MOKOMA.COM

Aamulla respan kautta anteeksipyydellen ulos ja Mänttibussin keula kohti Kuopiota. Pysähdyttiin siinä heti vähän tankkaushommiin, ja voi luoja mikä tilanne syntyikään. Seisoin auton vieressä kun se yht’äkkiä lähti liukumaan, pysähtyen jalkani päälle. Paniikki ja hätä oli suunnaton. Jalkani oli jumissa renkaan alla, ja samanaikaisesti elämäni liukui (komedia)filminä aivojeni läpi. Mänttibussilaisista tilanteeseen reagoi nopeimmin Horna-Jarkko, joka heti kahvit juotuaan ja tupakit tumpattuaan työnsi urhoollisesti auton jalkani päältä pois. Eikä edes käynyt kuinkaan, vitti.

Kuopiossa olimme ajoissa, joten aikaa jäi bändien tsekkailuun ja takahuonetarjoilujen hyödyntämiseen. Hyviä olivat.

Kuopiossa soitto ei ollut ihan A1-tasoa, Marko kylläkin laulella luikautteli perin mallikkaasti. Santtu keksi hienon lavakoreografian yhdistämällä kaksi hyvin ennestään taitamaansa liikesarjaa eli päänvatkauksen ja kännikävelyn. Kaikkihan tietävät miltä kännikävely näyttää, tarkemmin kaverikännikävely, kun huojutaan kaulakkain ja huudetaan kovaan ääneen esimerkiksi: “Rai rai rai!” Vaarallisen, mutta viihdyttävän näköistä toimintaa, lavalla tai ilman.

Nestetasapainostamme keikan aikana piti esimerkillisesti huolta Jarkko, joka toi soittajille vähän janojuomaa. Jarkko olikin sonnustautunut parhaimpiinsa: nahkasaappaat ja Burzum paita, vain housut olivat unohtuneet matkasta. Oli kuulemma ollut ’vähän kaikenlaista’. Kesken setin meille alettiin yllättäen vilkutella järjestäjän taholta, että aika loppuu tuossa tuokiossa, jätkät lavalta v*ttuun. Noh, eihän siinä muukaan auttanut. Pari “ihan hyvää” biisiä jäi soittamatta, mutta sellaistahan se on välillä näissä bändi-illoissa. Keikan jälkeen lavan eteen muodostui spontaani nimmarinjakotilaisuus, mikä oli ujoille maalaispojille lähestulkoon liian hurjaa.

Tovin toisiamme ja orkesterimme hienoutta ylistettyämme, siirryimme tositoimiin bäkkärin baariin, ja voi luoja mikä näky meitä meitä kohtasikaan: TikTakin tytöt! Keräsimme tovin jos toisenkin rohkeutta ja lähestyimme tyttöjä ääni väristen (värinä olisi saanut itse Neumanninkin kateelliseksi) ja kysyimme, josko pari kaverikuvaa voisi ottaa, ja josko tämän jälkeen poistuisimme kaverikännikävelyllä auringonlaskuun. Mainittakoon, että toiseen pyynnöistä tytöt suostuivat.

Kuten kaikki arvasivatkin, poistuimme paikalta ihan keskenämme ja suuntasimme Henry’s Pubiiin morjestamaan Viikatteen velmuja. “Henkastahan” ne löytyivät ja koska olivat kiusalliset soittovelvoitteensa jo ehtineet hoitaa, saatoimme keskittyä kuulumistenvaihteluun samoin tein. Sitähän se sitten oli juu…

Pihtiputaallehan on tunnetusti pitkä matka ihan mistä vaan, ja jos soundcheck on jo kello 15:00, on matkaan lähdettävä hyvinkin aikaisin. Erityisen kova paikka tämä on tietysti kesälomaa viettäville hipinretaleille. Lähdimme reissuun poikkeuksellisesti ilman ääni- ja ylilyöntispesialisti Aaltosta a.k.a. Metric Systemiä, mutta pulassa emme miksauksen suhteen olleet, muuten kyllä ja monesti. Tuuraajaksi lähti Höltän Tero, jonka nimen unohdimme välittömästi ja aloimme kutsua häntä tuttavalliseen sävyyn Tetric Systemiksi.

“Puttaalla” otimme perushommat haltuun, sitten käsipäivää Dex-viihteen edustajille ja ei kun hotelliin omaa keikkaa odottelemaan.

Tapahtuman sympaattisuudesta ja mistä lie johtuen, Mokoman keikka oli sangen riehakas ja energinen. Ukot pyörivät lavalla lailla kevätlaitumella kirmaavien varsojen ja kuolaa valui tasaisesti kummastakin suunpielestä mekkalan ollessa valtava. Meininki taisi olla keikan jälkeisissä hulinoissa likamain samanlainen, mutta ei siitä sen enempää. Lukekaa tarkemmat faktat Alibista. Kotiteollisuus apureineen tuli ja kaappasi riehuvat hipit encorejen lopuksi lavalta pois, mikä oli viisaasti tehty.

KT aloitti ja toi sateen tullessaan. Taisivatpa louhaista muutamankin kelpo viisun kaupanpäälle. Varsinkin Saattoväki on ollut kesän keikoilla aika saatanan hurja ja intensiivinen esitys. Hiljaiseksi veti taas. Lopuksi Hynynen esitti akustisella kitaralla Kurren Jäit sateen taa ja omisti sen kaikille tyypeille, jotka tykkäävät bailata ankarasti läpi yön. Ite en kuullut, mut jätkät kerto…

Matkaan oli taas lähdettävä. Koko Mokoma oli viettänyt edellisen viikon enemmän tai vähemmän lomailun merkeissä, joten mato-onget ja saunavastat tulisi hetkeksi unohtaa ja säätää aivot hevauksen vaatimaan mänttiasentoon. Lappeenrannasta lähti ainoastaan kolme soittoniekkaa liikenteeseen (Hyge, Sage & Mage), joten M-bussissa oli tilaa ja raikasta tunnelmaa. Raikkaus saattoi hyvinkin johtua Tugen poissaolosta. Bob Marley viihdytti meitä koko matkan ja hyvin viihdyttikin. “You can fool some people sometimes, but you can’t fool all the people all the time.” Vahvaa sanomaa ja hienoja biisejä, sanon mie.

Puustockiin saavuimme notkeasti ja ajallaan. Loput äijät olivatkin jo pelipaikoilla ja valmiina rokkiräjähdykseen. Aikainen soittoaika ei haitannut, päinvastoin, koska suurin osa porukasta oli suuntaamassa välittömästi keikan jälkeen kesken jääneiden loma-askareiden kimppuun. Eli vielä pitäisi jaksaa saunassa nahkaansa liottaa ja survoa makkaraa kitusiin, on se lomailu rankkaa puuhaa.

Keikka oli vahva perussuoritus. Kivaahan se taas oli hevata ja savolainen juhlakansa heilui mukavasti mukana.

Koska festareilla ei ollut yleistä paitamyyntiä, pistimme keikan jälkeen omin voimin paitakiskan pystyyn. Tai kiskakin on ehkä liian mahtipontinen sana kuvaamaan nurmikolle levitettyä muovia, jonka päälle on viskattu kasa paitoja. Hyvinhän nuo rätit menivät kuitenkin kaupaksi, which is nice.