Studio 2007

Tervehdys myös minun puolestani kaikille.

Jotain hyvästä tunnelmasta omalta osaltani kertonee se, että vaikka revin housunlahkeeni pöydänkulmaan ja hävitin arvokkaan kaulakoruni, niin siitä huolimatta en ole menettänyt hermojani. Istuskelin Rappulan talon rappusilla ja ompelin housuni kuntoon; aurinko lämmitti mukavasti ja Baddingin Paratiisi soi päässä. Normali arkiminäni olisi suhtautunut jo näihinkin vastoinkäymisiin kuin Haddock viinapullon hajoamiseen, mutta nyt olen viileä kuin viilipytty. Sen voin tosin kertoa jo nyt, että hermothan täällä varmasti jossain vaiheessa menee, mutta ilolla tervehdin tämänhetkistä olotilaa mielummin kuin murehdin tulevaa.

Janne on tosiaan tulilinjalla tänään, mutta tokihan koko orkesteri soittaa ja laulaa miehen tukena. Miitri juuri huikkasi mikkien olevan paikallaan, joten seuraavaksi aletaan kuulostelemaan miltä ne rummut ja rumpali oikein soundaavat. Hyge on ollut sellaisessa soittovireessä viime treeneissä, että luotto on lähes rajaton.

Itseäni ja urheilutoimittajia lainatakseni: Tästä on hyvä jatkaa!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Tervehdys maan asukkaat!

Eilen illalla saavuimme koko porukalla (pänti&Miitri) Petraxille, tarkoituksena pitää viime hetken tuotantopalaveri saunomisen ohella. Kuuntelimme treeninauhalta 14 biisiä ja totesimme, että studiota ei tarvitse perua. Asteikolla 4-10 materiaali vaikutti edelleen aivan hyvältä, kuten Stam1na olisi tilanteessa varmaankin todennut.

Tuhti aamupala huiviin ja rumpuja mikittämään & virittelemään. Huikein muutos aikaisempaan lienee se, että lähdemme kokeilemaan Starclassicin puuvirvelillä. KLK:llahan raikaisi kireä alumiinivirppa, joka toki on nytkin mukana ja pääsee varmaan ääneen jossain biiseissä. Ekana biisinä lähdemme tallentamaan keskitempo-slovaria, jota on kaavailtu levyn lopetukseksi. Mutta eipä mennä asioiden edelle, äänitellään ensin.

Niin, fiilishän on leppoisa, mutta aavistuksen jännittää, pakko myöntää.

Ps. Oksulle kiitokset kyydeistä, hyvät oli!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko Hiljaisuuden Julistajalla mitään tekemistä Omertan lain kanssa?

Eipä ole.

Aloitettuani intin kuun alussa olen löytänyt uusia merkityksiä ärräpään sanoituksista. “Vasen määrää tahdin”, “uusi huomen saapuu turhaa tuoden”, “kuunnelkaa kun hullu huutaa” viittaavat laitoksen toimintaan. Myös köyttä ja solmua olen kaivannut… Onko kyseessä pelkkä sattuma vai onko marko kokenut myös samoin?

Marko vastaa: Olen C-mies.

Voitin pelikoneesta äsken 3e, voin heittää teille sen kun nään seuraavaks. Tuuttehan Ruissii ens vuonnakin?

Onnittelut. Lahjoita raha mieluummin hyväntekeväisyyteen, eli palauta vaikka pajatsoon. Tulemme Rukiiseen mielellämme, mikäli herrat Tokola ja Merimaa niin sopivat.

Minkä takia ette nauhoita rumpu raitoja music bros studiolla?

Teknisesti homma hoituisi aivan yhtä hyvin Brosillakin. Rumpunauhoitus on meille muutakin kuin pelkkää rumpujen soittoa. Siinä vaiheessa viimeistelemme sovitukset, rakenteet ja päätämme tempot koko porukan voimin. Petraxissa on reilusti tilaa niin tarkkaamossa kuin ympäristössäkin kuuden ukon rellestää ja tunnelmoida. Lisäksi vetäytymällä keskelle korpea vahvistamme keskittymistä asiaan ja kasvatamme taksikuluja.

Kuulin jostain että uudella levyllä olisi Black vaikutteita, pitääkö kyseinen väitelause paikkansa? Kuulosti meinaa aika mielenkiinoselta idealta!

Markon sivulauseessa heittämä kommentti nostettiin otsikoksi Soundi-lehdessä. Voipi olla, että paikoin mennään vienosti turskan tuoksuisissa tunnelmissa, mutta eipä tuosta nyt sen kummempaa numeroa kannata tehdä. Ainahan me olemme ammentaneet laajasti innostuksemme kohteista, mutta ei se välttämättä lopputuloksesta kovin selvästi välity. Jos ei aivan muisti petä, niin esimerkiksi Toista maata -kappaleen sovituksessa kuului aikanaan mielestämme vahvasti Dimmu Borgirin vaikutus.

Onkos pojat semmosta bändiä kuullut kuin Saattue??? Aikas loistavaa melodista Suomi-doomia…

Nimi taitaa olla etäisesti tuttu. Eikun se olikin Statue. Täytyy kuunnella Saattuetta, jos kohdalle osuu.

Saako teitä tulla vakoilemaan Hollolaan?

Isäntäväki ei varmaankaan halua kuin maksavia hippejä tiluksilleen pyörimään.

En ole anonyymi, olen Anu Marjanen Tampereelta, 40 v. Ihmetyttää miksei teille ihanille henkilöille voi lähettää henk.koht. postia? h Haluaisin niin kehua… Hynynen, mies paikallaan, vastaa mulle aina omaan postiin. [osoite poistettu]

Voit laittaa postia osoitteeseen info(a)sakararecords.com. Viestisi ohjataan haluamallesi henkilölle. Vastaaminen on sitten kunkin oma asia. Ja kuka ihmeen Hynynen?

Saatava,(solidamente),tämä ei ole kysymys, tämä vain toteamus on. Santtu, sulla on kaunokaiset sänkykamarisilmät, muuutenkin olet tyylikäs mies.

Siitäs sai ja siitä.

PMMP rokkaa!

Kyl.

Nyt oon aivan varma, että näin Hygen Tampereella. Etkö ollutki? Myönnä pois. Ja hyvää loppukesää Mokomille! Nähdään uuden CD:n myötä uudella kiertueella, toivottavasti! =)

Näit väärin. Kiitos toivotuksista, näemme jälleen.

mitä kuuluu? 😀

Odottelua.

Marko, ryhdy joulupukiksi!

Anonyymi, ryhdy koomikoksi!

Mitäs pidätte viikinki- ja folkmetallista?

Finntroll taitaa toimia ainakin Markolle. Hyviä bändejä kunnioitamme lähtökohtaisesti aina, oli tyylilaji mikä hyvänsä. Kyseisen genren aktiivisia seuraajia ei porukassa ole.

Pernassa on mieluisin leposijamme.

Jaaha.

Mikkäs on poikien lempiballadit? 🙂

Still loving youn aikana pääsi yläasteen discossa aika hyvin hitaille.

Onkos Mokomalaisilla kielisoitintaiteilijoilla kokemusta ENGL-merkkisistä kitaravahvistimista?

Tuomo vastaa: Pikaisesti olen joskus testannut ja useilta levyiltä kuullut. Ei ole meikäläisen laite alkuunkaan, mutta joillekin tuo tuntuu sopivan.

no moi! Kun kitaristit valitsitte mesat niin mitä muita yhdistelmiä kokeilitte ihan tosissanne? Ja sit lempi mokomariffit olis kiva tietää vaik kaikilta boitsuilta. Ite tykkään eniten tosta säästä sanasi -säkeistöstä! tätätättätätätätä… t:helsinki city boy

Tuomo vastaa: Kahdella 5150:lla soitettiin useita vuosia, joten ne tulivat hyvinkin tutuiksi. Soitinliikkeissä on tullut testattua jos jonkinmoista myllyä. Joku Krankin setti oli peräti treenikämppätestissä ennen Mesoja. Stiletto ja Rectifier tuntui meille oikealta yhdistelmältä välittömästi. Itse valitsin Stileton, koska tunsin osaavani käskeä sitä. Rectifieristä taas en saanu mitään irti, toisin kuin Kuisma, jolle se on juuri oikea laite. Tämänhetkiset lempiriffit löytyvät tulevalta levyltä.

Koska Sakaran uudet kiinnitykset tulee julki?? Jos saisin päättää ni oisin jo aikoja sitten kiinnittänyt Nicolen. Sellasta!

Sakara vastaa: Nicole ei meitä tarvitse, äijät hoitavat asiansa itse varsin mallikkaasti. Uutisia kerrotaan syssymmällä.

Hetken mietin, sanoja maistelen, Suuni avaan ja sisimmässäni tiedän sen. Hetki on pieni, murahdus, erehdys, Vahinko liian suuri ja katoaa tarkoitus.

Ok.

Yöhön katoaa, Samettiseen Unelmaan, Silkkiin Nukkumaan. Holy (3) The Offspring, Metallica, Pantera

Tämä vissiin käytiin jo läpi.

Metallica is better than Megadeth. Mokoma is better than Metallica. Chuck Norris is better than Mokoma.

Säkin olet ok.

Vieläkö teillä riittää uskoa, että Metallica voisi julkaista vielä yhden oikeasti tasokkaan albumin? Ovat kuulemma palanneet viiden ensimmäisen albumin kitaravireeseen ja James on soittanut kaikki rytmikitarat tulevalle levylle.

Kaipa sen täytyy mahdollista olla. Paineita ei ainakaan pitäisi olla viime aikojen näyttöjen perusteella. Avoimin mielin kuunnellaan ja parasta toivotaan.

Kiitos loistavasta kirjalistasta, tuo täytyy pistää lompakkoon kirjastossa esiin kaiveltavaksi, kun ei tule mitään mieleen:) Olivatko teokset orkesterin jäsen(t)en laadukkaiksi toteamia vai siteerasitteko lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaa Rosalla täydennettynä?

Sekä että.

Mainiota, mainiota. Jokirokin liput kutkuttelevat taskunpohjaa ja fiilis on korkealla, kun ei perkeles sentään ole päässyt moksua koko kesänä täältä lappeenrannasta kattelemaa. Kiitos tästä, ja vetäkäähän pojat kunnon setti!

Oma hiihtoa ja niin edelleen.

Mites uppoaa Mokoman äijiin Morbid Angel, jos uppoaa niin mitkä levyt ovat suosikkeja?

Tuomo vastaa: MA oli yksi niitä bändejä, jotka mullistivat käsitykseni musiikista 90-luvun alussa. Altars of Madness ja Blessed are the Sick ovat levyistä rakkaimpia.

Santtu vastaa: A, B ja C toimivat. D varauksin.

Janne vastaa: Hulluuden Alttarit ja Autuaat Ovat Sairaita olivat, ja tavallaan ovat vieläkin ihan kelpo levyjä.

Kuisma vastaa: Ohi meni. Samoin kun Angelin Tytöt.

Sssssssanttuu! Nyt on pakko kysästä,, mites kauan herralla on nuo rastat olleet?(tai jos viilataan pilkkua, niin ratsa on ihminen ja tuskin herralla on ihmistä päässään,, mutta kuitenkin) Ja ovatko muodostuneet ihan luonnollisesti?

Santtu vastaa: Uutena vuonna 2003 tein periaatepäätöksen olla harjaamatta hiuksiani. Päätöksen taustalla kyti lähinnä inhimillinen laiskuus. Siitä se takkuuntumine sitte lähti. Sen tarkemmi en ole kellosta kattonu, mihi aikaan varsinaisia patukoita on alkanu muodustumaan. Kiinnostaa niin kovin vähän nuo oman pään ulkopuoliset asiat.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Arvon foorumilaiset,

mäntistö siirtyy viikonloppuna Hollolaan n. 14 biisin rumpupohjien äänittäminen mielessä. Kuten viimeksikin, Aaltosen Miitri toimii laadunvalvojana, recin painajana ja visionäärinä muiden joukossa. Petrax-viikon jälkeen huilaamme viikon, soitamme joutessamme yhden keikan ja jatkamme hommia Imatran Music Brosilla.

Edessä on useiden viikkojen eristäytyminen muusta maailmasta. Tämä viestiketju toimikoon varaventtiilinämme.

Muutaman tunnin päästä alkaa viimeiset treenit ja kamojen pakkailu. Porukka on intoa täynnä ja tärkein, eli materiaali, tuntuu myös olevan valmiina. Viikonloppuna on edessä kitaroiden hienovirittelyä, kalvojen vaihtoa, tekstien ja sovitusyksityiskohtien hiomista, keskittymistä ja rapukestejä.

Käsillä on mielenkiintoinen kappalevalikoima. Ainakin kaksi biisiä 14:stä jää joka tapauksessa pois levyltä. Mitkä nämä kaksi kappaletta ovat vaikuttaa suuresti levyn kokonaisvaikutelmaan. Tässä vaiheessa ei ole hajuakaan, mitkä biisit levylle päätyvät, joten vielä emme tiedä minkälaista levyä olemme tekemässä.

Se on kuitenkin varmaa, että jokainen biisi on taistellut itsensä äänitettävien joukkoon tiukkojen pudotuspelien jälkeen. Omasta mielestä mukana ei siis ole heikompia ja vahvempia biisejä, vaan ainoastaan erilaisia. Hyvinkin erilaisia.

Kohta on Hyge tosipaikan edessä. Sen verran otimme tällä kertaa löysää aikatauluun, että ei tarvitse kädet hapoilla hakata. Välillä voimme sallia Mister Hygelle huilia ja päästää esim. Markon jo lauluhommiin.

Jännittää, hyvällä tavalla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studiopäiväkirja auki!

Mokoma aloittaa maanantain kuudennen studioalbuminsa äänitykset Hollolan Petraxissa Miitri Aaltosen johdolla. Bändin mietteitä voi lueskella projektin edetessä FC Mokoman foorumilla.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.