Vekkari oli viritetty soimaan kukonlaulun aikaan, sillä Ankkarockissa odottaisi kovin aikainen soittoaika. Artistilla oli siis tiukka paikka saada itsensä hereille ja valmistautua ankaraan hevaamiseen, joka alkaisi kello 12:15. Rähmänaamaiset sankarit saapuivatkin kaikki yllättävän täsmällisesti bussille ja matka kohti seikkailuja saattoi alkaa. Pintapuolisesti tarkasteltuna Santtu osoitti eniten uupuneisuuden merkkejä ja habituksesta päätellen oli tulossa suoraan Lostarista, tai jostain. Olivat olleet näet edellisenä iltana Macheten kanssa vähän treenailemassa ja kaatamiseksihan se oli tainnut livetä.

Aurinko helli juhlakansaa Korsossa ja kun polkaisimme humpat käyntiin, niin Puistolavan edustalle oli saapunut kiitettävästi väkeäkin. Hyvä meininki siis, ei tarvinnut ihan keskenään soitella. Vahvaa hikistä perusvääntöähän se oli. Santulta katkesi bassosta kieli heti alkutahdeilla ja miulta meinasivat tomarit pudota rumpuraiserilta, sen verran hytkyi raiseri siinä rytmikkäästi vääntelehtiessäni.

Keikan jälkeen jääkylmään suihkuun ja punomaan jatkokuvioita, iltahan oli todella nuori ja mahdollisuuksien määrä rajaton. Päädyimme kuitenkin niinkin yllättävään ratkaisuun ja hassuttelimme ihan keskenämme. Jonkun sortin älynvälähdys tapahtui siinä vaiheessa kun löysimme bäkkärialueelta puutarhaletkun. Sillähän piti tietenkin kastella toisemme ja muutama viaton sivullinenkin. Olipa tosi fiksu olo jälkikäteen kun siinä kuivatteli vaatteitaan ja pyöri kalsarisiltaan muiden naureskeltava. Eikä ne vaatteet edes kuivaneet, joten märissään piti aikanaan kotiin tallustella.

Minäpä olin sen verran hurja, että päätin lähteä Korsoon seuraavanakin päivänä Ministryä katsomaan. Alku ei ollut lupaava. Otin jonkun Vantaan bussin ja ajattelin, että kyllähän nuori mies aina yhden festarialueen löytää ihan omineenkin. Korsoon pääsin ihan sujuvasti, mutta homma meni siinä vaiheessa aivan mönkään kun päätin vähän oikaista yhden metsän läpi. Siellähän mie pyörin jossain pöpelikössä tuntitolkulla ja hikoilin kuin heikköpäinen. Sain melkein uuden ystävänkin. Metsässä tuli nimittäin sen sortin kesämies vastaan, jotta oksat pois. Ruskettunut ylävartalo paljaana ja persvako vilkkuen taittoi hän viinanhuuruista matkaansa. Nähtyään minut hän avasi oitis keskustelun: “Hei äijä, minne matka?!”  Vastasin, että akkreditointiin. Tähän hän totesi, että aijaa ja häipyi metsän varjoihin.