MOKOMA.COM

Keikkaputken keljäs päivä sarasti aurinkoisena, ja koska Kuopio on sijoitettu kiitettävän lähelle Jyväskylää, otimme syyspäivästä ilon irti hengailemalla ja chillailemalla kalakukon hajuisessa Kuopiossa. Päätimme siinä samalla vierailla myös – yllätys yllätys – musiikkiliikkeessä. Sieltä hihaan tarttui taas muutama säröpedaali. Lisäksi Mökoma Crüen jäsenistöstä koostunut lauluyhtye Kieku, Kaiku & Pari tyyppiä esitti kaupassa Mötley Crüen iki-ihanan “on the road again” klassikon Home Sweet Home. Siinä raavaammallakin miehellä silmä kostuu kun on kaukana kotoa ja ahistaa. Laulusuorituksista vastasivat ainakin herrat Aalto, Aaltonen ja Saikkonen, Aallon toimiessa Steinway-flyygelin operoijana. Jos ei muuta niin kaupan myyjät ainakin tykkäsivät kovasti.

Jyväskylään päästyämme tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Markon äänihuulien reunat olivat rouhiintuneet lähes käyttökelvottomiksi kolmen illan järjettömän mesoamisen takia. Orkesterin jäsenistä koottu aivoriihi suunnitteli jo vaihtoehtoisia suunnitelmia aina Mokoma -livekaraokesta kitarataiteilijoiden esittämään poikkitaiteelliseen eriteperformanssiesitykseen. Trio Niskalaukaksen älypäät Petosalmi ja Huttunen lupautuivat myös osallistumaan yleisön viihdytykseen, mikäli vaan tarvetta tulee. Onhan yleisön saatava rahoilleen vastinetta!

Useimmat bändit olisivat tällaisessa tilanteessa jo peruneet keikkansa, mutta ei myö. Oli aika turvautua äärimmäisiin konsteihin, sillä Marko ei todellakaan luovuta ihan näin helpolla. Laulajakolleegoilta saatujen vinkkien mukaisesti Marko piti päänsä kiinni, tempaisi kyypakkauksen huuleen ja lähti hotellille askartelemaan veikeitä Punainen Kukko -tikkuaskeja, muiden Mokomien jäädessä tekemään soundchekkiä.

Keikka alkoi pikapuoliin sen jälkeen kun Bar 68:n ovimies ilmoitti että paikka on täynnä ja enempää ei oteta sisään. Voi mahoton, totesimme, ja ryhdyimme rokkaamaan. Markon äänikin oli löytynyt jostain ja yleisön villitseminen saattoi alkaa. Setin alkupää oli suunniteltu siten että Marko pääsee hieman availemaan ääntään. Tämän takia loppusetti sisälsikin sitten melkoista paahtoa. Loppusuoralla vetäistiin mm. H.E.L.L., Punainen kukko, Takatalvi, enkoreina vielä Vainottu ja Houkka sekä enkoreiden enkorena vielä ylinopeudella kaahattu Avoin hauta. Jengi oli hienosti mukana ja lauloi kovempaa kun allekirjoittanut PA:n välityksellä. Olipa juhlaa. Viimeisen raivokkaan karjahduksen jälkeen oli vielä pakko todeta että Annalan Marko on ihan h**vetin kova jätkä! Ihan kuka tahansa ei vedä tuollaisella kurkulla tuollaista keikkaa…

Keikan jälkeen annoimme keikkamyyjämme Janne Tokolan hieman aikaa taputella luisuja hartioitamme ja sitten olikin aika poistua yhteen paikkaan tekemään yksiä hommia.

Kuopioon laskeuduttiin ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Edullinen lipunhinta ja perjantai-ilta antoivat kyllä pieniä viitteitä siitä, ettei aivan tyhjälle salille tarvitse soittaa. Noh, kello 22:00 ovella olikin jo jono, koska Henry’s Pub oli täynnä. Stamina rykäisi taas napakan settinsä ja erilaisen rakkauden todistaja Antti Hyyrynen miehistöineen vakuutti sekä allekirjoittaneen että parahultaisen osan yleisöä mehukkaalla toiminnallaan. Kuultiinpa yleisöstä mm. sellainenkin savolainen kommentti, kun että “oon mie täällä paskempiakin bändejä kuullut”.

Oma keikka kulki kun junan vessa ja biisi toisensa jälkeen upposi kenttään sangen vaivattoman tuntuisesti. Jengi oli taas kerran mukana loistavasti, ja sekös saa soittajapoikiin lisää virtaa. Setin päättäneen Takatalven aikana oli salissa jo sellainen huutomyrsky ja nyrkkimeri että meinasi lähteä järki. “Lissee, lissee” -huuto raikasi keikan jälkeen ja oli siis vielä aika reuhata enkoret. Ja sitten toiset. Enempää ei oltais edes osattu. Olisivat saaneet jäädä katsomaan Mokoma-treenejä, mikäli olisimme vielä palanneet lavalle. Eli soittimet keisseihin ja suunta kohti yhtä paikkaa.

Matka oli pitkä ja sitä ahdistavampi. Matkalla osuimme kuitenkin Top Sound Oy:n myymälään, joka mainosti tienvarressa itseään Suomen laajimmalla kitaravalikoimalla. Eivät puhuneet paskaa. Gretchit ja kumppanit roikkuivat seinillä ESP:den ja muiden perussettiin kuuluvien skebojen kanssa. Pikkupojat nuortuivat entisestään ja riemusta hihkuen testailimme erilaisia kitara/vahvistin kombinaatiooita. Olipa kivaa. Matkamuistoksi ostimme bassolaukun ja Bossin HM-2:n. Tuomon edellisen HM-2: n pisti paskaksi Jawazu joskus vuonna 1991.

Perille saavuttuamme huomasimme Jannen tuliterän basarikalvon kelvanneen eilisiltana jollekin, ja useista tiedustelusoitoista huolimatta kalvo myös jäi sille tielle. Siitä suivaantuneena Hessu tokaisi jo legendaariseksi muodostuneen one-linerinsä “Voi vi**u tätä Porin meininkiä”, ja tälläkin kertaa ollessaan jossain muualla kuin Porissa. Näin se homma etenee. EDIT 21.10.2003: joo, meno olikin ihan hyvä. ravintoloitsija löysi kalvon, ilmotti että sen tyttöystävä on meikän naapuri, tuuppas pimulle kalvon messiiin. eli hyväjohn – hygienesthoteles

Oulussa soitimme uramme aikana toista kertaa. Edelliskerralla edesmenneeseen VooDoohon oli saapunut paikalle 20 katsojaa, joten odotukset illan suhteen eivät olleet järin korkealla. Paikalle saavuttuamme kuulimme että lippuja oli myyty jo ennakkoon 60! Huhu kertoo että kaukaisimmat vieraat olisivat saapuneet Rovaniemeltä… Kun Lapin kansa lähtee, lähdetään isolla. Näinhän se on.

Keikka oli yhtä juhlaa. 45:n yläkerta oli pakattu täyteen mustiin pukeutuneista musiikinystävistä. Eturivissa oli myös keikoillamme aikaisemmin kovin harvinainen mosh pit. Tästä kiitos innokkaalle nuorisolle. Saimme teistä voimaa! Keikan jälkeen piti oikein ryhtyä selkääntaputteluhommiin, niin hyvä fiilis siitä jäi. Eipä siinä. Sitten taas kamat ja äijät nippuun, ja yhteen paikkaan.

Edellisten keikkojen hiki ei ollut edes ehtinyt kainaloista kuivua kun retkue Helvetistä kohtasi toisensa Tampereella. Nyökkäsimme toisillemme kohteliaasti ja karautimme Moko-Biilin Tammelan Alkon kautta valtatie 11:lle. Jää särkyi pikkuhiljaa, ja siitä innostuneena aina niin kunnollinen ja tunnollinen Hyge narautti viikonloppujekun auki ja lipaisi 2/3 pullollista vatsalääkettä 70 kilometrin aikana. Ihan huomaamattaan. Ei sitten riittänyt Jekkua ihan koko viikonlopuksi (olipa ihme). Ja eikä siinä muutenkaan mitään, pienissä sipuleissa matka taittuu pikkuisen rivakammin, sillä onhan pierunhajuisessa bussissa istuminen yksi keljuimmista hommista mitä pystyy kuvittelemaan mustalipeäsäiliöiden puhdistamisen jälkeen.

Poriin saavuttuamme kohtasimme Ylpön Herran ja menimmekin sitten Ylppölään juomaan teetä ja puhumaan musiikista. Samalla tässä oli hyvä tilaisuus punoa illan sotasuunnitelma sekä keskittyä suoritukseen. Hyge otti teekupista kaiken irti ja selvisi piin kovaan iskuun illan spektaakkelia varten.

Loppuunmyytyjen keikkojemme sarja ei saanut jatkoa Porissa, sillä omat lihakset (edes Mors Prinsipum Estin ja Staminan avustuksella) eivät todellakaan riitä 800 hengen Bar Kinon kokoisen paikan loppuunmyymiseen Porissa, etenkään keskiviikkoiltana. Mutta eipä siinä mitään. Paikalla olleet niukka parisataa innokasta saivat kuitenkin kelpo meiningin aikaiseksi. Kaikin puolin. Keikan alkamisajankohta oli brutaalisti 01:00, joten yleisön varovaisuuden ymmärtää. Keskellä viikkoa keikkojen pitäisi alkaa aikaisemmin. Muuten tässä ei ole mitään järkeä, etenkään aamulla töihin lähtevien kannalta. Ei se tosin soittajallekaan ole juhlaa aamun pikkutunteina soitella.

Keikan jälkeen puhaltelimme tovin ja koska Mors Prinsipum Estin hipit olivat juoneet takahuoneesta meidän raiderikaljat, ja todenneet, että “sellaista se näissä bändi-illoissa aina välillä on”, päätimme poistua kollektiivina yhteen paikkaan tekemään yhtä juttua.