Armoton helle laittoi naamat kiiltämään jo varhain aamulla, kun hyppäsin Miitrin kanssa Imatralta Helsingin junaan – lopullisena päämäärä Turku ja Ruisrock. Edellinen yö jäi aika pitkälti nukkumatta Stam1nan keikan takia, joten olo oli heti alkuun kuin keikkareissussa: univelkainen, hikinen ja hienoisesti krapulainen.

Starttipaikallamme Helsingin kisapuistossa odottelimme huurteisten äärellä pääjoukkoa saapuvaksi. Ensimmäisenä paikalle saapui monitorimiksaajamme ja kuskimme Antti “Oksu” Vuorela, joka havaitsi kuvassa pienen puutteen: keikkabussia ei näy sillä paikalla, johon se edelliseltä reissulta jäi. Puhelua myöhemmin selvisi, että aikatauluissa oli sekoiltu, ja bussi oli viety katsastukseen. Kaikeksi onneksi homma oli ehditty jo hoitaa ja vieläpä myönteisin tuloksin. Eipä siis muuta kuin tilataksi alle ja jonnekin bussia hakemaan.

Vain yhdellä kattoikkunalla varustetun bussimme lämpötila nousi matkalla naurettaviin lukemiin. Olihan pihallakin yli eksoottiset 30 astetta. Alkusäädön jälkeen oli kiirekin saatu rakennettua. Aikaa oli vain kusitauolle huoltoaseman pihalla, jossa asfaltti poltti paljaita varpaita kuin Inglesissä ikään.

Hermoja raastava kurvailu Ruisrockin festarialueen liepeillä on tullut jo tavaksi. Ja jälleen kerran meidät ohjattiin järjestysmiesten toimesta väärään risteykseen. Uukkarin tekeminen täyspitkällä bussilla ruuhkan keskellä ja hirveässä kiireessä – parasta.

Kamat siirtyivät Paviljonki-lavalle kiitettävällä vauhdilla, mistä kiitos apukäsille. Popparihan ei meilläpäin edelleenkään roudaa. Meistä on niissä hommissa kuulemma enemmän haittaa kuin hyötyä.

Liekö syy helteen pehmittämissä aivoissa, mutta takahuoneessa syntyi kielisoittajien kesken päätös esiintyä ns. yläosattomissa. Kuten Marko myöhemmin välispiikissäänkin kuvaili, vartalomme eivät viesti viihtymisestä kuntosalilla, vaan ruokasalissa. Ajattelimme kuitenkin rohkeasti, että mikäli kannamme muotomme ylpeästi, homma toimii.

Two-packit vyötäisillämme eivät jääneet Rukiissa ainoiksi huolenaiheiksi. Tutun Pelle Hermanni –alkunauhan pärähtäessä soimaan nimittäin ilmeni, että meikäläisen kitaran langaton lähetin on paskana. Kitarateknikkomme Tuomas juoksenteli kuitenkin lavaa ympäri sen verran tehokkaasti, että piuha ehdittiin ajoissa kytkeä langattoman tilalle. Oli pöljä fiilis odotella alkunauhan loppumista lyhyen piuhan päässä lavalla vahvistimen vieressä. Yhtä pöljää oli se, että piuha yletti ainoastaan rumpulavalle asti. Lyhyen liean päässä liikerata jäi siis tällä kertaa tyngäksi ja koregrafiat staattisiksi.

Positiivista oli kuitenkin yleisön määrä ja osallistuminen varhaisesta soittoajasta huolimatta. Pittikin pyörähteli paikoin varsin näyttävästi, vaikka jalkojen nostattama pöly ilmeisesti saikin ysköset liikkeelle. Ristiriitaiselta tuntui myös asettamamme savukoneen käyttökielto, sillä paikoin valot tekivät lavalla oikein kauniita kiiloja paksun hiekkapölyyn. Myös kiiltolakkaiset soittimet saivat pölyssä modernin mattapinnan.

Keikan jälkeen koitti armoton kiire, kuten karjalaisilla kautta historian. Tällä kertaa ei onneksi ollut sen vakavammasta kyse kuin ehtimisestä Helsinki-Vantaa lentokentälle toimittamaan tärkeimpiä lelujamme seuraavan päivän Rovaniemirockiin.

Sinne jäi kaljaliputkin VIP-teltan pöydälle pyörimään, ko myö lähettiin.