Kuvia: Ville Pouhula

Flunssa ei helpota. Jos tänään olisi normaali työpäivä, ottaisin sairaslomaa.

Jaamme jälleen nimmareita paikallisessa levykaupassa. Hommassa menee taas kerran puoli tuntia, ja kaikki halukkaat ovat saaneet muistokirjoituksen ties mihin. Päivän ohjelma jatkuu yhteisruokailulla, jonka jälkeen lähdemme koko crewin voimin katsomaan Kummeli-miesten Jackpot-elokuvaa. Itse elokuva ei juurikaan naurattanut, mutta sen sijaan Markoa ja Santtua kuulemma nauratti elokuvan jälkeen hotellin iltasaunassa. Vastapäisellä lauteella istuivat ketkäs muut kun Spude ja Pera, eli herrat Vihinen ja Silvennoinen. Olivat kuulemma keikalla Kuopiossa. Omituista, niin mekin.

Omalta osaltani tämän session neljäs ja viimeinen keikka kulkee parhaiten. Täysi tuvallinen yleisöä on mukana koko 15 biisin setin ajan, ja kaiken lisäksi soitan omasta mielestäni hyvin. Ajoittain Henkan lavan intiimiys käy koville, sillä eturivissä bailaavat fänit ovat matalan lavan takia käytännössä tappituntumassa. Välttelen katsekontaktia, keskityn soittamiseen ja tukan vatkaamisen ja mietin onko tämä aikuisen miehen hommaa laisinkaan. Taitaa se olla, tai sitten minä en ole vielä ihan täysin aikuinen. Mene ja tiedä, kivaa on joka tapauksessa. Keikan jälkeen hotellin pehmeät lakanat palkitsevat soittajan lämpimällä syleilyllään.

Aamulla porukka hajaantuu, osa hyppää junaan, osa Road Dogin bussiin. Paluumatka menee – yllätys yllätys – nukkuessa. Onpa turvallisen asiallista toimintaa. Missä on rock and roll ja sen vaarallisuus, kysyn itseltäni. Elimistöni vastaa “kiitos”.