Tiiviin keikkakesän alku harjoiteltiin suurien festarien päivänavaajana ja krapulaisten herättäjänä. Loppukesä kukkojen taas pitäisi kokeilla siipiään pienien festarien vetonaulana. Meille asetelma on uusi ja äärimmäisen haastava.

Suonenjoen sympaattinen Jörisrock sai kyseenalaisen kunnian toimia ensimmäisenä festivaalina, jossa Mokoma heiluisi ns. pääesiintyjän statuksella: viimeisen päivän viimeisenä esiintyjänä. Vähän hassulta moinen asetelma meistä tosin tuntui, kun juhlilla soittivat sellaisetkin yhtyeet, kuten Viikate, Norther ja To/Die/For. Mutta motivaation puutteesta ei siis (tälläkään) kertaa olisi pelkoa.

Sää suosi festarikansaa. Lämpötila keikkui kolmen kympin tietämissä, mikä varmasti sopi vesistön ääressä virvokkeita siemailevalle elävän musiikin ystävälle. Toista se oli istua neljä tuntia ahtaassa bussissa, jonka sisälämpötila taisi olla tuplat ulkoilmasta. Tavoitteenamme oli pysähdellä uimassa säännöllisin väliajoin – Järvi-Suomen läpi kun kerran ajettaisiin. Pettymykseksemme kunnollisia uimarantoja löysimme kuitenkin ainoastaan yhden. Seurasimme opasteita innoissamme jo rantapalloa puhallellen. Pian löysimmekin jonkinlaisen lomakeskuksen pihaan. Paikalla hyöri tusinoittain ihmisiä, joiden asusteet viittasivat johonkin aivan muuhun kuin villeihin rantaleikkeihin. Huntuun ja kokovalkoisiin sonnustautuneesta neidosta päättelimme, että olimme saapuneet häävastaanotolle. Hölmistyneet häävieraat loivat virvokkeiden rentouttamaan seurueeseemme sen verran säikähtäneitä katseita, että katsoimme parhaaksi suorittaa Moko-biilillä käsijarrukäännöksen ja hikoilla loppumatkan. Hetken jaksoimme kuitenkin herkutella ajatuksella, että olisimme alkaneet muitta mutkitta kantaa Marshallia pihaan: “Tännekö oli tilattu Marko Annala & Tanssiorkesteri Helvetistä?”

Suonenjoella Malpractise soitteli teknistä heviään, kun karautimme portista sisään. Tässä vaiheessa päivää tapahtumaa näytti vaivaavan yleisökato, vaikka puitteet olivatkin mitä parhaimmat. Mekin hakeuduimme samoin tein viereisen lammen rantaan ja kuolemaa uhmaamaan kymmenmetrisen hyppytornin kupeeseen. Aivan ylimpään kerrokseen ei kukaan vanhoista läskeistä uskaltanut, mutta puoliväliin kuitenkin. Niiden molskahdusten jälkeen vain pitkät yhtäjaksoiset sateet voivat nostaa veden pinnan uintireissuamme edeltäneeseen korkeuteen.

Itse keikka oli ehdottomasti eräs mainion keikkakesämme huipuista. Settimme alkuun mennessä teltoista ja puskista oli noussut tuhannen ihmistä mesoamistamme ihmettelemään. Ja minkälainen yleisö se olikaan! Oivallinen soittoaika puoliltaöin tuntui tietenkin omassa, mutta ennen kaikkea yleisön vireessä: Koimme yhtyeen ja yleisön välisen vuorovaikutuksen hienoimmillaan. Kiitos eturivin sekopäisille savolaisille! Kaikesta kaatuilusta, piuhojen sotkemisesta, pullistelusta ja yleisestä euforiasta huolimatta tuntui siltä, että soittokin kulki. Itse on tosin vaikea arvioida asian todellista tolaa. Sen verran sekaste adrenaliinista tuli taas oltua.

Keikan jälkeen osa seurueestamme joutui liukenemaan kotimatkalle. Sitkeimmät paikalle jääneistä kuluttivat patterinsa loppuun juhlistamalla yli odotusten onnistunutta keikkaa. Tapasimme mm. musiikkimme ystäviä, jotka vieraanvaraisesti pitivät huolta nestetasapainostamme. Kiitos ja anteeks, Jyväskylässä nähdään.