Kysyttyä

Komeet on nuo KLK:n paidat. Tuleeko noita huppareita ja muita paitoja Aironmusiikkiin myyntiin? Oli muuten ilmeisesti Jyväskylässä kysyntää kun joudutte toisenkin keikan heittämään ;]

Playground jakelee levyjen lisäksi perus t-paitoja. Valikoimaa voi kysellä hyvinvarustetuista levykaupoista, kuten Airon Musiikista.

Jätkät on listakunkkuja, siinä Yökin kalpeni! Joko on limuziinit hankittu 🙂

Yö? Nevehööd.

Listalla nro 1. Otitte paikkanne ja me otimme levynne. Onnea!!

Kiitos.

Perhana kun tuo Mieli Sydäntä Syyttää on loistava kappale, toivottavasti sitä kuullaan myös keikalla.

Toivotaan!

Kyllä jätkillä menee aika helevetin kovaa tällä hetkellä!! Lista ykköseks saman tien ja eipä noissa levy arvioissakaan hirveesti haukkuja ole ollut..esim.imperiumi.net antoi täyden kympin..Ja kaiken kunniaksi pääsette vielä valtaamaan ilosaaren päälavan kesällä! Ja kiitos vielä kerran loistavasta musiikista olette antaneet inspiraatiota myös omaan musiikin tekemiseen..KIITOS.

Vauhti on melkoinen. Alkaa kohta tuntua siltä, että olisi tässä hommassa sivustakatsojana.

voi vittu, että ajatatte saatana rahattoman hakemaan ainoan hienon paidan fme-messuilta asti (mitkä edes muuten ei kiinnostaisi). Saako tuota messupaitaa (saatanaperkele) miesten koossa (XXL tai isompi)? muut mokoma-paidat ovat just sitä mitä pelkäsin. ton levynkannen kuvaa. AAAAARRRRGGGH! tehkää nyt se kukkohuppari miesten koossa!!

On siellä muutama XXL mukana.

JES että päätitte sitten vetää kaksi keikkaa lutiksessa!! Täytyypä ostaa molempiin lippu, tulee oikein kunnon lomaviikko!! KIITOKSIA

Oleppa hyvä.

Nätti alabumi pojilla, kesällä Qstockissa oli vähän aikaa huuli pyöreenä että mitäs se tämmöinen runttaus on, eihän tämä ole normaalia mokomaa. Vaikka monet sanovat, että valapatosta heijastuu “meshuggahmaisuus” niin en itse erota sitä, vaikka kuuntelen kyseistä bändiä aktiivisesti, olenko siis huonompi kuin muut? Tai vaikkapa erilainen nuori? Ensi kuussa tavataan “teiniparatiisissa” eli Nivalassa. Kiitos vielä kerran.

Ei siellä mitään Meshuggah-vaikutteita ole. Enemmin Valapatossa kuuluu Aamenin aikainen Kotiteollisuus.

Ja lista ykköseksi!!!! Onnittelut.

Kiitti!

onneksi olkoon listasijoituksesta. kyllä poikain nyt kelpaa. :o)

Niin kelpaakin.

Dodii! Menihän se ykköseksi, vaikka lista onkin tauolla. Onnea!

Kiitos. Ei lista ole tauolla. Ylen yhteiskunnan rahoittama kulttuurinedistämisvelvollisuus sen sijaan on.

Onneksi olkoon! Listakeisarit! On muuten helevetin hieno tuo teidän digipak-kansi. Musiikista puhumattakaan. Hyvä hyvä…

Kits!

saatanan juipit.. teitte liian hyvän levyn… ei malta kuunnella mitää muuta… perkele.. FME:s nähää..

Ookke.

Sinä kysyit: Mikä on Mokoma? Oraakkeli vastasi: Omaan nokkeluuteensa kompastuminen.

Toimii satunnaisesti.

Kassellaan.

Niin ai.

Ai että mää rakastan teitä jätkät, kaksi keikkaa Lutakossa, tekisi mieli tulla halaamaan ja pussaamaan teitä. T: karvainen äijä Savosta

Aika paha uhkaus.

Itken silmät päästäni:hän on mainio kappale, introsta tulee kylmät väreet ja muutenkin melkein suosikkini. Melkein.

Ja sehän riittää!

Mitä tarkoittaa AD yhteydessä “Kuisma Aalto – AD, suunnittelu, toteutus ja ylläpito”?

Seittimestari: AD (art director) tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että Kuisma vastaa mokoma.comin visuaalisesta ilmeestä.

Hah, kahvikuppi. Pitää tutkia, että onko joku kaveri on menossa messuille, jotta voin siivestää. Noita uneksimiani saatanaperkele-paitoja on siis tulossa myös keikoille samalla selkäpainatuksella? Aika nokkelaa laittaa tyttöpaidan selkään “turha koettaa”. Niin ja levy on hyvä, mutta outo. Keksin vitsinkin. Mike Patton tykästyi niin kovin uuteen Mokoma-albumiin, jotta rynnisti nimenvaihtoon. Kirkonkirjoissa seisoi tämän jälkeen Mike Valapatton.

Hehe. Saatana Perkeleitä tehtiin messuille rajoitettu painos. Myymättä jääneet kulkevat keikoilla mukana.

Viittaako toi uuen levyn nimi siihen, et sisältö on enemmän death metal- painoitteista?

Ei.

Mites iso painos tuota pahvikantista KLK levyä sitten loppujen lopuksi tuli otettua? Jos kerta ei enää ole lisää tulossa? Entä miten tuon vinyyliversion laita? Elintärkeitä kysymyksiä siis tällä kertaa 😉

Painosmäärät ovat liikesalaisuuksia.

Kyllä uus levy on nii perkeleen kovaa kamaa!! Valapatto on helvetin kova biisi!!! Aivan mahtavaa menoa.

Jes.

onko gallien krueger ja hartke paskoja bassovemputinmerkkejä? kokemusta teillä onko?

Vaikea sanoa. Kärkkäisellä oli joskus aikanaan vissiin jompi kumpi.

hahahahahahaah 😛 yyhyhyhyhyhy :C hmm.. 🙂 ahaa! 😀 eih.. :’|

Jaaha. Siellä kuunnellaan Kuoleman laulukunnaita.

Mitään kysyttävää ole, mutta kehua täytyy. Äiti käski laittaa terveisiä että teillä on parhaat kansilehdet. Tyylin lisäksi löytyy selkeyttä ja jopa tarpeeksi iso fontti, näkee kuulemma ilman klasejakin lukea=) Laulukunnaat on kaikinpuolin loistava ja nuo naamakuvat mitä muikeimmat. Turussa nähdään=D

Hee. Äitille terveisiä.

Mulla on elämä aika perseellään. Kiitos että edes musiikkinne lievittää paskaa oloani. Teidän levyt on mun ainoita kavereitani. Nähdäänpä sitten keikoilla.

Äläs nyt. Avaa verhot ja kurkkaa varovasti ulos.

Erittäin munakas levy. Bassosoundi on jotain käsittämättömän loistavaa, kuten kokonaisuuskin. Kuuntelin sen ehkä 7 kertaa putkeen eilen enkä vielä pysty erittelemään kokemusta yhtään tarkemmin. Hyvä pojat/jätkät/äijät! Täytyy vielä kertoa että sain levyn ystävänpäivälahjaksi tyttöystävältä jonka kanssa olen seurustellut yli kolme vuotta. Kun avasin paketin, olin ihmeissäni ja iloisesti yllättynyt ja onneksi myös tiesin ettei hän tiennyt kyseessä olevan teemaltaan ns. erolevy. Olisi voinut jäädä levy saamatta 🙂 Kerron sen ehkä vuoden päästä, kun vielä varmasti ollaan yhdessä jos uskallan. Sanoituksista onnistumisen plussa joka tapauksessa Markolle!

Olette yhdessä jos uskallat? Uskalla ihmeessä! Terveiset menee perille.

Jos tämä Laulukinnaiden neitsyys oli niin tärkeä, niin miksi pilasitte sen itse soittamalla 05-kesällä keikoilla kuu saa valtansa auringolta ja pahaa verta- kappaleita?

Voi anteeks.

nyt on viikko uutta levyä kuunneltu ja täytyy sanoa ,että iso rispekti ku ootte pystyny uudistumaan juuri sopivasti. ja isosti plussaa ettei oo alettu liikaa kosiskelemaan radioita jne. imelillä biiseillä. vitu hyvä levy.

Kiitos, arvostamme.

Hämmentävä levy, mutta kyllä sen kestää kun tietää miten hyvää se mulle tekee. Koko levy on timattia, taitaa olla teidän paras. Erityismaininta näin suhteen alkuvaiheilla Mieli Sydäntä Syyttää-biisille. Ne rytmitykset on niin IhQuja. Markolle vielä erityiskiiitos sanoituksista, on pitkästä aikaa sellaiset, että niitä on pitänyt vääntää ja kääntää ja ihmetellä… Eikä täyttä ymmärrystä ole vielä tullut. Ainoa “vika” levyssä on se, että koko ajan tekee mieli huutaa Markon kanssa kilpaa. No, keikalla sitten. Kiitos.

Kiitos kauniista sanoistasi.

Tiesittekö, ettei ole olemassa mitään evoluutioteoriaa. On vain lista eläimistä, jotka Chuck Norris antaa elää!

Heh.

Olisitte voinut laittaa KLK:n kanteen varoitustekstin: “Ei sovellu autoilumusiikiksi”!! Levykaupasta lähtiessäni laitoin kiekon soimaan. Nopeusrajoitus 70km/h, stereoissa Täyttä ymmärrystä vailla ja polliisin tutkassa 93km/h. Tuli kaikkienaikojen kallein levy minkä omistan.

Legendaarista.

Paljos ne kukot maksaa siellä fmessä? Tietäsin vähä paljonko varaisin mammunakkia…

Sakara vastaa: FME:ssä on normaalit messuhinnat.

Ehdottomasti yksI kovimmista levyistä mitä on ikinä tullu kuultua, iso kiitos ja kumarrus! Plussana Markon murina ja muutenkin tosi muhkut soundit.

Muhku… Eipä sympaattinen sana.

teemalevynä levy aukesi minullekin. ja mieleen tuli joku aika sitten hanhiniemen tekemä kaikki rakkaudesta. musiikillinen ilmaisu eroaa jonkin verran, mutta sanoista on helposti luettavissa samat asiat. hyviä levyjä molemmat. ja molemmilla sanoittajilla on rahkeita vaikka mihin.

Kiitos, kai.

hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää pojat. ps. se soitin on vanha kunnon kannettava cd soitin.. kulkee mukana milloin missäkin

Kiitos. Amerikkalaiset krääsämyyntijuhlat on just parhaita.

Kaikille niille ketkä urputtavat KLK:n saundeista että ne olisi jotenkin puuroa niin tiedoksi: Ei olisi kannattanut ostaa niitä 100€ hintaisia kahdella löysällä 10-tuumaisella amisbassolla varustettuja kaiuttimia katsokaas kun kaiuttimissa isoin ei ole aina paras. Onkos kukaan mokomista hifisti? Millasia wermeitä teillä on kotona millä kuuntelette musiikkia?

Ei olla hifistejä, mutta kyllä musiikintekijällä pitää olla kohtuulaatuiset äänentoistolaitteet.

Kysymys Jannelle: Kuinka paljon seuraat muiden rumpalien työskentelyä, ja jos niin mihin asioihin erityisesti? Onko rumpaleja, nykyisiä ja “vanhoja”, joita erityisesti seuraat? Nimim. jonkinsortin rumpali

Janne vastaa: Entisessä duunipaikassa oli yksi toinenkin rumpali ja kyllä mie vähän sen perään yritin katella. Erityisesti kiinnitin huomiota motoriseen rauhattomuuteen, harhailevaan katseeseen ja yleiseen levottomuuteen.

Tavastian keikkaa tässä kuumeisesti jo odotellaan.. Tajunta ei varmasti kestä, mutta suurin huolenaihe on kuitenkin se kehon kestäminen. Kuinka suurella todennäköisyydellä kaksi kevytrakenteista tytönpirpanaa tulee hevarimullilauman tallaamaksi? Nimim. Verenkestävää ripsiväriäkö?

Kyllä te keinot keksitte. Tervetuloa bailaamaan!

Tämähän kuulostaa melkein siltä kuin Mokoma olisi käynyt läpi jonkin tason exorzismin ja levy olisi sen taltiointi. Nerokasta jopa. Mulle tosin aika raskasta kuunneltavaa. Mutta, mutta, paikkansa lunastanut levy hyvinkin ja muutaman päivän pelastaja. Mie nään sitten teijät ehkäpä Rivieralla. -p-

Tavallaan. Rivieralla sit!

Tuli Dimmu Borgir mieleen Mieli Sydäntä Syyttää kappaleen alussa. Toivottavasti pitkälettiset heviukkelit ei syö meikäläistä Lutakossa, koska olen amisjuntti. Ja kiitos hyvästä levystä.

Ole hyvä. Lisää mielenkiintoisiaa vertauksia. Listasta ei puutu enää kun The Monkees, Tupac Shakur ja Tamara Lund.

Tällaisen pienen vinksautuksen heittäisin, kun tuo “Täyttä ymmärrystä vailla” on jo käytössä, niin mites olisi “Mieltä puolet jäljellä”? Ja joku jo ehdottikin tuota “Kiertäkää minut kaukaa!” tekstiä.. mulle ainakin kelpais.

Laitetaan harkintaan.

“kysymys: peijooni. kertokaas nyt tyhmälle, miten saan siirrettyä Uusi Aatami… – biisin dvd:ltä koneelle ja siitä edelleen ämpärisoittimeen? nimim. kysympähän vaan vastaus: Oisko ATK:sta apua?” vastaan itse itseäni tehostaen: en mitenkään, sillä dvd on kopiosuojattu ja sen (kopiosuojauksen) murtaminen on laitonta. Ei oo reilua ei. Ja jos ei koneellaan halua pitää laittomuuksia, estää se myös tarvittavien ohjelmien käyttämisen. Taidampa siirtyä takasin kasettien käyttöön.

Ok. Pitää ehdottaa Sakaran sika(ri)portaalle, jotta jos tuon UAuE;n saisi joskus johonkin audiojulkaisuun mukaan.

Onko teidän mielestä Jumalaan uskovan ihmisen moraalisesti väärin kuunnella black metallia?

Mitä v*ttua se meille kuuluu? Tuo on asia jonka jokainen saa päättää ihan itse.

Oho! Onpa tylyä kamaa tämä “Kuoleman laulukunnaat”. Ärräpään introsta tulee ihan mieleen Morbid Angelin jyristys. Sounditkin ovat jotenkin hyvällä tavalla tajuttoman rujot verrattuna TMRH:iin. Jes. Ilosaaressa nähdään taas.

Jes.

Moro! Uusi levy on varsin pätevä, joten rahat olisi voinut sijoittaa huonomminkin. Ja tuota… …ilosaaressa sitten taas! Kiitos ja hei! (viestiin ei tarvetta vastata)

Vastataan nyt kuitenkin että kiitos.

Kommentit

18.08.2010 04:31 / Vieras

Teidän juttunne on aivan omaa tasoa. Sitä EI voi selittää ihan omin sanoin. Minä Itse olen uskonut shamanismiin joEsko Ukkini ajoilta. Hänpä kun osoitti minulle,että:”Poika parka et sinä sinä tiedä mistä jäät, jos et mene tuonne kusiseen majaan.” Ja sinne minä sitten katosinkin. Olen ylpeä Hänestä! Hän antaa jotain sellaista “maan läheisyyttä” minulle, mitä teidän lauluissanne on. Hän jaksaa myös ollla teidän keikoilklanne mukana, kun MINÄKIN olen hengessä ja psyykkaan teitä, vaikka en ole samassa aivo riihessä siellä takana mukana. Näin toivon! Yst.Terv:Teemu.Kolehmainen;Eskon Poika….

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Listaykkönen!

Nyt te sen teitte. Ostitte Kuoleman laulukunnaita Suomen virallisen listan ykkössijaan oikeuttavan määrän. Olo on hämmentynyt ja syvästi kiitollinen. Kiitos. Marko ja Tuomo yrittävät pukea tuntemuksiaan sanoiksi YleX:n sunnuntaina klo 12 alkavassa listaohjelmassa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Sakaran fanituotevalikoima

Sakara Recordsin fanituotevalikoima FME 2006 -messuilla löytyy tästä dokumentista (PDF-formaatti). Sakarasta kerrotaan, että messuhinnat ovat edullisempia kun keikkamyyntihinnat, eli kannattaa tulla tiskille nk. “tekemään löytöjä”.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Yäk! Punainen on tyttöjen väri! Uusi levy maistuu kuin aamupuuro mustanaamiolautaselta. Soundit eivät kuitenkaan ole puuroisia, vaan varsin muikeat murinat lähtee niin kitaroista kuin kitarisoista. Turun suunnalla odotellaan jo livevetoa räkä poskella.

Hehe. Ja vaaleanpunainen on sukupuolisesta suuntautumisestaan varman miehen väri, niin kun Turussakin varmaan hyvin tiedetään.

hmm.. Tuomo käyttää siis DS-1:stä ja Kuisma SD-1:stä. Käytättekö nuita buustereina vai jossain muussa tarkoituksessa? Kiitoksia laitetiedoistanne. Ja noise suppressor on kyllä hyvä keksintö.

Jos katsot tarkemmin, niin Tuomolla on bosterina TS808 ja Kuismalla SD-1. Tuomolla on tuo DS-1 samassa tarkoituksessa kun Napaln Deathin Scum-levyllä, eli lisää säröä.

Loistavan levyn ootte repiny penaaleistanne! Kiitos! Hieman alussa tuntui että onpa laulu miksattu taakse verrattuna edellisiin mutta ehkä se oli enemmän laulutyylinen ero kun ei heti auennu Markon pörinä. Ja korina. Ja rivo kirkuminen. Paljon monipuolisempaa menoa kuin ennen. Ja raskasta. Mutta samalla kaunista. Oli hienoa ajanvietettä kuunnella kaikki kolme viimeisintä Mokoma-levyä ja huomata miten bändi voi kehittyä ja uusiutua juuri sopivasti. Ei liian erilaista muttei mitään bonjovimaista “vaihdetaan vaan sanat vanhoihin biiseihin ja kestofanit ostaa platinarajan yli” -meininkiä:D Ainoa mist en tykkää on vimpan biisin kertosäe ja sit se, kun vitosbiisissä Marko kuulostaa häiritsevän paljon Pauli Hanhiniemeltä. Ettei vaan ois Pauli käyny lurauttamassa kun pojat on ollu kahvilla?…Klubilla nähdään!

Kiitos. Lisätään “tulee mieleen” -listaan Pauli Hanhiniemi.

Onko teidät varustettu pankkikorttitoiminnoin? Vai pittääkö ottaa kasapäin seteleitä mukaan teidän kojulle?

Käypikö Sakaran tiskillä FME:ssä Visa vai pitääkö ryöstää mummo?

Sakaran kojulla käy pankkikortti. Visa ei käy, sori mummo.

Laittakaahan se video tänne saitille nähtäväksi!

Semmoista tiedustelisin, että onkohan jossain näillä teidän hienoilla sivuilla mahdollista katsoa teidän musiikkivideoita?

Mikä se on se musiikkivideon funktio nykyään, kun sitä ei näe bändin sivuilta eikä toutantoyhtiön sivuilta? Niin missä sen voi nähä? Mtvtä ei jaksa vehdata kokoajan. Muuten fitun kovaa kamaa tämä laulukunnas. Te ootte niinku Maiden. Jokainen uus levy on aina paras

Nettijakelua selvitetään. Siinä on kaikenlaisia tekijänoikeusmutkia. Helpointa on varmaan ostaa Inferno-lehden toimittama musavideo-DVD. Ja mikä on musiikkivideon rooli? Sama kuin aina ennenkin. Ainahan suomalaisia rockvideoita on näkynyt todella huonosti, ja kiitos Ylen toiminnan, tilanne huononee entisestään. Sen verran vaari muistelee, ettei 80-luvun lopussa etelä-karjalaisessa maalaiskylässä näkynyt kumpaakaan MTV:tä, saati sitten bändin kotisivuja. Mutta jotenkin se nuori hevifani sai VHS:lle talteen Sepulturan Inner Selfit ja muut tuon ajan merkkiteokset. Taisivat kiinnostaa tarpeeksi.

peijooni. kertokaas nyt tyhmälle, miten saan siirrettyä Uusi Aatami… – biisin dvd:ltä koneelle ja siitä edelleen ämpärisoittimeen? nimim. kysympähän vaan

Oisko ATK:sta apua?

Voi peijooni. Teittehän levyn.

Je.

missä on kuvat uusista paidoista, tai edes niistä vanhoista?

Pikkuhiljaa.

Aika tyltä että työ nyt myytte ne kukko ep:t pois. Pyydätte sitten hyvää hintaa niistä, ei alle 40? saa myydä! Minä en valitettavasti pääse FME:hen nii en pysty sellasta ostamaan.

No kassellaan.

Kertkaapa mulle mitä teen! on ongelma josta ei pääse yli eikä ympäri. ostanko teidän uuden levyn vai tulenko katsomaan teitä keikalle? perkele kun ei opintotuilla juhlita…

Itse ostaisin levyn.

“Täyttä ymmärystä vaill”-tekstillä varustettu Mokoma-paita olisi kyllä minun(kin) makuuni! Laittakeehan poijjaat idea korvan taakse.

Mutta tuo ideahan on jo käytössä toisella taholla.

Terve! Uusi levy on aivan loistava. Onnittelut.

Kits.

Hyvää Ystävänpäivää Teillekkin Pojat! On se kumma, kun noi Oulun keikat teil aina nykyään viikol. Millos järkkäätte niin et viikonloppuna sellanen olis? Olis silloin meikäläiselläkin sinne mahdollisuus saapuu.

Päivämääriin vaikuttavat keikkamyyjämme ja keikkajärjestäjät. Sori, että homma ei kohdallasi toiminut. Aikataulujen rukkaaminen vaatii kompromisseja, ja sinä olet nyt kompromissi.

Onko jossain ollut listaa kuka on tehnyt minkäkin biisin? Jos ei niin oisko mahdollista saada sellainen?

Kiitokset uudesta levystä, on kerrassaan Hieno! Nyt sit hieman kysymystä, kun tossa unenläpi jostain kumman syystä “täyttä ymmärrystä vailla” biisin sanat tulivat tajuntaani hyvinkin voimakkaasti, niin kukas teistä miehistä on niinku tän biisin takana? Ja mikä tän biisin takana on? Kaikil meil varmaan on jotain tollasta, mut…

Levyn kannessa on kaikki se tieto, minkä orkesteri on halunnut biiseistä kertoa.

Elämän tarjoama mono antaa syyn huutamiseen. Meille se on hyväksi, koska se on johtanut mahtavaan musiikkiin. Ihmisillä on tapana selvitä ja jatkaa voimakkaampana, kuin päivää aiemmin. Tämä kannattaa muistaa. Kiitos levystä, kiitos sanoista. Ja nyt v**tu se pitti pyörimään!

Jotain sellaista. Tai sitten jotain ihan muuta.

Kerroppa Marko ketkä on siun TOP-5 vokalistit!

Marko vastaa: Ne vaihtelee tietystikin koko ajan, mutta tällä hetkellä lista voisi näyttää tältä:

1. Mike Patton (Mr.Bungle, Faith No More)
2. H.R. (Bad Brains, Soul Brains)
3. Max Cavalera (Sepultura, Soulfly)
4. Terence Trent D’arby
5. Nocturno Culto (Darkthrone)

Hyvä levy! Mänttiviiniä ja tämä hrr… ps. vastaa pitemmästi kuin kirjoitin.

Häh? Mahdotonta.

Soundin kannessa on rumpalilla Satyriconin paita, mistä hommasi? Onko muistikuvaa?

Janne vastaa: New Yorkista. Tarkemmin Generation recordsista, mahtipleissi.

Täytyy vaan tulla kertomaan että Itken silmät päästäni kertosäe on absoluuttista huonoutta ja levyn paskin kohta eikä mikään onnistunein kertsi kuten Marko soundissa totesi. Muuten erinomainen levy, tulee kylmät väreet, erektiot jne.

Ok.

Kiitos loistavasta levystä! Näihin korviin kehitys edellisestä levystä on mennyt aivan oikeaan suuntaan. Hyvin runnoo ja välillä hivelee. Tuotanto on aivan ässää ja vokaalien tyylillnen vaihtelu antaa sanoituksiin enemmän tehoja. Paketin kruunaavat aivan mahdottoman tyylikkäät kannet. Porissa nähdään!

Kiitos kaunis.

terve! ja näin aluksi suuret kiitoskset mahtavasta levystä, kokoajan paranee. Ja sellanen kysymys että mitä tulevan klubi kiertueen keikkaa odotatte eniten? tavastiaa?? pakkahuonetta? nosturia? vai mikä on mieli?

Seuraavaa keikkaa odotetaan eniten. Tavastialla on uuden levyn kiertueen ensimmäinen keikka, joten tottakai se saa muita suuremman merkityksen.

Olitteko launantaina(11.2.) Jyväskylässä? Siis en tarkoita keikalla vaan ylipäätään…

Mokoma ei ollut Jyväskylässä.

Voiko hevibiisi olla hyvä, jos siinä ei ole kitarariffiä? `)

Nyt en ymmärtänyt kysymystäsi?

Jep. Uusi levy on hommattu ja ollut tässä nyt toista päivää kuuntelussa. Ensimmäinen reaktio oli hieman ymmyrkäinen, mutta kun vielä saman päivän aikana tuli omalle kohdalle tiettyjä ihmissuhdeongelmia, niin samaista levyä kuunnellessa tuli niinsanottu ahaa-elämys. Helpotti. Kiitoksia. Niin ja piti muuten kotimatkalla laittaa auton stareoita hiljemmalle ja tsekata että moottori käy niinkun pitää. Keikoilla nähään!

Kiitos samoin.

Mitä mieltä ukkelit on yhtyeistä Lamb of God sekä Hatebreed? Hieno albumi teitillä.. Tavastialla rokki raikaa sitten!

Kiitos, ja Tavastialla nähdään..

Yksi biisi hienolla uutukaisella kuulostaa rumpujen osalta Metallican Leper Messiaalta, olenko oikeassa ?

Et, mutta mielipide se on tuokin.

Täytyy yhtyä tuohon ilosaaren päälavasta kirjoittaneeseen… eli viimeksi keikka oli loistava siellä teltan pimeydessä; parempi fiilis näet… Mitäs biisejä KLK:ta soititte Ilosaaressa viimeksi? Muistelen, että ainaki “Kuu saa valtansa auringolta” ja joku mättö, mutta mikä? Ei mulla muuta, kiitoksia loistavasta levystä, lautasella ei Verjnuarmun lisäksi paljon muuta pyöri! \o/

Pahaa verta oli tuolloin keikkasetissä.

Nyt kun tuo loistava KLK on ilmestynyt ja todettu MOKOMAn parhaaksi levyksi lienee paikallaan kysyä, että millon teiltä tuleee uus levy 😉 ei nyt sentään,vaan KIITOS!!!! hyvästä levystä ja toivottavasti vedätte hyvän setin 45:ssa. ja ANTEEKSI!!!

Joo, eiköhän se levy ole jo kuultu.

Yleensä mie saarnaan muille siitä miten ylikuuntelu raiskaa musiikin kuunteluarvoa. No enpä suotta oo kuunnellu kunnaita jo miljoonaa kertaa läpi. Perkele, olen pettänyt itseni. Ja onneksi olkoon, teillä on Suomen tyylikkäin jannu basistina.

Kiitos.

Tulipa tässä tälläinen kysymys mieleen että kun tuossa FME mainoksessa lukee että myyntiin tulee spesiaali tuotteita nii ei kai ne niin spesiaaleja ole etteivät ne tule myös muualle myyntiin? Ei oikeen jaksais täältä pohjanlahden toiselta puolelta sinne ostoksille tulla näin lyhyellä varoitus ajalla.. Pitää vielä kehua että uus levy on perkeleen mahtava! KIITOS

Spesiaalituote tarkoittaa sitä, että teemme muutamat tuotteet pelkästään messuja varteen, eikä suunnitelmissa ole tilata lisää mikäli pääsevät loppumaan.

Onpa komiat naamat pojilla kansilehtisessä 🙂 Taitaa pari Uni tulla saa -tytärtä olla tipahtanu tuolilta uuden levyn myötä, siispä kiitos! Mahtava levy.

Heh. Sellaiset naamat tällä kertaa. Tässäpä fanikisan aihe: Kuvakäsittele naamakuvista tilanne ensi jouluna 60 keikkaa myöhemmin.

onko nuo teidän kiekot ja tekstiilit halvempia tuolla messuilla 😮 ja paljon pyydätte tuosta Punainen Kukko Ep:stä

Yritetään sorvata sopivat messuhinnat.

Annalan vokaalit on nyt niin loistavat, että ei taira ketään suomalainen metalli laulaja päästä yhtä karuun ilmaisuun. Ja eikös samasta sävelestä muriseminen oo ihan yliarvostettua? Hienosti vokaalisoitu Marko. Niin ja mikä vitun slipnot =D

Jee.

voi vittu että osaa olla kovaa mättöä tä teirän uus levy.millon tuutte keikalle p- savoon?

Missä on p- savo?

Tuleeko noita “Stam1na vs. Mokoma” paitoja myyntiin muuallekin kuin FME:hen?

Tulee, ja ne ne vasta hienoja onkin!

Päivätyöt haisee Slipknotilta?

Tässä kohtaa logiikka viimeistään petti.

Ja onhan siis myös mahdollista sitten tilailla näitä uusia paitoja Airosta, Swampista tjsp. ? Kun en FME:n pääse.

Playground jakelee Mokoman t-paitoja. Niitä voit kysellä omalta levykauppiaaltaasi.

yle x:n lauantain toiveet ohjelmassa soi valpatto, minun toive. Perusteluissa tais tulla mollattuakin kekkoslovakian omistamaa yleä. Soittivat kuiteskin ja toivottavasti lämmitti muittenkin mieltä. Olkaapas hyvä teosto rahoista.

Kiitos.

Vaikka tämä nyt ei edelleenkään teidän vikaanne ole, niin jonnekin täytyy purkaa. Aika epäammattitaitoista asiakaspalvelua, kun ei vieläkään (maanantai) levyä kuulu CDON:ilta ja kaiken lisäksi asialliseen palautteeseen vastataan parilla sanalla eikä edes pahoitella monen päivän myöhästymistä. Sehän tässä on just vikana, että ei voi lähikaupastakaan mennä ostamaan, kun toinen levy tilauksessa. Toivotaan nyt sitten, että levy on todella ollut odotuksen arvoinen.

Yritämme olla puuttumatta CDONin tai minkään muunkaan levykaupan toimintaan. Paitsi että Sakaran siat saivat kuullä Keltaisen Jäänsärkijän myyneen levyä jo julkaisupäivää edeltävänä päivänä. Hyi hyi.

Aiaiai. Kohta pääsee humppailemaan keikoille! Todella siistiä kuulla uutta tuotantoanne livenä. Mutta onko mahdollista kuulla myös vanhempia ja sellaisia biisejä kuten T.M.R.H, Poltetun Maan Taktiikka taikka Väsynyt Atlas? Live-biiseinä ne vaan mielestäni kuulostavat erinomaisen hyvältä! Ja tuleeko montaa erilaista paita-mallia ? *hätähousu*

Kassellaan livessettiä. Ovathan nuo ihan potentiaalisia viisuja. Paitoja tulee kelpo kokoelma.

On vaan aivan pakollista valistaa ihmisiä ja antaa teille vaikutteita seuraavaan levyyn. http://www.margariini.fi/musiikki/margariinimiehet.mp3

Sanattomaksi vetää. Www.margariini.fi nousee kaiken absurdiuden yläpuolelle. Margariinitiedotuksen uusi kampanja “Levitetään hyvää”? Ja videoesitys Rakkauden margariini? Jos Unileverin Liisa Pättiniemi-Fagerström ja Raision Jaana Rantanen ovat oikeasti kampanjan takana, niin ei voi muuta kun antaa tytöille pisteet. Ja mainostoimiston copylle kans.

Kaunis kiitos. -R-

Ole hyvä.

Kuusaa on ihan Kotiteollisuutta. Kiva kevennys ryminän väliin, eniveis. Rankka levy. Kiitos.

Kuusaan alakoulun 6A on paras.

eihän tästä saatana tule yhtää mitää.. levy ollu taskussa ilmestymisestä saakka ja silti siitä ei halua luopua. se on vaa niin hyvä!!! kiitos vielä kerran. henkan keikalla nähdää (lippuja hankkimaa–>)

Oletko kuunnellut sitä vielä? Vai mikä taskusoitin sulla oikein on?

Jumalavita!!!1 Uus levy potkii perseelle ihan hulluna! Todella kovaa settiä! Hyvä että päätitte ottaa vähän rankemman linjan tälle uudelle levylle. Sellanen asia viellä askarruttaa, että missä vireessä kitaristien kepukat on ollut pääosin tätä levyä tehdessä? Tabeja odotellessa… (kieltä näyttävä rumanaama hymiö)

Vire on yhdeksässä biisissä ADADGBE, ja kahdessa biisissä on HEADGBE. Tuomon kuusikielisistä puuttuu joko ohuin tai paksuin keili.

Onkos pojjaat tehny kiljua koskaan?, ei muuten kestä tajunta litran jälkeen, ootteks tulos Vaasan Rockperryy kesällä? kasselkaa ees

Ai kil juu! Kassellaan.

Aivan mahtava tämä uusi muoviläpyskä. Tämmösiä levyjä on ilo ostaa, 17e tästä levystä ei kirpaissut yhtään, sai vain hyvälle mielelle. Joku partafetissi teillä kyllä taitaa olla ku kaikki on semmosen kasvattanu 😮

Kiitos.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Esiinnytte ilosaaressa sitten päälavalla. saa nähdä miten sopii teille..ylex teltta ois ehkä ollut parempi..tai mistäpä minä sen tiedän?! Onhan siellä sitten mm. myös Entombed ja katatonia.

Päälavakomennus on ollut kevään kovin uutinen tähän mennessä. Kassellaan.

Saisiko vielä kerran selityksen, mistä tämä uskomaton uuden levyn kitarasoundi irtoaa? Perkeles! Haluan kanssa!

Tuuttaa 150 Mesa Engineeringin virittämää wattia molempiin kanaviin, kyllä se siitä.

KIITOS – MAHTAVA LEVY! On se hienoa, kun pystytte aina vaan parantamaan edellisestä lätystä. Odottelen teitä taas kesällä Ruisrockiin, kun viime kesänä keikkanne kruunasi lauantaipäivän festareilla. Myös RMJ oli loistava, vaikka keskipäivä silloin olikin. Harmi kun en pääse Turun Klubin keikalle… Soitattehan joskus taas Deathin Open Casketin siis Avoin Hauta -biisin keikallanne? Hyvät jatkot! T: KH80

Kiitos. Kassellaan.

Onko teiltä syssymmällä tulossa jotain ep-juttua,johon tulisi mm. ne KLK:lta poisjääneet biisit? (kuten jossain lehdessä siihen suuntaan vihjailitte..)

Mahdollisesti. Syksyyn on vielä pitkä aika joten mietitään jotain muuta, ok?

Haluan kiittää uuden levyn hienosta ja napakasta virveli soundista! Se on mielestäni Dream Theater Change of Seasonsin ja Metallica St. Angerin virveli soundin hieno yhteen sovitus. Myös Markon laulu kuulostaa taas askeleen paremmalta. Aina se mielestäni on hyvältä kuulostanut, mutta koko ajan vaan paremmalta. Niin onhan nuo uuet piisitki hyviä, vaikkei levy vielä täysin olekkaan auvvennut.

Kiitosta vaan.

Anteeksi, Tuomo, että olen tähän asti katsonut sinua vähän ikään kuin “ylhäältä päin”. Oon luullu et sä oot niin lapsonen viel ja enemmän Massikan levyn nimen mukanen ku ootkaa…sä oot vaan niin nuoren ja sulosen näkönen et se petti mut! Tämä perustui “rivien välistä lukemiseen”, alan koulutus on…=@

Tuomo vastaa: Anonyymien kirjoittelijoiden ei tarvitse pyydellä anteeksi katsomisiaan.

oletukset: valapatto haisee slipknotilta, slipknot haisee rahalta -> johtopäätökset: valapatto haisee rahalta

Päivätyöt haisee rahalta.

Soittakaa vitti jätkät nivalan keikalla tämän maailman ruhtinaan hovi ja paranoid tai heitän kusipullon lavalle, niinku wheatus sai kokea rantarockissa joskus konsanaan! 😀

Jos nyt kuitenkaan et heittäisi.

Moroon poijjaat. Hyvä levy onpi! Tykkään rumpalina erityisen kovasti levyn hieman raaemmista rumpusoundeista!! Virvelin soundi on aika lähellä Slipknotin eka levyn soundia, mikä ei ole huono olleenkaan..;) Plussaa myös siitä että Marko räyhää enemmän uhmameiningillä kun edellisellä levyllä. Huomasin tuossa että Janne oli vaihtanu pellit Meinliin. Mielenkiinto heräsi sen verran, että oli ihan pakko tulla kysymään että mikähän Meinlin sarja mahtaa olla kyseessä? Pellitkin toimii tosi hyvin levyllä. Varsinkin ride ja china suorastaan hivelivät kuuloelimiä! Eipä muuta, Kuopion Henkassa sitten rok rok. Kiits.

Janne vastaa: Taman joku alumiinivirveli se siellä iloisesti helkkää läpi levyn, ilman triggailuja pärjättiin and. Pellit ovat sekalainen setti Meinlin Mb20 ja Byzance -sarjoja. Ride on 22″ heavy bell ride, Chinat 20″ Byzance ja 18″ Mb20.

WAU… UUDET HYVÄN NÄKÖISET SIVUT!!! TOSI HIENOT!!!!! 🙂 <3

Kits.

vielä viis!

Siitä viis.

Huh huh, kuinka tuli vainoharhainen olo kun kuuntelin Säästä sanasi luureilla. Säkeistöön olikin piiloitettu vähäsen lisä-ääniä joita en ollut kuullut edellisillä kerroilla. Kuka keksi näin vinkeän idean?

Miitri, tuo mystisyyden multihuipennus.

Levy kolahti viime keskiviikkona postilaatikosta ja sen jälkeen se kolahti kuin… No, en keksi mitään vertausta. Kiitoksia siis täältäkin suunnalta mahtavasta albumista. Joku oli jo löytänyt CMX:ää ja Anssi Kelaa KLK:sta. Totta on kuitenkin se, että Itken silmät päästäni veisun alku kuulostaa melkoisesti Viikate -orkesterilta. No, vaikka noin onkin niin näemme huhtikuussa Tampereella.

Jos sama levy tuo mieleen Morbid Angelin ja Anssi Kelan, niin ei kai tässä voi olla kun tyytyväinen.

Kiitos Annala tulkinnoistasi uudella levyllä. Lyriikat ovan todella upeita ja ne saavat todellakin asian mukaisen tulkinnan. Pahaa verta on ehkä parhaita raitojasi minun korvissani! Tukka se vaan lähtee heilumaan uutta levyä kuunnellessa. Kiitos koko “Suomen Mokoma”!

Ole hyvä.

onko se annala uskossa?

Marko vastaa: 77 hullunkurista kysymystä ja vastausta -peliä mukaillekseni: “Ah, tämä tuli niin yllättäen, mutta jos olisimme kahdenkesken vastaisin kyllä”

Tulipa tuossa lievistä krapulan jälkioireista huolimatta lähettyä katsomaan lauantai-illan klassikkoa, kun Kissapedot saapuivat Ässien vieraaksi. Siipirikkoinen Pata taisteli pojon seisomakatsomon rajusti kannustamana. Pelin jälkeen oli takki melko tyhjä. Siinä sitten kiihkeä peli vielä verissä lähdin ajelemaan takasin Pohojammaalle. Jossain YLEX:n toiveohjelmassa pamahti soimaan Moksun uutta tuotantoa. Vittu että teki vaikutuksen! Tuossa mielentilassa upposi sekä helposti että vähän hitaasti. Mietin että voiko tän parempaa ollakaan. Biisiä en pysty kuolemaksenikaan muistamaan, se on se missä Annala huutaa sielunsa pihalle, ne kaksi leijonaharjaista kepittäjää rynkyttää kuulijan tajunnan rajamaille ja sit siinä on vähän tupla-basareitakin, tiiätte varmaan…

Heh, sama biisi. Hyvä että toimi!

Kiitokset hyvästä levystä! Kuoleman laulukunnaat näyttää sisältävän eräänläisen tarinan. Kysymykseni onkin, että suunniteltiinko levy teemalevyksi jo ensimmäisiä sanoituksia kirjoitettaessa vai muodostuiko se vain sellaiseksi matkan varrella? Yhtä kaikki, puhutteleva tarina pettymyksestä, vihasta, katkeruudesta ja niistä vapautumisesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Marko vastaa: Kiitos. Sanoitukset syntyivät melko tiiviin ajan sisällä, joten levystä tuli teemallinen ikään kuin itsestään.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.