w/ Kotiteollisuus & Viikate

Perjantai

Koitti perjantaiaamu ja melkoinen määrä puoliunisia soittoniekkoja ja toimittajia oli raahautunut Lappeenrannan rautatieasemalla odottavaan bussiin. Tunnelma oli odottavan jännittynyt, edessä olisi seikkailu.

Rajalle saavuttuamme tullimuodollisuudet sujuivat yllättävän hyvin. Ne venäläiset tullimiehet, joiden olisi pitänyt olla kiinnostunut länsimaisista soittimistamme, olivat katsoneet parhaaksi pitää rokulipäivän juuri tänään. Meidän ei tarvinnut kuin vaappua jonossa passitarkastuksen läpi ja matka oli jatkuva.

Ensimmäisellä tax-free pysähdyksellä KT:n ja Viikatteen miehet ihastelivat omia piraattilevyjään. Viikate-Simppa ilmoitti levy-Igorille, että ei aio omasta levystään maksaa ruplan ruplaa. Järjestely sopi ja artisti sai omansa.

Matka taittui nopeasti ja kohta sitä huomasi ihastelevansa Pietarin esikaupunkialueen karuhkoa maisemaa. Ajoimme suoraan Stary Domille, ruuvasimme soundit ns. kohilleen ja kirjoittauduimme porukassa hotelliin, joka sijaitsi miellyttävästi klubin yhteydessä. Soittojärjestystä arvottiin pariinkin kertaan ja lopputulos oli se, että Viikate sai luvan aloittaa. Hyvinhän tuo slaavilaismelankolinenheavyrautalanka tuntui pietarilaiseen nuorisoon uppoavan. Paikalla oli Suomen kolmikon lisäksi kaksi paikallista suuruutta, jotka olivat houkuttelemassa yleisöä paikalle. Kumpikin orkesteri nauttii ilmeisen kovaa suosiota ja sen huomasi viimeistään väen määrästä. Vajaan tuhannen hengen klubi oli illan aikana tupaten täysi.

Oli hauskaa nähdä KT hieman erilaisissa lähtökohdissa, kuin on viime aikoina Suomessa totuttu. Hyvin putosivat junttariffit ja melodiset kertsit neitseelliseenkin yleisöön ja vastaanotto oli hetkittäin lähes riehakas.

Mokoma aloitti viimeisenä ja venäläiset olivat saaneet korvansa taatusti täyteen äänekästä elämöintiä jo tässä vaiheessa. Meitä ennen oli joku vitin “Karolishyy”, jota kaikki olivat tulleet katsomaankin. Osa yleisöstä alkoi valua poispäin, osa jäi onneksemme seuraamaan kuinka Sage selviäisi ensimmäisestä live-esiintymisestään basson varressa. Onhan huumorivastaavamme Sage toki esiintynyt ilman bassoa useitakin kertoja, välillä edukseenkin. Pelimiehenä Sage hoiti homman kotiin, ei mitn hätää.

Hirveässä jälkihiessä suuntasimme yläkerran vip-loungeen taputtelemaan omia ja kollegoidemme (myös venäläisten) hartioita, ja paikkaamaan esiintymisen aiheuttamaan nestehukkaa. Hyvinhän tuo tuntui paikkaantuvan. Toimittaja Flinkkilääkin muistettiin lasillisella kuohujuomaa, juoma kaadettiin kurkun sijasta tosin persvakoon. Allekirjoittanut pelkää kostoa.

Myöhemmin hotellissa Viikatteen basso-Erwo ansaitsi juhlavan lisänimen Judo-Eki (seuraavana päivänä ostettuaan uljaan sotilashatun otettiin käyttöön myös nimi ‘The General of Judo’), pyöräyteltyään Santtua pitkin ja poikin hotellihuonetta. Santtu totesi saaneensa sellaista ‘Kouvolafillistystä’, että ei muista parempaa kuunaan saaneensa. Sitä luiden kolinaa kun nämä ei-niin-riskit kaverit lailla taistelevien metsojen ottivat toisistaan mittaa.

Judovoitostaan ilmeisen rohkaistuneena Judo-Eki suuntaa tekemään tuttavuutta venäläisten käytävänaapureiden kanssa. Huoneen miespuolinen henkilö toteaa: “You are not my friend, you must go now.” Eki ottaa jalat alleen ja pakenee huoneeseen, jossa on Mokoman miehistö Markoa lukuunottamatta. Eki lukitsee oven sisäpuolelta ja sinkoaa avaimen holtittomasti jonnekinpäin huonetta. Ovelta kuuluu koputus ja ovisilmästä näkyy mies, jonka aikeista on todella vaikea sanoa mitään. Annamme miehelle lisänimen ‘Kylmä rinki’ ja päätämme, että aikeensa eivät meitä kiinnosta ja päätämme keskittyä illanviettoon ihan omissa porukoissamme. Kuinka ollakaan, uni alkaa painaa silmää ja osan olisi poistuttava omiin huoneisiinsa lepämään. Mutta se avaimen perkele on kateissa, eikä kukaan olisi siis poistuva minnekään. Kuismaa eivät etsintäpuuhat enää jaksa innostaa ja hän päättää käydä nukkumaan. Jotenkin mystisesti avain oli joutunut Kuisman alle, josta sen onneksemme myöhemmin löydämmekin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuli vain mieleen, että jos olisi vaikka tulipalo syttynyt…

Lauantai

Lauantai alkoi turismilla. KT poistui omiin kuvaussysteemeihinsä ja me muut suuntasimme Talvipalatsia ihmettelemään. Hieno oli ja valtava kanssa.

Seuraava kohde oli joku mukava rockklubi, jossa oli mukava pöytäfudispeli. Kyseisellä pelillä olisi ratkaistava Mokoman ja Viikatteen keskinäinen paremmuus. Vastaus löytyi numeroin 10-7 ja kuinkas muuten kuin Mokoman eduksi. Paremmuutta ratkoessa meteli oli ollut kuulema jotakuinkin helvetillinen, siinä oli ravintolassa luuhaava kissakin ihmeissään. Pelin tiimellyksessä syntyi slogan: “Viikate on paskin”, joka nauratti ainakin silloin.

Kyseisen paikan nurkilla otimme myös jokusen promokuvan ja niistä tuli kait aikas hienoja, hyvä Joonas!

Palailimme jo ennen puoltayötä takaisin hotelliin, jossa piti vielä vähän päivän tapahtumia ihan porukassa kertailla. Tarkoitus oli syödä nakkeja ja nauttia sivistyneesti muutama drinksu, mutta jostain kumman syystä tapahtui jotain ihan muuta. Homma meni käytäväpainiksi ja erinäköisten miesstriptease-esitysten seuraamiseksi. Mikä miellyttävintä, stripparit löytyivät ihan omista porukoista. Lahjakkaita nuoriamiehiä nuo Viikatteen uroot, kerta kaikkiaan. Haaskaavat talenttiaan rokkihommissa, sanon mie. Hotellin securitya eivät alastomat painijat haitaneet, mutta siinä vaiheessa kun kukkaruukkujen aluslautaset valjastettiin frisbeenheittoon, katsoivat turvamiehet velvollisuudekseen keskeyttää mittelöt. Luulen, että he saivat turvakameratallenteista hyvää matskua seuraaviin pikkujouluihinsa.

Sunnuntaina alkoi väsyneen, mutta ilmeisen hyvin viihtyneen poppoon kotimatka. Tullikaan ei ollut rähjäisistä ukoista kiinnostunut. Paitsi Hynysestä vähän, taisivat tunnistaa starban, heh. Loistava reissu, loistavaa porukkaa, Mokoman puolesta kiitokset kaikille mukanaolleille! Pääsiäisturneeta odotellessa…