Aamulla laitoimme vähän metvurstia leivän päälle, jonka jälkeen kurvasimme ihmettelemään, minkälaisia soittimia ja levyjä Oulussa kaupitellaan. Kovasti olivat samankaltaisia kuin muuallakin. Nähtävyydet katseltuamme oli aika ottaa kurssi kohti Outokumpua. Toki pyörähdimme muutamaan otteeseen jo tutuksi käyneen puiston reunalla. Ajo-ohjeet kun tuppasivat olemaan tarkkuudeltaan “tuolla lukee jotain, mennään sinne.”

Matka Outokumpuun ei ollut erityisen vaiherikas. Riemastuimme tosin kun peurakatras (tai joku semmonen, poroja ne eivät olleet) ylitti tien aivan editsemme. Uroon sarvet tekivät meihin suuren vaikutuksen. Tämän lisäksi jokunen asia nauratti meitä. Taisi olla joku lehdestä luettu juttu.

Meille oli sovittu sekuntiaikataulu paikallisten tiedotusvälineiden toimesta, joten haastattelut alta pois ja pikaiset kauneusunet hotellissa ennen konserttia. Hyge ja Jarkko olivat saaneet aidolla jacuzzilla varustetun huoneen. Vuoronumeroita jaeltiin keikan jälkeistä rentoutumista silmällä pitäen.

Hotellilta lähtiessämme olimme joutua todistamaan äärimmäistä väkivallantekoa, mutta onneksi riuskaotteinen nakkikiskan setä astui ulos työpisteestään ja taltutti pukarit parilla näpäkällä käskylauseella. Ihmettelimme meiningin hurjuutta kellonaikaan nähden. Festarialueella kyytiin hypännyt järjestysmies tiesi kertoa, että pari viikkoa sitten meinasi joku rokkibändi saada puukosta omalla keikallaan. Mikäs sen mukavampaa, kuin tietoisuus siitä, että näinkin voi käydä.

Outokummussa on muutes Louhos. Siellä on Louhittu. Ja huolella. Tämän ihmeen näkemistä odotimme jännityksestä vapisten. Sitten koittikin juhlahetki. Pari kollia Karjalainen-lehdestä nykäisi meitä hihasta ja johdatti meidät Louhoksen uumeniin valokuvattavaksi. Voi luoja! Voiko elämältä enempää enää odottaa? Ei tullut uhkaavasta heviposeerauksesta mitään, kun poikien naamat vääntyivät väkisinkin maireaan hymyyn.

Cateringista haluan sanoa pari sanaa. On nimittäin silkkaa juhlaa, kun saa järkevää kotiruokaa keikkapaikalla. Maistuva lihakeitto teki tehtävänsä. Emännille kiitos.

Itse keikka oli ihan mukiinmenevä. Vanha kaivoshan ei ole lämmitetty tila, mutta piirun verran rivakammat tanssiaskeleet pitivät oikein hyvin vilun loitolla. Tuomo odotti jo ilmeisen innolla illan lätkämatsia, koska ryhtyi tarjoilemaan allekirjoittaneelle vartalotaklauksia kesken konsertin. Uusilta vammoilta kuitenkin vältyttiin.

Hien kuivuttua suunnistimme Outokummun yöhön. Meillä oli aikomus käydä paikallisessa yökerhossa juomassa virkistävät sihi-juomat, mutta aikomukseksi jäi. Tiedustelupartiomme havaitsi jonossa joukkotappelun, joka sai alkunsa asiakaskanditaatin nerokkaasta ideasta kusta losottaa vierustovereidensa jalkineille. Katsoimme parhaaksi lukita itsemme hotellin turvaan. Ennen tätä kuitenkin tämä samainen pjönttö ehti tulla haastamaan meillekin riitaa. Keksi nerokkaasti kutsua meitä partajeesushomoiksi. Me siihen, että kyllä homo homon tuntee, johon heppu totesi, että nii just. Vastaukseen tyytyväisinä siirryimme kisastudioon.

Ehdimme siis tovin viritellä tunnelmaa ja tv-vastaanotinta ennen Suomi-USA ottelun alkua. Joku taisi lotrata porekylvyssäkin. Onneksemme hotellissa ei ilmeisesti ollut muita asiakkaita, sillä kiivas mittelö sai meidät täysin valtaansa. Kannustushuudot raikuivat kevyesti porttikiellon perusteet täyttävällä tasolla. Kihelmöivä jännitys ratkesi vasta loppumetreillä meidän kannattamamme joukkueen hyväksi. Tästä innostuneina solahdimme Miitrin kanssa poreammeeseen juhlimaan Suomen voittoa.