Jos en ihan väärin muista, niin Stagen veto oli orkesterin historian ensimmäinen suora live-esiintyminen. Tähän koitokseen valmistauduimmekin huolellisesti, mikä tarkoittaa sitä, että emme treenanneet koko bändin voimin kertaakaan. Tämä ei kuitenkaan kerro työmoraalin löystymisestä saati lesostumisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että aikuisilla vastuuntuntoisilla miehillä on toisinaan muutakin tekemistä kuin notkua treeniksellä pilsneripullo lapasessa.
Kiireet ja teknisen henkilökunnan puute painoivat vielä keikan aattoiltanakin, sillä kuski-roudari -parivaljakon muodosti dynaaminen Hyrkäs&Hämäläinen -ketju. Hyrkäs neljänruuhkassa pakettiautolla Helsingin keskustaan kurvailemaan ja Hämäläinen viereen hekottelemaan on raju yhdistelmä. Nosturin muuten melko helppoa roudaussiivua “vaikeutti” melko erikoinen porukka. Kuuntelimme kämpän nurkilta, että ihan kuin Hector jollottelisi Koko hela maailmaansa Nossen salin puolella. Ja ei aikaakaan kun Iso H ryhmineen ampui hissin eteen puhaltelemaan ja tietä tukkimaan. Tien tukkeena toimi myös Villmanstrandin oma poika Pave Maijanen. Tilanne oli erikoinen. Pave ei edes moikannut, vaikka juurihan me tapasimme Lappeenrannan Lyseon 100-vuotisjuhlilla vuonna 1992. Siitä on tainnut tulla leso, heh. Mestarisseurueen ohi taiteilimme nöyrinä poikina, mutta heti alakerran käytävällä tuli ainakin sata hyvää sketsiä mieleen, joita olisi voinut louhaista. Paras taisi olla: “Hei Pave, pidä huolta!” Ja perään Tabusta tuttu “tsemppiä” -kehotus asiaan kuuluvalla ranneliikkeellä. Huonommat olivat sitten, noh, vähän huonompia…
Pääsimme ehjinä Maikkarin studiolle ja siellä tekniikan dudet väänsivätkin ahkerasti lavaa kuntoon. Oli todella suuri ilo nähdä myös Stam1nan Sininen paholainen pihalla parkissa. Pojkarnat olivat juuri palanneet Baltian reissulta väsyneinä, mutta ah niin onnellisina. Pari vastaavaa reissua ja nehän näyttävät meitä vanhemmilta, juhlaa! Iskin rummut kasaan ja sitten joutikin Stam1na-miehistön & Sagenovitsin kanssa isolle kirkolle meininkejä tsekkailemaan. Ei ollut meininkiä kirkolla, eikä ukoissa, nukkumaan piti lähteä itse kunkin.
Koko keikkapäivä oli varattu erilaisille ääni- ja kuvamaiseman tarkasteluille, jotta lähetyksen pyörähtäessä käyntiin ei tarvitsisi säätää enää yhtmitn. Periaatteessa ihan fiksua. Luppoaikaakin siunaantui, mutta nopsaanhan se sujui Mtv:n ruokalassa, Infernon kuvia ottaessa ja muuten vaan hyvässä seurassa hengaillessa. Salosen Tero kiikutti jossain vaiheessa Luihin ja ytimiin -cd:n kansimatskua näytille ja hyvältähän se näytti. Ammattimiehiä ollut kansiporukoissa taas kerran, levyn sisällön tuottajien ammattitaitoon en uskalla ottaa kantaa. Paitsi Miitrin: ammattihenkilö.
Lemin kreiseimmät nuorisonvillitsijät saivat kunnian aloittaa illan. Studioyleisöä oli käsittääkseni niin paljon paikalla kuin studiolle pystyi turvallisesti ottamaan, ja kilpailun kautta yleisöksi päässyt väki oli tullut selvästikin rokkaamaan, eikä ainoastaan näyttämään hyvältä telkkarissa. Stamp1ot vetäisivät univelkaisinakin sen verran napakan suorituksen, että adrenaliinipitoisuudet alkoivat nousta lämpiössä keikkaa edeltäviin lukemiin.
Härsalkka joutui vielä haastatteluun ennen vetoa, meidän odotellessa yleisön joukossa. Alkoi jännittää. Jännitys purkautui kainalopieruja rupsautellessa ja olisiko jokunen aitokin päässyt ilmoille. Alkuhomostelu piti suorittaa lavalla kaiken kansan katsellessa ja ohjaajan käskystä roketti rollit soimaan. Veto oli yllättävän hyvä! Lavalla oleminen tuntui muutaman kuukauden keikkatauosta huolimatta täysin luontevalta ja kameroiden läsnäoloa ei ehtinyt juurikaan stressata. Ajelimme melkolailla viime kesältä tutuilla sketseillä, eli vanhaa huttua parilla uudella schlagerilla maustettuna. Keikkatauon huomasi kuitenkin siitä, että puolivälissä settiä lähes joka ukolta meinasi vauhti hyytyä, mutta loppua kohden alkoi voima palata lihaksistoon ja homma hoidettiin kunnialla loppuun. Yleisö bailasi loistavasti koko keikan mukana, josta suuri kiitos. Ei ollut tylsä studiojäykistely kummaltakaan osapuolelta ja sama vaikutelma tuli vielä jälkikäteenkin keikkataltiointia katsellessa.
Sen suurempia yhteiskarkeloita ei saatu illan päätteeksi järjestettyä kaikkien häipyessä tahoilleen. Roudausvastuun sai hyväksi havaittu Team Hyrkäs&Hämäläinen, joka purevaa merituulta uhmaten kärräsi soittokaluston Nosturin uumeniin.
Jätä kommentti