Oulustahan on helppo mennä Kuopioon kun se on alamäkeä koko matka, katsokaa vaikka kartasta. Ja perille pääsimmekin, muutaman frisbeenheitto- ja jalkapalloilutauon lomassa. Yhdellä levikkeellähän kävi varsin hassusti. Osa porukasta halusi pelata jalkapalloa ja osa halusi heitellä frisbeetä, ja meillä oli vain yksi levike tilaa. Joten osa potki palloa, osa viskoi muovilätkylää, muiden pysähtyjien jatkaessa vaivihkaa matkantekoa. Marko oli enemmän kiinnostunut jalkapallosta ja oli juuri ponnistamassa puskuun kun Jarski Perslarski  (tunnetaan nykyään myös nimellä Sergio Pers-Largio) päätti ottaa Marsalkan mukaan frisbee-peleihin ja linkaisi frisbeen vauhdikkaasti kohti solistia. Ilmassa eivät kohdanneet suinkaan Markon otsa ja pallo, vaan otsa ja frisbee, sillä seurauksella että solistin rillit olivat tuhannen solmussa ja suusta pääsi sen tuhannen tulimmaiset kiroukset. Päätimme lopettaa pelit siihen ja jatkaa matkaa.

Aikanaan pääsimme perille ja aikanaan alkoi myös keikka. Lavan edessä oli hassu monttu, mutta niinhän se on joka jätkällä naamassakin, joten emme antaneet sen haitata. Ja mitä se nyt oikeastaan edes meille kuuluu mihin järjestäjä lavansa sijoittaa. Niin kauan kun monttu ja sen sijainti eivät vaikuta keikkaliksaan, niin asia lienee aivan sama. Teknisen soittamisen sijaan lavalla nähtiin jotain teknistä säätämistä, mikä onkin meidän keikallamme huomattavasti tavallisempaa. Eipä siinä kummempaa, muutama harhasyöttö taisi tulla, mutta muuten peruspeli oli totaalisen hallussa. Enemmän olisi voinut ampua, mutta vartaloharhautukset alkavat olla tässä vaiheessa kesää ihailtavan sulavia.