Kysyttyä

Tässpä Teille Päivän kevennys: CIA, FBI ja KGB jäljittivät 3 jänistä jotka olivat tehneet kukin rikoksia 5 miljoonan dollarin edestä. CIA jäljitti oman jäniksensä eräästä metsästä ja piiritti kyseisen metsän, heitti metsään kyynel kaasua ja lähetti vielä muutaman eliitti poliisin nappaamaan jänistä ja jänis saatiin savustettua kiinni. FBI:n jänis oli myös piiloutunut metsään jonka FBI sittemmin löysi, täytti sen lehtimikrofoneilla ja puskavideoilla ja keräsivät tällä tavalla todistusaineistoa 3 vuotta ja pidättivät jäniksen. KGB:n Jänis oli myös metsään piiloutunut ja KGB:n löydettyä kyseinen metsän, he lähettivät sinne rynnäkkö partion, kesti 15 minuuttia ja rynnäkköpartio raahaa pahoin pideltyä ja murjottua karhua kuka huutaa “OLEN JÄNIS TUNNUSTAN OLEN JÄNIS!!” sadun opetus: oletpa kuka hyvänsä, pidä huoli ettei KGP saa sinua kiinni.

Päivän Kevennys osa.2 Jos teillä on tylsää tai ylimääräista aikaa niin lisää hauskoja kaskuja löytyy osoitteesta http://vitsi.nippu.net/ kannattaa katsoa!

Meillä on jo tarpeeksi vitsejä, kiitos vaan.

Salliko kiertue Sepulturan mittaisen tauon?

Ei, valitettavasti.

Hehhheh. Kuulin että aiotte soittaa keikan Fc Nörttien finaalipelin väliajalla ja Atik Ismail on vieraileva vokalisti.

Hehheh.

Kajaanissa on tyhmiä setiä ko ne ei koskaan pyydä teitä keikoille. Ohi ootte vissiin aina ajanu.

Ei olla ajettu edes ohi.

Me hullunlehmäntautiset bimbot täällä hammasta purren odottelemme Monsteriserin tuoretta levyä.. toivottavasti se on hyvä, niin sitä vois ihailla Miitriä lavalla muissakin merkeissä, ku teidän kamoja roudaamassa!

On se hyvä.

Seuraatteko työ niitä nhl-tuloksia ihan teksti-tv:n päivittymisen seuraamisen ilosta, vai iskettekö rahaa kiinni ja? t. Mister Ylä-Kiiminki 3.perintöprinssi

Jotkut meistä pelaavat internetissä sellaista manageripeliä. Ei pärjätä.

ettekö koskaan tuu porvooseen perkele??

“Never say genever again”, sano juoppo ku ankarasti oli bailannut.

Nyt kun teistä osa asuu ilmesesti Tampereella niin ootteko ajatellu yhteistyötä Popedan kanssa? Yhteislevytyksiä tai keikkoja?

Pokon Taija lähetti meille Podea-vyönsoljet, lähemmäksi ei pääse. Lisäksi Hyge on viritellut yhteistyötä Popeda-Kemppisen kanssa jo 80-luvulla, Lemi-Savitaipale -akselilla tosin.

Tiedoksi mokomille, ja sille joka ihmetteli miksi miehillä on nännit; Vissiinkin nisäkkäiden alkiot ovat aluksi aina käytännössä naaraita, ennenkuin koirassukupuolihormonit alkavat vaikuttaa. Tämä tapahtuu sellaisessa kehitysvaiheessa, että maitorauhasiin kuuluvat nisät ovat jo ehtineet kehittyä. Siksi myös koiraille kehittyy nisät.

Luulisin niin.

Kiitoksia perjantain keikasta Lutakossa. Oli kyllä tiukimpia vetoja mitä olen nähnyt. Jäi kahdesta syystä mielen ikuisiksi ajoiksi. Launtain jumalaton niskasärky ja siitä kun olin jo illalla toipunut niin eikö eukko kussu oikein ämpärikaupalla silmään. Mutta jälleen tuli Mokoma to the rescue!! Uni saa tulla ja Vade Retro Satana auttoivat pahimman yli. Kiitoksia näistä laululoista! Ja vielä näin offtopic että mitäs peltejä se teidän rumpukone käyttää soittaessaan NIIN luovasti?

Itku pitkästä viestistä, pieru paljosta naputtelusta. Pellit on listattuna.

Millä levyille käytitte peaveyn 5150 kitaravahvistimia? Oon kuullu et ne oli modattuja pitääkö paikkaansa ja jos on niin miten?

Kurimuksella ja Ruhtinaalla. Vahvistimet oli muutettu 60-wattisiksi, jotta niitä pystyi luukuttamaan täysii.

Mitäs äijät on mieltä yhtyeestä nimeltä Nicole? Nosturin vetoanne odotellessa…

Nicolelle kiitos tarjoiluista Seinäjoella. Musiikista kiitokset and.

Tulkaa meijän takapihalle vetään keikka!

Me tulemme teidän takapihalle vetämään keittoa.

Mokoma on aivan loistava bändi! Jatkakaa hyvää työtä! hyvää jatkoa ja menestystä!

Kiitos.

Uuden Sue:n keikkakalenteristanne löytyi tuo virhe, että olisitte Kajaanissa, damn!

No Suen toimitukselle vaan terveiset.

Kyllä te ootta niin järkeviä, notta mie ihan repeen, ku katteloo teitä… Ei pahalla… Ihan tosi!!! 🙂

LOL.

Laulaako KLK:llä Mage kaikki lauluosiot? Vai onko siellä jotku mokomat vetämäs joitai taustoja?

Tuomo mölisee ajoittain, sonnikuoro and.

Ei ollu kovin kummosta tuo MOKOMA drinkki. Piti heti käydä juomassa ku luin tota päiväkirjaa. Ei niillä aineksilla hyvää drinksua kyllä saakkaan:)

Mutta miten hyvää se sinulle tekeekään.

Tajusin juuri kuinka hyvä Minä Elän -biisi on. Se on niin hyvä, että kun kuuntelen sitä, saan orgasmin ja erektion samanaikaisesti.

Sitten kun olet niin vanha että tiedät mitä kyseiset termit tarkoittavat niin yritetään uudestaan.

Terve! Kyselisin että onkohan videon kuvauksista lupaillut paidat missä vaiheessa? Vai saako heittää toivonsa niiden suhteen?

Vaiheessa on, tulossa and. Olemme pahoillamme, tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista.

kauan kuismalla meni että sen letti kavoi niin pitkäksi että sitä voitiin kutsua heviletiksi

Kuisma vastaa: Mulla kasvaa tukka aika nopeasti. Edellisen kerran letti oli miestentukkamallissa vuoden 2001 promokuvissa.

Sitten kun tuutte kauhajoelle (29.4) soittakaa vainottu. Paras biisi. Siitä tulee hyvä keikka

Noh, kassellaan.

Hmm, eikö Tuomo soittanu Kuusaassa ollenkaa sooloa Nivalan keikalla ? Vai olinko niin sumussa ?

Tuomo vastaa: Soitin, mutta aika pitkälti päin persettä.

No toi kielten paksuus on teil just kova.. Mut merkistä viis? FENDERIN KIELII ETTE AINAKAA OSTA NE KATKEE IHA HETI!!! ja on huonoimpii ja halvimpii mitä saa 😉 äksdee ja mokomalta menis maine ;D Anteeksi.

Ok.

Mitkä on Anthraxin parhaat levyt? <3 <3 <3

Stop 242.

Kiitokset Seinäjoen mahtavasta vedosta, se ei antanut yleisölle armoa. Mitä mieltä muuten olitte rytmikorjaamosta keikkapaikkana?

Kiitos. Hieno paikka, kerta kaikkiaan.

Koskas Sakaran pojat lähettää oman edustajan euroviisukarsinoihin? Takatalvi vois menestyäkin, kele. Ai niin, uusin levy on loistava. Pitäis varmaan pistää eukko kiertoon ku joutuu kuuntelemaan siltä salaa.

Sakara vastaa: Sakara kiinnostuu Euroviisuista heti kun siitä tulee musiikkiohjelma.

Saako tulevana lauantaina 18.3 Kuopion keikalla kuvata järjestelmäkameralla? Olisi kiva etukäteen tietää, etten ota turhaan kameraa mukaan.

Saa saa.

Mitä pidätte Kip Wingeristä ja Chuck Norrisista? T:Portimo

IhQ 3>

Pistäkäähän äkkiä se Kuusaa biisin video pyörimään jollekin kanavalle, ainakin Pahaa verta-videossa oli hyvä meininki! Kyllä työ mokomat ootte hulluja.

Sakara vastaa: Sakaralla on helvetin vähän televisiokanavia. Kyllä se kohtapuoliin siitä suttaantunee, luulisin niin.

Oli muuten Nivalassa aika hyvä meno… varmaan nivalan ainoat 5 hevaria kiittää. samoin minä eturivin peukalonpyörittäjä. Mitäs mokoman jätkät oli keikasta mieltä ? Keikka oli parempi ku 100 jänistä \,,/

Jos sen keikan laittaisn nelostielle viiden metrin välein niin siinä ois autoilijoilla ihmettelemistä.

Janne, Mitä Meinliä sulla setissä on..? Joka paikasta yrittäny katella, mut ei oo tietoja sun setistä löytynyt. Pahoittelut jos kysymys on jo esitetty, sillä en jaksanut selata edellisiä viestejä, koska niitä löytyy niin prkl:sti

Tsekkaa Orkesteri-osio.

mitä tapahtuu kuu saa valtansa auringossa videossa. jodutaanko siinä syvälle metsään ja katsellaan kuuta

Ei.

kiitos nivalan keikasta ! t.saatanan kana

Ole hyvä. Kiitos itsellenne.

Tuleeko teiltä huppareita myyntiin Oulunkin keikalle ja onko se hinta sit 40e?? ..jotta tietää ottaa ylimääräistä rahaakin mukaan hupparia varten

Kyllä tulee, ja hinta on sopiva 40e.

Minkälaiset asetukset äijillä on boosteri pedaaleissa? sd-1, ts808.

Kitaristi vastaa: Liikesalaisuus. Kokeile itse. Idea on se, että singaalia buustataan ilman säröä.

Mäntti-basso? LTD F-104? TA-200? F-245?

Joku F-sarjan halpa fekotin.

Uskomatonta, että noinkin rankaa musaan voidaan luonnollisesti soveltaa helvetin herkkejä tekstejä. Aluksi en digannut teitä mutta nyt ilman Kuoleman Laulunnaita ei päivään saa potkua. Kuu Saa Valtansa Auringolta ja ja Itken Silmät Päästäni saa todellakin itkemään… Sanat osuu 100+ tappiin. Helvetti, teidän musasta saa hyvät fiilikset ja jos mieskin itkee, mitä sen on väliä kun musa on RANKAA ja HERKKÄÄ! “metsuri” Tampereelta

Me puolestamme liikutumme moottorisahan pärinästä, joten tasoissa ollaan.

Nythän on niin, että hyvä musiikki auttaa jaksamaan. Tylyt viisut auttaa purkamaan omaa kiukkua ja kestämään omaa elämän tilannetta. Itkut sikseen, ymmärrätte varmaan mistä on kyse. Kiitosta teille, olette parhautta.

Tajuammehan me, luulisin niin.

Täytyy kyllä sanoa että Kuisma Aalto on aivan mahtava mies. <3 Onko sillä jo nainen? Missä se asuu?

Kuisma vastaa: Sepi Kumpulainen sanoo samaa itsestään.

Tulkeehan sitte provinssiin 🙂 kylläkyllä…

Kesän keikoista lisää infoa kesemmällä.

Tuomo on niin söps! <3 hihih ^^ ja olen(ko) mies..?

Olet nykymedian pakollinen kiintiöhomo. Onnea.

Paljos on keikkaliput Oulu 45-Speciaaliin?

Kysy nelivitosesta.

millon taas lutakkoon? oli mahtavaa 3.3. kiitos siitä.

Kassellaan myöhemmin.

Myyttekö Lammin hovissa paitoja. M-kokoisia isotluut huppareita kiitos

Juu. Niin kauan kun tavaraa riittää ja Jarkko toimittaa.

Missä te asutte? tullaan huomenna kattoo videoita.

Kotonahan me asutaan. Talossa, lol.

aurinko paistaa ja lunta sataa. taitaa tulla syksy…

Sie oot niin väsyny.

Jeesus mikä matka tuo Mokoman keikka oli.. saa taas hävetä silmät päästä! Antaa hyvin paljon Vaalalle mainetta ku poikien kanssa jorailtiin aluksi ainoina miespuolisina henkilöinä siellä discon poikasessa.. ja sitten se älytön hulabaloo mitä me siellä pidettiin.. No ei se maailma siihen kaadu.. (eikö?).. No tässä saa taasen rauhoittua hetken ja sitten pitää jo suunnata katse Stam1nan keikakkaa kohti.. toivottavasti siitäkin tulee yhtä antoisa ja ikimuistoinen matka kuin tästä.. Helvetin paljon plussaa toivat nämä “elämää suuremmat asiat” tälle keikalle.. Olin eka koko paskassa sisällä(Mäkelä toimi muurin murtajana :DD). Pöllittiin Mokoman julisteet!!! Sain kaikilta nimmarit paitsi Hyrkäseltä.. Kättelin Markoa Uni Saa Tulla kappaleen aikana.. tuli ihan hemmetin hyviä muistoja mieleen!! melekein itku pääsi ku oli niin maaginen tunnelma.. Uni Saa Tulla tykittää täysiä.. Kättely Markon kanssa ja hyvät muistot pyörii päässä… vähemmästäkin voi olla onnellinen!!! Kiitoksi näistä muistoista ihmisille jotka ovat ne minulle tehneet.. Kumarran ja nostan hattua heille… Sitten sai vielä jutustella hetken koko Mokoman poppoon kanssa.. HELEVETTI!!!.. mitähän vielä… hmm.. sain “laulaa”(huutaa) täysiä mikkiin -Itken Silmät Päästäni- voi jeesus… miten iloinen ihminen voi ollakkaan….. erityiskiitosta Jeevesille kuskaamisesta.. ;P “jeeves.. jeeves!!.. haloo jeeves..” ihan tärisyttää ku on niin huippu mieli.. kaikki on kohdallaan.. tai ainakin tällähetkellä tuntuu siltä… ei voi muuta kuin kiittää Mokomaa, ryypyseuraa, jeevestä, ja kaikki niitä vaikuttavia tekiöitä täällä kotopuolessa jotka pitivät huolta siitä hyvästä fiiliksestä vain olemalla olemassa.. Kiitos kaunis…

Tiivistä, hyvä mies!

Hieno keikka tuiskulassa, kiitos kiitos. Hyvää “palvelua” miitriltä ja jarkoltaki. Hienoa.

Jarkko vastaa: Ainahan miulla on hyvä palvelu.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.3.2006 45 Special, Oulu

Pitkä matka alkaa keskiviikkoaamuna kello 6.00. Palelen äkäisessä flunssassa treffipaikalla Helsingin rautatieaseman torilla, yöpakkanen ja viima käy luihin. Vituttaa. Odottelen hetken aikaa Helsingin osastoa saapuvaksi. Kohta Road Dogin lämmin bussi ajaa paikalle, ja pääsen peiton alle uikuttamaan. Tämä ei näytä hyvältä, ajattelen puoliääneen. Jyväskylässä pysähdytään poimimaan tamperelaiset kyytiin, ja samalla piipahdan apteekissa ostamassa troppeja. Kaikki itselääkitysmahdollisuudet täysille. Toivon että olo helpottaisi illaksi.

Reissun miehitys on tavallisuudesta poikkeava, sillä Miitri ei pääse porukoihin Stam1nan studiokiireiden takia. Tästä johtuen Tero hoitaa etupään ja toinen pitkän linjan ääniammattilainen Antti “Oksu” Vuorela tulee hoitamaan lavamiksauksen ja backlinen. Matka menee nukkuessa, ja perille päästyä menen hotelliin jatkamaan nukkumista.

Hotellihuoneessa on sauna, ja testaan sen elvyttävää vaikutusta kirpaisulöylyillä ja höyryhengittämällä. Ei se olo ainakaan huonommaksi muuttunut.

Oululaisia on “nelivitosessa” paikalla täyden tuvan verran, ja keskiviikosta huolimatta porukka liekehtii. Oma keikkani käynnistyy Finrexinin sun muiden voimin vasta setin puolessa välissä, mutta käynnistyy kuitenkin. Soittaminen on kivaa vaikka räkä lentääkin. Taustalaulu toimii yllättävän hyvin, vaikka puheääntä ei voi kuvata sanalla ’heleä’.

Keikan jälkeen poistun kiireesti hotelliin nukkumaan nuhaa pois.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kuopion nimmaritilaisuus 18.3.2006 klo 14.00

Lauantain nimmaritilaisuus Kuopion Levykauppa Axässä on aikaisemmasta ilmoituksesta poiketen kello 14.00.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Markosta oli hyvä juttu Etlarissa.

Hyvä homma.

HYIHH! PHYTYII!!!! KAADUIN LÄTÄKKÖÖN KESKELLÄ KATUA! LÄISKIS PHYI

Kömpelys maximus.

kenen tuotos Haudan takaa on? sen kertsissä on varmaanki yksi parhaimmista riffeistä joita oon muutaman vuoden aikaan kuullu! Ja biisi muutenkin on mestariteos.

Kiitämme Marskin sävelkynän terävyyttä

Terve pojjaat, kiitos hyvästä keikasta Sjoella! Täältä löydätte kuvia keikaltanne, joskin vähä huonoja osa… http://riesa.tuska.fi/galleria/ T: Heli

Tarkastamme kuvien laadun, kts.

voiko ton pahaaverta videon kattoo josssain?

No vaikka meillä.

Sä kosketit mua.

En myönnä.

Minkä ihmeen takia teillä ei ole kuvia teidän kauppaamistanne tuotteista? Täytyy sanoa, että ei tarvi olla Einstein, jotta ymmärtää myyntityön perusteet. Koittakaa nyt edes yrittää…

Tuollahan tuo linkki vasemmassa palstassa töröttää. Ja sitäpaitsi, mokoma.com ei myy paitoa, joten paitojen esillepanemisen kanssa ei kannattaisi olla ihan niin kriittinen. Paitoja myydään pääasiassa keikoilla, ja siellä ne ovatkin sitten esillä oikein livenä. Nettikauppojen tuotteiden esillepanosta taas vastaavat ihan eri henkilöt kun me.

ON SE HYVÄ ET TEIL ON KOKO AJAN PASKAT HOUSUSSA AND!PÄIVÄÄ!

Ja lisää pukkaa.

Vituttaa pikkasen. Olitte kuulemma soittanu kaikki kappaleen mitä pyysin mutta en perkele saanu kyytiä. Noh kyllä tämä tästä. Vielä haavat paranee :{

Olisit tilannut taksin.

Sitä vaan että hyvä keikka oli Nivalassa. Harmi vaan että siellä teinihelvetissä oli suht vähän väkeä ja sekään harva ei välissä ollut oikein mukana. Eihän setille jääny paha mieli että saatte nukuttua yönne?

Kiitämme meininkiä! Nukuimme erittäin hyvin Lamourettes tanssityttöjen vieressä, välissä oli ainoastaan hotellihuoneita erottava seinä.

Hulppea meininki eilen, onnistuin käännyttämään muutaman kaverin mokoman faniksi, KLK:lla oli osuutta asiaan! Tarkistetaan tilanne humalatilan loputtua…

Periaatteessa emme kannata mitään käännytystyötä, mutta olkoon menneeksi tämän kerran.

minkäaikainen Huggah Kuismaan iskee parhaiten? mitäs Tuomo kyseisestä ryhmästä tuumailee?

Vissiin vähän koko tuotanto toimii, DEI ja Chaosphere etunenässä.

Aivan järjetöntä!! Kiitokset Seinäjoesta, tämä tuli tarpeeseen! Nyt jaksaa ehkä keskittyä tuleviin kirjoituksiin nämä kaksi viikkoa. Olikos Diablon Hessun pestaaminen rumpuihin spontaani veto, vai oliko tästä sovittu jo aijemmin? Tuskin ainakaan suurta treeniä vaadittiin, onhan tuo Heikki sellainen virtuoosi omassa osaamisessaan. Lisää tällaista!!! Ja onneksi Tuomo olet taas tarttunut V-kitaraan, olette lyömätön yhdistelmä!

Hessu veti biisin kerran soundcheckissä läpi, se on helppoa kun homman taitaa.

mistäs tota kuu saan videota voi nähä?

Ei vielä missään. Myöhemmin televisiossa ja ATK:ssa. Ehkä.

Joo että voisittekos te soittaa tästä on hyvä jatkaa piisin niin oulun ekalla keikalla ku mie en pääse ku sille ekalle keikalle (aika perseestä). En oo koskaan ollu hirveen hyvä perustelemaan omaa kantaani mutta ne basarit siinä lopussa o niin ihanat että kaverin autosta meinaa hajota pian jalkatila ku mie niitä siinä mukamas yritän aina polkia.

Kiinni vetäs. Näillä perusteluilla täältä pesee.

Oli mainio tuo teidän rytmikorjaamo-keikka. Kiitän siitä. Toivottavasti olette tulossa joskus toistekin. Näin.

Kiitos. Näin toivomme mekin.

Hey ladies, eilisestä Rytmikorjaamon keikasta jäi hyvä maku suuhun, tosin Takatalvi olisi saanut olla encore! Vai onko se jo out of fashion? 🙁 Muttaniin, enpäs muistanutkaan että hupparinne olivat noinkin halpoja, 40euroa per kipale kun keikkapaikalla katselin. Rahaa ei köyhällä ollut, joten ostamatta jäi. Joten seuraavana päivänä herra X avaa Internetin kulkuväylien portit ja aloittaa kiihkeän surffaamisen. Monen näppäimen painalluksen jälkeen herra X toteaa; “Perkele, nehän maksavat netissä 60 euroa!”. Kysymys kuuluu: Myyttekö jokaisella keikkapaikalla paitoja? (Kauhajoen Kasinon keikkaa silmälläpitäen). Jos ette, tuokaapas yksi XL-kokoinen paita (Saatte muutaman euron provisiot mieheen!) mukananne niin saa kulkijakin päälleen lämmikettä. Ja viileää kevättä teillekin! Lämmintä kun ei näytä irtoavan…

Huh. Tiivistä ilmaisuasi ja yritä Kasinolla uudestaan.

Ensi kerran kun uutta levyä kuuntelin olin hieman hämilläni ei aivan mitä odotin 5 läpi kuuntelua myöhemmin tajusin että täähän on aivan helekkarin hyvä levy, todella hyvän levyn olette kyllä laittanut kasaan ja livekunto tuntuu olevan aika rautainen eilisen Sjoen keikan perusteella kiitos siitä oli aivan uskomattoman kovat setit. Ei muuta

No olihan sitä jo tuossakin terveisiä!

miksi miehillä on nännit?

Kaikkien alojen erikoisasiantuntijoista koostunut paneeli ei pystynyt keksimään ratkaisua visaiseen kysymykseesi.

Terve! Tämä uusinpa oli aika paha pala aluksi nieltäväksi (n.2 kuuntelua), mutta sitten. Aluksi oli kaikkein vaikeinta käsittää uutta soundi-politiikka varsinkin virveliä mikä tuntui hyppäävän kaikkein päällimmäiseksi. Nyt noin 40 kuuntelun jälkeen virvelikin kuulostaa jo oikein messevälle puhumattakaan muusta sisällöstä joka on… mitenkä sen nyt sanoisi, parasta mokomaa ikinä! Valapatto ja Ärräpää on noussut kaikkein rakkaimmiksi mokoma tuotoksiksi. Valapatto varsinkin toimii loistavana terapia biisinä silloin kun vituttaa niin että sukat pyörii jalassa. Voi vaan laittaa levyn pyörimään ja tietää että jotain vituttaa vielä minuakin enemmän, niin johan helpottaa. Oletteko muuten tehnyt diilin levytukun kanssa kun on backline noin muuttunut vai mistä moinen muutos? Entä kuinka minun tulisi suojata kukko-paitaani h5n1-virukselta? Kuopiossa nähdään!

Terve! Kiitos palautteesta, nauratti. Meillä on tosiaan yhteistyökumppaneita joka satamassa, ja tuohon viimeiseen kysymykseen raatimme toteaa seuraavasti: kiitämme kysymyksen nokkeluutta, moitimme come back -lainien puutetta

jooh kaksi kuvinta livebändiä tällä hetkellä…Te ja TikTak…kiip on trässing…

Jee jee.

Oho, Marko ja Janne ovat tajunneet Darkthronen. Vai ovatko? “There are only few people in the world who truly understand the Darkthrone-wibe.” (epäsuora lainaus Fenriziltä)

Gorthaur vastaa: Wimps and posers leave the hall!

Mahtava Seinäjoen keikka… Kiitos ja kumarrus vielä kerran…

Ole hyvä.

Toimiikos Diablo ? Oletteko testanneet legendaarista hevisaunaa ?

Toimii, ja himputti vieköön saunaan ei olla ehditty. Vielä.

Kiitos upeasta Seinäjoen keikasta! Nappasitte encoren ajaksi Diablon rumpalin käyttöönne.. onko muilla keikolla ollut havaittavissa vastaavaa käytöstä? Onko Annala ottanut Miedon parrasta mallia?

Malmbergin fiittaaminen oli toinen laatuaan Mokoman uralla. Ekalla kerralla Sub Urban Tribestä ja Divine Decaystä (rip) tuttu Alec soitti skebaa Mene ja tiedä -kappaleessa Tavastialla 2003. On mukava antaa nuorille lupaaville lahjakkuuksille mahdollisuus näyttää taitonsa, ja samalla tarjota ponnahduslauta tulevaan muusikon uraan.

Nyt täytyy kyllä kiittää Rytmikorjaamon keikasta. Meno oli kovaa ja tätä oli odotettu, ainoat viat tässä hommassa olivat, että flunssassa tuli vedeltyä ja selkä revähti, kun porukka painoi päälle kohti eturiviä. Diablon pojat jäivät armotta kakkosiksi tällä kertaa, tauti kalvoi pahasti Diablon aikana, mutta unohtui kun astuitte lavalle ja sitten mentiin sen mukaan mitä selkä vaan salli. Kiitos tästä vielä kerran.

No kiitos kiitos.

Tiiätkö mitä Tuomo. Mulle on sanottu monta kertaa että se on erityisen suloista kun on vaaleat hiukset ja ruskeat silmät. Niin että päätteleppä siitä.

Tuomon päättelykyky lähti vuorotteluvapaalle jo vuosia sitten. Ei oo sittemmin näkyny.

Terveh. Minkäs merkkisiä ja paksuisia kieliä teidän kitaristit suosivat?

Kitaristi vastaa: Merkistä viis. Paksuus on 10-52 + 68.

Mikäs basso Santulla on tossa DVD:llä olevalla Dipolin keikalla? On aikas komia.

Santtu vastaa: Se oli teipillä korjattu LTD:n Mäntti-Basso.

Tervehdys. Olisi mukava kuulla jotain uutta mahdollisesta EP:stä – milloin sellaista olisi ajankohtaista odotella ilmestyväksi? Hygelle vielä: Viittaako termisi “suffocation blast beat” bändiin nimeltä Suffocation?

Hyge vastaa: Luulisin niin. EP:tä syssymmällä.

luovaa kritiikkiä. kaveri ja veli näki uusimmassa levyssä olleet kuvanne ja kommentit olivat “huh” sekä “mie en tiennykkään että korkeasaaressa on viis apinaa” ´luovaa kritiikkiä osa 2. äiti luuli teiän musiikkia vedenkeittimeksi.

Kiitämme toisen kritiikin absurdiutta, moitimme kaikkea muuta

onko markolla sukulaisia kihniössä ku täällä on niin vitusti annaloita??

Marko nukkuu just nyt.

Minkä takia Kurimus ja TMRH maksavat vieläkin kaupoissa uuden levyn hinnan verran, vaikka ovat jo vanhoja?

Ei kun ne on uusia siellä kaupassa. Vanhoja levyjä löytyy divareista.

mille festivaaleille te menette? onko mitään hajuja vielä

Keikkabussi on tällä hetkellä täynnä kaikenlaisia hajuja.

Löytyykös teitin lyriikoita netistä jostain? Vai pitääkä nyt nakutella levyn kansista..

No pitääkä.

Päivää.Mua kiinnostaa tietää että mistä täältä teirän sivuilta löytää sanoituset?En ole vie törmänny niihin.-aurinko

Sanoitukset löytyvät ihan normaalisti levyn kansivihkosta. Luulisin niin.

Moro! Olisiko teillä jotain selitystä tälle: DVD:llä Santun kaljan juonti-kohtaus näkyi ensimmäisellä katselu kerralla ja sen jälkeen se on vain mystisesti hävinnyt!? Ja ei, en ole nukahtanut tms DVD:n katselun aikana. Sitä kohtausta vaan ei ole! Siis mitä ihmettä?

Kyseinen sketsi löytyy Minä elän! -videosta.

Levy koneessa, kannet hukassa ja korvat vireessä. “Voi vehjettä saatanan kanssa, munat vaihtoon ja pahaa verta” Nyt etin ne perhanan kannet kun joka toinen Markon rääkäisy menee jotenkin päin…juuri sitä.

Teeppä se ja tsemppiä jatkoon.

Sori, mutta ei tänne olla tultu anteeksi pyyteleen…

LOL?

Mä ainaki katon melkein joka päivä sen Pahaa verta -videon voicelta. 🙂 UO! vähä kova \../,

Jeh. Se taisi olla joku ihmeen Viikon Video tässä joku joku viikko. Luulisin niin.

Nyt ruoppaan yksityisyyttänne ja kysäsen, että mitä merkkiä skitan ja basson soittajat polttavat ? Plus sitten perkkeles soitatte niin timanttisen keikan kun parikymppiä maksaa. Kun ei tuo Norther ainakaan kolahda miteskään. Marko ortodoksi ? Ilmankos ei keikoilla istahtele sen pahemmin kun on kirkossa reenaillut. Mutta moshaillaan sitten pääsiäishöyhenet manalanmajoille, eikö ?

Jee jee. Luulisin niin.

Poikaat, nyt olen edessänne kumartuneena ja toivon kyynelet silmäkulmissani että soitatte Nivalassa takatalven, haudan takaa, ja itken silmät päästäni. Ja jos ei kaikkia noita, ni vähintää takatalven, koska muuten itken silmät päästäni. Ja ilman silmiä en pääse kotiin, ja ettehän tahtois sitä omatunnollenne? :< Kiitos.

Taisit päästä kotiin.

Moi! Onko näin että Mokoma soittaa Kajaanissa? Minun tietääkseni siellä ei ole Kasinoa.

Kji = Kauhajoki (Lähde: Ratahallintokeskuksen luettelo rautatieliikennepaikoista.)

Provinssiin, karvanaamat, vai kuinka?

Karvanaama on housuissas.

No nytte työ sen teittä. Uuden levyn myötä eräs skeptisesti suomenkieliseen metalliin suhtautuva ystäväni joutui kylmä hiki otsallaan toteamaan, että kyl työ rokkaatte aika pirkaleesti. Nähkäillään vaik Kuopion Levykauppa Äksässä kuhan työ jouvvatte sinne!

Näin myö tehhään.

Pitääkö paikkansa, että mahdollisesti keikka kevään aikana Woodooseen tulossa?

Ei pidä.

Miten menee?

Kiitos ihan kivasti.

Kiitoksia uusimmasta julkaisusta. Täytti odotukset. Turun keikkaa odotellen..

Jes.

Sori Marko, sie oot paras.

Ei tee mitään.

Etpäs tehny! En nää mitään!

Häh?

Uusi levynne todellakin on mahtava, kuten aiemmatkin. Kyllä. Tänään ostin Kurimus-LP:n, vaikka en omista edes lp-soitinta. Se oli vain niin hieno, nimmaritkin vielä… 😀 Mutta kiitos teille mahtavasta “orkesterista”!

“Kiitos.”

Hei. Haluan kiittää kitarataiteilijoita uuden levyn sooloista. Sopivat kappaleisiinsa äärettömän hyvin. Jostain syystä kyseiset biisit huipentuvat niin hienosti sooloihin, että itku pääsee, oikeasti. Ilmiö tapahtui ensin Säästä sanasi -kappaleen kanssa, mutta toimii nykyään myös Kuusaan kanssa. Tunteita herättävää musiikkia, kiitos!

Kitarisat vastaavat: Ole hyvä.

Miitri vastaa: Ei se ollut niin helppoa kun miltä se kuulostaa.

Mikäs Tuomolle oikein on tullut, kun keikoilta on ilonpilke kadonnut?

Ilonpilke taisi jäädä toisten soittohousujen taskuun.

“Mokoma DVD myi kultaa” Se on möi, ei myi. T: Aki

YLEn sivuilta lainattu vastaus vastaavanlaiseen kommenttiin: “Oikein on sanoa “Hän myi mökkinsä…”. Toisin kuin epäilet myi- ja möi-muodot eivät ole saman myydä-verbin muotoja. Myydä-verbin imperfekti kuuluu myi. Mikä muoto sitten on möi? Se on kokonaan toisen verbin, nimittäin myödä-verbin, yksikön kolmannen persoonan imperfekti. Myödä taipuu samoin kuin syödä: myödä, myön, (hän) myö, möin, (hän) möi.

Verbillä myödä on vankka murrepohja; sitä käytetään itämurteissa. Se on saanut sijaa laajemminkin henkisessä kansanperinteessämme. Eri puolilla tunnetaan sananparsi “Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö”. Riimi varmaan auttaa tätä sananpartta elämään. Maansa myyjästä sananparsi myös esittää arvion “Ei huolta hävinnehellä, mieltä maansa myönehellä”. Kaupanteon periaatteista puhuu sananparsi “Kun myöpi ja ostaa, niin saa rahaa jostain”. Eino Leinokin käyttää tätä verbiä: “Myö kalliisti henkesi, nuori mies.”

Nykykielessä myödä on jo katsottava vanhentuneeksi ja murteelliseksi. Tuskin liikemaailma suostuisikaan kirjoittamaan myöntiorganisaatiosta, myönninedistämisestä, myöntikatteesta tai myöntikonttorista. Yleiskieleen suositetaan verbiä myydä, myi.”

Lähde: Anneli Räikkälä: “Myi vai möi?”. Kielikello 1/1987″

olitte saanu aika rajuu palautetta suosikkiin, uudesta levystä… kuka tykkää kuka ei… mut komenteissa esiinty teinibileet, vajoo aika alas!

Aika ajoin mekin esiinnymme teinibileissä. Vajoamme alas and.

Tuomo ja Kuisma, miten o mahollista että te ossaatte soittaa samaan aikaan virheettömästi ja heiluttaa päätä helvetillisesti? Itellä tahtoo vähä soiton puhtaus kärsiä ku alakaa pää heilumaan…

Kitaristit vastaavat: Samoin.

Loistava keikka keravalla 4.3 toisin sanoa todella mahtava. Kappaleet kuullosti livenä paljon peremmalta kuin mitä levyllä. Joten pitää uudelleenkin tulla keikalle kuuntelemman mokomaa!

Tervetuloa.

Onnittelut kultaa myyneestä DVD:stä!

Kiitos.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

11.3.2006 Tuiskula, Nivala

Kuvia: Jukka & Joonas

Kello soi 9:45, ja ei mitään edellytyksiä nousta aamupalalle. Vain hullu jättää aamiaisen väliin -slogan on vaihtunut vain hullu jättää aamu-unet väliin -sloganiin. Aamiaista voi ostaa lähimmältä huoltoasemalta, unta ei.

Saavumme Tuiskulaan hyvissä ajoin ja kohta edessämme höyryääkin herkullinen hirvikeitto. Pöperön päälle pistämme sählypelit pystyyn, tekniikan kasaillessa stereoita. Meitä on vähän varoiteltu, että toisinaan paikallista nuorisoa kiinnostaa paikan diskomeiningit livemusiikkia enemmän. Tämä ei haittaisi, olemme varautuneita kaikkeen ja täysillä vedämme joka tapauksessa.

Äänitarkastelun jälkeen oli hyvä sauma käydä testaamassa hotellihuoneen pieni, mutta kipakat löylyt tarjoava saunakoppi. Tuiskulassa on ollut sen verran viileää koko alkuillan, että lämpö tulee vanhoille ja kolottaville jäsenille tarpeeseen. Suureksi riemuksemme bongaamme Lamourettes -ryhmän keikkajulisteen Puustellin aulasta ja esiintyminen osuu vieläpä tälle samaiselle illalle, eipä juhlaa. Tosin haittapuolena tässä on se, että hotelli on täynnä silmänruokaa kiihkeästi halajavaa kuola-einaria, ja tämä jengi olisi taatusti bailaava ankarasti läpi yön. Kuinka oikeaan aavistus osuikaan, mutta siitä myöhemmin vähän lisää.

Palasimme Tuiskulaan Tuonen lopetellessa vetoaan, ja siirryimme suoraan bäkkärille odottelemaan vuoroamme ja hytisemään ainoan lämpimän patterin läheisyyteen. Jokin aika sitten tajusimme, että emme ole aikaisemmin keikkailleetkaan sydäntalvella eli kylmissä takahuoneissa paleleminen ei ole vielä tullut tutuksi. Aloitimme jytäämisen kello 23:00 ja nuoriso oli alusta alkaen loistavasti menossa mukana. Soitto oli napakampaa kuin edellisenä iltana Seinäjoella ja yleisö katsoikin toimintamme encoren arvoiseksi. Keikan jälkeen raapustelimme muutamat nimmarit ja rupattelimme tovin nivalalaisen nuorison parhaimmiston kanssa.

Taksi alle ja hotellille, kävi seuraava käsky. Baarin puolella olikin melkoinen hulina käynnissä paikallisten urosten kannustaessa mylvimisellään Lamourettes tyttöjä yhä vain kuumempiin liikesarjoihin. Sellaista pikkutuhmaa ketkutteluahan se oli, mutta hyvin tuntui uppoavan. Ja mikäpä ettei. Jossain vaiheessa iltaa päätin ryhdikkäästi poistua yösaunan kautta nukkumaan. Saunominen onnistui hyvin, nukkumaan asettumista häiritsi sankari, joka päätti pyrkiä keinolla millä hyvänsä viereiseen huoneeseen, jossa majoittui L-tanssityttöjä. Koska romantiikan nälkäinen kiima-keijo ei uskonut tyttöjen ystävällisiä kehotuksia suksia v*ttuun, katsoimme Markon kanssa aiheelliseksi ilmoittaa myös oman kantamme ukon v*ttuun suksimisen puolesta. Silmät sumeina lonkeroa kiskonut uuno myönsi tappionsa naismarkkinoilla ja lampsi tiehensä. Äänekäs vonkaaminen ja bailaaminen jatkui kuitenkin toisaalla hotellin tiloissa. Päätin luovuttaa, ruuvasin 29 desibeliä eristävät korvatulpat korviin ja vajosin uneen.

Kello pärähtää soimaan klo 7:30 ja aamupalan kautta valumme jääkylmään bussiin, jossa kelpaa jatkaa keskenjääneitä unia. Aurinko paistoi koko matkan ja elämä maistui hetkittäin ihan hyvälle.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.