MOKOMA.COM

Siirryin itsekin yhteisen mökkituokiomme jälkeen poikien kanssa samaa kyytiä kotiin Tampereelle. Minulla oli velvotteita sekä maanantaille että tiistaille, joten mökille olisin joutanut vain yhdeksi yöksi ennen pohjoisen keikkoja. Päätin jättää tuon yön väliin, sillä hankalahkot siirtymiset eivät innostaneet ja välilevyni kaipasivat parempaa petiä. Jatkoin kuitenkin työstämistä kotioloissa. Sain Vulvan lauttureista lopullisen sovituksen valmiiksi. Tai puhuttakoon vaikka directors cutista, sillä bändisovitushan voi sitten olla jo jotain aivan muuta.

Pojat eivät todellakaan tuoneet kynttilöitä. Olin siivonnut, tiskannut, siistinyt ulkohuussin, luonut lumet poluilta, pyytänyt omistajaa kolaamaan traktorilla mökkitien, keittänyt kahvit ja paistanut pannukakun mansikkahillon kera, mutta pojat eivät tuoneet edes kynttilöitä. Sen sijaan lihaa ja alkoholia oli järkyttävät määrät. Onneksi ilves oli tarpeeksi viisas ja pysytteli näkymättömissä, sillä nämä meidän karnivorit olisivat varmasti juosseet sen kiinni ja laittanut saunankiukaalle paistumaan. Pojat kutsuvat miuta hengelliseksi johtajaksi, mutta olen varmasti maailmankaikkeuden surkein siinä hommassa. Vegaani ja absolutisti, jonka seuraajat syövät vain lihaa ja juovat vain alkoholia. Ja miettikääpä jos Mooses, Jeesus tai Muhammed olisi pyytänyt seuraajiaan tuomaan kynttilöitä tullessaan. Veikkaanpa että kynttilöitä olisi piisannut valaisemaan koko seudun.

Mutta vakavasti ottaen – mökkiviikonloppu sujui myös minunkin mielestä hyvin. Kappaleeni otettiin paremmin vastaan kun odotin. Pelkäsin hieman erikoisempien kappaleiden puolesta, mutta ne juuri keräsivätkin suurimmat suosionosoitukset. On hauska lähteä sovittamaan näitä kipaleita kimpassa. Minähän en säveltäjänä ajattele säveltäväni biisejä johonkin tiettyyn tarkoitukseen (kuten Mokoman seuraavaan levyyn) vaan kuvitan kulloisenkin hetken tuntemuaksia. Kuulostaa ylevältä taiteilijapaskalta, ja voi sitä ollakin, mutta näin se vain minun kohdallani menee. Siksipä tällainen totaalinen irtiotto arjesta on ollut välttämätöntä.

Pakkailen paraikaa tavaroita Lapin keikkoja varten. Jännää mennä keikalle seudulle, jossa ei ole tullut aiemmin paljonkaan keikkailtua. Lisäksi odotan innolla lasketteluoption hyödyntämistä. Santtu ja Janne tunnustivat olevansa neitsyitä siinä hommassa, joten tulemme varmasti näkemään huimia syöksyjä rytmiryhmältämme. Tai sitten velttoa nojailua rinnebaarissa. Oli miten oli, kivaa tulee, niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Tulkaahan todistamaan Mokoman ekat oikeat keikat sitten elokuun. Palaan takaisin mökille maanantaina ja raportoin taas tuttuun tapaan kuinka viimeinen viikkoni metsän siimeksessä sujuu.

Yhteinen mökkiviikonloppu mäntistön kesken on nyt koettu. Helsingin osasto kaartoi eilen aamupäivällä Tampereelle kotipihaani. Tarkoitus oli arvioida, että mahtuuko rivimieskvartetti yhteen autoon tavaroineen. Lähtökohtaisesti tila riitti Kuisman farmarissa mainiosti, kunnes pysähdyimme hiukan ostoksille. Ostoskärryihin siirtyi käsittämätön määrä niin ruokatavaraa kuin erilaisia virvokkeitakin, vaikka kysymys oli vain yhdestä vuorokaudesta. Nesteiden määrä oli jopa siinä määrin vaikuttava, että oli pakko epäillä sen vaarantavan pääasian, eli biisien työstämisen. Toisin kuitenkin kävi. Otimme muutamat fiksusti. Ja vasta seuraavat kymmenen räkä poskella.

Suurien joukkojen liikuttelu on hidasta puuhaa. Aamuysin jälkeen Helsingistä startannut ryhmämme saapui Ruovedelle peräti viiden tunnin matkaamisen jälkeen. Mökkitietä vastaan käveli Marko, joka oli toivonut kauppareissulta tuomisiksi vain yhtä asiaa: kynttilöitä. Koska tiesimme miehen viettäneen viikkotolkulla aikaa erakkona metsän keskellä vailla toisen ihmisen kosketusta, päätimme kuitenkin jättää romantiikalta tuoksahtavat vanhan ajan valaisimet kaupan hyllylle. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Asetuimme taloksi ja noukimme saman tien akustiset syliin. Seuraavat kahdeksan tuntia menivät Markon uutuussäveliä soitellessa ja sovittaessa. Taitavasti on Marko asetellut nuotteja peräjälkeen. Liekö syy sitten metodissa vai missä, mutta melkoisen vahvoja melodioita tuntuisi olevan käsillä. Tässä vaiheessa useissa kappaleissa tuntuu olevan vahvahko suomalaiskansallinen sävy, mutta aika näyttää mitä tuosta sävystä on jäljellä bändin särömyllyn jälkeen. Kolme biisiä saimme läpirämpytyskuosiin: työnimet AlmostDiMeola, Danziggy Stardust sekä Kaihomieli.

Lisäksi tapailimme työnimi Vulvan lautturieita sekä yhdistelmää allekirjoittaneen bailuthrashista ja Markon Heiheiheinäkuusta. Saapa nähdä, jotain viehättävää siinäkin yritelmässä oli.

Jossain välissä peräkammarin poikien perheenäidin roolin ottanut Kuisma loihti lihaa syövälle rivimiehistölle maittavan pasta bolognese –aterian, minkä jälkeen rämpyteltiin vielä tovi.

Loppuilta meni saunoessa, lumessa piehtaroidessa ja viime aikoina baarihommissa drinkinsekoittajana pätevöityneen Santun juomia maistellessa. Aamulla muuten tiesi maistelleensa. Tehokkaat olivat päänsekoitukset.

Mökkitoiminnan ohessa vaihdettiin lukemattomia lauseita uuden levyn tiimoilta. Aika vahva lataus alkaa ryhmässä olla uuden levyn rakentamiseksi. Markon biisit ovat inspiroivia, ja treenikämppäsessioita odottaa mielellään. On innostavaa lähteä sovittamaan rippikoulurämpytyksistä bändin kuuloisia kappaleita. Ensi viikonloppuna käväistään Lapissa rokkaamassa. Pekulointi jatkukoon silloin.

Olipas tuottoisa päivä! Tapailin kahta kappaletta ja sain ne mielestäni oikein hyvään kuosiinkin. Suurin osa päivästä kului kitara sylissä. Nyt laskin jo luutun käsistäni, keitin kahvit ja siirryin takan lämmitykseen. Olin niin uppoutuneena soittoon, että en viiteen tuntiin muistanut syödä enkä lämmittää. Mökin lämpö laski 20 asteesta 15 asteeseen. Enkä huomannut mitään ennen kuin vasta lopettaessani soitannan, kun tajusin hieman hytiseväni. Tämän tuvan lämmityksestä vastaa varaavan takan ohella ilmalämpöpumppu, joka pitää kyllä huolen siitä että lämpö pysyy yllä, mutta kun se humisee melko voimakkaasti, niin joudun sulkemaan sen aina nauhoituksen ajaksi. En sitten muistanut laittaa sitä enää takaisin päälle nauhoitukset lopetettuani. Mutta nyt on taas mukavan lämmin, takkatuli loimottaa kylkeen ja kahvi lämmittää sisäisesti.

Kävin valoisan aikaan kuvailemassa lähimaastoa, mutta taivaan pilvisyys teki kuvista kovin harmaita. Toivottavasti aurinko pilkistäisi vielä ennen kuin nuo komeat tykkylumet tippuvat puiden oksilta, että saisin niistä edes yhden onnistuneen otoksen taltioitua. Jonkun näätäeläimen jälkiäkin havaitsin, mutta enpä tunnistanut niitä tarkemmin. Joitain vuosia sitten näin saukon liukuvan mahallaan mäkistä peltoaukeaa alas. Se jätti hieman samalaisen jäljen, mutta huomattavasti isomman.

Tämä on jo nyt ollut yksi hienoimmista reissuistani ikinä. Niin “työn” kuin loman kannalta. Olen saanut aikaiseksi paljon uutta materiaalia, mutta myös pysäytettyä sisäisen kellon, joka on koko ajan vaatinut tehokkaampaa ajankäyttöä. Nyt ei ole kiire minnekään. Ja kyllä, kyllä täällä viihtyy kauemmin kuin viikon. Viikossa ei miun tahdilla pysty säveltämään kovinkaan montaa kelpo kappaletta. Kuukausi on itselleni mitaltaan aika lailla vähimmäisvaatimus uuden luomiseen, varsinkin kun piipahdan täältä kolme kertaa muuallakin. Ensi viikollakin täytyy käydä Tampereella tekemässä Soundia varten yksi juttu. Jokainen poistuminen mökiltä kaupunkiin kadottaa tunnelman. Ja aina kun tänne palaa täytyy rakentaa ilmapiiri uusiksi. Ihmeellinen on ihmisen mieli, kun se tällä tavalla sopeuttaa itseään vallitsevaan ympäristöön viiveellä.

Omistaja sheivasi traktorilla mökkitien sileäksi, joten huomenaamulla voi kipaista lenkillekin. Edellisestä onkin jo neljä päivää aikaa, ja vieroitusoireita on alkanut jo ilmetä. Nyt rauhoittavien iltapuuhien pariin. Joko kirjan tai X-Men -elokuvan kimppuun. Eli X-Menin. Huomiseen!

Palasin eilen illansuussa takaisin mökille. Taksikuski ei suostunut ajamaan auraamatonta mökkitietä perille, joten jouduin talsimaan hangessa kaksi kilometriä viiden kassin kanssa. Lisäksi ehti juuri tulla pimeää, ja vaikka rohkea olenkin, niin myönnän että hieman jännitti kulkea pimeässä metsässä neitseellisen hangen päällä. Oli pakko lauleskella hiljakseen, jottei se ilves tule ja syö. Tie oli paha, sillä lumen alla oli jäätä, joten meininki oli kuin Jon Bon Jovilla (Slippery When Wet). Kaaduin kerran sillä seurauksella, että loukkasin hieman vasenta polveani, ja tämä kannettava tietokoneeni tippui hankeen – se kun oli hienosti pakattu Sakara Recordsin kangaskassiin. Onneksi ovat tiivistä tekoa nämä Macit.

Perille päästyäni metsästä kuului mylvintää. Joko navetasta luontoon karannut lehmä tai sitten hirvi. Päättäkää itse.

Eilen en ehtinyt alkaa katselemaan uusia kappaleita, aika meni mökin lämmitykseen ja itsensä lämpimänä pitämiseen. Yöllä nukahdin Anaheim Ducks @ New York Islanders -pelin radioselostukseen. Yhteysnopeus täällä jontkassa ei riitä pelien katsomiseen, mutta kuuntelemiseen toki. Viimeinen kierros ennen All Stars -taukoa, nyt pystyy keskittymään melkein kokonaisen viikon johonkin muuhunkin kuin jääkiekkoon. Mehän Kuisman kanssa pelaamme Yahoon fantasiakiekkoa. Olemme molemmat siinä huonoja. Mie huono ja Kuisma erittäin huono. Itse olen 13 joukkueen liigassamme neljäs. Liigaamme johtaa hahmo, joka ei muista vaimoaan ja lapsiaan nimeltä, mutta osaa luetella Columbus Blue Jacketsin farmijoukkueen Syracuse Crunchin nelosketjun pelaajat ulkoa. Yritä nyt sitten pärjätä moiselle.

Huomasin liioittelleeni ruuan kanssa. Mukana on sapuskaa kuin olisin maanpakoon lähtenyt. Minähän olen vegaani, joten valmisruokavaihtoehtoja ei kauppojen hyllyiltä löydy, siispä ruoanlaittoon kuluu aikaa täällä mökilläkin siinä missä kotonakin. Olen sen verran nirppanokka keittiövälineiden suhteen, että otin mukaan oman wokkipannun ja veitsen. Tarkoitus olisi tänään syödä intialaistyylistä kukkakaali-perunapaistosta riisin kera. Maustan sen currytahnalla, inkiväärillä, chilillä ja soijajugurtilla. Teen ruuasta hieman riisutumman kuin kotioloissa, sillä tuoreet yrtit tuskin olisivat kestäneet hengissä Tampereelta tänne saakka.

Ruuastapa sainkin aasinsillan fanipostiin. Joku kyseli mitä teen täällä mökillä luonnossa, että metsästänkö tai kalastanko. Kuten edellisestä kappaleesta voitte päätellä, niin en metsästä tai kalasta. Enimmäkseen olen oikeasti vain soittanut kitaraa, mutta ulkona olen liikkunut valoisan ajan. Minä vain ihastelen ympäristöä ja kuuntelen hiljaisuutta. Lisäksi olen käynyt lenkillä. Paikallinen metsänvartija neuvoi hienon maisemareitin, joka on noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja sitä olen juossut. Siinä on yksi kova nousu “vuorelle”, ja jätin sen tänään väliin, sillä tuotakaan tietä ei ollut aurattu. Nyt otin mukaan kamerankin, joten ehkä yritän taltioida pari maisemaa. On vain niin harmaa päivä, ettei taida kuvista tulla kovin yleviä. En ole sitä paitsi kaksinen kuvaaja. Hämärän tultua olen soittanut, lueskellut, laittanut ruokaa, saunonut ja taas soittanut.

Tänään aion työstää yhteen hyräilemällä syntyneeseen melodiaan sointuja. Melodiassa on hieman slaavilainen sävy, ja olen mielessäni kuvitellut siihen useasti Volgan lautturit -tyylisen kuorolaulun. Enpä usko että moista kuoroa lopulta levyllä kuullaan, mutta minusta on mukavaa jo työstövaiheessa ajatella kappaleita valmiina. Olen siinä mielessä periodityöntekijä, että minua motivoi ajatus valmiista levystä. En osaa säveltää tyhjän päälle. Deadlinet motivoivat.

Nyt alkaa jo hämärtyä, täytyy käydä tekemässä takka- ja saunapuut ennenkuin on pimeä. Kirjoittelen taas jahka jotain kerrottavaa keksin.