Marko ja Tuomo mm. kiroilevat MTV:n Headbanger’s Ball -ohjelmassa 24.9.
15.9.2006 Scooprock, Mikkeli
Juuri kun olimme saaneet huuhdottua kesäkiertueen tomut kurkuistamme, oli aika aloittaa uusi rundi: lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi Post Scriptum 2006. Kiertue käsittäisi yhden keikan Mikkelissä, jossa emme jostain kohtalon oikusta ole musisoimistarkoituksessa aiemmin vierailleetkaan.
Muutenhan siellä on pyöritty kaiketi liiankin kanssa, sillä Markon tarina keskellä tietä olevasta kirkosta, jossa hän perimätiedon mukaan on vieraillut, on tullut turhankin tutuksi.
Perille päästyämme iskimme käs´päiväät tuttujen eli lähinnä Stamppojen kanssa. Niilläkin oli nähkääs keikki siellä. Ohjelmassa oli takahuonetilojen tarkastus. Tilat olivat hyvät ja catering vielä parempi, vaikkakin aikataulusyistä missasimme leijonan osan eli lämpimän ruoan, sillä se olisi tarjoiltu jossain keskustan hotellissa kovin kaukana jäähallista. En valita, mutta itselläni alkoi tästä johtuen illemmalla hieman nälkä kaihertamaan vatsanpohjukkaa.
Tässä välissä Hyrde räpsi meistä jotain valokuvia. Niiden käyttötarkoituksesta en sitten tiiä. Taisvat mennä Hyrden kotialbumiin, sinne rippikuvien viereen.
Eipä aikaakaan, kun piti aloittaa illan savotta. Olimme puoliääneen joskus puhuneet, mitähän pieni tauko mahtaa tehdä soittovireellemme, mutta edellisen viikon studiossa kupeksiminen valoi meihin kaiketi sen verta itseluottamusta, että viittasimme kintaalla treeneille. Ei olisi ehkä kannattanut. Paljastui nimittäin keikan aikana semmoinenkin seikka, että ne tauot eivät ainakaan varsinaisesti paranna soittovirettä. Eipä silti, kai sen roheltamisen etäisesti musiikiksi tunnisti ja lavalla oli huisin hauskaa, mutta kuitenkin. Hauskuudesta sen verran, että Marko ensi kertaa otti itse oma-aloitteisesti osumaa ainakiin miuhun nk.moshpit-tyyliin. Ja Tuomo nakkasi viimeisessä kipaleessa kitaran menemään, jotta pystyisi paremmin jytäämään. Mainioita veijoja.
Ilta jatkui siitä sitten tutulla kaavalla. Kuivatellaan hiet ja vaihdamme keikasta pari sanaa, joista yleisimmät lienevät “v*ttu mitä paskaa” ja “oli iha v*tu kivaa”. Syväanalyysi siis. Tästä alkaa sählinki, jonka tarkoituksena on saada ryhmä hotellille. Tällä kertaa kannatti, sillä paljastui, että hotellin sisällä piili ihka oikea Ingles. Huoneista oli pääsy parvekkeille, joilla vallitsi vähintäänkin tsupstroopillinen ilmapiiri. Ei ollut tietoakaan luita kalvavasta kylmyydestä, joten kyllä siellä kelpasi seistä nopottaa hammasmukiin väsätty drinksu kourassa.
Niinpä. Aamulla lähdimme Mikkelistä ja räkä valui nenästä.
Jätä kommentti
Kysyttyä
moi .. i’m from poland . i discovered Mokoma about a half of year ago and gotta say you kick a*s!! my question is – have you ever toured somwhere outside Finland? Greetz ja Mokoma on parasta perkeles! 😛
Thanks! We’ve played only one gig in St. Petersburg.
Avoin Hauta narulle, Oujee. Onko nyt kivaa?
aaaarrrgghhh!!! Hymyä korvissa ja tippa silmässä! Neljää uutta Mokoman biisiä odottaminen on jo ihan tarpeaksi vaikeaa, puhumattakaan OPEN CASKET-COVERISTA! Kylläs teitte taas yhden opiskelijan harvinaisen onnelliseks!
Aivan loistavaa, että saitte luvan levyttää Avoimen haudan! Ja odotan muutenki uutta EP-tä iha tärinöissä!
Jauts. Mokomalta viiden biisin EP. Alkaa kuola valua jo uhkaavaa tahtia. Toivottavasti EP:ltäkin löytyy uhkaavia tahteja. 😀 Mokoma on kovin, joten eiköhän niitä parhaustahteja sieltä irtoa. Innolla odottaen si vaa. Kiitos jo etukäteen!
Ette muuten arvaakkaan kuinka lujaa kiljaisin onnesta kun luin ton uutisen EP:stä! En todellakaan jaksa odottaa!
lainattua: “Mokoma lahjoittaa osan EP:n tuotoista Jane Schuldinerin osoittamalle syöpäjärjestölle.” Kun luin uutista ja huomasin että Avoin Hauta päätyy ep:n olin jo valmis hakkaamaan päätä innolla seinään. Nyt tuo taitaa olla suurempi syy miksi ostaa. Tulee tehtyä samalla hyvä työ. Hyvin keksitty pojat ja rauhaa Chuckille *hiljainen hetki*
Mahtava on meininki.
Saako site ep:tä jostakin ennakko tilattua? ps. Tervetuloa Mikkeliin!!
Sitä saa tilata aikanaan niistä samoista kaupoista kuin aiempiakin tuotoksiamme.
Hei teitä äijiä ois kiva nähdä täällä Imatralla joskus. Täällä kun ei kukaan käy seinien perustuksia ravisuttamassa.
Erittäin hienoja uutisia EP:n tiimoilta! Julkaisua odotellessa.. Onko tietoa mahdollisesta Imatran keikasta näin syssyn mittaan? T.Kip Winger
Imatran keikkaa ei ole näköpiirissä.
soittakaa Scooprockissa Avoin hauta
Katsotaan. Onhan se mahdollisuuksien rajoissa.
Onko Karalahti kuningas?
Tavallaan.
Missä elokuvassa se valasvauva silpoutuu potkuriin? Vai onko elokuva laisinkaan?
Kuisma vastaa: Kyseessä on Jacques Cousteaun aikanaan Oscarin voittanut Hiljainen maailma (Le Monde du silence) vuodelta 1956. Hieman on luontodokumenttien henki muuttunut noista päivistä, mutta kuvat ovat edelleen käsittämättömän hienoja.
käyttekö ikinä keikoilla Kajaanissa!?!!! ootte parhaita!!!!
Kajaanissa ei olla käyty, eikä olla näillä näkymin tulossakaan. Jos siellä on joku hevikeikkoja järjestävä taho, niin sieltä kannattaa kysellä.
sanokaas sille miitrille että sillä on ihan vitun loistava bändi!!turun keikka oli mahtava!!
Tehdäkkö rastat vai eikö tehdä?
Mitä sie semmoisilla.
Moroo! onko Syvyys on vaiti -biisiä tulossa tulevalla EPeelle? olin kuuntelemassa teitä Ilosaaressa ja Rockcockissa. hyvin veditte kummassakin vaikka markon mikissä jotain häikkää olikin ‘cockissa.
Syvyys on mukana.
teiät näky jossaan suomenruotsalais höpö ohjelmassa tuskan lavalla. ruotsalais hevimies sano että levyllä paskaa livenä toimii 😀
Tuossakin oli puolet paskaa.
Älkää polttako itteänne loppuun… 🙂 EP:n jälkeen sitten taukoa, niin saamme nauttia musiikistanne jatkossakin 😀
Niin, EP vaati tällä erää kahdet treenit ja kaksi studiopäivää. Jotkuthan käyvät töissä peräti viisi päivää viikossa. Voimien loppumisesta ei siis liene pelkoa.
Onko mokoman jäsenillä millaisia tatuointeja ja kenen hakkaamia? Liittyykö niihin millaisia merkityksiä? Soundin kuvien perusteella Markolla tais olla joku suht hämärä vähän kolmionmuotoinen kuvio toisessa olkapäässä? Se jäi ainakin mieleen kun oli niin omaperäinen, mikä nykyään onkin musta tärkeetä tatskoissa. Itselläni on myös muutama kuva ja aihepiiri kiinnostaa. Hyvää studiosessiota!
Janne vastaa: Muutama on juu, Lpr:nnan tatuointijullit hakanneet, merkityksiä lienee turha hakea.
Marko vastaa: Tällaisia tatuleerauksia ne on Konnunsuolla pruukanneet tehdä.
Ovatkos mokomalaiset ehtineet tutustua kotimaiseen Profane Omeniin tai yhdysvaltojen Triviumiin? Jos olette, mitä tykkäsitte?
Nimet ovat tuttuja, musiikkinsa ei.
Koskas on kesän kuvakimaraa tulossa? Miksu, Laitila
Kuvia otettiin sen verran nihkeästi, että hassuttelukimara jäänee tekemättä. Livekuvia voitaisiin yrittää jossain vaiheessa koostaa albumiksi.
Tiesittekö että mokoma on järvi(kuvahakuuun lake mokoma)
Juu.
Tuleeko toi tein EP sisältää ihan upouuuttakin?
Kyllä siellä kolme teille uutta biisiä on.
Lappeenrannan yössä Kuismaa jo kiittelinkin, mutta kiitetään nyt vielä täälläkin. Kiitos musiikistanne, se auttaa jaksamaan. Ei sillä että elämäni mitään paskaa olisi, mutta ilman teitä ja keikkojanne se olisi tylsempää. Kiitos!
Kiitos ihelles.
Luin studiokuulumisianne ja sain sellaisen käsityksen, että EP:lle tulisi vain kaksi biisiä(?). Tämä on lievä pettymys, jos tämä pitää paikkaansa. Salaa haaveilin kunnon tuhdista paketista, tyyliin punainen kukko- ep. Sanokaa, että olen väärässä 😉
Mukana on 5 kappaletta.
Tejän musiikissa on se hienoa että siinä voi aina laulaa mukana, oli se sitten live tai kotona stereioista, oli biisi mikä hyvänsä. Toivon että teette tätä kuolemaan saakka.
Siehä hurjia toivot.
minkä nimiset ovat nämä uudet biisit?
EP:n biisit lienevät jo tiedossa, jos niitä tarkoitat.
Mäolen kai kuuro tai jotai. Ni demppaattekste Punainen Kukko: biisissä siinä alussa sen d|0-0-0-0-0-0-0-0-0-0-0-0-0-0-0- kohan?? :DD
Dempataan.
Kuuntelin tuos mankalla mokoman musaa tehdessäni työtä, ja pomo käveli ohitse. Hän pysähty hetkeks mankan eteen, repi töpselin seinästä ja sano, TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN TIVOLI! I was like, O_O WTF.
Pellet kai esiintyvät enemminkin sirkuksessa.
Jeje. Jatkakaa samaan malliin. Tänks. \,,/
Jatketaanjatketaan.
Avaudun tänne nyt ja kysyn että kuinka monta kertaa Markolla on synttärit Tietin Dvd.n aikana?
Öh, kerran?
Macheten pojat voisivat lukea bändinsä sähköpostia, joku on voinut vaikka tilata jotain…
Täältä et tavoita ketään, joka voisi Macheten posteja lukea.
Ettekö myy ku yhtä (ja pu- naista) naisten t-paitaa? Tahtoo mustan!
Onhan niitä myyty kaikenlaisia. Tällä hetkellä ei ainakaan Airolta näytä löytyvän muita kuin punaisia.
http://video.google.com/videoplay?docid=5430343841227974645 Netti on pornoa varten. Tämä kyseinen video sen todistaa!
Ei jaksanut/ehtinyt katsoa. Varmaan ihan hauska.
Kiitos jätkät EP:stä! On epäilemättä helvetin loistavaa paskaa!
Kuuntelepa ensin.
Kuisma hei! Se on TES4 Oblivion 😉 Ja perseleen hyvä peli!
Tuntuu tykkäävän.
Voisitte pistää EP:lle livepätkää huhtikuun Pakkahuoneen keikalta, kun se käsittääkseni taltioitiin.
Keikka kyllä taltioitiin, mutta EP:lle siltä ei tule materiaalia.
Tota noin, ois hauska tietää , että millon mokoma hiipii jyväskylän lutakkoon . On hiukan ikävä sitä suurta hauskanpitoa !
Mekään emme vielä tiedä. Hauskahan sinne olisi taas tulla.
Onko kansantaiteilja Jaakko Teppo tehnyt teihin vaikutusta?
Kyllä mies on vaikutuksen tehnyt.
Noh kysytääpä täältä jos vaikka tietäisi joku. Tuo teidän fcmokoma sivulla on joko joku brobleemi tai sitten se ei ole valmis tai sitten miun kone on erittäin huono. Kun asia on niin, että sinne sivulle kun menee niin ruudussa lukee vain:”jeejee! Hevimeininki!”. Jäi vain mietityttämään, että miten asian laita mahtaa olla.
Olisikohan niin, että sivut ovat vielä kesken.
takapuoli opettaa, ITSEÄNSÄ VIHAAMAAN!!!
Aika tuore.
Olisiko mitenkään mahdollista saada EP:lle Uusi Aatami Uusi Eeva kappaletta?
Ajatus kävi kyllä mielessä, mutta TMRH:n aikaisen matskun liittäminen tähän yhteyteen ei kuitenkaan tuntunut luontevalta soundien eikä meiningin puolesta.
Ainakin se mies lavalla seiso ja sillä oli soitin kädessä. En kyl tiedä sit jos tää kyseinen mies olisi ollut joku harhaileva soitinkauppias, mut enivei. (vastaus kysymyksen kysymykseen)
Nyt ei enää pysy perässä.
Kaverit väitti et Marko Annala on joku 21 vuotias ( ja paskat ) ja Annalal on Kova Hevi parta ja Hiukset =)
Marko on suunnilleen yhtä vanha kuin kaveriesi iskät ja äiskät.
Marko! Miks sie et kirjota päiväkirjaa. Kirjotas tosta scooprockista ees
Marko vastaa: Mie en jaksa.
Millos kitaristit aloittivat soittamaan? Ja kuinka aktiivisesti soititte ekat vuodet?
Tuomo vastaa: Sain ensimmäisen kitarani vuonna 1983. Siitä lähtien kitaraa on tullut rämpyteltyä enempivähempi. Kuisma aloitti kitaran kanssa muutamia vuosia myöhemmin. Muita soittimia hän tosin oli soittanut jo aiemmin.
Janne, sie näytät iha yhelt meijän luokkalaiselt!!Siit varmaa tulee iha samannäköne ku siust!!!!
Janne vastaa: Karu kohtalo.
tuomon_pop.mp3 jakeluun niin kuin olisi jo!
Ei mene jakeluun.
——————————————–
1.9.2006
Marko. Sun ei tarvitse vastata tähän, josset halua, mutta luin jostain, että sulla olisi papin koulutus. Onkos se totta?
Marko vastaa: No ei todellakaan. Paskapapin koulutus korkeintaan.
Voi perkele nyt vasta huomasin että Make on ollu listassa esittelemässä lempivideoita. Mitkä lienee kyseiset videot olleen?
Marko vastaa: Immortalia, Aphex Twinia ja O.S.S.Y:ä.
Rytmihäiriön ootte ottanu Sakaralle. Loistavaa! Ootte aika äijiä. Tai aika-äijiä.
Sakara vastaa: Kiitos.
sit ku mä meen Markon kans naimisiin, niin musta tuleekin Anna Annala! 😉
Anna olla.
Hygellä tainnu olla äidinkieli koulussa kova, tai sit se on käyny pitkän äikän tai jotain mistä me ei tiedetä, mutta pirusti minäkin kirjoitan turhaa MUTTA HYGE TEKEE SEN PAREMMIN, kiitos päiväkirjojen antimista!
Ole hyvä! Kerrataan vielä: sinä kirjoitat paljon turhaa tekstiä, mutta meidän Janne kirjoittaa turhaa tekstiä paremmin?
Pikkulinnut laulo,että teiltä olisi tulossa uusi ep kohtapuolin,pitääkö paikkansa.Jos pitää niin koskakohan sitä ep:tä on saatavilla?
Tuliskos äijät Tampereen suunnalle keikkaileen tässä joskus viel tän vuoden puolella? Klubi olis loistava paikka nähä teitä.
Olisi aivan loistava idea tämä “pimeyden liiton loppu” `syssymmällä` tulevalle EP:lle. Kun Kukolla oli Pillipiiparista uusi versio, niin tällä Liitoista uudet, kolmen KLK:lta poisjääneiden biisin lisäksi! :)) Vai miltä kuulostaa?
Ootte kyllä niin perkeleen kova bändi että ei luoja! Ja toivoisinpa kovasti keikkaa tänne Kuopioon päin, mahdollisesti niin että alaikäisenäkin pääsisi kasselemaan. \,,/
Julkaisemme tiedotteen heti kun on jotain mitä julkaista. Maltti on edelleen valttia.
Googletin ja pirusti ootte kehuja saanu, mutta pistän vielä omanikin! Hyvin vedätte!
Kiitos!
Sanokaapas sille teidän miksaajalle, että laittaapi sitä Markon laulantaa vähän kovemmalle keikoilla kun ei tahdo yleensä oikein kuulua yleisön mölinän yli. Olette parhaita, kiitos siitä.
Ok, kerrotaan. Välillä muuten bändit soittavat niin lujaa, ettei pysty keskustelemaan kaverien kanssa keikan aikana.
Nyt pojat hommiin ja kesän kuvakimaraa kehiin! Lepoahan teille ei sallita.
Millon tulee kuvakimariin uusia kuvia?
Jaa-a. Sen kun taas tietäisi. Heti kun on viikko-kaksi joutilasta aikaa.
Huusin Karkkilan Beach Partyissa turhautuneena ja humalassa “KATSO NYT SAATANAN KUSIPÄÄ TÄNNEKKI VÄLILLÄ” Yksi porukasta sentään morjensti. Ainakin mun muistini mukaan? Korjatkaa jos olen väärässä. Sori ja kiitos.
Oliko tämä “joku porukasta” siis muistisi mukaan joku orkesterimme jäsen? Vai kenties joku ventovieras kaljateltan jonosta?
Kuulin että kasvot kohti itää syntyi vahingossa? Onko totta? Jos on niin hyvän vahingon saitte aikaan.
Vahinkoja äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki.
pyöritättekö päätä oikealle vai vasemmalle?
Vaihtelevasti.
Mitä teille tuo mieleen “Ihkupeikkojen aamutanssi” ?
Tuosta tulee mieleen joku muutaman vuoden takainen fanipalaute.
no moro! kylläpä oli taas pläjäys tuo markon top3 musiikkivideo listan voittaja. 😀 oli hieman naurussa pitelemistä. ottakaas soittajapojat parit lavamuuvsit siltä solistilta. toimii ku leka päähän..
Hahaha, katoin juuri Lista Top 3:a ja Markon Top 1 video Tanssityttö Barbara oli aika jotakuinki hauskinta mitä oon nähny/kuullu viikkoihin :D:D:D Kiitos tästä!
jeejee Tanssityttö Barbara jeejee
Marko! Hienoa, että Aphex Twin iskee edes videotaiteen muodossa. Kehotanpa tutustumaan muihinkin Chris Cunninghamin videoihin, etenkin Björkin All Is Full Of Love:een.
Nokkelaa ja hauskaa, eikö?
olitteko te kovia tekemään läksyjä?
Asialliset hommat on hoidettu. Muuten ollaan oltu kun Ellun kanat.
Joskus muinoin listasitte Noisen haastattelussa levyjä, jotka “ovat tehneet lähtemättämän vaikutuksen yhtyeen musiikkiin”. Listalta löytyivät: Anthrax – Among the Living Entombed – Wolverine Blues Meshuggah – Destroy Erase Improve Death – Leprosy Alice in Chains – Dirt Nyt on nämä kaikki hankittu, kuunneltu ja tykätty. Mitäs seuraavaksi?
Kuuntele uudestaan ja omaksu.
Mitäs on Marko mieltä jos paljastan, että Perspektiivin ahkera kuuntelu ja sanojen sisäistäminen on parantanut ennen niin synkkää elämänlaatuani ja maailmankatsomusta huomattavasti viime vuosien aikana? Sydämelliset kiitokseni tästäkin.
Kiitos palautteesta.
Äh, onko tuota yleistä kivaa roinaa tulossa joskus lisää akselilla hihamerkki/rintamerkki/hikinauha, kun ei niitä nykyisellään näytä olevan enää saatavilla. Olisi pitänyt muistaa aiemmilla keikoilla kysellä, mutta kun on tyhmä niin on tyhmä. Oli muuten mahtava keikka Tuuliajolla, vaikka sähkökatko hiukan vaivasikin. Eipä sitä täydellistä pätkäisyä lukuunottamatta eturiveillä vaikuttanut ongelmia kuuluvuudessa olevan lainkaan, eikä pieni katkos rikkonut hyvää menoa ja meininkiä laisinkaan!
Varmasti taas joskus. Kunhan nyt päästään jossain vaiheessa keikoille.
http://www.youtube.com/watch?v=VSRh4Q20ff8 aika mahtava video mielestäni. Kaunis kiitos loistavasta keikkakesästä ja Voimia syksylle!
Kiitos itsellesi ja voimia myös sinne!
Nyt on Mokoma ovelasti liitetty kokoomuslaisuuteen: uusimassa Imagen numerossa (7/06) kuvaillaan kokoomusnuorten tyyliä ja mainitaan eräällä tulevaisuuden Niinistöllä olevan päällänsä Mokoma-paita. Tästä ontuvan aasinsillan kautta kysymykseen: onko orkesterissanne poliittisesti vakaumuksellisia ihmisiä? Löytyykö jonkun kaapista luurangon lisäksi myös puoluekirja?
Jokainen saa yksityiselämässään olla mitä huvittaa, ja se ei kuulu tähän. Kollektiivina olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia. Mokoma kannattaa (total support) SaiPaa, ihmisyyttä ja ankaraa bailaamista.
Ootteko työ koskaa kuullu thunderstonea? Mitä mieltä poijjaat?
Onko dragonforce hyvä?
Uusin Hatebreedin levy on aika helvetin tiukka! Mitä mieltä olette?
Ootteko kuullu sellasta bändiä ku Slayer? Vähä on paska.
Oottakos kuullu kun tytöt soittaa hyvää heviä? www.kamala.fi
Ääh. Kysykää joltain muulta, kiitos.
Oletteko huomanneet yhtäläisyyden Haudan takaa ja PMMP:n Onni biisien kesken?
Ei olla, mutta Paula pyörittää persettä samalla lailla kun Santtu.
Olit Hyge aika reilu puustockissa kun annoit hieman alella tein tuotteita… Ottakaahan scooppiin sitte kukko vk.huppareita mukaan.. 😉
Kiitos. Kassellaan..
ei saatana.. teijän syytä kaikki… moshasin niskat kipeeks tuota klk:ta kuunnellessa ja ARVATKAA vituttiko aivan suunnattomasti kammata hiuksia sen jälkeen… prkl… scoopin jälkeen varmaankin sitten sama kolminkertaisessa mittakaavassa.. soitatte sitten siellä sellasen 2-4 tuntia niin olis aika asiallinen, eikä tarviis tulla vetää teitä turpaan kun jäi 20 parasta biisiä kuulematta… ps. kuisma, miten helvetisti tuo siun eclipse seiska makso?? (myyt sitten miulle kun kyllästyt.. ;))
Kattellaan syssymmällä. Kuisman Eclipse maksoi miehen sielun ja kunnian.
Ottaako Sakara leipiinsä vain suomeksi laulavia bändejä?
Sakara vastaa: Emme ole kieli- emmekä tyylirasisteja.
Mistä saa teidän paitoja? en ole löytänyt netin puolelta vaikka kuin ettinyt.
No voi harmi. Klikkaa seuraavaksi sivun yläreunassa olevan valikon Kauppa-linkkiä.
Missä sitä 2003 tuskassa esittämäänne Avoin Hauta biisiä voi kuulla?? :/
Ei missään, valitettavasti.
Andu kysyy et mikä on meininki??
Kerran olin piski, kerran hei vaan
Olettekos pörähdelleet viimeaikoina?
Ilman muuta.
Elikkä tämmönen olis kysymys ja rehellisyyttä pyydän: Onko Hiljaisuuden julistaja biisin idea kössitty Aku Ankasta. Tämmönen kysymys sen takia kun satuin löytämään 99 vuoden akuankan jossa tupulla ha hupulla oli kyltit ” Vaikeneminen on kultaa” ja toisella sorsalla oli kyltti ” soittaminen hopeaa” Tuli ekana mieleen vaa teiti hiljaisuuden julistaja mutta ei muuta tähän väliin.
Vain niin, Sherlock. No olihan tuo melkein samalla tavalla sanottu, joten taidat olla oikeassa.
Olette varmaan Suomen eniten keikkaileva bändi (ainakin luulisin näin). Mistäs moinen tehokkuus/jaksaminen?
Keikkailemme hevibändiksi kohtalaisen paljon, mutta emme me mitään työn sankareita ole.
vielä aiheuttaa erään tai toisenkin epilepsiakohtauksen tuo vilkkuva UUSI-teksti.
Oha se varma.
mä oon niin ihastunu teihin, vaikka en tunne teistä ketään. mikä avuksi?
Tutustu ensin ikäisiisi poikiin, vaikka luokkakavereihin. Ja sitten kun olette yläkouluikäisiä, niin lähtekää yhdessä nuorisotalon diskoon tanssimaan. Kyllä se siitä.
Olettekos koskaan harkinnut tuollaista iskelmäpohjaista pläjäystä? Siitä seuraisi välitön kansainvälinen menestys, kylpisitte rahasse ennekuin huomaattekaan.
Hmm, rupesi kiinnostaamaan. Minkälaista ‘tuollaista’ tarkoitit?
Ei pysty käsittää tätä juttuu! omistan teijän koko tuotannon valusta kuoleman laulukunnaisii ynnä dvd.n mutta oon viime päivinä jumittunu ankarasti Kurimuksen Punaiseen kukkoon! sitä on kuunneltava levy puhki aina uudestaa ja uudestaa ja joka kerta pykälä kovemmalla kunnes tärykalvot hajoaa. Onnitteluni mahtipontisesta biisitänne. Nii ja oli mulla asiaakin,Onko teistä ketää kirjottanu ylioppilaaks ja onko ketää jääny teistä luokallensa? sit vie toinen kysymys: Onko Santulla ton väriset hiukset oikeesti? Ne meinaa sopii sille
Kiitos. Olemme kaikki ylioppilaita ja luokalle emme ole jääneet montaakaan kertaa. Santun tukka on 100% luomu. Ei kai tuollaista kukaan menisi kampaamoon varta vasten laittamaan.
Iltaa! Katselin tuossa teidän DVD:tä ja kun päästään ihan dokkarin loppuun jossa jokaiselta bändin jäseneltä kysytään mielipidettä asioihin ja eteen tuli seuraava kohta: “Me emme tule koskaan olemaan koko kansantuote niin kuin Kt tai niskis”. Nyt katsottuna asia on kyllä muuttunut siihen suuntaan. Toisaalta kaksi vuotta on pitkä aika ja siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Kissaa ei olisi kyllä tarvinnut nostaa pöydälle mutta kunhan lämpimikseni juttelen. Kiitos ja anteeksi! http://www.youtube.com/watch?v=OfZpVzaIrjk Katsokaas kun jenkkit soittavat rässiä. Asia menoa!
Tilanteet muuttuvat, olet oikeassa. Mainitsemiesi orkestereiden kansansuosioon meillä on kuitenkin edelleen valovuoden mittainen matka. Devildriverin parilla pitkätukalla pyörii ropeli erittäin mallikelpoisesti.
Säästä sanasi-viisu omaa yhden kaikkien aikojen parhaista kitarasooloista. Tulee aina kylmät väreet, kun kuulee sen.
Kiitos. Onhan siinä hetkensä.
Jätä kommentti
Mokoma julkaisee EP:n
TIEDOTE/JULKAISUVAPAA
Kesän keikkariennoista toipuva Mokoma vietti syyskuun ensimmäisen viikon Imatran Music Bros. -studiolla taltioiden materiaalia EP:lle, joka on saanut nimekseen Viides vuodenaika. Lokakuun 18. päivä julkaistava pikkulevy sisältää viisi kappaletta, joista kolme on Mokoman edellisen albumin, Kuoleman laulukunnaiden sessioista, mutta jotka putosivat pois lopulliselta albumilta. Kyseiset kappaleet ovat Sirppi, Syvyys on vaiti ja En elä talven yli. Kaksi ensin mainittua kappaletta edustavat Mokoman ripeämpää ilmaisua ja jälkimmäisin seesteisempää Mokomaa. Sirppi päätyy levylle alkuperäisessä muodossaan, mutta kaksi muuta raitaa on soitettu ainakin osittain uusiksi.
Täysin uuden käsittelyn saa puolestaan Mokoman Valu-debyytiltä poimittu Viholliset-kappale, joka on silloin tällöin esitetty myös keikoilla.
EP:n muhkein herkkupala on kuitenkin Avoin hauta, joka on Mokoman suomeksi esittämä versio Death-yhtyeen kappaleesta Open Casket. Mokoma yritti saada lupaa käännösversion levyttämiseen jo Punainen kukko -EP:tä varten, mutta silloin Deathin edesmenneen nokkamiehen Chuck Schuldinerin perikunta ei lupaa myöntänyt. Tästä huolimatta Mokoma on esittänyt coveria keikoillaan, ja siitä on vuosien mittaan kehittynyt suosittu kulttihitti. Lopulta Death-vokalistin äiti Jane Schuldiner myöntyi ja antoi luvan poikansa kappaleen kääntämiseen. Mokoma lahjoittaa osan EP:n tuotoista Jane Schuldinerin osoittamalle syöpäjärjestölle.
Jätä kommentti
Mäntit studioon
Tuskin on ranne- ja niskakrampit keikkakesän jäljiltä parantuneet, kun kutsu käy jälleen mossaamaan. Tällä kertaa yleisönä on kuitenkin ainoastaan Miitri “Hirviöistäjä” Aaltonen ja Imatran Music Brosin seinät. Tarkoitus on nauhoittaa viikon 36 aikana pari kappaletta myöhemmin syksyllä julkaistavalle viiden biisin EP:lle. Yksityiskohtaisempaa raporttia aiheesta on luvassa, kunhan suunnitelmat studiosession myötä täsmentyvät.
Jätä kommentti