Homman nimi oli seuraava: torstaina keikka Tampereella, viikonlopuksi Lappeenrantaan hiomaan uutta biisimateriaalia studio(juhla)kuntoon. Äijäin viimeisestä yhteisestä hetkestä oli venähtänyt jo jokunen viikko, eikä liikutuksen kyyneliä ollut siltikään vaikea estää. “Jos itken, itken muuten vaan.” saattoi muuankin soittoniekka perin osuvasti todeta.
Silmäkulmat kuiviksi ja perusasioiden pariin, kuului seuraava käsky. Tehokas roudaus & napakka soundcheck ja orkesteri oli valmis siirtymään heille varattuun kabinettiin ruokailemaan ja setvimään uuden levyn tekemiseen liittyviä kuvioita. Mikäs siinä oli palaveeratessa balalaikka-orkesterin tunnelmoidessa taustalla, sikareiden tuprutessa ja punaviinin virratessa valtoimenaan. Kabinettiin oli astellut viisi soittoniekkaa ja yleismies Santtu, kabinetista poistui viisi tuotantopäällikköä ja yleismies Santtu. Kaikki tilaansa tyytyväisinä.
Soittopaikalle palatessamme illan ensimmäinen akti oli jo ohi ja toinen alkamaisillaan Jalostamon toimesta. Hivenen arvelutti meidän myöhäinen soittoaika ja seuraavan päivän The Crown spektaakkeli. Jaksaako hevikansa paikalle? Mutta katso, yllätys oli positiivinen. Väkeä oli huomattavasti enemmän kuin keskimäärin vastaavissa “bändi-illoissa”. Näin ainakin ymmärsimme.
Veto oli pirteähkö. Sielun syvyyksiin kerääntynyt kuona ja paha sai vapautua kehosta heavy metallin ilosanoman muodossa. Siihenkin nähden, että lääkäri oli kieltänyt Markoa heiluttamasta päätään (ei toteutunut) ja kehottanut allekirjoittanutta välttämään rumpujensoittoa tenniskyynerpään vuoksi (ei toteutunut), oli meno ns. kohillaan. Yleisö oli perin osallistuvaa. Niin osallistuvaa, että saimme jopa uusia sovitusehdotuksia heti biisin päätyttyä.
Joku tyyppi: “Se oli ihan jees, mut jos vetäisitte kuitenkin niiku daigadaigaduuföördisköördi (demonstroi mikrofoniin), nii oisitte listaykkösiä!”
Marko: “Mutku ei myö haluta olla listaykkösiä.”
Joku tyyppi: “Aijaa, no sit ei tartte muuttaa mitään.” Että sellasta menoa…
Läskit kamoineen autoon ja Hessumobiili kohti Karjalan kunnaita. Perillä oltiin Etelä-Saimaan kanssa samoihin aikoihin. Pitkä päivä, mutta vitti ku kannatti. Tuskin ehti kissaa sanoa, kun huomasi olevansa treenikämpän uumenissa hevinsoitossa ja sitähän se sitten oli koko hela viikonlopun…
Kommentit
Ilmeisesti Sakara Recordsin perustamispaperit allekirjoitettiin siis tuona iltana. Jepjep.
Jätä kommentti