16.6.2006 Provinssirock, Seinäjoki

Aamu koitti aurinkoisena Jyväskylässä ja seuraavaksi bussi ottaisi suunnan Seinäjoelle. Tiedossa on etukäteenkin hieman jännitetty Provinssin päälavan veto PMMP:n ja Alice in Chainsin välissä. Ja siinähän se on väli parhaimmasta päästä! Astelin hotellilta Lutakon suuntaan kun läheiseltä terassilta alkoi korviini kantautua suomenkieltä etäisesti muistuttavaa älämölöä. No Tuomohan se siellä vienosti nimeäni kuiski, seurassaan Kuisma ja Petosalmi, joka lähtisi kanssamme matkaa taittamaan. Aamukaffet ja patongit kitusiin, ja kohti odottelevaa bussia, jossa porukkaan liittyisi vielä lisää kaikenmaailman hipintynkää eli Jarski (kavereiden kesken nykyään Perslarski) sekä Vane että Kiukkaan Ilkka videokameroineen. Mitä lienee luontodokumenttia Discovery Chanelille viimeksi mainitut aikoivatkaan taltioida. Bussissa oli siis melkoisen tiivis tunnelma kun porukkaan oli aikaisemmin liittynyt myös monivuotinen taustahanskaajamme Tuomas.

Matka sujui perin leppoisissa merkeissä ja stereoissa pauhasi nostalgisesti Soundgarden ja AiC. Pientä spekulaatiota aiheutti AiC:n uuden laulajan suoriutuminen tehtävästään, sillä sen verran suuret grungemaiharit on Layne Staley (rip) kuitenkin jättänyt. Mutta samana iltanahan tuokin mysteeri selvisi eli hyvin tummahipiäinen William DuVall pestinsä hoiti.

Saavuimme paikalle ja Stam1na olikin jo suorittamassa naapurilavalla omaa soundcheckiään. Näistä sulosoinnuista oli kiva nauttia bajamajan uumenissa, ja toki piti käydä vähän lähempänäkin ukkoja ja heidän suoltamaa ääntä ihmettelemässä. Heidän keikkaansakin yritin käydä myöhemmin Perslarskin kanssa katsomassa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Osaltaan tätä edesauttoi joku voimantunnossaan ollut paidaton ja kulmakarvansa silleen rajusti ajellut uros, joka tarjosi seuraansa “joko otatte minut porukoihin tai tulee turpaan” -metodilla. Luikimme vähin äänin pakoon, jolloin karju yritti antaa perspotkun ja huusi perään: “Homon näköisiä jätkiä olittekin!”

Jostain kumman syystä tuntui, että oma soittovuoro ei meinannut koittaa millään. Alkuilta oli yhtä kellon vahtaamista ja levotonta haahuilua. Merkit viittasivat selkeästi Punttius Tutinus Soittojännitys Maximus -oireyhtymään, sängynlaitapsykologina luulisin näin. Saimme onneksi vähän ajanvietettä kun kävimme roiskimassa kuohujuomat Stam1noiden kasvoille heidän 10-vuotisjuhlansa kunniaksi. Se jäi ainakin huvittavana yksityiskohtana tapahtumasta mieleen, että Kaikka oli juuri vaihtanut kuivat vaatteet ylleen keikan jälkeen, saadakseen ne välittömästi kuohuviinistä märiksi. Sellaista se välillä on näissä bändi-illoissa.

Mutta koittihan se soittovuoro aikanaan. Henkilökohtaisesti eniten jännitti korvamonitorien toimiminen, mutta kun huomasin heti alkukeikasta ett? monitorisoundi ja tunnelma ovat kohdillaan, niin mikäpä siinä oli jytäillessä. Pitti pyörähteli minkä järkkäreiltä pystyi, ja bändikin suoriutui tehtävästään kohtuullisen mallikkaasti. Hivenen absurdilta tuntui nähdä koko AiC katselemassa keikkaamme lavan sivussa, kun sinne jossain vaiheessa vilkaisin. Mutta kai sekin kuuluu näihin bändi-iltoihin.

Osa porukastamme jäi vielä seuraavaksikin päiväksi tarkastelemaan Provinssin bändi- ja bäkkäribaaritarjontaa. Hyvää oli.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

15.6.2006 Lutakko, Jyväskylä

Ties monetta kertaa kävi matkamme Lutakkoon. Laulu raikasi, viini virtasi ja rinnoissa kupli riemu. Jotain oli siis jäänyt eilisestä hampaankoloon. Allekirjoittanut vetäisi ihanan tunnelman siivittämänä päiväylilyönnit aivan huomaamattaan, soundchekistä ei tullut mitään ja rumpujen kasaaminenkin oli silkkaa avaruustiedettä. Raportoin asiasta sekavin tekstiviestein, toivon voimaa ja ymmärrystä, en saanut kumpaakaan, harmitti vietävästi. Olin epäonnistunut ihmisenä ja muusikkona. Joku totesi: “Selvä alkoholisti”. Totesin, että päinvastoin, aivan päissäänhän minä. Suuntasin hotelliin nukkumaan. Sinnehän on moni kuollut, mutta sitä en aikonut tehdä, vaan nauttia piristävät iltalevot ja nousta siivilleni kuin Peenix-lintu Lutakon yleisön edessä.

Ja näin myös kävi, keikka sujui lähes moitteettomasti! Soitimme ennätyspitkän setin kahdella encorella ja koko orkesteri oli keikan jälkeen yhtä väsynyttä hangonkeksiä. Ensi-iltansa sai Syvyys on vaiti -kappale. Uusi Aatami, uusi Eeva sekä Seitsemän sinetin takana soivat myös pitkästä aikaa. Tuomo löi klassiseen Lutakko-stailiin kätensä turvoksiin ja taas piti saada takahuoneeseen jääpussia. Viimeksi Tuomo paranteli turvotusta muistaakseni jollain pakastekalapussilla, ja haju oli sen mukainen kun sulanut kalaliemi pukkasi ulos pussinsivusta. Lutakon henkilökunta oli taas kerran loistava palvelusalttiudessaan, joten ei heille voi muuta kun toivotella ansaittua kesälomaa.

Mutta lopuksi vakava varoituksen sana kaikille päiväkännimuusikoille ja muillekin tuurijuopoille: tässähän olisi voinut käydä myös toisinkin ja ukko ei olisi toennut keikalle ollenkaan. Joten tämä ei ole mikään selviytymistarina, vaan varoittava esimerkki kuinka tukalaan tilanteeseen sitä saattaa ihmispolo itsensä ajaa. Ohasevarma.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

14.6.2006 On The Rocks, Helsinki

Mäntistö valui pelipaikalle omilta suunniltaan, ja oli suunniltaan lähinnä hyvin tai huonosti menneistä MM-veikkauksista. Ensin kävimme läpi tärkeimmät kuulumiset eli miten pistesaldo on kelläkin karttunut ja sitten vasta kyselimme, että kuinkas se kesä on muuten lähtenyt sujumaan, tuliko kalaa, onko hiki ja vieläkö se laituri kelluu? (Selvennykseksi: meillä on sellainen 30 hengen porukka joka on veikannut kaikkien pelien tulokset finaaliin saakka, ja parhaiten veikanneita odottaa valtava palkinto.) Crewin kehotuksesta emme menneet häsläämään laitteiston kasailussa olleenkaan, ja tämä mahdollistikin siirtymisen Mikonkadun terassijatkumoon. Oli siellä ihmistä jos monenmoista ja janoista.

Kollektiiviamme vaivasi pikkaisen joku epämärääinen vatsapöpö, mutta tarpeiden kiinteysasteita riittävästi analysoituamme paiskasimme roskien sijaan hevit soimaan. Vaikka Ontherocksin lava ei varsinaisesti mikään lentokenttä ole, niin tänään se tuntui yllättävän tilavalta. Syynä lienee se, että lavalla ei ollut ainuttakaan monitoria, jokaisen svengaillessa ainoastaan korvamonitorin tuottaman äänimaiseman tahdissa. Oli syy mikä tahansa, mutta nyt soitto ja laulu kulkivat vaivattoman tuntuisesti. Lisävoimaa antoi hivenen seisoskeleva keskiviikkoyleisä, joka ei missään vaiheessa antautunut mihinkään suurempaan karkelointiin, mutta käyttäytymisellään lietsoi bändin yrittämään yhä kovempaa ja riehakkaammin. Eli voimaa voi saada yhtä lailla villisti pyörivästä pitistä kuin seisoskelevastakin yleisöstä, kertakaikkinen win-win situation.

Keikan jälkeen bailasimme hieman ja siihen oli kerrankin järkevä syy. Olimme järkeilleet niin, että seuraavana päivänä Jyväskylässä ei voisi rentoutua, koska perjantaina Provinssissa pitää olla juhlaiskussa, joten tänään voi ja pitää revitellä, jotta huomenna ei edes huvita lähteä riekkumaan. Tätä suunnitelmaa lähdimme toteuttamaan. Lopputulos: onnistunut. Ainoastaan jatkot jäävät pöytäkirjoihin maailman kaikkeuden latteimpina. Siirryimme poikaporukalla Kalliossa sijaitsevaan yksityisasuntoon ja pistimme uuden Celtic Frostin soimaan, kuluu noin viisi minuuttia kun joku toteaa kaikkien suulla: “Eiköhän tää ollut v*ttu tässä, tilaa äijä taksi!”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mitäs se Saatana teki Moskovassa? Leipoiko se kardemummapullia?

Lue kirja.

Miks uuella levyllä ei kertaakaa huudeta “HUO!!”

Huoh.

Tuomooo! Minä olen mistelin oksan allaaaa…

Pidä hauskaa.

Saakohan noita teidän huppareita pienempänä kun XL mistään?

Meidän rättibusines on niin pientä, että valikoima ja saatavuus vaihtelevat hyvinkin paljon. Kyllä niitä taas joskus saa jos ne ovat tilapäisesti loppu.

Totaah… kai alatte soittaa torstaki päivänä lutakossa sen verran myöhään, että kymmeneltä töistä pääsevänä ehdin kurvata 44 kilometrin päästä sieltä töistä keikalle ?D

Muistaakseni Lutakossa soitto alkaa aina klo 22.00.

Waude! Kiikalan keikka oli IHKU! Melkein eturivin hameväki punastui teitä katsellessa, heh.. Olitte tosi mahtavia! Kiitos kapulastakin(otamme sen tehokäyttöön). Nähdään taas!

Eipä kestä. Punastutteko muuten jos oma aviomiehenne huutaa sohvalla naama punaisena, hiki ja sylki roiskuen?

Soittakaapa Avoin hauta Lutakossa. Se olisi namia.

Piti vaan muístuttaa, että teidän pitäis soittaa Viholliset ens perjantaina…

Tämän viestin tarkoitus on vain kiittää universumin parhaasta bändistä. Kiitos! Tervetuloa muuten Lutakkoon torstaina. Olisi varsin asiallista, jos biisit “täyttä ymmärrystä vailla” ja “uusi Aatami, uusi Eeva” kuultas kyseisellä Lutakon keikalla. Viime kerralla (jälkimmäisellä perjantain keikalla) ei noita Lutakossa ainakaan setissä ollut. T. Fäni

Mä taas esitän toivettani ja toivosin, että rovinssissa soitettaisitte Poltetun maan taktiikka. Kävin kahella keikalla, teidän kestääkö tajunta kiertueella, mutta sitä ei valitettavasti ollu silloin listassa. Mutta ei se mtn…joka hetki teidän keikoilla oli silti helvetin hauska.

Kassellaan!

Miten Mokoma jakaa keskenään teostotienestit?

Teosilmoitusten mukaisesti.

Marko, olitko Rabarockissa Virossa? Olin näkevinäni rillipäisen partamiehen jolla oli lippis :O

No ei ollut. Ihan vinkiksi vaan, että tuon kuvauksen mukaisia miehiä on maailmassa aika helvetin paljon.

Tulkaa ens syksynä Finlandia klubille Lahteen, niin pääsee tämmönen alaikänen teitä kuulemaan.

Pistetään korvan taakse.

onko pahaa verta ja kuu saa valtansa auringolta äänitetty putkeen? meinaan kun kuu saa valtansa auringolta biisin lopussa kitara jatkaa vinkumista, niin se vinkuminen jatkuu pahaa verta biisin alkuun. Kyllä sitä kaikkea huomaa 🙂

Heh. Ei ole. Kyse on masteroinnin aikana tehdystä cross-fade efektistä. Kaikkea sitä studiotekniikalla voidaankin saada aikaiseksi.

hih,tuli hyvä mieli murretekstiä lukiessa ja on the rocksin keikkaa odotellessa

Toivottavasti hyvä mieli on tallella myös keikan jälkeen.

Perskeleen murrehirmut…

Miu.

Heippa! Mihin aikaan 14.6. On The Rocksin keikka alkaa? Rocksin sivuilta löysin vain että keikat klo 23 alkaen…jotta hetikö silloin, vai vasta myöhemmin? Kiits 🙂

Yhdentoista jälkeen.

Jos Hyge ja Phil Anselmo tappelis, kumpi voittais?

Hyge. Tai Phil. Luulisin niin.

Te mokomatkin rokkarit, aiottekohan mahdollisesti harjoittaa kesän festareilla, lähinnä Nummirockissa, paitamyyntiä? Viime Kauhajoen vierailullanne, eli Kasinolla eräs rässibändi sekoitti pääni niin että paitakaupat pääsi unohtumaan. Ja postimaksuja en suostu maksamaan, joten postitilauskaan ei käy päinsä. Ja paita pitäisi silti saada.

Paitoja on myynnissä myös festareilla.

Haluaisin vain uteliaisuuttani tietää, että missä asennossa herrat Aalto ja Saikkonen pitävät mikinvalitsimia kitaroissaan?

Takamikki on päällä 99,9% ajasta. Loput 0,1% jakautuu puoliksi tahattoman ja tahallisen etumikkeilyn kesken.

Ehkä väärä paikka avautua asiasta, mutta kun jäi vähän harmittamaan. Oltaisiin porukalla tultu kattoo teitä kiikalaan lauantaina, mutta ku päästiin klo22.45 lipunmyyntipisteelle ni eivät voineet päästää yhtään halvemmalla, ku sen päivälipunhinnalla(25egee) kattoo teitin orkesterii…vitutti ku kiimasta poroa. Eikä aikasemminkaan viittiny tulla ku ei noi “mopot” kiinnosta nii järin hirveesti…mut oliko hyvä keikka? Oliko porukkaa? Heiluiko tukka?

Kivaa oli, kiitos kysymästä. Festarijärjestäjillä on oikeus päättää lippujensa hinnasta.

Kertokaahan, kitaristit, miten sormet lämmitetään ennen keikkaa?

Kuisma vastaa: Yritämme rämpytellä satunnaisesti n. tunnin ajan ennen keikkaa. Lisäksi kylminä iltoina pitää pitää hanskoja kädessä.

Kiitos yhteiskuvista senaatintorilla poijjaat! Muistattekos? Pistin hyrdenkin ottamaan kuvan:D. Tuskassa näkyillään.

Tuskassa sitten!

Näin tossa yks yö sellasta unta, et mä olin jossain tosi kämäsessä baarissa, missä kukaan ei seurannut teidän keikkaa ja te veditte humppaversioo pillipiiparista ja Marko oli vetänyt lettinsä lyhyeks. Se oli kamalaa.

Heh. Aikamoinen painajainen. Toteutunee muutaman vuoden sisällä.

Terve Mokomat! Ostin teidän uuden levyn “Kuoleman laulukunnaat” ja se on loistava! Lupaattehan vetää kovan keikan Nummirockissa! /,,/

Vedetään täysii.

Se on hyvä juttu, että pojat jaksavat yrittää tehdä hyviä biiseja.

Juu, ja joku päivä vielä onnistutaankin pyrkimyksissämme.

Prkl lisää keimoa ettei ala poliisit kiinnostumaan!

Ok.

Minä olin siinä Meshuggah-pitissä, kiitos siitä. t.Ville

Ole hyvä.

Ajttelin vain toivottaa hyvää kesää ja mahtavia hien täytteisiä keikkoja! takso mykket!!! PRK!!

Kiitos samoin!

Onko teillä ainuutakaan keikkaa mikä ei ois K-18? Te ootte parhaita päällä maan!

Vaikea sanoa. Tsekkaa asia keikkajärjestäjiltä.

En vain voi olla hehkuttamatta teidän kitara saundeista, ne on kyllä aiva parhaat

Kiitos. Itekkin tykätään.

Onkos pojat menossa katsomaan Slayeria marraskuussa?

tulevatko mokoman jäsenet katsomaan slayeriä tampereelle? vaiko helsinkiin?

Vaikea sanoa. Siihen on niin pitkä aika.

Espoo kiittää ja kumartaa.

Olkaa hyvät.

Siskonlapset katsovat innoissaan Huvituttia. Tuli fantasioitua Mokoman vetämä Hevitutti. Marko opettaa muksuille moshaamisen jaloa taitoa, Janne näyttää mitä hienoja ääniä rummuista lähteekään aivan kuten Santtu näyttää miten taituroidaan bassolla (ja Tuomo ja Kuisma kitaralla). Ja välijuonnotkin sopisivat lapsille. “Kaikkia meitä joskus itkettää, ja välillä tekee jopaa hyvää itkeä kunnolla. Nyt siis itketään silmät päästämme.” “Aina ei kannata huutaa ja möykätä, vaan olla välillä aivan hiljaa. Julistakaamme siis hiljaisuutta.” Ja niin edelleen.

Huvitutti, nevehööd.

Onko poijjaat kuulleet Slayerin uutta kulttia? entämä Metallican uutta tuotantoa? aika mielenkiintoista on tuo Metallican meininki, meinaa ku nyt tuolla Trujillollahan on oma näkemyksensä kans asiaan. eipä oo mitään angeria enää..Kirk vetää sooloja taas ja näin jonnekki päin. Vitsi te muuten soitatte aikasin Tuskassa. Miehän oon vielä töissä sillon! Pitää mennä pomon tykö ja vääntää jotain uskottavan legendaarista jotta pääsis lähtee vähä aikasemmin poikkee. “minun kultakalani ovat flunssassa kotona ja jos en mene tasan kello kahdeksi antamaan niille yskänlääkettä, ne eivät päästä minua enää sisälle taloon..” tai jotain sellaista.

Hyvää ja turvallista paskia tuo uus Slayer. Metallicaa ei oo kuultu. Koitahan päästä keikalle!

ja minä kun luulin, et Rokka on ainoa, joka puhuu noin! “mis sie tarviit oikee hyvää miest…”

Rokka ja 200 000 muuta karjalaista.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

10.6.2006 Bomber Weekend, Kiikala

Tallennan aamutuimaan pari riffiä kovalevylle. Näitä tuntuu taas tulevan. Puutteellisen tyylitajun takia laadusta on taas täysin mahdotonta sanoa mitään, mutta ei se ennenkään ole menoa haitannut.

Matkalla Kiikalaan pysähdymme Kasvihuoneilmiössä, mutta papukaijaa ei näy missään. Mikähän sille on tullut, lieneekö hermostunut turistien “sano moi!” -kommentteihin. Meinaamme ostaa 20 metrisen naamiointiverkon taustakankaaksi, mutta tulemme järkiimme. Hankintoja ei tällä kertaa tule tehtyä, edes metsästyskäyttöön sopiva ritsa ei miehiämme kiinnosta. Lieneekö vanhuus päässyt yllättämään?

Kiikalassa on käynnissä sellainen kuminpoltto ja moottorin huudattaminen että ei mitään järkeä. Toinen toistaan hurjemman näköiset mopot rullaavat lentokenttää edes takaisin välillä yhdellä, välillä kahdella renkaalla ajaen. Kuminpolttoa ei ole tullut seurattua livenä aikaisemmin kun telkkarista ja Lappeenrannan Vapauden aukiolla, joten hetken aikaa tuli burn out -ringin vieressä ihmeteltyä, kuinka takapyörä katoaa savuna ilmaan. Moottorin voimaa uhkuvassa käyntiäänessä on joku yhteys heavy metal -musiikkiin. Olenkohan ensimmäinen joka keksi tämän yhteyden?

Tämän viikonloppuiset keikat ovat ensimmäisiä jolloin kaikilla mokomalaisilla on langattomat korvamonitorit. Syy tähän on se että monitorisaundi on teoriassa aina sama ja soundcheckiä ei tarvitse kiireisten festarivaihtojen aikana tehdä pitkän kaavan mukaan. Lisäksi tekniikan pojat luonnollisesti arvostavat kaluston kompaktia kokoa. Lavalla soittaja arvostaa sitä, että saundi on parhaimmillaan loistava ja että kuunteluympäristö on sama joka puolella lavaa. Mikäs siinä on isolla lavalla temmeltäessä! Ensimmäisten keikkojen jännitysmomentti kasvaa, koska signaaliketjussa on paljon uusia laitteita jotka voivat olla toimimatta. Omituisena yksityiskohtana kerrottakoon myös, että koska kyseiset tulpat demppaavat lähes kaiken ulkomaailmasta tulevan äänen, on yleisökin mikitettävä. Muuten tuntuu siltä että kuuntelisi luureilla studiodemoa mökin terassilla, eikä yleisön mylvimisestä saa voimaa. Tilanne on omituinen, mutta siihen on vain totuttava.

Itse keikka menee mukavissa tunnelmissa. Teltassa on paljon ihmisiä, ja voisi kuvitella että suurelle osalle meidän täytyy olla uusi tuttavuus. Mukava havainto on se, että jengi ei poistunut keikan aikana ulos terassille, vaikka siellä oli mukava kesäyö.

Keikan jälkeen hämmästelemme sydänöisen lentokentän maisemaa. Täällähän vallitsee Mad Max -tunnelma! Telttaleirejä häämöttää siellä täällä, nuotiot loimottavat ja joka puolelta kuuluu vesijäähdytteisin rivinelosen rajoitinta vasten hakkaava väkivaltainen ulina. Illan sketsiviihteestä vastaa kolmen miehen seurue, jonka humalaista ajoa Ducati Supersportilla seuraamme mielenkiinnolla. Kolme päällä ajaessa miekkosten humala pääsee yllättämään, ja kun hyrrävoima loppuu, kellahtaa kallis pyörä kyljelleen. Poliisiasiahan siitä tulee, ja miehet ohjataan ambulanssin kautta maijan takakonttiin. Käymme myöhemmin hampaita kiristellen katsomassa poliisinauhan ympäröimää komeaa mootoripyörää. Pahaa tekee. Kun pyörän omistaja aamulla herää putkasta ja muistaa mitä tapahtui, niin kyllähän se kuivuva kortti, turvonnut nilkka ja ruvelle menneet katteet varmaan pikkuisen vituttavat. Mutta sellaista se on se elämä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.