Musta auto kiitää valtatie nelosta, ilta-aurinkoinen keli on mitä mainioin esimerkiksi terassilla istumiseen. Miksi siis ajan autoa? Tulemme Jarskin kanssa omalla kyydillä, koska työvelvoitteet pidättelevät välillä myös Suomen poptaivaan kirkkaimpia tähtiä. Matkalla pyörittelen ajatusta keskellä viikkoa ja kuuminta festarikesää tehtävästä pistokeikasta lahtelaisessa yökerhossa. Erästäkin lemiläistä tekstittäjää mukaillakseni “minne katosi järki, kenen järki tämä on”. Ilmeisesti popparilla alkaa nousta kusi päähän, kun on varaa ottaa tällainen asenne hyvää keikkaa kohtaan. Ymmärrän tilanteen ja lopetan kitinän.

Pojat tulevat kuka mistäkin suunnasta, ja näemme hotellin ravintolassa päivällisen merkeissä. Olo ei todellakaan ole hyökkäävä. Mentaalienergia ei ole keskittynyt nuppineulan kärjen kokoiseen, äärimmilleen fokusoituneeseen visioon illan esiintymisestä. Sen sijaan puhumme jalkapallosta, terassin rakentamisesta ja kesäruokaresepteistä.

Ruoan laskeuduttua tsemppaamme itsemme ja toisemme liekkeihin. Keikka, perkele! Teippaamme korvamonitorin piuhat selkäkarvoihin kiinni, syljemme toistemme kämmeniin ja ei muuta kun töihin. Huomaamme lavalla että homma toimii, kivaa puuhaahan tämä soittaminen on! Kaiken lisäksi porukkaa on paikalla hämmästyttävän paljon ja yleisöllä on meneillään reipashenkinen rokkimeininki. Otamme tilanteesta kaiken ilon irti, ja koska lavalla ei mahdu ottamaan askeltakaan, tulee keskityttyä enemmän soittamiseen. Kuuntelen Tuomon soiton painokkuutta, nappaan Jannen kompista keinuvan pulssin ja seuraavassa riffissä Santun bassokuviosta eteenpäin kulkevan grooven. Tuntuu, että meillä on kasassa ihan kelvollinen rockbändi, ja sen kunniaksi lauletaan yleisön kanssa Itken silmät päästäni parisataaäänisesti.

Keikan jälkeen otamme parit saunakaljat ravintolan puolella, jututamme fanit ja nauratamme plikat, kunnes on taas aika lähteä kotia kohti. Toiset lähtevät yötä vasten, toiset jäävät hotelliin. Olen ajoissa nukkumassa, huoneessani on miellyttävä ilmastointi ja mukavat lakanat, mutta silti saan keikka-adrenaliinipäissäni unta vasta neljän jälkeen. Herätys on kello kahdeksan. Ajan aamun siltaa pitkin kotiin, ja olen työpaikkani pihalla kello 10.00. Väsyttää ja vituttaa.