Aamu koitti aurinkoisena Jyväskylässä ja seuraavaksi bussi ottaisi suunnan Seinäjoelle. Tiedossa on etukäteenkin hieman jännitetty Provinssin päälavan veto PMMP:n ja Alice in Chainsin välissä. Ja siinähän se on väli parhaimmasta päästä! Astelin hotellilta Lutakon suuntaan kun läheiseltä terassilta alkoi korviini kantautua suomenkieltä etäisesti muistuttavaa älämölöä. No Tuomohan se siellä vienosti nimeäni kuiski, seurassaan Kuisma ja Petosalmi, joka lähtisi kanssamme matkaa taittamaan. Aamukaffet ja patongit kitusiin, ja kohti odottelevaa bussia, jossa porukkaan liittyisi vielä lisää kaikenmaailman hipintynkää eli Jarski (kavereiden kesken nykyään Perslarski) sekä Vane että Kiukkaan Ilkka videokameroineen. Mitä lienee luontodokumenttia Discovery Chanelille viimeksi mainitut aikoivatkaan taltioida. Bussissa oli siis melkoisen tiivis tunnelma kun porukkaan oli aikaisemmin liittynyt myös monivuotinen taustahanskaajamme Tuomas.

Matka sujui perin leppoisissa merkeissä ja stereoissa pauhasi nostalgisesti Soundgarden ja AiC. Pientä spekulaatiota aiheutti AiC:n uuden laulajan suoriutuminen tehtävästään, sillä sen verran suuret grungemaiharit on Layne Staley (rip) kuitenkin jättänyt. Mutta samana iltanahan tuokin mysteeri selvisi eli hyvin tummahipiäinen William DuVall pestinsä hoiti.

Saavuimme paikalle ja Stam1na olikin jo suorittamassa naapurilavalla omaa soundcheckiään. Näistä sulosoinnuista oli kiva nauttia bajamajan uumenissa, ja toki piti käydä vähän lähempänäkin ukkoja ja heidän suoltamaa ääntä ihmettelemässä. Heidän keikkaansakin yritin käydä myöhemmin Perslarskin kanssa katsomassa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Osaltaan tätä edesauttoi joku voimantunnossaan ollut paidaton ja kulmakarvansa silleen rajusti ajellut uros, joka tarjosi seuraansa “joko otatte minut porukoihin tai tulee turpaan” -metodilla. Luikimme vähin äänin pakoon, jolloin karju yritti antaa perspotkun ja huusi perään: “Homon näköisiä jätkiä olittekin!”

Jostain kumman syystä tuntui, että oma soittovuoro ei meinannut koittaa millään. Alkuilta oli yhtä kellon vahtaamista ja levotonta haahuilua. Merkit viittasivat selkeästi Punttius Tutinus Soittojännitys Maximus -oireyhtymään, sängynlaitapsykologina luulisin näin. Saimme onneksi vähän ajanvietettä kun kävimme roiskimassa kuohujuomat Stam1noiden kasvoille heidän 10-vuotisjuhlansa kunniaksi. Se jäi ainakin huvittavana yksityiskohtana tapahtumasta mieleen, että Kaikka oli juuri vaihtanut kuivat vaatteet ylleen keikan jälkeen, saadakseen ne välittömästi kuohuviinistä märiksi. Sellaista se välillä on näissä bändi-illoissa.

Mutta koittihan se soittovuoro aikanaan. Henkilökohtaisesti eniten jännitti korvamonitorien toimiminen, mutta kun huomasin heti alkukeikasta ett? monitorisoundi ja tunnelma ovat kohdillaan, niin mikäpä siinä oli jytäillessä. Pitti pyörähteli minkä järkkäreiltä pystyi, ja bändikin suoriutui tehtävästään kohtuullisen mallikkaasti. Hivenen absurdilta tuntui nähdä koko AiC katselemassa keikkaamme lavan sivussa, kun sinne jossain vaiheessa vilkaisin. Mutta kai sekin kuuluu näihin bändi-iltoihin.

Osa porukastamme jäi vielä seuraavaksikin päiväksi tarkastelemaan Provinssin bändi- ja bäkkäribaaritarjontaa. Hyvää oli.