Ei auennut perjantaiaamu herra rumputaiteilijalle kovinkaan auvoisena: kuume poltteli suonissa, päässä takoi kipu ja räkä lorisi rinnuksille. Näppärimmät kotilääkärit jo varmaan tekivätkin pikadiagnoosin, eli napakasta kevätflunssasta oli totta tosiaan kysymys. Keikkaahan ei lähdetä moisesta syystä perumaan, mutta sain kuitenkin puhuttua itselleni TRFR:n eli totalroudingfreerider -statuksen. Tämän turvin vietin sängynpohjalla koko päivän ja alkuillankin, ja lähdin keikkapaikalle junalla muiden perässä. Matka sujui miellyttävästä Esko Valtaojan ’Kotona maailmankaikkeudessa’ kirjaan tutustuessa. Rään pehmittämät aivoni saivat monta uutta loistoideaa ja kirjaa onkin helppo suositella muillekin, oli sitten päässä räkää tahi ei.

Rivieran saunatiloissa odottikin tuttu karvanaamagalleria, tuttuine juttuineen. Ja tyhmäähän se olisikin lähteä kerran hyväksi havaittuja juttuja päivittämään. Huumori perustuu toistoon, mänttihuumori eritoten.

Jossain vaiheessa alkoi ryhmäämme hivenen jännittää. Korviimme kantautui huhuja kahden uuden ravintolan avajaisista, toisen ollessa vielä ns. rock-henkinen mesta. Tiedossa oli myös Vappu-juhlien läheisyys ja esiintymisemme suht’ suolainen hinta. Riittäisikö meille yleisöä? Näyttäisikö mellakka-aita täysin naurettavalta bändin ja ei-kenenkään välissä? Kun kampesimme lavalle joskus puolenyön jälkeen, oli paikalla kuitenkin vajaat parisataa lipun lunastanutta, pakkautuneena tiiviisti lavan eteen. Ja kun soitto pärähti käyntiin, tuli selväksi, että tämä porukka oli tullut bändiä diiggailemaan, eikä puuroja keittelemään. Tuomolla oli pientä hakemista uuden kitaransa kanssa ja Kuisman soittohousut repesivät kirjaimellisesti kahtia, mutta muutenhan keikka oli ihan kelvollinen. Itse ihmettelin kun taju ei lähtenytkään, vaikka kuumespäissään soittamista aikalailla jännitinkin. Keikan jälkeen pikaiset perusrutiinit eli suihkut ja roudaukset, ja äkkiä kotiin.