Juhannussettimme päättyi Nummeen, jossa olemme viettäneet monta ikimuistoista juhannusta. Keikat ovat olleet parhaimmistoa ja yleisön meininki uskomatonta.
Tällä kertaa saavuimme paikalle aivan liian aikaisin. Jouduimme odottamaan keikan alkua lavan takana bussissa kököttäen 8 tuntia. Aistit ovat kolmantena päivänä niin ylikuormitettuja, että ihmisten ilmoille ei uskalla tuosta turvasatamasta enää poistua. Ujostuttaa niin helvetisti.
Odottaessa rakennamme kuitenkin hyvän momentumin illan keikkaa varten. Soitamme festarin päätösbändinä päälavalla, joten motivaatiosta ei todellakaan ole pulaa.
Astelemme lavalle puoli tuntia aikataulusta myöhässä ennen meitä soittaneen Virgin Steelen aikataulujen kustua. Nummirockin päälavalla yllättyy siitä, miten kaukana yleisö onkaan. Menee pari biisiä tottua tilanteeseen. Aiemmin hyvin hiljaiselta näyttänyt festarialue onkin yhtäkkiä mustanaan karvapäitä. Kyllä kelpaa vetää.
Parin totuttelubiisin jälkeen tulee ärsyttävä katko, kun tekniikan äijät joutuvat vaihtamaan Marskin mikkipiuhan. Väliaikaviihteestä vastaavat rytmiryhmän Hämäläinen ja Hyrkäs, jolle päätettiin antaa tälle keikalle oma spiikkimikki. Äijät puhuvat karjalaiseen tyyliin toistensa päälle ja hölöttävät mikkeihin vuosikymmenen takaista lappeenrantalaista inside-huumoria. Kuultu huumorin laji perustuu ensisijaisesti toistoon. Nauru tulee mukaan yleensä siinä vaiheessa, kun hokemaa on toistettu väsymättä noin neljän vuoden ajan. Kyllä kelpaa kuunnella.
Loppukeikka sujuu ongelmitta ja pidemmittä spiikeittä. Takatalvea ei ollut tarkoitus soittaa ollenkaan, mutta yleisö valitsi kappaleen soitettavaksi huutoäänestyksellä. Takatalven jälkeen oli tarkoitus poistua onnellisena ja kiitollisena paikalta, mutta juontaja valitsi sanansa niin, että meidän oli palattava vielä lauteille rykäisemään vielä Vade Retro, Satana. Tätä ei kuulunut suunnitelmaan. Niinpä biisin ensimmäisen nuotin kohdalla löysin itseni konttaamasta piuhoja kiinni pedaalilautaan. Kun signaali oli jälleen kunnossa, oli ykkösen löytäminen säkeistögrindissä aika vaikeaa. Tukea ei tullut myöskään Kuismalta, joka oli myös täysin eksyksissä. Kertosäkeeseen mennessä olimme taas kartalla ja biisi saatiin jotenkin roiskittua läpi. Hivenen mäntti lopetus loistavalle keikalle.
Kokonaisfiilis jäi kuitenkin reilusti plussan puolelle. Tätä edesauttoi jo viidettä kertaa todistettu eturivin traditio. Pieni ydinryhmä on jokaisena vuonna jäänyt möykkäämään keikan päätyttyä vähintään siihen saakka, että olemme pyörähtäneet paikalla. Joskus huutoa on kestänyt peräti tunnin.
Kiitokset juhannusseurasta ihmiset, niin omat, yleisö kuin järjestäjätkin. Oli mukavata. Ehkä taas ensi vuonna.
Jätä kommentti