Voi paski että Onnela on huono ravintola. Muuten olisin jäänyt Hollolan Katinhäntään, mutta kun se oli kiinni.

Mutta asiaan. Hygelle pitää antaa tästä soittosuorituksesta tunnustus. Ei ole helppoa hommaa hakata kahdeksasosia 12 tuntia päivässä, kun tempotkin on pääsääntöisesti alun kolmattasataa. Tuottaja-Miitrin mielestä rässikomppia ei ole myöskään helppoa kuunnella 12 tuntia päivässä. En ihmettele sitäkään.

Nyt huilaamaan korvia viikonlopun yli, ja sitten alkaakin minun ja Tuomon kärsimysten tie. Tiedossa kaksi viikkoa alaspäin pikkaamista jännetupit vinkuen. Ai niin, ja pitää mun yrittää soittaa yksi soolokin. Se tulee “Tuomon molo” työnimeä kantavan kappaleen c-osaan.

Kitarasaundien suhteen olo on ainakin toistaiseksi itsevarma. Rumpupohjia soittaessa Miitri mikitti mun Mesa/Boogie Rectifier 4×12 Slant -kaapin, jota löylyttää Boss SD-1 -pedaalilla terästetty Triple Rectifier. Saundi tuli raakana monitorikuunteluun ilman mitään ekvalisointia tai muuta hömpötystä, ja ai helv kun oli murakka meininki. Vaihdoin vielä kustomiseiskaan EMG 81-7:n tallamikiksi entisen 707:n tilalle, ja nyt a-vire toimii hienosti ja dempit sanoo että “djent djent”. Joskus hankaluuksia teettänyt A-kvinttisointukin toistuu nyt puhtaana ja selkeänä. Tästä saa kiittää paksuja kieliä, kitaran laadukasta mahonkirunkoa, 150 putkiwatin mahdollistamaa headroomia ja viimeisen päälle tiukkasoundista 4×12 kaappia.

Toisaalta on harmillista kun soundi on kunnossa. Ei voi selitellä enää mitään, vaan nyt mitataan soittajan ranteen kunto. Pelottaa.