Kysyttyä

Ihmiset kysyy ja bändi apinoi. Minäkin haluan bändin, saisin vittuilla ihmisten tyhmille kysymyksille ja väliin yrittäisin sutkauttaa jotain ovelaa joka toisi esille erinomaisuuteni lisäksi myös sen että olen todellisuudessa astetta coolimpi jätkä. Hyvä!

Sitä ollaan tultu siihen ikään että bändihommat alkavat jo kiinnostaa? Jos olet sujuvasorminen internetin käyttäjä, niin rekisteröidy ihmeessä muusikoiden.net -sivustolle. Siellä on melkoisen paljon ilmoituksia, joissa muusikot etsivät bändikavereita.

Toivoisin aika kovasti ettette koskaan sais sen tyylin palautetta joka jotenkin epäköittää olemassaoloanne.

Samaa toivomme me, sillä olemassaolomme perustuu vain ja ainoastaan saamaamme palautteeseen.

Laitoittepas sitten kivalle päivälle keikkanne helsingissä. 26.11 on myös Viikatteen helsingin keikkapäivä =/ Valitettavasti joudun valitsemaan Viikatteen,harvinaisempien esitettävien biisien vuoksi. Halua olisi ollut teidätkin nähdä. -D-

Prkl, legendaarinen päällekkäisbuukkaus iski jälleen. No, elämä on täynnä valintoja, eikä tuo sinun ratkaisusi muuten huonolta kuulostanut.

Kuismalle kiitos vinkistä.Kengät löytyi paikallisesta sporttikaupasta,ei muuta kuin Vernissaan heiluttamaan tukkaa.T:MFH

Jeh, ei kun tanssikengät jalkaan jne.

Huomenna se lätkäkausi taas alkaa (harkkamatseja ei lasketa)! Onkos pikkuisen hienoa?

On.

http://www.helsinginsanomat.fi/kuvat/iso_webkuva/1052754109469.gif – Loistavia nää, eikös?

On.

Terse taas! Mitäpä kollektiivinne jäsenet pitävät parhaana Slayer-lättynä? Pahoittelen mikäli tätä on teiltä udeltu jo tuhansia kertoja mutta ku olen pöljä. T: Hördi-Pördi

Reign in Blood on w*ttu PARAS!

Mikä mahtaa olla tuon stella star clubin ikäraja? eli turvaavatko 18 vuotta sisäänpääsyn?

Ei pysty sanomaan. Kysy Stella Star Clubista.

Eikö tuota YleX:n livetaltiointia voisi uusia? Vituttaa kun tuli missattua.

Vaikea sanoa. Mitäs jos kysyisit YleXiltä?

Olettekos tulossa Turkuun syssmmällä? Kivaa olisi se.

Ei muuten olla. Ensi keväänä sitten uusi yritys.

Minulta varastettiin Valu ja MOKOMAn 120 päivää aikoinaan, mutta eilen oli päivä vihonviimeinen ilman edellämainittuja äänitteitä… Kiitos uusintajulkaisuista, mutta mitä tapahtui orkestereille Pronssinen pokaali ja Valtava kääpiö ? Tietysti kiitos myös uudesta levystä, jonka kansitaide on ehkä upein mitä olen ikinä kotimaisella yhtyeellä olen nähnyt. T: Riesa

Pronssinen Pokaali ja Valtava Kääpiö hajosivat.

Millonka olette tulossa tänne pohjanmaalle keikalle? Ensimmäisen kerran näin teidät Hukkarockissa ja kyllä kolahti!

Missä on Pohjanmaa?

Tulipas tässä mieleen että mistä keksitte seitsemän sinetin takana -riffin, kun se on mielestäni aivan helvetin loistava. tervesin Lassi

Riffin tabulatuurit oli kirjoitettu taivaalle tulisin numeroin.

Levyarvostelu: http://www24.brinkster.com/milkop/arvio/sekalaiset.html#tmrh

Kiitos. Nolottaa.

Ja sitten balladikokikselle kans Ranka, Koiruoho, Valhettelija ja Tyyssija? vai häh? Ehkä Usein kysytyt kysymys -osio saattaisi olla paikallaan, kun noita avuttomia aika paljon?

Juu juu. Ja bonusraidaksi Cannibal Corpse -coveri kappaleesta Stripped, Raped and Strangled. UKK ois kiva. Mietitään.

Tänään tuli postissa Mokoman 120 päivää ja Valu. Kiitoksia uusintajulkaisuista, mahtavaa! Pieksämäen WTC-rockissa näemme (ellemme jo Oulussa)!

Siellä sitten!

Marko, mites siun bändillä näin hyvin menee…? Käytätkö sen asian eteen douppingii tai jotain vastaavaa..? Hyi sinua… pitäiskö antaa kahden vuoden keikka kielto…? T:Lpr steiner ViLi

Marko ei oo nyt kotona. Marko on mökillä.

Kuulin kylillä, että Mänttibussia olisi alettu jostain syystä kutsua Mokomobiiliksi tms. Tästä seuraakin siis looginen jatkokysymys: vaihtuuko seuraavaksi bändin nimi muotoon Mänttimä ja jäsenten nimet muotoon Batman, Robin, Batgirl ja Alfred?

Vai jos vaihtaisi bändin nimeksi Mökoma Crüe ja soittajien taiteilijanimet vois olla Vince, Nikki, Mick, Tommy ja Reijo.

Onko tämä vain päätön huhu vai oletteko todella tulossa Pieksämäelle soittelemaan?? Jos ootte niin millon? Kerkesin riemuita jo, mutta sitten sain kuulla että keikka on K-18 kamaa, joten mulla ei sinne vielä mitään asiaa ole… 🙁

Niinhän tuossa etusivulla seisoo. Alaikäisyys on perseestä. Paitsi jos on alle 15, niin rikosoikeidellinen vastuu ei paljoa ahdista, mikä on tietenkin hyvä asia.

Hynysen vaimo on tainnu laittaa hänet ojennukseen kun tekee sitä saatanan poppia!

No niin on tainnut.

Kuka tänään on w*ttu PARAS?

No sinä!

VOOOIIHHH….MÄ EN KESTÄ KU PORI PERUUNTU…PRRKELE…

Olemme pahoillamme. Perusta uusi baari, nin tulemme sitten sinne.

Mitä mieltä ootte Kotiteollisuudesta ja Viikatteesta? Entä kyseisten bändien parhaat levyt? Tuo teidän livetallenne YleX:llä ei kuulostanut yhtään samalta kuin miltä oikeesti livenä kuulostatte.

KT ja Viikate on w*ttu PARHAITA ja niiden uudet levyt on w*ttu PARHAITA kans.

Onko olemassa jotain erityistä syytä siihen, ettei viisua Sudet ihmisten vaatteissa juuri (tai ei lainkaan?) keikoilla kuule? Nimim. koko kesän odotellut…

Olemme pahoillaamme. Yritetty on, mutta kun olemme soittaneet kipaletta soundcheckeissä, niin sen soittaminen ei ole kivaa. Kuulostaa paskalta ja tuntuu vielä paskemmalta. Me ei ilmeisesti osata soittaa nätisti. Pitää mennä treenikämpälle harjoittelemaan.

Olipa mainio yhdistelmä: YleXistä teidän livekeikka äänen kera ja telkkarista olympialaisia (juoksua tai jotain) ilman ääniä. Olipa absurdi torstai-ilta jollain tasolla. Höö, minulla eeeee-iii ole elämää. T: Olympialaisten vihaaja

Joko Heli Koivula hyppäsi kolmiloikkaa? Toivottavasti ei, sillä se alastulo pitäis nähdä.

“Näin muuten viime yönä teistä ihan älyttömän hassua unta..ihan nauratti aamulla kun heräs!!..ja pari yötä sitten uneksin tuomosta aika eroottispainotteisia unia…mikäköhän muhun on menny??! – Hmm. Jos olet täysi-ikäinen, niin kysymys voi olla siitä, mikä sinuun ei ole mennyt. [voi luoja mä nauroin tälle varmaan 5min]

Huumori on hauskaa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

koska tuutte seuraavaks tampereelle? veditte joskus keväällä ihan sairaan hyvän keikan pakkahuoneella ja se kruunas vielä kaiken ku siellä oli kotiteollisuus ja viikate. tammerfesteillä oli kans hieno meininki mutta ei vaan nähnyt oikeen mitään kun oli niin paljon porukkaa siellä.

Nyt taitaa käydä niin, että Tampereelle ei tulla ennen ensi kevättä. Keksi jotain muuta tekemistä siksi aikaa.

ÄLKÄÄ KUUNNELKO SITÄ IDIOOTTIA JA TEHKÖ LISÄÄ UNI TULLA SAA-TYYLISTÄ!!! EI ETTE SAA!! Kaikki hyvät bändit on menettäneet otteensa ja ruvenneet tekemään paskapoppia kuten kotiteollisuus älkää te pettäkö luottamustani!! Rukoilen!

Teemme Mokoma-musiikkia ensisijaisesti viihdyttääksemme itseämme. Toivottasti joskus ymmärrät mitä se tarkoittaa.

Joku kyseli että onko teillä “Uni saa tulla” biisin kaltaisia raitoja enemmänkin…. Minusta kappaleet “Silmäterä” ja “Lupaus” Kurimus albumilta ovat vähän sitä samaa tyyliä… En minä mikään asian tuntia ole mutta minun korvaani biisit kuulostavat vähän samalta… Vielä en ole nähnyt teitä edes livenä kun ilosaaressakin olin niin pihalla teidän keikan ajan… Mutta ehkä vielä tässä syksyn aikana!!!

Noistahan saa jo Greatest Heavy Ballads -kokoelman. Mahtavaa!

Kulkaas pojaat kiitos pajlon erittäin hyvästä keikasta ruisrockissa oli aivan mahtava meininki vaikka olikin hiukan teknisiä ongelmia.. Ja sitten eilen kun radiosta tuli se live- ilosaarirock, jälleen kerran aivan mahtavaa.. Te kuulostatte livetallenteillakin hyvältä, jos vaikka vertaa hynysen ja markon laulua niin marko on paljon parempi muistaa sanat ja kuulostaa samalta kuin levylläkin. Ja sitten ne Tuomon laulut ja välipuheet aivan ihaaana ääni, jalat pettää aina alta kun kuulen sitä.. sitä olis ihan kiva kuulla vaikka joka ilta ihan livenä kuiskaamassa jotain kivaa mun korvaan :)) Jes mahtavata aivan paras meiniki teillä KIITOS..

Kiitos palautteesta. Tuomon puhe- ja lauluäänessä on kyllä poikkeuksellisen täyteläinen soundi. Voit vaan kuvitella miltä tuollaisella kaikukopalla varustetun miehen kuorsaaminen kuulostaa. Siinä meinaan tanner tömisee ja aitaa kaatuu.

Extreme aggression-Seeing you suffer brings pleasure to me…Extreme aggression-My aggressions became to extreme to be kept under control…perkeletto on kova kiekko…ihan ite pitkästä aikaa oon taas tätä yhtä ja samaa levyä kuunnellu ja kuunnellu ja kuunnellu ja kuunnellu ja kuunn…satananssi jäi levy päälle,mutta on kypsää puitavaksi…muistatteko vuoden?…kyllä tuo armonvuosi 1989…jolloin olimme nuoria ja finninaamaisia pojan koltiaisia farkkuliiveissä,pahat mielessä,tuostahan ei tarvitse poistaa kuin sanat nuoria ja finninaamaisia,niin elämme nyky hetkeä…voi voi…nostalgian nahkasiipien havinaa ja kuten eräs pohjois-suomalainen orkesteri on todennut,että:aika multaa muistot…ja levyhän oli kreatorin extreme aggression…mille über alles…voi luoja…huomenna lutakkoon kattoon bodomia(voikun vois sanoa,että vanhaa kunnon sodomia…tämähän nyt teutoni hehkutukseksi meni,mutta menköön!) tai niinkuin tänään,kun kirjaatte tämän,mutta silti…JAUZAAAAA…pitäkäämme tulta yllä…ystävällisesti teidän: -RudiHalla-

Juuri näin. Palataan asiaan.

työ soitta ylexillä!hauska kuulla omaa huutoaan tuol biisien väleis…pirun yleäks ku jätti soittamatta “haudan takaa” olis jättäny mieluummin vaik “uni saa tulla” soittamatta sen sijaan ku sitä muutenki niin paljo soittavat…no joo,mut stellassa nähään!

Stellassa siis!

Terveisiä bändille!!

Kiitos.

Mitäs mieltä Marko on Children Of Bodomista?

CoB on w*ttu PARAS!

Taitaa olla herra Vastaaja Adamsinsa lukenut, vai? “Aivojen nyrjähtäminen” olisi niin Adamsia.

Oha se varma.

Vaikka retro on muotisana ja -ilmiö, en kuitenkaan häpeäkseni tiedä, mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa “vade retro” suomeksi? Ja suomentakaapa “satana”! (Yhden sanan suomennos ei riitä. 😉

Seuraavaksi tietoisku, jonka aiheena on “Näin käytän internettiä kiinnostavan tiedon hakemiseen”:

  1. Siirry osoitteeseen “www.google.fi”
  2. Kirjoita hakukenttään looginen hakutermi, esimmerkkitapauksessamme vade retro suomeksi
  3. Tulkitse vastaukset, esimerkkitapauksessamme toinen linkki oli tämä, ja sieltä se vastaus sitten löytyikin. Kuten muuten myös tältä kysymyspalstalta noin kahteenkymmeneen kertaan.

Satana on suomeksi saatana, mutta senhän sinä jo tiesitkin. Sanan syvällisempi tulkinta onkin sitten jokaisen henkilökohtainen asia.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mitäs mieltä Mokoman väki on räpistä?

Nykyräpin kuuntelu on jäänyt aika vähiin, mutta useimmat meistä ovat joskus kuunnelleet 80-luvun nimiä, kuten Public Enemy ja Run-D.M.C.

Tykkääkö Mokoma tai edes joku sen jäsenistä yhtyeestä nimeltä Machine Head?…Sehän kuitenkin on tulossa suomeen keikalle marraskuussa.

Kuisma taitaa tykätä eniten, ainakin Burn my Eyes -levystä se jaksaa yhä innostua. Ja mikäs siinä, ihan hyvä levyhän se on.

Onko teillä muita saman tyylisiä biisejä kuin “Uni saa tulla”? Minä olen (ja varmasti monet muutkin) sitä mieltä, että jos teette lisää sen tyylistä musaa, niin menestys on taattu isommassakin mittakaavassa. Se biisi on loistava ja se on kuunneltava aina uudestaan ja uudestaan!

On vaikea sanoa itse, onko meillä enempää Uni saa tulla -biisin kaltaisia kappaleita. Käy levykaupassa kuuntelemassa levyiltä ja tee omat johtopäätöksesi. Mitä menestyksemme mittakaavaan tulee, niin saavuttamamme taso riittää mainiosti. Teemme siis musiikkia jatkossakin itsepäisesti vain itseämme miellyttäen.

aivan mahtavaa!! siis upeaa!!!!!!!!!!!! mie olin jo luopunu toivosta, etten näe teitä livänä, mut sitten näin sen. julisteen, missä luki mokoma, ja että outokummun vanhalla kaivoksella. hahaa! sinne on vielä melkein ikuisuusm ja mi hypin suurinpiirtein seinille… wohoo!…näin vielä myöhässä kehunpa ilosaaren keikkaa… vaikka sillon vielä en osannu arvostaa teitin musiikkia.. no joo. sori kun vein aikaannne turhanpäiväsellä selityksellä. uni tulla saa.

Kehut Ilosaaren keikkaamme, vaikka et silloin osannut arvostaa musiikkiamme. Hmm. Aivot nyrjähtivät. Mutta tervetuloa Outokumpuun joka tapauksessa.

pitääkö mokoman miehet rob zombiesta ja tai white zombiesta itse pidän siitä erittäin paljon

Varsinkin Markoa lämmitti kovasti Astro Creep 2000:n aikainen White Zombie.

sanokeepa herra tokolalle, että lähettä kiertämään taas stam1noiden kanssa. sen verran pelottava yhdistelmä olitta vuos sitten – selviäisköhä tänä päivänä kukaan edes hengissä niistä keikoista?

Sen verran menevät orkesteriemme aikataulut ristiin, että yhteisrundi ihan heti toteudu. Katsotaan keväällä, josko jokunen yhteiskeikka järjestyisi.

heipähei, on pakko kysyä ku te näytätte tykkäävän deathmetallista niin miltäs se Deicide kuulostaa teiän korviin. Morbid Angel tais olla ton Saikkosen mieleen, jos oikein muistelin.

Deiciden alkupään tuotanto on edelleen silkkaa murhaa, yhteislaulukappaleita vailla vertaa. Myös uusi levy kuulostaa melkoisen hyvältä. Vincentin aikainen Morbid Angel tosiaan kuuluu Tuomon kaikkien aikojen ykkössuosikkeihin.

Moi!! Mitäs ootte touhuillu nyt keikkatauolla??

Syöty, nukuttu ja tehty oikeita töitä. Rock!

Marko ollaanko kavereita?

Veikkaisin, että ette ole.

Terve ja myöhäiset kiitokset ilosaaren keikasta! Teitä tulin kattomaan ja kaveri halusi lähteä jo kesken keikan pilsnerin juontipuuhiin mutta sinnittelimme loppuun asti. Hmm, onkos muuten näkynyt kahdella tissiparilla varustettuja ihannenaisia..? Heh.

Silmien haritus ja asioiden näkeminen kahtena on ollut kesän jälkeen paranemaan päin. Valitettavasti.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Mokoman livetaltiointi YleXissä

YleX pyöräyttää tänään 26.8. klo 20.15. puolen tunnin koosteen Mokoman Ilosaarirock 2004 -keikasta. Naamat kiinni radiolaitteeseen tuolloin siis.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Voiko teille lähettää netin kautta kuvan? Ja miten? T:Tyttö Nummirockissa

Lähetä kuva liitetiedostona osoitteeseen seittimestari@mokoma.com

ei tämmönen homma vetele kuulkaas ollenkaan!! minkäs helevetin takia viimeiset mehut ei ulotu tampereelle asti?? välipuistossa jo ehdittiin kavrin kanssa hyppiä kattoon ku kultiin syyskiertueesta ja sitten tampere puuttuu kokonaan listalta! hävytöntä,kerrassaan hävytöntä.

Vastahan me Tammerfestissä tahkottiin, eihän sitä alvariinsa voi samoja paikkoja kiertää. Kalenterissa näkyvien keikkojen jälkeen vetäytydytään lepuutus- ja biisinkirjoitushommiin aika pitkäksi aikaa.

Kauan eläköön kuningas! Tehkää biisi siitä miten köyhä tyttö myy ittensä saatanapalvojalle joka sitten uhraa kyseisen naikkosen. Hahah!

Kiitos vaan, mutta ideasi on huono.

Pillu! Eihän ole totta, eihän olekkaan, että oisit Lapuan lavalla sanonu meiningin olleen parempaa kuin Tuskassa?? Pelasta nyt perkele olemassaoloni ja sano että kyseinen herjaus oli pelkkää kateellisten panettelua!! Apua!

Molemmat olivat w*ttu PARHAITA.

Mitäpä mieltä mokoman jäsenet ovat 1990-luvun alkupuoliskolla vaikuttaneesta bändistä nimeltä kingston wall?

Levyt on kuultu ja keikkoja nähty moneen otteeseen. Loistava. Legendaarinen.

Kertokaapas oikeat ammattinne.Jos aikaa ja halua löytyy niin koulutustakin voitte valoittaa.Kiitos

Ketään meistä ei huvita valottaa ammatteja, koulutuksia tai muitakaan yksityisasioitamme tuntemattomalle kysyjälle.

Näin muuten viime yönä teistä ihan älyttömän hassua unta..ihan nauratti aamulla kun heräs!!..ja pari yötä sitten uneksin tuomosta aika eroottispainotteisia unia…mikäköhän muhun on menny??

Hmm. Jos olet täysi-ikäinen, niin kysymys voi olla siitä, mikä sinuun ei ole mennyt.

Pukkaako keikkaa Helsinkiin vielä tän vuoden puolella?

Jep, Stellassa rymistellään 26.11.

Millainen voisiko sanoa vakaumus Markolla on tuota rai rai-juomaa kohtaan. Että mennäänkö sitä ihan absolutisti linjalla. Pisti vain silmään keikalla kun M oli ainut joka joi Pepsiä. Ei siinä mitään pepsi on ihan hyvää.

Mies on ollut absolutisti jo kymmenisen vuotta. Ei sillä sen kummempaa vakaumusta ole asian suhteen, alkoholi ei vaan ole Markon laji.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.