkoisen ainutlaatuisesta esityksestä, kun mestari Nurmio saapui pöytäämme akustisen kanssa ja viihdytti seuruetta ihan drinkkipalkalla. Kyllä kelpasi.

Jälkipolville jäi raportoitavaksi myös rytmiryhmän keskinäinen UFC-matsi, jonka seurauksena bassotaiteilija Hämäläisen yläkroppa on ollut tohjona jo pari viikkoa. Hämäläinen kuvaa tilannetta seuraavasti: “Oma diagnoosi kylkiluut poikki, akuutti kehkon repeämä ja kahvikuppineuroosi. Lääkäri epäilee lievää mustelmaa.” Hämäläisen iskut kuulemma kilpistyivät Hyrkkään jenkkakahvoihin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.