Ainii. Meinas unohtua, et soitinha mie bassoakii aamusella pariin tsipaleeseen. Olipa erilaista soitella, ku ei ole kaikenmaaliman viisastelijaa ohjeistamassa ja pyörimässä jaloissa. Sanomistaha miu arreista saattaa tulla, mut so not. Ne on siellä ny ja ei niitä enää poiskaan saa. Luulisin niin. Toivottavasti.
Studio 2007
Mie jouduin siirtymään täksi viikoksi studiolta muihin hommiin. Perjantain alku meni tosiaan hiukan heikkovointisissa merkeissä. Pahimman terän taituttua alkoi jälkeä kuitenkin syntyä rennosti, mutta aivan tehokkaasti. Soittelin kaikki suunnitellut lisäkitarani, koska en tosiaan tällä viikolla paikalle pääse. Viimeistelin Työnimi Häpäisyn sekä Sinä riitätin “soolot” ja soittelin Entistä ehomman (Työnimi Väinämöinen vs. Hiawatha) melodiat. Jälkimmäisen tulkinnasta Miitri kommentoi, että “Leso, melkein omahyväinen” ja tarkoitti toivoakseni ihan hyvää. C-osaan rakentui ryhmätyönä kitarataivas, joka hulmautti mahtipontisia ja monikerroksisia osia rakastavan Kuisman liekkeihin.
Lisäkitaroita rakenneltiin näille sessiolle ominaisella viisastelumenetelmällä. Parhaalla soittopäällä oleva mäntti hikoilee kitara kourassa ja neljä-viisi ukkoa syöttää ideoita minkä ehtii. Metodia on käytetty oikeastaan läpi session kaikissa vaiheissa. Se on siis todettu toimivaksi, joskin suoritusportaassa ajoittain hikoiluttavaksi. Mutta mitäs siitä, kun jälki miellyttää.
Ensi viikolla täytyy vielä palata kellariin ja luikauttaa stemmalaulut ja kenties jotain muutakin, kasselemme sitten.
Jätä kommentti
Studio 2007
Huomenta lapset ja lapsenmieliset. Jouni-setä tuli, näki ja toimitti. Kitaran soitto otti yhden istuman, jonka päälle juotiin päiväkahvit. Nyt on kerrankin ryhdikkäät kitarat ryydittämässä meiän muuten niin kovin lepsua sähellystä. Osaaminen on helppoa, kun sen osaa. Mar-skii alko laulamaa. Mie syön hotrodei Miitrin kans. Pusuja kaikille.
Jätä kommentti
Kysyttyä
Oisko tulossa siis uutta dvd:tä lähivuosina? Täällä olisi ainakin yksi ostaja. 🙂
Ei pysty tietämään.
Millos olisi tulossa kuvagalleriaa tästä kesästä?
Jaa. Muistikohan kukaan ottaa kuvia.. Pitääpä selvittää.
Tämmönen erittäin olennainen kysymys tosta tulevasta lätystä: Onko siinä enemmän, vähemmän vai yhtä paljo matalaa mättöä ku KLK:ssa? Ite ku tykkään semmosesta älyttömän paljo, ja käytän just sen takia 7-kielistä. Ja mites progeilun laita? Löytyykö esim. tahtilajinvaihdoksia vai onko lätty kokonaan perus 4/4 thrashia?
Siinä on 3,2% enemmän ylämiddleä snaren alamikissä, +1dB tilamikkien low-pass -filterissä ja Toiviaisen Antin hienovirittämät kitarat.
Kun kerran Nightwishillakin on Nightmail niin eikös tämän palstan nimi voisi olla Mokomail? Saisi touhuun vähän järkeä. 😉
Äh. Me ollaan jo pöllitty riffit Kilveltä ja laulusaundi Kolmannelta Naiselta niin antaa olla.
Onko kukaan kertonut teille että tekee musiikkiesitelmän mokoma bändistä?
Joo on.
Onko työnimi häpäisy markon säveltämä biisi?
Å.
No mie keksin mikä se teiän levyn nimi tulee olemaan TBA= The Black Album! Päälle heitätte metallicamaisen kahen vuoden ryyppyreissun keikkailun ohessa.
Toistaiseksi baras arvaus.
No onhan teidän nyt Nilestä tykättävä.
Ok.
Oletteko aina viikonloppuisin kännissä?
Päin vastoin!
Terve. Koskas sen teirän uuren levyn ny oikeen olis tarkootus tulla
Sitten kun se on valmis.
Onko teiltä tulossa uusia Fani huppareita? joskus tässä kun olisi hinku ostaa teidä huppari ja tuleeko teiltä tai onko tulossa seinälippu? se olisi liian kova sana 🙂 ja hieno mun seinällä. Janne sano Satyricon:in paras kappale tähä mennessän miun mielestä on K.I.N.G. Marko juoksetko ihan huvikseen vai jotain karkuun vai ihan harrastelet niiku lenkkeilyä ja tällein? ite harrastan pikajuoksua 100m ja 60m 100m aika on 13sek otetaanko viivat? 😀
Oot nopee. Luulis että uusia merkkareita tulee sit jos tuo kuudes levy saadaan valmiiksi.
Nään painajaisii Santun hello kitty bassohihnast… Ei taida olla ihan normaali?
Et.
Ootte parhaita, ja kiitos siitä!!! Jatkakaa samaan malliin!
Tattis!
Lueskelin tossa et ens vuoden puolella lähtee club keikka kiertue käyntiin.. Onko club teatria oulu mahdollisesti yksi näistä kiertuee n kohteista?
Millon Mokoma on tulossa keikalle Jyväskylän Lutakkoon?
Tulevista keikoista ilmoitetaan sitten kun aika on kypsä.
Tulemmeko me harmaat maassa kulkijat vielä tutemaan yhden Sakaran jumalkolimikon(nelikon?) räisekttä täällä oulussakin piakkoin?Elikä perkele millon Sakara Tour 07?!?!
Kassellaan.
http://www.mokoma.com/images/live_030424factory02.jpg Marski, olet pelottavan näköinen.
Totta!
Kysymystä lykkää! Jos nyt kävis niin että tuo teidän Marko tai vaikka Kuisma kuolisi vaikka autokolarissa tai jossain vastaavassa niin miten on? Onko jäsen korvattavissa vai onko se naulat arkkuun koko bändille? Itse olen jälkimmäisen kannalla tai sitten kaatunut jäsen korvataan mutta jäsen tulee olemaan läsnä aina vaikkei henkisesti! Mietteet?
Vaikea sanoa. Pitää vissiin kokeilla.
Mitäpä teille kuuluu? Mie näin vissiin toissapäivänäköhän markoo kulmilla :O Tais käydä ärrällä ehkä. Tai jotai. Riveris oli kivaa, mitä nyt järkkärit oli tyhmejä ja huvilupakin oli ihan tyhmä. Oli muuten allekirjoittaneen eka mokomakeikka, ens kesänä sit lisää. Moikka.
Moikka.
Morjens äijät! Studiopäiväkirjan seuraaminen saa aikaan valtaisat odotuslataukset: tuleeko tavarasta niin tiukkaa kuin annetaan ymmärtää? Onko se äijempää and?
Vai että tiukkaa tavaraa ja äijämeininkiä? Ei kiitos, kuulostaa kaikessa pikkutuhmuudessaan liikaa Big Brotherin konseptilta. Meidän mielestämme biisit ovat parasta Mokomaa koskaan.
marko, meinatteeko sitten tulla oulus käväseen keikal ku ootte saanu uuden materiaalin ulos??? kuisma ja tuomo, mitäs mieltä ootte Washburnin sähkökitarast vai onko yhtään tuttu merkki? ku ite just soittelen semmost.. kuulostaa hyvältä taas kuunnella teidän musiikkii ku 4kuukauteen en oo kuunnellu teidän musiikkii.. terveisii sinne teille mokoman “mänteille” ja hyvät jatkot:)
Jee. Kattellaan keikkoja myöhemmin. Washburnit ei oo tuttuja.
Terve. Kyllä on Murenasta tulossa suomimetallin kärkikastia. Metonin jakso tykittää, vai mitä?
Voi olla. Pitää odotella että bändin musiikki kävelee joskus jossain vastaan, niin voisi muodostaa ihan oman mielipiteen asiasta.
Käyttekö usein lidlissä?
Missä?
Miltäs tuntuu kun syvyys on vaiti pauhaa rautaryhmän tunnarina?
Tätä täyttymyksen tunnetta on vaikea pukea sanalliseen muotoon. Kiva että biisi kelpasi rautaryhmäläisille.
Jätä kommentti
Studio 2007
Miitri teki eilen sellaisen executive manager -henkisen tuottajapäätöksen, että Tuomolla on krapula jota hän kuvailee vihamieliseksi. Stam1nan treenikämpällä juotu magnum-kokoinen sihijuomapullo näyttäisi todellakin hieman miestä hieman närästävän. Operatiivinen kunto antaa vielä odottaa itseään, mutta kyllä se sieltä tulee.
Itselleni tuli taas ystävällismielinen krapula. Sellainen aavistuksen verran vainoharhainen olotila, jonka aikana esimerkiksi ostoskeskuksen väkipaljoudessa käveleminen olisi yhtä kidutusta. Pelkäisi kaikkia vastaantulijoita ja näkisi harhoja. Sen sijaan studion leppoisassa tunnelmassa, hyvien ystävien seurassa, sain tässä olotilassa taltioitua Entistä ehompi -kappaleeseen lyhyen kitaristiurani parhaita nuotteja.
Niin ja alaikäisille vielä tiedoksi, että krapula on sellainen ällöolo, joka tulee siitä kun on juonut kaksi isoa pulloa kokista yhdellä istumalla.
Jätä kommentti