Lahti, Suomen Chicago ja (monkey)businesss-city oli poikain soittoretken kohteena. Hallituin ja varmoin ottein ohjasti Hessu mobiilinsa Torven eteen ja jäisten instrumenttien roudaus oli alkava. Rumpusetti aseteltiin pienehkölle, mutta viihtyisälle lavalle, toisin kuin edellisellä Torven vierailullani Vaeltavan Hyypiön kanssa, jolloin katsoin omaksi ja muiden parhaaksi iskeä tahtia takahuoneessa. Se oli kai sitten taidetta tai todennäköisesti ei kuitenkaan…

Illan mystisimmät hetket koettiin heti sound-checkin jälkeen, kun Hegemonius suoritti hämmentävän katoamisnumeron. Muu retkue suunnisti talon tarjoamalle aterialle viereiseen ravintolaan, mutta bassotaiteilijaa ei näkynyt missään. Mitä noiden kadonneiden hetkien aikana tapahtui jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Hesekiel palasi takaisin luoksemme äänetönnä, tyhjä katse silmillään ja nälkäisenä kuin nuori puuma. Epäilemme vahvimmin ulkoavaruuden olioiden toimesta tapahtunutta abduktiota, jossa Hegen DNA on kopioitu ja siitä tullaan tulevaisuudessa jalostamaan uusi basistien superrotu jossain kaukaisessa galaxissa. Jäämme odottamaan…

Jos keikasta jotain pitää sanoa, niin se oli sellainen yks” vitin bingo-iltama, ilman Saludopaketin voittomahdollisuutta. Ymmärtäähän sen. Joulun kinkkubakkanaalit takana ja Uuden Vuoden tinaukset jo mielessä. Ei riitä ihmisillä puhti riehua. Meillä riitti kyllä, mutta myö ollaankin vähän vitin väjöjä ja tykätään soittaa heviä!

Muutenkin jo kovia kokeneen Hesuviuksen kohtaloksi jäi pulahtavien pelimannien kuskaaminen takaisin syntymäsijoille Karjalaan. Itse jäin nauttimaan “Lahen” öisistä tunnelmista kera rumputaitaja Jean Hysen, jonka päähän Marko koki tarpeelliseksi iskeä nenäni näppärällä kaulaliinakuristusotteella. Aamulla oli naama kipeä.