Sauna Open Air oli jo ennalta eräs vuoden, ellei koko uramme kohokohtia. Olihan soittopäivämme pääesiintyjänä Slayer, jonka merkitys bändillemme on naurettavan suuri. Tänään meillä olisi mahdollisuus kohdata nuo esikuvamme, vaikka selvää olisikin, että hädin tuskin uskaltaisimme heihin päin edes vilkaista.

Tampereen juhlien ajankohta on sikäli riskialtis, että usein Suomen sääolot tarjoilevat festarikansalle alkukesästä lähinnä hyistä viimaa ja vitutusta. Ihme kyllä, tällä kertaa aurinko hyväili ja hevimiehen naama vetäytyi väkisinkin messingille jo aamusta, kun aamukahvitkin sai nauttia terassilla. Edellisenä iltana olimme vetäisseet pienellä porukalla palauttavat treenit, joista kehkeytyi kuulijalle sietämätön, mutta soittajalle niin hauska jamisessio.Yhtä kaikki, kaiken rämpyttelyn, soittimien kurittamisen ja aurinkoisen aamukahvittelun jälkeen tuntui siltä, että olimme niin henkisen kuin soittovireenkin puolesta valmiit tähän juhlalliseen koitokseen.

Pääsimme hyvissä ajoin Tampereelle, jossa aloimme välittömästi kasailemaan kamojamme ja mittailemaan valtavaa päälavaa. Ahtaan klubikierroksen jälkeen tuo huikea lääni tuntui vapauttavalta, vaikka klubikeikoissa onkin aivan oma intensiteettinsä. Kun ohjelmisto koostuu pääasiassa vanhoista tutuista ralleista, niin jotenkin ytimekäs setti stadion-mittakaavassa tuntuu mielekkäältä. Uuden materiaalin esittely on tilanteena festaribileitä herkempi, joten silloin intiimit klubit toimivat tietenkin parhaiten.

Harvoin on jännittänyt näin paljoa ennen keikkaa. Pelkästään tietoisuus Isä-Slayerin läsnäolosta kaupungissa aiheutti kutinaa vatsanpohjaan. Viimeistään kohosi kylmä hiki otsalle, kun näki Äijien soittimet lavan sivulla. Maailmanluokan rohkaisua saimme lavalle astellessamme, kun Slayerin äänimies kehaisi vuolaasti soundiamme. Mies oli nähty aiemmin nyökyttelemässä soundcheckissä. On mannaa soittajan itsevarmuudelle, kun voi luottaa soiton soundaavan hyvälle myös yleisön suuntaan. Hyvä Miitri.

Setti lähti liikkeelle tuttuun tyyliin Uusi Aatami, Uusi Eeva -kappaleella, mutta muuten olimme karsineet löysät pois rankalla kädellä. Soittoaikamme oli haasteellinen: tarjoilimme taustamusiikkia työpaikkaliikenteelle ja yritimme saada festarivieraat hereille kesän ensimmäistä koitosta varten. Päivän ainutlaatuinen asetelma tuntui otteissamme melkoisena ylilatauksena, minkä takia emme olleet soitannollisesti terävimmillämme. Ylilatauksen takia tempot nousivat sellaisiin lukemiin, että demppien tiukasti takominen ylhäältä alas alkoi olla mahdotonta. No, toissijaistahan soiton takkuilu sikäli oli, että ylettömän hauskaa tuntui olevan sekä meillä että ainakin suurella osalla yleisöä. Paikoin porukan metelöinti oli sitä luokkaa, että pysyäkseen rytmissä oli peräännyttävä lähemmäs Hygen rumpuja. Monitoreiden volume jäi tällä kertaa yleisölle kakkoseksi. Hullut.

45 minuuttia on lyhyt aika silloin, kun soitto maistuu. Amoral oli kuitenkin päästettävä aloittamaan settiänsä, joten poistuimme lavalta naamat kestohymyssä. “Velvollisuuksista” oli edessä vielä hiukan hämmentävä nimmaritilaisuus ennen kuin pääsisimme keskittymään onnistuneen festarikesän avauksen juhlistamiseen. Nimmarit saatiin raapustettua, minkä jälkeen polkaisimme Santun kanssa bäkkärin piskuiseen saunaan. Löylyt olivat mitä parhaimmat, mutta pesumahdollisuudet olivat aika lailla olemattomat. No, hyvin pärjättiin pelkällä vahauksellakin.

Bäkkärialueella tunsi itsensä pikkupojaksi jälleen, kun Slayerin ukot ilmaantuivat paikalle. Emmehän me niille tietenkään uskallettu oikein mitään sanoa, nopea kädenpuristus ja “kiitos” saivat riittää. Jarkko tosin kunnostautui jälleen fanituksessa ja sai kun saikin nimmarit ja muutaman kaverikuvat.

Bändi-illan tunnelmaakin saatiin mukaan, kun Pain-yhtyeen tytöt tulivat nöyrästi kyselemään lainaksi kitaratelineitämme. Sympaattista toimintaa ulkomaan staroilta.

Ei aikaakaan, kun jo Slayer polkaisi helvetin irti. Lombardo oli tulessa. Paras.

Kiitos Slayer, kiitos jengi. Tästä jatketaan.