Orkesteri tupsahteli bussille aivan miten sattuu. Yksi jos toinenkin oli palailemassa kotiseutulomalta ja kunnianhimoisena tavoitteena oli ajoittaa Helsinkiin saapuminen sovittuun tapaamisaikaan Kisikselle. Onhan se varma, että tämä onnistuu. Sitä on Pukaron Paronissa tullut otettua pari santsikuppia ja vähän kermaviineriä päälle, ja lukaistu iltapäivälehdet varmuuden vuoksi pariinkin kertaan. Matkaa tuli  turvaamaan lääkärismies Hyyrynen ja hänen joku ihme rumpaliystävänsä, nimeltään Mannonen. Mitä lienee kolttosia olivat menossa Turgguseen tekemään, mutta olivatpahan ainakin ajoissa lähtöpaikalla. Sehän se muuten vielä puuttuisikin jos pitäisi käydä vierailevia sankareitakin odottelemaan, omillaan pärjäämme tässä lajissa aivan hyvin.

Turkuun päästyämme jätimme tekniikan tekemään sitä minkä he parhaiten taitavat ja me puolestamme keskityimme omiin vahvuuksiimme. Toisin sanoen päädyimme läheiselle jokilaivalla aterioimaan ja paistattelemaan päivää. Hurjapäisimmät taisivat juoda oikein keskioluetkin, itse en kuulunut heihin. Ruokailun yhteydessä kävimme kiivasta keskustelua päivän soittoajasta, ja jossain vaiheessa päädyimme tulokseen, että soittoaikamme on 19:30. “Hyvä homma, saimmepahan senkin selville”, totesimme ja lähdimme valumaan bussille. Yrittelijäinä miehinä lähdimme Saikkolan kanssa pakkailemaan bussin takaosaan paitoja, jotka pitäisi vielä kiikuttaa myyntitiskille ennen keikkaa. Noin 18:48 Santtu pelmahtaa tonteille ja ilmoittaa faktana, että veto alkaa tasan kello 19:00. Taas oli karjalainen supliikki ja säkenöivä päättelykyky itseään ja tosiasioita vauhdikkaampaa. Muutama paniikkikiljahdus, paidat myyntiin, soittokalsarit jalkaan ja lavalle. Valmistautuminen ei jäänyt edes puolitiehen, sillä nyt saattoi sanoa, että se jäi jo ihan alkumatkassa kyydistä pois.

Hivenen siinä meni alkukeikka ihmetellessä tilanteiden sähäkkää vaihtumista, mutta loppukeikasta alkoi homma taasen hahmottua ja toimenkuvat selkiytyä. Tai ainakin muistelisin näin, voihan se olla myös, että näin ei käynyt. Mutta sen muistan, että keikan jälkeen poistuimme kaupungista nopeasti, jättäen normaalien jarrutusjälkien sijaan vain tomuvanan leijailemaan Hämeenkadun ylle. Tai saattoihan niitä jarrareitakin jäädä, sen verran tymäkät olivat nimittäin Kilpi-orkesterin pommit.

Ai niin, Hyyrysen Jussi luonnehti keikkaamme: “Jätkät, nasta keikka!” Ja bussimme aromia keikan jälkeen: “Täällähän tuoksuu kundi.”

Ja sekin unohtui, että Tuomo hajotti keikalla kitaransa, mutta ei tahallaan. Hän on vain niin väkivahva.