Studio 2007

Jaahas, kolmas viikko alkamassa. Vissiin. Mie kirjoittelin viime viikon lopulla pitkät analyysit vahvistimista, niiden kohinoista, soittamisesta ja vaik mistä. Marko kuitenkin kävi vähän koneella, eikä kirjoitusta näy enää missään. Turhauduin ja palasin näppäimistölle vasta nyt. Johannes, Johanna: Marskilta voi poistaa moderaattorin oikeudet.

Viime viikolla rapsuteltiin kielisoitinpohjia biisi per päivä -tahdilla. Toisaalta vauhti tuntuu hitaalta, toisaalta taas joka päivä on mukava poistua paikalta valmiiden pohjien kanssa.

Soittovauhti taas oli kaikkea muuta kuin lupsakka. Työnimi Häpäisyn sahaamiset olivat hurjinta online pokies mitä tässä yhtyeessä on koskaan joutunut toimittamaan.

Viikonloppuna käväistiin tuossa viereisellä kentällä keikalla, mikä oli aivan mukavaa. Reuhaaminen maistui yllättävän hyvin, vaikka aivot ovatkin studioasennossa. Keikka oli itseasiassa silkkaa juhlaa aina huviluvan loppumiseen asti kesken encoreiden. No, Janne kertoilee näistä lisää keikkapäiväkirjassa.

Enää kymmenen piisiä soittamatta. Kuisma alkaa kohta raapia Nujerra ihmisen pohjia, siitä se lähtee. Tästä tulee hyvä levy, luulisin näin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007



Tuomo ja Santtu pekuloi.



Marko ja Santtu pekuloi.



Pedaalit pekuloi.



Tuomon kitarat pekuloi.



Kuisman kitarat pekuloi.



Saadaanhan niitä nuotteja pekuloinnin lomassa välillä narullekin…



… kunnes kuvaan ilmestyy pelkät soittokengät. Soittaja itse on hävinnyt jonnekin. Arvatenkin pekuloimaan.



Natsikuunteluvuorossa herrat Göring ja Speer.



Äänentuotantokeskus.



Santero rokkaa like never before.



Näissä porukoissa 100% keskittyminen takaa 75% keskittymisen ja sitä kautta 50% suorituksen. Ja sehän riittää!



Näitäkin testattiin. Ei tarttettu.



Paleletsie Tuomo kun sie noin täriset? – Eiku mie louhin!



Ilmeestä päätellen Miitri ajattelee, että tää on taas tällainen vittumainen päivä toimistolla.



Pekkeli kävi mein kaa kaataas.



Hyrde and. Kuunneltiin niitten treeninauha. Hellyyttävän keskinkertaista paskia!



Kaikkakin se siinä.



Tähtituottaja Joutsenniemi valvoo tilannetta kuin kesäisen metsäniityn yläpuolella, lämpimän ilmavirran nosteessa leijaileva haukka.



Lavastettu kuva. Oikeasti meidän kitarat virittää Nightwishin kitarateknikko Ä. Toiviainen.



Professori Saikkonen tutustuu putkivahvistimen saloihin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2007

Nyt on lauantai ja studiolla maatumisen sijaan lepään vanhempieni kotitilalla Joutsenossa.

Eilen saatiin tosiaankin aikaiseksi hurumykke. Kielisoittajat taituroivat jo torstai-iltana Tuomon sylin (joka loppumetreillä alkoikin kuulostaa enemmän vanhalta Fear Factorylta kuin Strapping Young Ladilta), ja perjantaiaamuna ukot paiskoivat 225 tempossa kulkevan sahausrallin työnimellä Haepaeisy. Tämän jälkeen päätimme kokeilla josko laulu kulkisi. Sulkeuduin studion saunaan availemaan ääntäni ja aloitin Tuomon sylistä, jossa vaihdellaan kimurantisti laulusta huutoon, huudosta lauluun ja jossa on säkeistössä vaikea kohta, jota en Tuomon mukaan ole koskaan laulanut oikein. Haastetta lisäsi ennakolta myös a-vire, joka ei nopeissa riffeissä helpota pohjaäänten kuulumista. On kuitenkin aivan eri asia laulaa treeneissä kun studiossa hyvin hinkattujen pohjaraitojen päälle. Vireen kuulumisessa ei tällä kertaa ollut ongelmaa ja vaikeatkin kohdat menivät pienellä vaivalla kohdalleen. Miitri jopa sanoi olevansa miusta ylpeä, kun naulasin erään vaikean kohdan kerralla paikoilleen. Otin tämän suurena kohteliaisuutena, sillä Miitri ei ole mikään jees-mies eikä yleensä liiemmin kehuskele.

Mutta ehkä Miitri olikin vain taitava tuottaja ja loi miuhun itseluottamusta. Onnistuneen suorituksen jälkeen menin takaisin lauluhommiin ja meuhkasin vielä Sahalaidan ja Haepaisynkin narulle. Matalampi murina ja perushuuto olivat hyvin läjässä ja hankaluuksia tuotti vain kirkuminen, joka ei tuntunut lähtevän millään. Onneksi kyseisissä kappaleissa kirkuminen rajoittui kuitenkin vain muutamien rivien häntiin ja ne saatiin piiskaamalla kohdalleen.

Viikosta jäi hyvä maku. Soundit tuntuvat jo tässä vaiheessa valmiimmilta kuin aiemmin, ja kaikkea on tarpeeksi, jotta jokaisen instrumentin sointia voi ennemminkin alkaa leikkaamaan sopivaksi kuin etsiä taajuuksia joita siinä ei ole. Itselleni viikko oli melkoista kykkimistä, kun lauluhommiin pääsi käsiksi vasta perjantaina. Niinpä yritin kehittää jotain mielekästä tekemistä illoiksi. Kohokohtana jäi mieleen keskiviikkoillan reipas juoksulenkki studiolta tänne nuoruuskotiini pieniä kyläteitä pitkin. Matkaa reppu selässä koitui 21 km, mutta mikäs se on kauniissa maaseutumaisemassa juostessa.

Tänään on sitten yömmemmällä kesän viimeinen keikka Rock to the River täällä Imatralla niin ikään. Seuraavasta keikastahan ei ole vielä aavistustakaan, mutta uskoisin että tavallisilla keikoilla meitä ei nähdä enää tänä vuonna.

Voikaahan hyvin ja nähdään taas maanantaina kun hommat jatkuu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

18.8.2007 Rock To The River, Imatra

Perjantaina oli vielä kiihkeä äänityspäivä Music Brossin uumenissa. Saavuimme Kuisman kanssa paikalle heti aamusella ja totesimme meiningin vähintään lupaavaksi. Tuomo sahasi kuin vesikauhuinen gerbiili “Haepaesyn” kuudestoistaosia tempoon 225bpm ja päiväunieni aikana Marski olikin hypännyt mikin varteen ja antoi kitapurjeensa laulaa. Pätevää raporttia kautta linjan. Työt päättyivät suhteellisen ajoissa, joten koko orkesteri pääsi tahoilleen viettämään ansaittua lepoiltaa sukulaisten parissa. Lauantaina tulisimme nakkaamaan kamamme Monsteriserin velmujen kyytiin joskus kuuden ja kahdeksan välillä, mutta ehdottomasti lähempänä kahdeksaa, ja näin ollen päiväsaika jäisi ihan huilitarkoituksiin. Itselleni tarttui kaupunkireissulta mukaan ilmakivääri ja läjä panoksia, ja johan sujui päivä sähäkästi! Ensi kesän keikkareissuille ilkkarit messiin joka jätkälle ja levikkeille tölkkejä räiskimään! Ettei vaan tulisi sanomista…

Saavuimme festarialueelle hyvissä ajoin, Maj Karman vetäessä settiään. Ylpöllä tuntui olevan vauhti päällä tai ainakin antipatioita mikkitelineitä kohtaan. Ilmeisesti taustalaulut, ja miksei päälaulukin, vedetään jatkossa head-seteillä kun telineet tuntuivat olevan kokolailla tiellä. Näyttäisi muuten melko freesiltä! Savolaisella on muuten vähintään Harjavallan syvimmät bassarit.

Joe Lynn Turneria tuli katseltua lavan vierestä ukon vetäessä heavy rockin ehdottomia klassikoita, suomalaisista laatumuusikoista kootun taustabändinsä kanssa. Komea oli heavy-veteraanin ääni edelleen ja aroilta nuoruusvuosiltani tutut biisit kuten Death Alley Driver, Can’t Let You Go ja Street Of Dreams sykähdyttivät edelleen. Erityispisteet taustalaulajattarista, tai ainakin kireistä punaisista nahkahousuista. Joe on muuten noin 155 cm pitkä ja tähän on laskettu mukaan kuohkea tubee.

Soittoaikamme oli niinkin villi kuin kello 01:00, joten ilta oli viilentynyt ja pimeys laskeutunut Imatran viidakoihin. Tämä ei kuitenkaan haitannut kun lähdimme veistelemään kesän viimeistä savottaa, joskin jostain kumman syystä hivenen myöhässä. Itselläni kylmyys ja kunnollisen lämmittelyn puute otti vähän käsiin, mutta se ei ollut ongelma, koska fiilis oli melkoinen. Näytti myös siltä, että muutkin ukot antoivat kaikkensa kesän finaalille. Kuisman soittaessa Säästä sanasi sooloa, Tuomo suoritti omaa sooloaan pyörimällä Kuisman jaloissa selällään kuin nurin kipattu kilpikonna. Kerrassaan mahtavan näköistä puuhaa kun vanha mies innostuu irrottelemaan! Liekö johtunut tästä vai mistä, mutta seuraavaan osaan lähdimme progressiivisesti eri kohdista, palataksemme lyhyen sekoilun jälkeen samaan kohtaan kappaletta. Tämä on sitä rautaisen ammattitaidon tuomaa tulkinnanvapautta, yrittäkää Ogelin jätkät perässä! Heh.

Perussetti on takana ja yhtye uhkuu lavan takana voimaa ja intoa. Toteamme, että eiköhän tämä ole encoren paikka ja Nikulan Jonen lietsoessa Imatran Inkereitä ja Ilpoja kannustukseen, marssimme takaisin lavalle. Mikkelissä totesimme Sahalaidan svengaavan mainiosti, joten aloitimme encoret sillä. Saamme biisin soitettua ja olemme siirtymässä seuraavaan kappaleeseen kun monitoreista alkaa kuulua pulinaa, että keikka pitäisi lopettaa saman tien, sillä huvilupa on umpeutunut. Siis mit vit!?! Päätämme hämmentyneinä jatkaa settiä, sillä aloittaessamme encoreja ei lavalla näkynyt minkään valtakunnan stagemanageria, joka olisi informoinut meitä tilanteesta. Jatkamme siis soittamista Kasvot kohti itää –kappaleella ja nyt lavan vieressä viittoo parikin tyyppiä käsiään sen merkiksi, että soitto tulisi lopettaa ja vähän äkkiä. Miksauspöydän päässä näkyy myös saman tyyppistä elehdintää. Miten nyt yhtäkkiä kaikki tuntuvat tietävät huviluvan päättymisestä, eikä esimerkiksi muutama minuutti sitten kun suunnittelimme lavalle palaamista? Jos homma olisi ollut orkesterin tiedossa olisimme pystyneet käyttämään muutaman minuuttimme vähän tyylikkäämminkin. Nyt “Kasvot” saa vähintään koomisen ja anteeksipyytelevän lopetuksen kun ensimmäisen säkeistön jälkeen lopetamme biisin kuka mitenkin, ja poistumme lavalta kysyvin ilmein. Tällaista lopetusta ei todellakaan olisi halunnut kesän viimeiselle keikalla, eikä tosin mille muullekaan keikalle. Varsinkin kun tilanne olisi ollut naurettavan helppo välttää: yksi festivaaliorganisaation kuuluva henkilö lavan sivuun kello kädessä ohjeistamaan. Painumme bäkkärille puhisemaan kiukuspäissämme, ja ainoat jotka pahoittelevat sekoilua ovat illan juontaja Nikula ja loppukastetta suunnitellut Hevi-Ari joukkioineen. Ja heillähän ei luonnollisesti ollut kommellukseen osaa eikä arpaa.

Muutenhan Rock To The Riverissä vaikutti olevan ihan kelpo meininki ja tullaanhan myö taaskin, jos pyydetään. Ja mahdollisesti vaikka ei pyydettäisikään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Päivää, rakkaat Mokomat. Olisikos tulevaisuudessa mahdollista, että ihan Joutsenoon tulisitte keikille?Onko mahdoton ajatus?

Se riippuu siitä löytyykö Joutsenosta sopiva keikkapaikka ja järjestäjän mielestä tarpeeksi maksavia asiakkaita.

Mikäs on Meshuggahin paras levy? On aatellu ostaa niilt jonku lätyn iha tutustumismieles ja tarttisin jonku asiaan paremmin perehtyneen mielipitee…

Kaikki on hyviä. Aloita Destroy Erase Improvesta. Se on ehkä helpoimmin lähestyttävä.

mitäs mieltä äijät on hassisen koneesta? nimittäin on ruennu iskemään aika hyvin!

Jes.

Moi,joko työ kehtaisitta muuttaa näien sivuujen ulukonäköövä ko ovaat jo aeka vanahanolooset?

Ite oot vanhanoloinen, ainakin tekstin kirjoitusasusta päätellen.

“Katseessa kohti itää” on muuten aika sabbathimainen riffi. Tämä ei tosin ollut kysymys, joten soittakaa Tampereella pian!

Se on tietysti KASVOT kohti itää, ei katseet. Anteeksi turhat viestit, poistun häpeämään.

Jiihaa.

maistuuko uus levy enemmän rässipotuilta vai kuolonlihalta?

Saas nähdä.

Herra Saikkonen. Vaadin että Espanjan Prinsessa ja Emil pysyvät Stam1nan riveissä myös syssymmällä ! Ystävällisin terveisin, Neiti Saikkonen, Turku

Sakara vastaa: Ihan kun levy-yhtiö saisi tuollaisista asioista päättää.

Näinkin järkevä, kiinnosta, tärkeä ja omaperäinen kysymys Santulle: mitä tupakkimerkkiä suosit ja minkävärisenä?

Santtu vetelee nykyjään Miitrin sikareita.

Miten te vietätte laatuaikaanne ?

Yksin.

Hehei, Olettekos miehet ihanat kuulleet ikinä Manitouta? Jos olette, niin mitäs olette mieltä?

Ei olla.

Tuleehan tekeillä olevalle levylle varmasti se Myötätuulirockissa luvattu bassosoolo?

Soolosta ei tiedä, mutta huikeita arreja on kyllä luvassa. Santtu on aivan kreisi basismi.

Saikkonen,Kuisma ja Santtu oliko imatran rossossa hyvää ruokaa? 😀

Keskinkertaista, kuten Rossoissa aina.

Mitäs mieltä Mokoman äijät ovat Hatebreedistä?

Vissiin ok. Vai oliko se Hatesphere?

Marko ja muut Mäntit; Kiitos Jurassic Rockin keikasta. Meno oli kovaa, niin lavalla, kuin yleisössä. Itse sain katsoa keikan sieltä lavan sivusta ja vaimokin pui nyrkkiä ilmaan siinä vieressä 😀 Oli mukava vaihtaa muutama sana Markon kanssa keikan jälkeen, ja kiitos myös nimmarista ja yhteiskuvasta. Jäi todella hyvä mieli. Ps. Sahis toimi LOISTAVASTI. Keikoilla tavataan taas ja se on varmaa.

Kiitos kannustuksesta!

Ihan vaan rakentavana palautteena (Jurassic Rock) haluaisin sanoa että kannattais se pokeri pitää vaan naamalla vaikkei lavamonitoreista kuuluiskaan mitään ja vituttais armottomasti… huonot vibat tarttuu yleisönkin puolelle. Kyllähän tein pitäs tietää että yhen miehen soittokämmeillä ei oo yleensä paljoakaan väliä kun viisi miestä huiskii menemään. Vai onks se niin että monitorimiksaajalle pitää demonstroida tilanteen vakavuus tai mitään ei tapahdu?

Kuisma vastaa: Olen pahoillani, sillä ammattitaitoni ei riittänyt tällä kertaa pokan pitämiseen. Onhan monitoroinnissa joskus aikaisemminkin ollut sanomista, mutta bändisoitto on silti onnistunut. Nyt soittokeli oli täysin luokaton: desibelejä lavalla oli noin 120, mutta mistään instrumentista – oma kitara mukaan lukien – ei silti saanut mitään selvää. Alkukeikasta oli mahdotonta soittaa, ja siitä johtunut kuoleman pelkoon rinnastettava paniikki näkyi varmasti ainakin allekirjoittaneet naamasta. Tilanne parani keikan edetessä, ja encoreissa monitorointi pelasikin jo ihan mallikkaasti.

SANTTU: AA:n taskari #12 – Tervetuloa Ankkalinnaan, siinä on parhautta! Olemmeko samalla aaltopituudella? 🙂

Tottakai olette.

Minkälainen Santtu se siun entinen esp:n ltd basso oli?

Ei se kummoinen kapine ole, mutta hintansa väärti kuitenkin.

En löydä netistä myynnistä teidän rannehikinauhoja? Löytyykö niitä jostain vai pittääkö kutoa ite?

Kudo ite. Kattellaan joskus syssymmällä.

Olisiko liikaa vaadittu kesän parasta settiä RTTR:ään?

Kattellaan illemmalla.

Ei mulla mitään kysyttävää ole mutta jos ei auto vedä takaa on siinä kardaanissa vikaa. Edestä voi tietysti vetää jos on tiukka paikka. p.s. eihän se ole bemari? No vaikka se ois bemari se vetää silti takaa mikä on Oikein(tm)

Toiset tuuppaa takaa, toiset edestä. Makuasiahan se on, kunhan vain vääntömomenttia riittää.

Kuinkas moni bändin jäsenistä on siis alunperin kotoisin lappeenrannasta?

Kaikki ovat asuneet kukkeimman nuoruuden niillä kulmilla. Kukaan ei ole kuitenkaan syntynyt Lapuskissa.

Ei ole tarkoitus loukata, mutta Annala taitaa olla uuden vuosituhannen Lennon. Mitkäs teidän horoskoopit on? Onkos teidän keikoilla aina yhtä orgastista?! Pitää vielä mainita Santun silmät,rastat ja perse. Hyvää yötä!terveisin mustapää

Horoskoopeista on ollut joskus puhetta tällä palstalla. Ja kai terkkari on kertonut, että mustapäiden pahin vihollinen on hyvä henkilökohtainen hygienia.

Millos tulee Jurassic Rockin päiväkirja-merkintä?

Silloin kun sen pitikin tulla.

otos Kuisman ja Markon kesken järjestetystä Deep Throat -kilpailusta…. Joo-o miähet.( teitin menneest ”historiasta” sattuin löytään )

En ymmärrä. Mikä on Joo-o miäs? Marko muuten voitti kisan.

voi että, Jurassic rokki oli kyllä aivan mahtava teidän osaltanne. Eturiviin ventattiin pitkän aikaa ja voi että, oli kyllä mahtava fiilistellä siinä aitaan puristuneena ja saaden muutaman kerran nyrkistä takaraivoon & silmään. Jopa meidän matkassa ollut NRJ-fanittaja ihastui keikkaanne täysin, vaikkei moshpitistä vielä oikein ymmärtänyt. Siitä tytöstä kasvaa vielä todella kova mokoma-fani 🙂 Ei voi kyllä sanoiksi laittaa sitä fiilistä, mikä keikalla oli. Suuret kiitokset koko bändille. Nyt sitten innolla taas odotellaan ensi kesän festareita ja voin henkilökohtaisesti luvata, että tulen jokaiselle teidän keikallenne minne ikä ja rahat riittää. Kiitos helvetin kovasta meiningistä !

Kiitos kaunis!

Nonniin pojat. pistäkääs omat suosikki-levynne Death-yhtyeeltä.

Oisko kolme ekaa.

Lähetetty: Maa Hei 30, 2007 7:14 pm Viestin aihe: Niin… Leikitään että levyn nimi on TBA, mutta mistä se on lyhenne? Myö tiedetään! Niin, En ole ihan varma, mistä tuo lyhenne tulee, mutta en usko, että ainakaan näistä seuraavista: -The Band Agency, -The Bible Archives, -The Black Army, -Temple Beth Abraham. Loistavat jatkot jokaiselle Mokomalaiselle!

Eikä se myöskään ole Turun Banaani Auto.

Onko teillä osoitetta mihin voi lähettää kuvia keikoiltanne?

Laita ne ite nettiin ja pistä linkki jakoon, vaikka sitten tälle palstalle.

Onko teille koskaan buuattu tai heitelty tavaroita lavalle keikan aikana? Tai oletteko koskaan tunteneet esiintyessänne että: “ei hitsi, meitä ei taideta kaivata täällä”?

Tuollainen fiilis on ennen joka keikkaa. Onneksi se muuttuu ensimmäisen biisin aikana ihan päinvastaiseksi. Kerran lavalle on heitetty pullo, ja kerran ravintolan vaksi tuli keskeyttämään keikan kun “asiakkaat eivät uskaltaneet tulla sisään baariin”.

Esitetäämpä tällainen hypoteettinen kysymys: eli jos Dimebag Darrel eläisi vielä ja olisit samassa huoneessa hänen kanssaan kahdestaan, mitä haluaisitte sanoa hänelle?

You’re awesome, dude!

Miun papukaijani kuoli. 🙁

Ei se ole kuollut, se vain lepää.

No niin, nyt on liput Riveriin pulitettu, ja fiilis aikasten vitun hyvä!Kyllä te ootte mulle se pääsyy sinne tulemiseen!

Nähdään siellä!

Millonkas tämä uusi levy muuten ilmestyy? Tiedänpähän sit säästää rahaa ni saan heti julkaisupäivänä ittelleni…

Eipäs kerrota. Ehkä vielä tänä vuonna.

Kiitokset ihan perkeleen kovasta keikasta Jurassic Rockissa! Olitte kyllä kovassa iskussa.Ootan innolla uutta levyä ja kuulosti todella lupaavalta mitä niitä uusia biisejä kuunteli. Ei Saikkonen sitten maksanutkaan jatkoja mut kannattaa sitä aina yrittää. Sain sentään vesipullon on sekii jotai. 🙂 -Elisa-

Kiitos itsellesi!

Siis v***u mikä keikka täällä mikkelissä. Mokomat olivat silminnähden liekeissä, setti oli aivan loistava ja uudet biisit potkivat kovaa. Pitissä oli semmoinen meno että. Aiai.. Mikkelissä saa käydä muuten useamminkin. Uutta moko-kiekkoa odotellessa..

Kiitos! Oli kyllä hieno vetää, vaikka vähän teknisiä ongelmia olikin.

Kiitos Jurassic rockin keikasta. Oli mahtavaa.

Samoin.

Terve mieheen! aloitan kyselyllä… onko teillä kellään lemmikkiä? oletteko käyneet jyväskylän Musikantti musiikki liikkeessä? ja LevykauppaX:ssä? tai oletteko kierelly muuten vain jyväskylää? onko teistä kukaan tehnyt koskaan heinäseipäitä? eli seivästänyt heinää? tai onko teistä kukaa ollu maalla? tai onko maalta kotoisin? onko teillä kellää urheilu harrastusta? ja jos saa kysyä ei pakko vastata et kui vanhoi te ootte? ja kuisma näyttää pelottavalta Rajapyykki musavideol 😀 ja mun ja yhe tytö yhisti teidä kappale nimelt Ranka. ja meidä ekoil “treffeil” soi Uusi aatami,uusi eeva kappale. ja kumpiki fanittaa teitä 🙂 ja kiitos siitä et teidä kappale toi minut ja sen tytö yhtee iso kiitos teille! olette mahtavia! \,,/ Terveisin: Cruentus

Ei oo lemmikkejä. Ollaan käyty. Ollaan kierrelty. On tehnyt. On seivästänyt. Ollaan oltu maalla joskus. Kaikki ovat asuneet maalla joskus. Marko juoksee, Kuisma pelaa salibandyä, ja muut kuntoilevat muuten vaan (paitsi Santtu). Olemme aikamiehiä. Kuisma on välillä vähän pelottava. Siekin oot mahtava.

Pakko avautua: Kiitoksia hyvästä Jurassic Rock-keikasta! Sahalaita kuullosti todella mahtavalta. kiitokset t. juhlakansa.

Sahis oli eri kiva soittaa, joten eiköhän oteta joskus uusiksi.

Olettako koskaan tulossa Tornioon?

Vaikea sanoa.

Kyrsiikös porukkaa, kun 18. päivä vetäisi Oulun Jalometallissa Kreator?

Ei. Tuli nähtyä Kreator Tavastialla jokunen kuukausi sitten.

“Ei muuten ole. Kuvassa on wookie nimeltä Chewbacca.” Se kirjotetaan muuten wookiee! 🙁

Arvasin, että joku löytää tuon virheen. Tuo Star Trek on kuitenkin niin suosittu nörttien keskuudessa.

Miltäs Annalan lähiö sun silmiin näyttää? Ei ehkä vastaa sielunmaisemaa? Aina tulee hyvä fiilis ku kakskakkosen dösä menee ja mainostaa että: ANNALA. Emmää sua tarkkaile, kuhan oon joskus sattunu fillaroimaan vastaan, vieressä tai toisella pualella. Annan toki taiteilijalle rauhan. Me ollaan juotu vinkkua, siitä tää tulva.. Ootte parhaita. -vanhempi neiti ja ja viä vanhempi rouva- HANKI JOTAIN KAUNIIN PÄÄSI SUOJAKSI!!

Marko vastaa: En ole tutustunut Annalan lähiöön, olisko syytä?

Marko, jos et olisi C-mies, olisitko käynyt sivarin vai armeijan?

Marko vastaa: Spekulointia. Ei niitä hullut kiinnosta, eikä miuta niiden hullutukset, ei intti ei sivari.

Vuosien vareella olen nähnyt teidän monia keikkoja mutta erilainen setti tekee ainakin minusta keikasta ainutlaatuisen. Mut ei täs mitiä

Nyt puhuttiin rundin peräkkäisistä keikoista. Niillä on todennäköisesti mukana samoja biisejä, koska rundia varten treenataan aina kohtuullisen rajallinen määrä biisejä. Ja toki joistain biiseistä on tullut sellaisia keikkahittejä, että ne on vedetty julkaisemisen jälkeen lähes joka keikalla. Se on normaalia. Mutta jos kerran olet vuosien varrella nähnyt monia keikkoja, niin olet varmasti nähnyt huomattavasti toisistaan poikenneita settejä. Esimerkiksi KLK:n biisejä ei ole soitettu vuonna 1999. Mutta ei täs tosiaan mitiä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.