Luihin ja ytimiin julkaistaan kolmena versiona

Mokoman kuudes albumi julkaistaan kolmena versiona. Perusdigipak sisältää 12 kappaletta ja Pirisen Villen kuvittaman kansitaiteen. Kannet aukeavat 4-paneelisiksi.

Limited Edition sisältää niin ikään 12 kappaletta ja saman kansitaiteen kuin perusdigipak, mutta kansi aukeaa 6-paneeliseksi. Tässä versiossa on kohdelakkaa lisäkaunistuksena. Lisäksi Limited Edition sisältää bonuksena paperille painetun Joonas Brandtin valokuvakollaasin levyn synnystä. Limited Edition on ns. Enhanced CD, joten bonuksena voi vielä katsoa Markon ja Tuomon “biisianalyysin” sekä Nujerra ihminen -musiikkivideon.

Luihin ja ytimiin julkaistaan myös vinyylinä. Julkaisupäivä vinyyliversiolle ilmoitetaan myöhemmin, sillä vinyylien painaminen on teknisesti hitaampaa kuin cd-levyjen. Vinyyli on gatefold, eli aukeava ja se sisältää Brandtin kuvakollaasin sisäpussissa.

Kaikki painokset sisältävät seuraavat kappaleet:

1. Sinä riität
2. Nujerra ihminen
3. Veriveljet
4. Entistä ehompi
5. Kolmannen asteen kuulustelu
6. Sahalaita
7. Turvaa selusta
8. Sarvipää
9. Marras
10. Irvikuva
11. Luo nahka, luo sisus
12. Ammu, hautaa ja vaikene

Levy on ennakkotilattavissa muun muassa täällä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Sahalaita toimi stagella tosi hyvin! nujerra ihminen and.

Aivan hyvä keikka oli eilen…toissapäivänä?…siis perjantaina. Omituinen televisioympäristökään ei kyennyt lopulta estämään ns. Tunnelman syntymistä. Jos kohta Stam1nan performaation aikana vielä vaivaantunutta tunnelmaa ajoittain riitti itse kunkin paikkakunnalle, niin teillä sitten…ei. Studiossa tuntui kertyneen sekä energiaa että synergiaa. Markon laulu oli suorastaan poikkeuksellisen hyvässä vireessä. Mutta mitä oli tapahtunut Tuomon charmikkaalle Hammett-karvoitukselle?

Minkälainen maku jäi Stage keikasta ?

Howdy ho! Kotisohvalta katsottuna suojattinne suoritus Stagella oli sillain ihan kiva. Sen yhen uuden kipaleen vetivät sellaisella antaumuksella ja tahdolla että fiilis nosti päätään. Sitten tuli se haastisosuus…tämä kyseinen naishenkilö on varmasti pätevä hommassaan, mutta jos lähdetään poimimaan sanaviidakosta termejä “sanavalmius”, “tilannetaju” ja “sama aaltopituus” niin tuona kyseisenä lokakuun iltana ei aivan osunut kohilleen. Siinä kun vielä juoksulenkin jälkeen passailin saunaa selvinpäin, niin meinasi ruveta oikein vituttamaan: tunnelma oli ollut siihen asti lievästä hämmennyksestä huolimatta ihan ok, mutta yhtäkkiä juna pysähtyi kuin Eric Lindros Scott Stevensin olkapäähän. No, onneksi tuli Mokoma, jonka rutiinitasokin tappaa sekä kotona että puutarhassa – ja kyllhän teidän tekemisestä välittyi sellanen halu soittaa, huutaa, heiluttaa lettiä ja tuhota nuorison kuuloelimet jotta ilta sai arvoisensa päätöksen. Vaikka sellainen mystinen omituisuus leijailikin Stagen yllä, aivan kuin kaikki ei olisi niin kuten pitäsi.

Kiitos Stagen keikasta. 600km tuli ajettua Helsinkiin ja takaisin, mutta Mokoman takia todellakin kannatti.

Kiitos käsittämättömän hyvästä keikasta Max Stagella! Ihan mieletön meininki ja Markollakin laulu todella hyvässä vireessä. Kiitos! o/

Kiitoksia stage-keikasta! uudet biisit kuulosti helvetin hyviltä. keväällä lisää sitten!

Moroo! nyt täytyy kiittää ja hattua nostaa sillä vejitte nii v*tun kovan keikan mtv3max stagella! katoin tosin keikan telkkarista ku täälä pohjosessa asun nii en paikan päälle saanu aikaseksi lähteä. ja uudetki biisit osu kyllä kirjaimellisesti luihin ja ytimiin!

Hyvä keikka stagella… Uusi materiaali kuulostaa todella tiukalta… Sahalaita varsinkin erittäin kova…

Aivan järjettömän mahtava keikka ! Kiitokset.

Mokoma delivers, kitoos poijat! Hyvä meininki, tänne kotisohvalle asti =)

Kiitos ystävät! Meillä oli kyllä eri kivaa, vaikka happi hieman loppuikin.

MTV3 Stage?! Ootte takuulla saanu tuhansii faneja mut nyt kyllä menetittekin yhden. Hyi vittu maikkari äijät! (joku näppärä vastaus alapuolella)

Vai että sellainen henkilökohtainen ratkaisu. Et vissiin tykkää MTV3-kanavasta?

Olemme tätä nyt veijareitten kanssa monelta monelta musiikin ystävältä kysellyt, notta kenenkä on se menevä rallatus, jonka kertsissä lauletaan että “En oo Mariiaa!”? Hämmennys nakertaa aivojamme kuin orava pähkinää! Auttakaa Mokoma!

Mistäs myö tuollaisia tiedettäis, kuurot miehet.

Millon työ pojjaat tuutte ouluun? Ois jo ikävä teitä!

viittisittekö tulla keikalle nosturiin? rupee vituttaa olla alaikäne ku kotiteollisuudet, klamydiat ja viikatteet menevät kaikki tavastialle tai virgin oil coliin keikalle tääl helsingis.

Heips poijjaat 🙂 onkos teille tulossa keikkaputkea koska seuraavan kerran? Tässä vaan kuumeisesti mietin että ehdinkö nähdä teitä missään täällä Pohojammaalla ennenkuin masussa oleva pienokainen näkee päivänvalon maaliskuun puolessa välissä 🙂 Pitkästä aikaa, -Pohojammaan flikka-, Marko toivottavasti muistaa vielä 🙂

tuuttehan uuden levyn myötä ouluun keikalle? ja mielellään semmoiseen paikkaan että alaikäisetkin pääsis. kiitos

Hyviä kysymyksiä! Ilmoittelemme ilman muuta keikoista kunhan asia on ajankohtainen.

Olin tuossa Tukholman risteilyllä ja “Taka-taka-taka-takapuoleen sattuu!!” Heheh, erinlainen verbaali nero olen..

No kerrankos sitä nyt reissulla.

Ei me nähä jos sää kuoletki eka.

Tai jos sie sokeudut.

Olisin painamassa koulussa kuvaa paitaani. Saisinko käyttää logoanne työssäni? Jos mahdollista, haluaisin vastauksen osoitteeseen : [poistettu]

Saat toki käyttää logoa, kunhan et rupea tekemään bisnestä. Laita joutessasi meille kuva hienosta paidastasi, kunhan se valmistuu.

Milloin julkaisette uuden levyn biisilistan ja kannet?

Mitkä kaksi biisiä tippuivat uudelta levyltä pois?

Malttia!

Te ootte hassuja setiä.

Pitelee paikkansa, ainakin viimeisten tietojen mukaan.

Niksi-Pirkassa oli niksi, että siivoaminen tuntuu juhlalta kun pukeutuu juhlamekkoon ja korkokenkiin. No, aina olen inhonnut siivoamista, joten päätin kokeilla tätä niksiä. Lopputulokseksi sain kylillä epäilyttävän maineen, kun kävin ostamassa mekon ja korkkarit. Lisäksi vielä nilkka hajosi, kun en korkkareilla osannut kävellä. Eikä se siivoaminen tuntunut yhtään hauskemmalta. Että ei aina kannata uskoa niksi-Pirkkaan. T. Erkki Savosta

Hupsu. Eivät miehet pukeudu mekkoon ja korkokenkiin, ei edes Savossa.

Iron Maidenin kovasti haukuttu yhdestoista levy ei ollut nimeltään VIRTUAL XL.

Veditte aivan mahtavan keikan Max Stagella! Onkos levyn julkaisun yhteydessä/jälkeen keikkaa tulossa? Olen nimittäin Saikkoselle yhren hikinauhan velkaa… Niin ja oishan se kiva kuulla äijien uusia biisejäkin! 😀

Ok.

Halusin vain sanoa, Sakara tour-DVD:llä oli paskaa huumoria. Ei napannut. Ristit väärinpäin huudellaan että saatana on herra. Mitä vittua? Marski ei ainakaan huudellut? Kyllä minä ymmärrän että blakkispändejä parodioidaan ja äärihihhuleita provosoidaan, mutta vittu silti. Kaikki muksut, siis alle 18 vuotiaat, joita suurin osa faneistanne on ei tajua ottaa teidän juttujanne huumorilla. Kirjoitan teille, koska olette kuitenkin Järjen sormi mielettömyyden perseessä.

Totta, meidän Marski ei huudellut. Välitetään palaute levy-yhtiölle.

Jos ette ole vielä käyneet kuuntelemassa uutta exodusta niin käykääpä ihmeessä!! http://www.myspace.com/exodus

Käykääpäs kuuntelemassa uutta exodusta niitten myspace sivuilla. Aikas kovaa matskua!!

Exodus on ollut ihan paska sen jälkeen kun Kirk Hammetin viikset lähtivät Metallicaan.

Olisikos millään tavalla mahdollista, että tulisitte 23.11. soittamaan tuonne Kaamokseen Lpr?Kun siellä ennenkin olette käsittääkseni käyneet. Vai onko se katu-uskottavuus niin tärkeää?

Ei me nyt ehditä. Sori.

Luotan teidän uuden levyn materiaaliin niin, että päätin olla kuuntelematta sekuntiakaan ennakkoon uusia biisejä ja ostan levyn heti ilmestymispäivänä. Syy tähän on se, että teidän musiikkinne on ollut poikkeuksellisen hyvää ja vieläpä parantunut levy levyltä. Toinen on se, että haluan kuunnella levyn alusta loppuun ilman, että tiedän mitä on tulossa. Toisin sanoen haluan mahdollisimman neitseellisen kuuntelukokemuksen ja yllättyä positiivisesti. Se olisi paluuta vanhaan hyvään aikaan kun ostelin levyjä tietämättä, miltä levyn musiikki kuulosti. Jos kuuntelisin edes yhden biisin ennen julkaisua, se paistaisi liikaa muun materiaalin läpi. Mutta kannet ja biisilistan aion ottaa haltuun ennen julkaisupäivää. Luotan teihin jätkät! Miltäs tällainen palaute kuulostaa?

Helvetin komeelta!

Nyt kun puhelinkisa on päättynyt: Mikä on Mokoman lempitienviitta?

No tietty se, kun samassa tolpassa on tienviitat “Jynkkä” ja “Levänen”. Toimii niin monella tasolla!

Kaniini loikkii pitkin kuun ruohomätässiltoja/ Korvansa kaunot, tomuiset oikoo/ Ne pitkät on kuin lampaan villat, villoja, oi iltoja!/ Ne illat pitkät korvissaan kuulla saa/ Maailman cumulukset silmissään/ aallot, ah aallot rantoihin lyö, mättäisiin lankeaa/ Ankeaa? ko?/ Kyllä on? ko?/ Myyrän työstä jäniksen yöhön/ Ja iäisyydestä itäisen sirkuksen leipätyöhön/ Työstä työhön, yöstä yötyöhön/ maailman sivu kapinaa/ vapinaa, rapinaa, öistä jänisten papinaa vaan/ Se on kaniini, metaforana turmion kolarin/ metafyysisen mustan aukon syöksemä euforinen papanain valtija/ mursujen ultimaattinen suojeluspyhimyshaltija/ Mursun hammas yön, ajan lävistää/ kuin päivänkoi on tuleva lyömään pahkasian/ Tapparalla!/ Hilparain helskeessä, hurmehen hohteessa/ meren mullasta, kätköstä haikarahaan/ isät listivät loisiaan/ Sammakon reisi repeää/ trusahtelu jänteikön sielun seinää kolkuttaa kuin huumattu höyrypää/ ja iloinen muuli syö heinää.

Kylläpäs se tajunta virtailee vuolaasti siellä päin.

http://mokoma.fi/ << Uudet sivunne uuden levyn tiimoilta näyttävät vallan mainioilta!Aivan loiri.

Hehe.

Mitä Kuisma tunnettuna Philadelphia Flyers -fanina on mieltä Jesse Boulericen ja Steve Downien toimista lätkäkaukalossa? Itselläni ei ainakaan paljon kunnioitusta kumpaakaan kohtaan enää ole. http://www.youtube.com/watch?v=ICMtL-HGFQs

Kuisma vastaa: Ikävia juttuja. Ilmeisesti tuo Bowl-o-rice on tainnut olla koko uransa nk. “loose cannon” ja nyt sit taas napsahti.

Onko kellään pojista harkinnassa mennä ens vuoden Wackeniin Carcassia kattomaan?

Ei taida kiinnostaa tarpeeksi.

Hyrkäksen on aika astua alas!Korvaaja löytyy tästä: http://www.youtube.com/watch?v=XXldE41oTpI

Jep.

Ajattelin vain kommentoida että Luihin ja ytimiin on hirveän tylsä levyn nimi, olisitte keksineet jotain parempaa. Kolmella edellisellä levyllä on paljon purevammat nimet.

Odotahan kun kuulet biisit. Ne ne vasta tylsiä ovatkin!

Mistä Hyge on löytäny ton Skitsystemin t-paidan? On vaan melkosen komee

Janne vastaa: Löysin. Eisvais, tilasin ukoilta suoraan. Helppoa ja halpaa.

Oletko Marko koskaan laatannut keikan aikana tai keikan jälkeen? Hynysellehän tuo on tavallista, ilmeisesti johtuu hapenpuutteesta?

Marko vastaa: Joskus on ollut huono olo ja happamia röyhtäisyjä nousee suuhun tuon tuosta. Liikun laulaessa niin paljon, että keikka on kokemuksena urheilusuorituksen veroinen. Voit itse kokeilla puolen yön jälkeen lähteä lenkille ja laulella täysin palkein samanaikaisesti. Hynysellä ongelma johtuu humalatilasta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Pronssisen Pokaalin DVD

Tuttuja ukkoja ihme hommissa tai ihme ukkoja tutuissa hommissa, kuinka vaan. Tosiasia kuitenkin on, että Pronssisen Pokaalin “Omilla lomilla, haku päällä” -DVD ilmestyy 7.11.2007. DVD sisältää toukokuisen Virgin Oilin keikan ja kiertuedokkarin, joten etelä-karjalainen älämölö ja tahaton komiikkaa ei kesken lopu. Päinvastoin. Ole Hulk ja tilaa DVD ennakkoon esimerkiksi täältä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

12.10.2007 MTV3 Max Stage, Helsinki

Jos en ihan väärin muista, niin Stagen veto oli orkesterin historian ensimmäinen suora live-esiintyminen. Tähän koitokseen valmistauduimmekin huolellisesti, mikä tarkoittaa sitä, että emme treenanneet koko bändin voimin kertaakaan. Tämä ei kuitenkaan kerro työmoraalin löystymisestä saati lesostumisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että aikuisilla vastuuntuntoisilla miehillä on toisinaan muutakin tekemistä kuin notkua treeniksellä pilsneripullo lapasessa.

Kiireet ja teknisen henkilökunnan puute painoivat vielä keikan aattoiltanakin, sillä kuski-roudari -parivaljakon muodosti dynaaminen Hyrkäs&Hämäläinen -ketju. Hyrkäs neljänruuhkassa pakettiautolla Helsingin keskustaan kurvailemaan ja Hämäläinen viereen hekottelemaan on raju yhdistelmä. Nosturin muuten melko helppoa roudaussiivua “vaikeutti” melko erikoinen porukka. Kuuntelimme kämpän nurkilta, että ihan kuin Hector jollottelisi Koko hela maailmaansa Nossen salin puolella. Ja ei aikaakaan kun Iso H ryhmineen ampui hissin eteen puhaltelemaan ja tietä tukkimaan. Tien tukkeena toimi myös Villmanstrandin oma poika Pave Maijanen. Tilanne oli erikoinen. Pave ei edes moikannut, vaikka juurihan me tapasimme Lappeenrannan Lyseon 100-vuotisjuhlilla vuonna 1992. Siitä on tainnut tulla leso, heh. Mestarisseurueen ohi taiteilimme nöyrinä poikina, mutta heti alakerran käytävällä tuli ainakin sata hyvää sketsiä mieleen, joita olisi voinut louhaista. Paras taisi olla: “Hei Pave, pidä huolta!” Ja perään Tabusta tuttu “tsemppiä” -kehotus asiaan kuuluvalla ranneliikkeellä. Huonommat olivat sitten, noh, vähän huonompia…

Pääsimme ehjinä Maikkarin studiolle ja siellä tekniikan dudet väänsivätkin ahkerasti lavaa kuntoon. Oli todella suuri ilo nähdä myös Stam1nan Sininen paholainen pihalla parkissa. Pojkarnat olivat juuri palanneet Baltian reissulta väsyneinä, mutta ah niin onnellisina. Pari vastaavaa reissua ja nehän näyttävät meitä vanhemmilta, juhlaa! Iskin rummut kasaan ja sitten joutikin Stam1na-miehistön & Sagenovitsin kanssa isolle kirkolle meininkejä tsekkailemaan. Ei ollut meininkiä kirkolla, eikä ukoissa, nukkumaan piti lähteä itse kunkin.

Koko keikkapäivä oli varattu erilaisille ääni- ja kuvamaiseman tarkasteluille, jotta lähetyksen pyörähtäessä käyntiin ei tarvitsisi säätää enää yht’mitn. Periaatteessa ihan fiksua. Luppoaikaakin siunaantui, mutta nopsaanhan se sujui Mtv:n ruokalassa, Infernon kuvia ottaessa ja muuten vaan hyvässä seurassa hengaillessa. Salosen Tero kiikutti jossain vaiheessa Luihin ja ytimiin -cd:n kansimatskua näytille ja hyvältähän se näytti. Ammattimiehiä ollut kansiporukoissa taas kerran, levyn sisällön tuottajien ammattitaitoon en uskalla ottaa kantaa. Paitsi Miitrin: ammattihenkilö.

Lemin kreiseimmät nuorisonvillitsijät saivat kunnian aloittaa illan. Studioyleisöä oli käsittääkseni niin paljon paikalla kuin studiolle pystyi turvallisesti ottamaan, ja kilpailun kautta yleisöksi päässyt väki oli tullut selvästikin rokkaamaan, eikä ainoastaan näyttämään hyvältä telkkarissa. Stamp1ot vetäisivät univelkaisinakin sen verran napakan suorituksen, että adrenaliinipitoisuudet alkoivat nousta lämpiössä keikkaa edeltäviin lukemiin.

Härsalkka joutui vielä haastatteluun ennen vetoa, meidän odotellessa yleisön joukossa. Alkoi jännittää. Jännitys purkautui kainalopieruja rupsautellessa ja olisiko jokunen aitokin päässyt ilmoille. Alkuhomostelu piti suorittaa lavalla kaiken kansan katsellessa ja ohjaajan käskystä roketti rollit soimaan. Veto oli yllättävän hyvä! Lavalla oleminen tuntui muutaman kuukauden keikkatauosta huolimatta täysin luontevalta ja kameroiden läsnäoloa ei ehtinyt juurikaan stressata. Ajelimme melkolailla viime kesältä tutuilla sketseillä, eli vanhaa huttua parilla uudella schlagerilla maustettuna. Keikkatauon huomasi kuitenkin siitä, että puolivälissä settiä lähes joka ukolta meinasi vauhti hyytyä, mutta loppua kohden alkoi voima palata lihaksistoon ja homma hoidettiin kunnialla loppuun. Yleisö bailasi loistavasti koko keikan mukana, josta suuri kiitos. Ei ollut tylsä studiojäykistely kummaltakaan osapuolelta ja sama vaikutelma tuli vielä jälkikäteenkin keikkataltiointia katsellessa.

Sen suurempia yhteiskarkeloita ei saatu illan päätteeksi järjestettyä kaikkien häipyessä tahoilleen. Roudausvastuun sai hyväksi havaittu Team Hyrkäs&Hämäläinen, joka purevaa merituulta uhmaten kärräsi soittokaluston Nosturin uumeniin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Keikkakalenteristanne 2003: Turku, Indie-iltamat! 😀

Sori. Ois ihan kiva nauraa siun kanssa, mutta nyt ei oikein taustatiedot riitä.

Mua harmittaa kun Kuisma ei näy kovin hyvin noissa promokuvissa. Teidän pitäis laittaa tänne sivuillenne oma osio pelkästään Kuisman kuvia varten. Se on vaan niin ihana!

Itseasiassa jotain tämän tapaista on kyllä ollut suunnitteilla. Voi olla että idea saa päivänvalon kokoillan elokuvan muodossa.

Tiktak sit hajos… Mitkäs on tunnelmat?

Mikäs tässä, vähän väsyttää. Huomenna ois pitkä työpäivä edessä.

Tästähän voisitte saada oikeesti hyvän sijaisen, jos Jannela sattuu olemaan vaikka kampaaja keikan kanssa päällekkäin… ;DDD http://www.youtube.com/watch?v=pPiKOuwUw-4

No mikä ettei. Hyvin on biisi hallussa.

Moro!Sitä vaan että olikos toi Yks teijän entinen jäsen toi Ruokosen Mikko tuon Ruokosen Paulin poika ku se on yks tuttu.Ja olikos tuo mikko minkälainen soittaja. ja ei sattuis olemaa yhtaa biisii mis se soitti. Jos kehtaatte niin vastaisitteko miun sähköpostiin ja osoite oli [poistettu]

Mikkohan oli aivan hyvä soittaja ja ehti olemaan yhdellä keikalla, kunnes tiemme erosivat. Mies ei ollut missään nauhotussessioissa mukana.

12 biisiä uudelle levylle olisi hyvä määrä biisejä, niin kuin ruhtinaallakin on.

Joo, tehdään näin.

Sellaista asiaa vaan että stagella nähdään!!

Liput on voitettu!! Eli stagella sitten..!!

Soittakaahan stagella syvyys on vaiti ja joku uusi biisi. Siellä nähdään.

Helmee. Kassellaan sit siellä!

http://www.youtube.com/watch?v=gyQ8oS-lWyo Kuuluttajat ehkä paskimpia ikinä…? Mutta kiitos keikasta, perjantaina nähdään taas! T. Duff

Memories.

Mitenkäs tuolla MAX stagella, mitään mahdollisuuttta nähdä poikkelssoneja ennen/jälkeen keikan, ku kuitenki VIPpikeikka ja kaikkea…? =P

Käytännön järjestelyistä tuolla tasolla ei ole tietoa. Se selviää huomenna.

Mikä sana kuvaisi tähänastista yhtyeenne uraa?

Maksanakki on sanana suht vähän käytetty. Otetaan se.

Eihän tulevalta levyltä lohkaista mitään radiosoittobiisiä? Särkevät nämä nimittäin levykokonaisuutta.

Älä muuta sano. Toivotaan nyt että ne Sakaran seepparit ei vaan mee ryssimään tätä projektia, -tana.

Noniin poijjaat, se on nyt sitten sillä lailla että meijän tiet kohtaa perjantaina Stagella! Kunnon pitit pystyyn sinne perkele! Ps. Oon se mustapaitanen siellä

Heh, hyvä tietää.

Harmittaa että äsken tuli viesti jossa luvattiin pääsy mtv3Stage keikalle. Ottaa päästä kun nyt vasta tuli ilmoiutus. Ei saa mitenkään järjestettyä asioita parissa päivässä että mukaan pääsisi. Tulkaa Ouluun keikalle!

Olemme pahoillamme jos näin kävi. Tullaan kyllä kunhan keritään.

Täällä odotetaan jo ihan täysiä uutta levyä. Onneksi odotusta ei ole enää liian kauaa, ehkä tämän vielä ihminen kestää. Miten kuvailisitte soundipolitiikkaa uudella lätyllä, onko jatkettu yhtä dynaamisella äänimaisemalla, kuin Kuoleman Laulukunnailla?

Just kuunnellaan miksauksia ja saundi on sellainen että kaikki on täysillä ja silti detailit erottuu. Aivan hyvät jytinät tuloillaan.

lueskelin noita kysymyksiä ja siellähän oli kysymys mitä tämä Luihin ja ytimiin tarkoittaa, joten voisiko Marko mahdollisesti selittää myös muiden julkaisujen nimien taustoja?

Marko vastaa: Muiden julkaisujen nimien taustoja ei enää tarvitse selittää, sillä kappaleet ovat jo selittäneet ne.

löytyykös pojilla arvostusta orkesteria Lyijykomppania kohtaan? oletteko tutustuneet orkesterin uudempaan tuotantoon?

Komppar.

Mieluisimmat biisit mitä haluaisitte soittaa keikoill ?

Tuu kuuntelemaan. Ne on ne joita keikoilla soitetaan.

Olikos toi kutsumanimi “TBA” tolle uudelle albumille lainattu Testamentilta? Nimittäin niitten tulevan levyn nimi on just TBA.

Ei me mitään lainailtu. TBA on yleinen tapa lyhentää ameriikkalainen lausunto “to be announced”. Eli karjalaksi “kassellaan syssymmällä”. Meillä siihen liittyi vielä onnahtelevan kömpelö sisäpiirisketsi.

Soittakaapas se sahalaita sitten siellä mtv3 stagella.

Suattaapi olla että soitetaan.

12 biisiä uudella levyllä olis aika sopiva määrä, niin kuin ruhtinaalla.

Ok, kiitti vinkistä.

Onko Miitri kova jätkä vai näyttääkö se vaan siltä?

Sekä että.

Näin (painajais)unta teidän uudesta levystä. Unessa teidän uudella levyllä oli 16 kappaletta, yhteensä noin 90 minuuttia musiikkia. Levy julkaistiin tuplalevyperiaatteella. Kansi oli muistaakseni punaisen värinen. Toivottavasti teidän päät eivät koskaan kasva niin isoiksi, että vastaavaa oikeasti tapahtuisi. T:Jouko

Sori. Aika lähelle liippaa.

Synttärilahjaksi julkaisette levyn. Kiitos. Pistäkää postissa tuleemaan.

Pistetään jos tilataan.

pystyykö Luihin ja ytimiin-albumia ennakkotilaamaan mistää??

Pystyy. Kerrotaan asiasta lisää syssymmällä.

Tuo olisikin hyvä idea että laittaisitte jotain clippiä/samplea/maistiaisia jonnekkin uusista biiseistä/biisistä vaikka sit sinne myspaceen tai vaikka teidän virallisille kotisivuille.

Jep. Odotamme itsekkin jännityksellä keksivätkö Sakaran imbesillit mitään järkevää tapaa promotoida ja markkinoida tota mein uutta levyy.

http://www.youtube.com/watch?v=n_w0iN_xG0U Slipknotin musiikki on sit vähän muuttunut..heh!

Jes!11! Kaikki saa tehä telkkariohjelmii!!

Oletteko koskaan mitanneet, paljonko laihdutte keikan aikana? Keikallahan hikoiluttaa varmasti melko paljon joten ainakin nesteiden poistuminen elimistöstä on varmaa.

Saattaa sitä poistuakkin, mutta kyllä sitä sitten tankataankin.

Kuka pakotti olemaan noin karismaattisia?Ette olisi!!

Jatkokysymys kuuluu: kuka käski olla läski?

Kenen huutoa kuuluu Lujaa Tekoa-kappaleen taustalla, suunnilleen kohdassa 3.09-3.14?

Tuomon.

te ootte mänttejä koko lössi! mut tykkään teitin musiikista.

No mikä ettei!

“Mäntit tien päällä” on kyllä niin hyvää paskaa. tiding

Kits.

No moi. Mites tuota on, kun sellanen Isot Luut-huppari olis tosi kiva ja kaikkee, mut mistään en meinaa löytää kokoa S. Oon käyny läpi kaikki keksimäni nettikaupat, mut ei vaan tärppää. Tiiättekö työ yhtää, et mistä sellasen vois löytää? Kiitos ja näkemiin. -Maikki-

Sori, kaik o mänt ja lisää ei tu.

Miksen minä osaa rakastaa?

Lue Tove Janssonin Kuka lohduttaisi nyytiä -kirja. Se jeesaa jos pikkuisen v*tuttaa.

Mut teil sälleil on asenne kohallaa. En tiiä tuliko se teidän söpöistä nenistä..

Anna mun kaikki kestää.

Kylläh on Ron mossi eksynyt oikean miehen paikalle 😀 tajunta levis käsii :D:D

Juuh.

Hmmm… 1/4 Down – Over The Under Paha pettymys, odotukset kenties liian kovat. 2/4 Mokoma – Luihin Ja Ytimiin Odotukset kovat, pääsy pyhään kolminaisuuteen riippuu tästä. 1.Offspring 2.Metallica 3.Pantera -4.Mokoma- 3/4 Metallica – Uuus levy Vielä kovemmat odotukset. Pettymys ei tule kysymykseen. 4/4 The Offspring – Uus Levy Hammerhead, täysi tyrmäys. Sävellys on jotain taivaallista. Nämä miehet osaavat hommansa. On mättöä, exstaasia ja mikä RHYTMN, HEI. Kaikki mihin nämä koskevat muuttuu kullaksi. Odotukset stratosfääriset, taivaalliset, maximaaliset. Pettymys ei ole vaihtoehto. KOSKAAN “Before Elvis, There Was The Offspring – Ixnay On The Hombre” -Good Night Folk(laulaja)s-

Heh, koita jaksella.

Terve! Pitääkö toi 23.11. Bar68 keikka niinku iha paikkasa? :O

Ehkä pitää, ehkä ei.

Morjens Mokomat! Huomasin tossa, että maalaamani taulu menee ihan yks yhteen teidän yhden biisin kanssa. Heti tulikin mieleen, että tehtäiskö yhteistyötä esim. hupparin kera?! Tarkoittaa sitä, että mun teoksesta kuva selkään ja mokoma joko alas selkään tai hihaan….jos olis t-paita niin paras paikka kuvalle on rintaan. Hupparissa ihan ykkönen selässä. Oon tehnyt jo pienimuotoista markkinointikyselyä ja kiinnostusta löytyy. Mitäs tykkäisitte? Vastauksen jos saa osoitteeseen: [poistettu]

Laita taulusi kuva Seittimetsurille niin kattellaan.

Pystysikö mitenkään laittamaan niin että kun tänne lähetetään erinäisiä URL osoitteita niin ne olisi linkkeinä, jotka mieluiten aukeaa uuteen ikkunaan? Niin tarvis aina kopioida sitä osoiteriville.

Ääh. Ei jaksa edes klikkailla niitä, saati sit ruveta koodaileen jotain.

Muistatteko mikä on teidän ihan ensimmäinen saamanne/ostamanne hevilevy ja minkä hevilevyn viimeksi ostitte? Ensimmäinen ostamani hevilevy oli Iron Maiden Virtual XL (eipä ole tullut kuunneltua sen jälkeen) ilmestymisvuonna ja viimeksi viikko sitten ostin Nightwishin Dark Passion Playn.

Marko vastaa: Ensimmäinen W.A.S.P. – W.A.S.P., viimeisin Prong – Power of the Damager

Tuomo vastaa: Kissin Dynasty, heviä tai ei.

Janne vastaa: WASPin eka kasettina oli ensimmäinen, viimeksi ostin Gallhammerin Ill Innocencen, Crowbarin Life’s Blood For The Downtroddenin ja Modern Life Is Warin Midnight in American.

Santtu vastaa: Tais olla Hear’n’Aid -kokoelma. Hyväntekeväisyysporukoihi ollaan ajauduttu siis jo rapiat 20 vuotta sitte.

Kuisma vastaa: Olisiko ollut KISSin Asylum. Viimeisin kokoelmaan solahtanut rankka CD on ollut Tuomari Nurmion Hullu puutarhuri.

Moro. Jos/kun teette uuden levyn julkaisukeikan tai pienen kiertueen, kai te kotikulmillanne(LPR&lähialueet)käytte pienen setin heittämässä? Lappeenrannan fanit odottelevat jo innolla.

Taitaa mennä ensi vuoteen mutta sitten sitäkin rajummin.

Onko uudella levyllä luvassa vihdoin riskinottoa ja rajojen murtamista vai “sitä samaa vanhaa kunnon Mokomaa”? Ei sillä että jälkimmäinen olisi mikään synonyymi kehnoudelle, mutta sitä on tässä jo pari levyllistä kuultu ja koettu.

Ehdottomasti ehkä.

Nonih, seuraavalla kiekolle sitten vähän kansanperintöä mukaan. Santulle säkkipilli, Tuomolle mandoliino, Kuismalle kantele, Hygelle intiaanirummut ja Markolle tietysti haitari tassuihin ja jodlaus-mode käyntiin! Hyvvee paskia tulloo, trast mii.

Jep. Tämä skenaario saattais sopia ainakin edellisen kysymyksen esittäjälle.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.