Edessä oli kaikkien aikojen keikkareissu. Neljän vuoden jälkeen tekisimme paluun Ilosaarirockiin nousemalla Töminä-klubin lavalle. Seuraavana päivänä taas piti toteutua pikkupojan unelma Tuska-festivaalin valtavalla päälavalla tuhansien nyrkkien halkoessa ilmaa. Odotukset olivat siis pilvissä, kuten äijien soittointokin kolmen viikon kesälomatauon jälkeen. Hieman hyvin levännyttä, terveen hyvääntuulista joukkiotamme askarrutti, ettei vaan taukoa edeltänyt napakka soittovireemme olisi kaikonnut mökkireissujen, remonttihommien ja etelän aurinkon alla nautittujen cervezojen mukana.

Yleismiehet Javanainen ja Santtu sekä Miksaaja Aaltonen liittyivät remmiin varmistamaan, että puitteet olisivat soittajalle kunnossa ja että paskat jutut eivät varmasti loppuisi kesken. Kuskin rooli napannut Javanainen ohjasti Moko-mobiilin ja vielä kesälomatunnelmissa myhäilevän seurueen Joensuun laulurinteelle. Paikan päällä totesimme nihkeän sään ja väkimäärän, ja ajattelimme keikan toimivan hyvänä palautustreeninä Tuska-vetoa varten. Yleismiehemme saivat line-checkissä tähtihetkensä, kun herrat soittivat March of the S.O.D.ia mylvivän yleisön edessä. Kiitos mylvinnän, myös soittajat ymmärsivät vihdoin saapuneensa esiintymään – verenkiertoon erittyi säästelemätön satsi adrenaliinia. Lavalle astellessamme totesimme paikan täyttyneen varsin kiitettävästi ja Jannen kapulaniskujen jälkeen muistikuvat ovatkin sitten hataria. Me olimme tulessa. Te olitte tulessa. Kiitos.

Lyhyen selkääntaputtelun ja -puukottelun jälkeen pakkasimme kamat ja aloimme reissun vaiheen, jossa otettaisiin miehestä mittaa. Kolmen tunnin matka ahtaassa bussissa Joutsenoon, jossa kahden tunnit nokkaunet, äijät hereille ja keula kohti Helsinkiä. Aamulla kesäloman tuoma pirteys ja hyväntuulisuus olivat kuin muisto edellisestä tai sitä edellisestä elämästä.