MOKOMA.COM

Mokoman miehistö ei ole ennen soittohommissa Haminassa ollutkaan. Muissa hommissa kylläkin. Muistuupa mieleen eräskin porttikieltoon päättynyt riehakas hotelliyö Pronssisen Pokaalin matkassa, Humulus Lupus-festareiden jälkituoksinassa. Kaikkihan toki tietävät, että moinen käyttäytymättömyys ja ylenmääräinen hilluminen on perin lapsellista ja tuomittavaa puuhaa. Saa nähdä toteuttiko Staminan jäsenistö hurjat humalahuuruiset uhkauksensa Seurahuoneen hotellitilojen remontoinnista. Itsehän poistuimme keikan jälkeen Haminan houkutuksista tutuimmille (& turvallisemmille) kotivesille verkkoja kokemaan.

Hamina ei ole hevikaupunki, ainakaan vielä. Tupa ei ollut turvoksissa, eikä Seurahuoneen lava ole kaikkein otollisin paikka kovaäänisen metallin tuuttaukselle. Terveysviranomaisten desibelimittaussessiotkin osuivat parahultaisesti juuri tälle illalle. Sanomattakin selvää, että punaiselle mentiin ja kirkkaasti. Olisihan se vähän kyseenalainen kunnia lyödä lopputahdit Seurahuoneen bändi-illoille, mutta kun ei sitä heviä voi soittaa kuin täysillä tai vielä vähän kovempaa.

Mutta joo, kun tuosta asenteesta on niin paljon puhuttu niin eräs mieshenkilö kertoi meille keikan jälkeen, että hän oli lähtenyt keikallemme suoraan duunista Kotkan satamasta klo 22:00 taksilla ja palaa ahtaushommiin aamulla klo. 06:00 korvat soiden. Tämä edustaa asennetta, josta me diiggaamme.

Paluumatkalla Helsinkiin tunnelma viileni odottamatta, kun tielle laskeutui metsän pimennosta äkkiarvaamatta tuo metsiemme myskinen petolintu elikkäs pöllö. Autoa ohjastanut Kuisma (kyllä, tuo oman elämänsä sankari oli siis tälläkertaa selvinpäin) ei voinut tilanteelle mitään. Sinne paukahti pöllö poikittain jonnekin sitikan vetoakselin ja katalysaattorin tienoolle. Ukot pysäyttivät auton ja suorittivat pöllölle asiaankuuluvin menoin pikahautauksen. Rauha pöllön sielulle, jos selainen pöllöiltä – saati sitten ihmisiltä – löytyy.