MOKOMA.COM

Huomenta.

Hommat on taas aloitettu ja Santtu jumpsuttelee bassoa “Corpseen”. Kyseisessä kappaleessa on niin irvokasta demppiä säkeistössä, että Miitri totesi olevan parasta ettei soiteta bassoja eikä laulella mtn päälle, ettei hyvät dempit mene hukkaan. Taisi olla huumoria. Mein Miitrin tapa sanoa soiton olevan aivan hyvää. Basso kolisee nyt kyllä komeasti kappaleen juhlavan loppuriffin aikana. Syynä on hyvä soitto, mutta myös uusi asenne. Santtu vaihtoi kielet eilen bassoonsa, kun potkin perseelle aiheesta viikon päivät. Santun perseelle potkiminen on muuten vaikeaa; saa tähdätä tosissaan.

Kuismakin saapui paikalle. Työpäivää ois tarkoitus jakaa niin, että Santtu soittelee aamun, Kuisma siitä sit jonnekin kahteen ja sit mie laulan iltakuuteen. Ääni on eilisestä aika käheenä, mutta katsotaan kuinka tää lähtee tänään rullaamaan.

Kappas, Santtu totesikin bassottelunsa alkavan vedellä viimeisiään. Enää “Celticarcass” tämän jälkeen soittamatta, mutta siihen ei voi bassotella ennen kuin kitarataiteilijat soittavat rytmikitarat ensin. Heti kun Kuisma tuli paikalle alkoi muuten armoton pekulaatio. Soittako bassot kitaristien vai rumpalin mukaan? Sahatako loppuhännät vai vetää suoriksi. Tätähän tää on ollu.

Eilinen Poikamies oli muuten pettymys. Mukavampi (kauniimpi and) tyttö jäi rannalle ruikuttamaan. Miulle ois kelvannu. En oo jaksanu studiosessioiden aikana keskittyä mihinkään todelliseen (prismat ja dokkarit on jäänyt väliin) vaan seurannu kaikkea uskomatonta paskaa. Pussycat dollsit, big brotherit, flavor flavit sun muut on tullut tuijotettua ihan muina nutrioina. Iltalukemisena on ollut Elviksen elämäkerta. Petraxilla luin Alastoman Hollywoodin. Isäkin muistutti aamulla tulevista syntymäpäivistä ja totesi, että siirryn kohta ikämies-sarjaan. Kai sitä sitten keski-iässä voi alkaa jo pikkuhiljaa kiinnostumaankin huonoista sarjoista ja pornosta. Aiemmin en ollut kiinnostunut huonoista sarjoista.

Pitää hakea kuppi kahvia. Studion yläkerrassa on SPR:n kirpputori ja kahvio, josta rokkari saa hakea eurolla kahvia koko päivän aamuyhdeksästä aina iltakuuteen asti. Reilu peli.

Mie pääsin tänään vihdoin lauluhommiin. “Tuomon Rock” ja “Mähönen” tuli vetäistyä. Miitri huudatti ensimmäisessä miulta yhtä säveltä tunnin ajan, enkä yhtään ymmärrä mikä siinä nimen omaisessa nuotissa oli aina vikana. Joka tapauksessa jälkimmäinen ralli meni jo paljon sutjakammin. Huomenna pitää vielä kuunnella menikö ne oikeesti hyvin, sillä muutaman tunnin laulamisen jälkeen alkoi koko sakin kuuntelukapasiteetti olemaan jo täynnä. Mutta yhtä kaikki, mukavaa saada tämäkin vaihe jo vihdoin käyntiin.

Nyt alkaa Bachelor in Paris! Toivottavasti Moana voittaa.

Kyllä on meinaan korvat täynnä hevikitaraa. On dödöä, on bläkkistä, on speed metalia, on rässiä, perusheviä… Vaikea enää jaksaa innostua soundiasioista. Tullessani maanantaina studioon ja kuultuani irkkubläkkiksen tuorein korvin, veti se naaman väkisinkin virneeseen. Soundi tuntui niin hyvältä ja soitto kulki. Nyt kolme päivää myöhemmin on jaksaminen taas tiukassa. Ja tällä viikolla ei ole edes ollut puitteissa valittamista, Brossin mällilakanoiden sijaan meikämanne on nukkunut hotellin pahnoilla. Silti, yhden aistin jatkuva terävänä pitäminen on raskasta puuhaa; aktiivinen kuunteleminen väsyttää korvia samaan tapaan, kuin jos tuijottelisi kaukoputkella koko ajan horisonttiin etsien katseellaan laivaa saapuvaksi. Tällä kertaa pelastava alus lienee ensi viikko, jolloin lauluhommienkin pitäisi jo pikku hiljaa alkaa.

Tom of Mokomat, eli Tuomo ja Kuisma jynkyttävät levyn toista keskitemporallia. Sujuu ihan hyvin, vaikka Tuomo valittelikin, että pitäisi ottaa Hynyseltä soittotunteja suorien kasien länkytykseen. Meinaa Tuomolla alkaa väkisin groovaata soitto.

Kakkossäkeistö alkaa kuulostamaan aksentointeineen ja stemmoineen Dream Theaterilta, pitänee mennä tarkkaamoon pekuloimaan onko se hyvä niin.

Ensio Mähönen aiheuttaa päänvaivaa. Mitään erityisen vaikeaa ei kappaleessa pitäisi olla, mutta silti jokin maksaa. Groovausluvat jäi vissiin kyselemättä tai jotain. Miun korvaan kappale on kuulostanut koko ajan hyvältä, joten mitään ongelmaa ei todellakaan ole, mutta kielisoittajat tuntuvat vaan olevan kovin armottomia itselleen. Hyvä niin, sillä lopputuloksessa tämä kaikki vaiva varmasti palkitaan.

Tämä on ollut kyllä hieman rasittava viikko, sillä tyhjänpanttinahan mie täällä oon pyörinyt. Ainoana järkevänä antina taitaa olla Nujerra Ihmisen bassosovitukseen osallistuminen, muuten on mennyt pelkkään pekulointiin aika. Tänään oli toiveena laulaa, mutta kun ei siitä kerta tule mitään, niin päätin lähteä kotiin Tampereelle lataamaan akut ensi viikkoa varten. Miitri lupasi toimittaa laulamani kappaleet kotiin kuunneltavaksi, niin voi hieman miettiä taustalauluhommia jo valmiiksi.

Ankeaa viikkoa piristi huomattavasti eilinen visiitti kummityttöä tervehtimään. Katkaisi mukavasti studioarkea. Kiitos Sonja siitä.

Tämä hyppää nyt junaan. So long!