Suunnitelma oli hyvä. Lappeenrannan porukka suuntaa soittokamojen kanssa ajoissa Joensuuhun tekemään sound-checkiä ja Helsingistä tulijat eli Hyge, Sage ja Q tulevat junalla perässä. Äänen tarkastukselle tulisi ylimääräistä hintaa junalippujen muodossa, mutta katsoimme sen olevan sen arvoista. Eihän sitä nyt voi ihan miten sattuu lähteä sohimaan, ja vielä ihan ihmisten ilmoille. Mutta voi lempo, kuinka väärässä olimmekaan. Jossain vaiheessa matkaa, kesken kiihkeimpien korttipelien, alkoi Joensuusta kuulua kummia. Tuge ilmoitti ääni sammaltaen, että sound-checkistä ei tullut tuon taivaallista ja muutenkin hommat vaikuttivat olevan enemmänkin osastoa “Herran haltuun”.

Joensuussa odottelimme hyytävässä lumipyryssä taksia ties kuinka kauan, koska aseman taksitolpalla päivystäminen ei vaikuttanut paikallisia taksisuhareita juurikaan kiinnostavan. Onneksi aseman kupeessa seisova “Joensuu, aika on ystäväsi” -kyltti toi lohtua kylmyydessä väriseville soittajapojille.

Muutaman mutkan kautta koko ryhmä päätyi menomestoille odottamaan soittovuoroa. Tarkoitus oli tehdä pikainen linja-check ennen vetoa ja aloittaa helvetillinen hevaaminen. Mutta mitä vit? Homma ei sujunut alkuunkaan. Hirveän säädön, väännön ja mikrofonipiuhoojen vaihtelun jälkeen alkoi kattaus asettumaan. Marko oli takahuoneessa jo suunnitellut vetävänsä orkesterin jäseniä kollektiivisesti turpaan moisesta amatöörikikkailusta. Markolla ei tosin ollut tiedossa että sähläily ei johtunut meistä. Olisipahan saanut hyvän tekosyyn purkaa vähän kiertuetraumoja ja vielä ihan oikeaan kohteeseen..

Fiilis oli vähän laskenut, mutta urheasti kokosimme itsemme ja teimme mitä oli tehtävissä. Sen verran oli taasen innokasta väkeä eturivissä, että kelpasi vetää. Kuulema ihan Mikkelistä asti olivat hulluimmat saapuneet. Keikan jälkeen catering-emäntä Jenni piti pojista niin hyvää huolta, että ei itkettänyt enää yhtään.