Studio 2005

Tänään soitetaan kuin viimeistä päivää, sillä ensi viikolla pitää taas mennä nk. “oikeisiin töihin”. Eli tämä päivä leivotaan stemmakitaroita, äänitetään kitaran kiertoa ja sen semmoista ambienttipaskaa. Jee jee. Taidetta on siis taas luvassa koko rahalla.

Aluksi Santtu veti Mäntti-raidat Valapattoon, sitten alkoi minun kiirasstuli. Ensimmäisenä hommana mulla oli tiluttaa. Ahdistus ja paniikkihäiriö oli lähellä, mutta nyt Säästä sanasi -kappaleeseen tuleva soolo on nauhalla. En tiedä, kuinka kauan Kirk Hammetilla menee yhteen sooloon aikaa studiossa, mutta mulla meni 1½ tuntia. On se vaikeaa, mutta samalla mukavaa. Laulava lead-soundi löytyi – yllätys yllätys – Triple Rectifierin Modern Gain -asetuksesta, ja faffistimen edessä oli – yllätys yllätys – Boss SD-1 ja Boss DS-1. Klassisuus = parhaus.

Tuomo virittelee nyt jotain sävelherkkua Kuusaaseen. Muikean kuuloista paskaa.

Ai niin, illalla on tarjolla toisenlaista parhautta. Nimittäin Rytmihäiriö veivaa Lappeenrannan Husaarissa. Tällaista studiostressin nollausmahdollisuutta ei voi jättää väliin.

Ja vielä yks juttu, kohta foorumissa aukeaa uusi fanikilpailu samassa hengessä kuin vuosi sittenkin. Pehmeitä paketteja on luvassa “parhaille” eli älynystyrät liikkeelle ja taiteilemaan. Viimevuotiset kilpailutyöt ovat vieläkin tallessa, ja niitä on kyllä hauska katsella uudestaan ja uudestaan. Olette te vaan sellaisia veli- ja siskokultia.

Palataan asiaan…

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Juhuu. Voiko ihanammin aamu enää alkaa. Enstes raastetaan keskellä yötä eli yheksältä sängystä ylös. Ukko studioon, basso kaulaan, tempo 220:neen ja puolentoista sävelaskeleen bendejä kaheksasosille .135 paksuisella kielellä. Toisaalta itteppähä kieleni vahvuudet valitsen ja sovitukseni sovitan.

Eikä ollu ees rankkaa, kuha lämpimikseni hölisen. Jätkät nimittäi rupeaa nauhottelemaan jotai kitarajutskia, ni miulta loppu tekemiset alkuunsa. Ellei melodis-harmoniallista viisastelua lasketa semmoseks.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Tulin kotiin lepäämään raskaan studioviikon päätteeksi. Lauloin ja huusin tänään joitain biisejäkin, mutta maanantai kertoo vasta oliko huutosävy halutun kaltainen. Olin tänään totaalinen kusipää studiossa, sen verran tiukoile otti laulaminen. Koko viikon tunnelmia minun osaltani kuvaa parhaiten seuraava kuva:

http://www.nin.com/current/neworleans/misc/02.jpg

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Rakas päiväkirja,

minulla on ollut tänään tylsää. Olen keskittynyt studiohammettien kasvatteluun ja norjankieliseen jutusteluun. Vietettiin nimittäin eilen pohjakitaroiden valmistumisen kunniaksi pientä karonkkaa. Imatralaistunut Stam1nan Kaikkakin saatiin porukoihin.

Kuisma esitteli baarissa uutuusketsin, jossa ilmarummutetaan ja -kitaroidaan vääräkätisesti, eli oikeakätisillä ilmakitaran kaula osoittaa oikealle ja haitsua naputetaan vasurilla. On nimittäin harvinaisen mattinykäsmäisen näköistä toimintaa. Kokeilkaa pokies online games ihmeessä vääräkätistä ilmarummusta vaikkapa Hurriganes Roadrunnerin tahtiin.

Bassosoundin Kuisma totesikin jo hyväksi. Kielisoitinpaketti on ainakin tässä vaiheessa käsittämättömän hyvin läjässä, joten on syytäkin välillä vähän bailata Imatran kuumimmassa yökerhossa. Huomenna jatketaan täytekitaroiden ja bassottelujen merkeissä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Studio 2005

Auts, naamaan sattuu. Taas tuli oltua Onnelassa. Eikö täällä maakunnissa ole enää muita baareja?

Basisti pääsi tänään vauhtiin. Soundit on hallussa (ESP, EBS & Sans-Amp) ja kyllä nauratti kun tarkkaamossa kuuntelin ensimmäisien raitojen tallennusta. Santun bassosovitus Tulkki-kappaleessa on kyllä puhdasveristä mäntteilyä. Ei hevo.

Niin, bassosoundi löytyi ja kokonaisuus meinaa toimia. Aikaisempaan soundifilosofiaan haettiin tarkoutuksella muutosta, ja myös basso seurailee tätä uutta “orgaanisempaa” soundimaailmaa hienosti. Ainoa ongelma näissä meidän nykysaundeissa on se, että ne eivät salli paskaa soittoa vaan virheet paljastuvat armottomasti. Laitteissa on sen verran paljon dynamiikkaa että suorituksen pitää olla hyvä ihan plekun asennosta alkaen. Muuten ei dempit jytise eikä pinch harmoniksit kirskahtele.

Marko se siellä laulaa lallattelee. Paikoitellen se kuulostaa kauniilta ja paikoitellen erittäin häiriintyneeltä. Heh, lähtökohdat ovat siis erinomaiset.

Jes, pitäisköhän polkaista saunaan..

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.