Matka Juvalle matkaavaan bussiin alkoi pienellä spåra-pyrähdyksellä Santun kanssa. Muutaman pysäkinvälin edellisviikonlopun hovinpeltolais-lemiläistä –kohtaamista muisteltuamme ja vammojamme vertailtuamme, tulimme siihen tulokseen, että rytmiryhmän tuskin kannattaa mukiloida toisiaan työkyvyttömiksi kesken kuumimman keikkarupeaman. Päätimme siis yksissä tuumin unohtaa kamppailulajit toviksi. Kun rytmiryhmä kohtaa, niin ihmisvaurioiltakaan ei voida aina välttyä, tietää vanha viidakon sananlaskukin kertoa.

Matka sujui hilpeästi keskinäisen velmuilun ja sketsinlouhimisen merkeissä, luulisin ainakin näin. Sillä jos totta puhutaan, niin vaikka tässä kuinka muistelen, niin en muista matkasta yhtään ainutta yksityiskohtaa. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että taiteilija olisi ollut päihtyneessä tilassa, vaan yksinkertaisesti siitä, että tässä vaiheessa kesää aivot meinaavat leikata kiinni vähänkin vaativimmissa muistelotilanteissa. Muistipaikat ovat aivan täynnä, pitäisi deletoida jotain ja vähän äkkiä.

Ennakkoon oli tiedossa, että illan musiikillinen kattaus tulisi olemaan kerrassaan viihdyttävä: soittaisimme jossain Klamydian, Popedan ja Apulannan välissä. Tekijäporukoissa siis! Popeda tuuppasikin aivan armottoman kiihkeän hittikimaran ilmoille, minkä jälkeen lähdimme työstämään omaa settiämme pimenevään Juvan yöhön. Tunti raakaa ajoa ja bussiin hikisenä puuskuttamaan. Miitri pamahti tuota pikaa bussiin aavistuksen järkyttyneenä, syytä tähän udellessamme kuulimme seuraavanlaisen keskustelun käydyn:

Joku äijä: “Jumalauta, voinko ottaa kuvan legendaarisesta laulajasta?!”

Miitri: “No joo, mutta  kukakohan ajattelit kuvattavan oikein olevan?”

Joku äijä: “No Raaka-Arska perkele!”

Jep jep. Koita Miitri jaksella.

Hivenen ehdimme porukalla keikan jälkeen pyöriä kun kohtasimme yllättävän, mutta tutun hahmon: Rantalan Pätkä! Mestarismies monessakin lajissa ja allekirjoittaneen ex-kämppis. Edes päähän kiskaistut naistenalushousut eivät vaikeuttaneet tunnistamista. Pätkä ehdotti oitis, että lähtisimme läheiselle mökille vähän saunomaan ja grillailemaan. Olipa vaikea vastata, jotta mikä ettei! Ja sehän oli sellaista millaista hyvillä saunareissuilla tuppaa yleensä olemaan, eli perusteellista läträämistä ja lutraamista.

Saunasta voipuneet miehemme suuntasivat aikanaan hotellille ja tarkoituksena oli lähteä vähän lepäilemään, mutta kuinkas kävikään. Hotellin käytävään kantautui jostain huoneesta ilmiselvä bailukutsu, tai ei se todellakaan ollut mikään kutsu, mutta päätimme varmuuden vuoksi käydä tarkastamassa tilanteen. Paskathan siinä meinasivat pamahtaa lahkeeseen kun hotellihuoneen avasi herra Mustajärvi, seuranaan Apulannan ja Klamydian solistit. Karjalaisella supliikilla onnistuimme juonimaan itsemme porukoihin ja näiden konkareiden seurassa taisi aamukin jo koittaa, ennen kuin tajusimme siirtyä omiin huoneisiimme. Kaikenlaista.