Uusia paitoja tilattu

Parahultainen satsi uutta “Punainen kukko” t-paitaa ja muutamia kukkohuppareita tilattu. Rätit myynnissä toivottavasti jo Kuopiorockissa 6.6.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

23.5.2003 Säätämö, Turku

Aamuksi oli sovittu treffit satamaan, jossa voisimme nauttia herkulliset Vedyt ennen pitkähköä ajorupeamaan. Ja lempo, että taas maistui! Kesän ensimmäinen Vety on kesän ensimmäinen Vety. Kuisman kohdalla voidaan puhua jopa ensimmäisistä, sen verran jouhevasti maistui. Ja jos joku ei tiedä mikä vitti on Vety, ottakoon selvää.

Matkahan taittuu nopeasti kun reissussa on paskanjauhamisen näinkin suvereenisti hallitseva poppoo. Lähes kaikkiin maailman ongelmiin ja epäkohtiin löytyy kyllä pätevä ratkaisu noin teoriassa, jos myö se vaan asiaksemme otetaan. Se tuli taasen todistettua.

Illan keikka oli ihan vitin hyvä. Santtu totesi, että se minkä oikein soittamisessa menetimme, otimme kyllä meiningissä takaisin. Jotenkin vaan jotkut mystiset palat tuntuivat olevan kohdillaan ja homma toimi. Ei pysty selittämään. Musiikkia on muutenkin tyhmää selitellä. Sitä pitää soittaa tai kuunnella, eikä pyrkiä järkeistämään liikaa, ainakaan meidän tapauksessa. Vaikka taidehomoilua jonkun mielestä joskus ollaankin oltu, heh.

Yön pimeinä tunteina kannoimme henkilöautoa pois roudausväylältä itse Maailman vahvinmies Ilkka Nummiston isällisellä opastuksella. Ja hyvinhän se autonkanto kävi heiveröisiltä hipeiltäkin kun oli kunnon opit alla.

Viikate oli torstaina hyvä ja perjantaina vielä parempi. Äijät alkoivat selkeästi lämmetä. Lauantainahan ne ovat varmaan olleetkin jo ihan ilmiliekeissä.

Ps. Mokoman setti oli muutes kummassakin mestassa seuraava:
Vainottu
Kasvot kohti itää
Mene ja tiedä
Teon teoriaa
Seitsemän sinetin takana
Väsynyt atlas
Houkka
Tämä puoli
Kasvan
Punainen kukko
Takatalvi
Viholliset (encore)

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

22.5.2003 Nite Train, Lappeenranta

Lappeenranta, tuo nuoruusvuosiemme temmellyskenttä ja paheiden peruskoulu. Kaupunki, josta on joskus halunnut pois, mutta jonne joka kerta palajaa yhtä mielellään. Varsinkin näin kesän kynnyksellä, Linnoituksen vallien kuiskiessa kutsujaan pikku seikkailuun…

Kaiken muun jännittävän lisäksi Lappeenrannassa on myös kiva soittaa heviä, ainakin nyt oli. Torstai-illaksi väkeä oli mukavasti paikalla ja soittofiilikset olivat likimain kohdillaan. Ja äijät eikun vetää täysillä! Välillä jopa niin täysillä, että soittokumppanin (Tuomo “epäonnensoturi” Saikkonen) purukalusto on vaarassa murskautua jäätyään lentävän mikkitelineen kiitoradalle. Tahallaanhan ei tietty toisiamme, eikä muitakaan luontokappaleita vahingoiteta, korkeintaan “vahingossa” aina välillä. Tyytyväisenä illan antiin oli hyvä mennä nukkumaan ja kerätä voimia Turun valloittamiseen.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Vaikka kitarasaundeistanne on jo jauhettu, niin ei ikinä tarpeeksi. Pitelen nenästäni kiinni, ettei niistä tarvitsi mitään suurempia enää kyselläkään, kun tulisi se kamarunkkareiden osia. Koska? Kiitos.

Laiterunkkareiden hihat pääsevät heilumaan, kun studiopäivistä kasattu kuva-albumi ilmestyy näille sivuille viikonloppuna tai viimeistään maanantaina.

Nyt on Mokoma mennyt “oikeaan” suuntaan! Suomenkielistä trashia,jumalauta,toimii! Edellisetkin tuotokset aivan mahtavia,mutta tämä uusin kyllä räjäytti potin! Antaa mennä täysillä vaan! En malta odottaa festarikeikkoja. =) T: Darius6

Kiitos vain, festareilla nähdään. Täytyy kuitenkin korjata sen verran, että sanassa thrash (löylyttää, piestä) on kaksi h-kirjainta.

ja mä niin odotin tota tom´s rockin keikkaa kun en nitetrainii päässyt. no vetäkää tuskassa sit hyvä keikka kun pitää kerran helsinkiin asti lähtee. Kai te muuten jaatte nimmareita tuskassa…harmittaa vieläkin se kun en saanut niskalaukauksen nimmareita puolen tunnin jonotuksen jälkeen. mokoma roks!!! T. verivalta

Tuskassa vedetään niin perkeleesti. Nimmarien jako toimii hihasta nykäisy -periaatteella. Siellähän me urpoillaan koko viikonloppu, joten eiköhän me törmätä.

Se perinteinen: Lempi ruoka, lempi väri ja seukkaattex te? Peeäsh: Janne on söpö.

Nyt sie olet erehtynyt paikasta, Hongisto soittaa Kotiteollisuudessa.

Onkos teillä jotain kukkoja vastaan? koska mullakin on, SAAAATANAAN CUKKOOOO!!! Onko Mokomalta tulossa mitään fanikamaa lähiaikoina? T. suolitukos

No on tietenkin, vituttaa semmoinen kiekuminen. Parin viikon päästä kataloogiin ilmestyy perinteisen mustan logopaidan lisäksi mustat ja vihreät kukkopaidat sekä pieni määrä huppareita, joita on päällämme nähty ja ahkerasti kyselty.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Meidän kilpikonna tykkää Mokomasta. Jes! Minun pitää sitten kai tehdä itse kilpikonnalleni Mokoma-huppari, kun tuskin sen kokoisia mistään muualta saa. Toivotaan että minun kokoisia saa ja pian..

No hitto, hyvä maku kilpparillasi noin niinkuin matelijaksi. Huppareita tehdään yleisön painostuksesta pikapuoliin. Ei uskalla lupailla tarkkoja aikatauluja, kun ollaan vähän saamattomia kavereita. Kokoja tarjolla varmaan M-XL. XL menee isommallekin kilpikonnalle, paitsi ei Dermochelys coriacealle.

Kyl teitte kovan levyn!!Tiukka kokonaisuus.Jos joskus voitan lotossa niin hommaan slayerin suomeen ja kysyisin teidät lämppäriksi!!! -Haxu-

Sovittu. Pääset sitten ilmaiseksi keikalle…

Terve! Sitä mie vain utelisin että mikä helevetin homma se oli se, että aikaisemmat Valu- ja 120 päivää-albuminne on hävitetty. Vai mikäs se oli, en kykene muistamaan. Kun tuolla tuotanto-osiossakin lukee näiden levyjen kohdalla että ‘ei saatavilla’ ja jostain lukasin että entinen levy-yhtiönne olisi tehnyt jotain anteeksiantamatonta aikaisemmalle tuotannolle. Kiitollisena vastausta odottaen: Fani

Hyvä Fani, entinen levy-yhtiömme todellakin siivosi varastonsa nurkat tyhjäksi vuosi-inventaarion yhteydessa 2002 jouluna. Tällöin varastosta poistettiin (eli tuhottiin) mm. Mokoma-orkesterin levyt. Tätä päätöstä varmaankin helpotti se, että esim. 2001 julkaistu 120 Päivää -levy ei myynyt paskaakaan, vaan sadat ja tuhannet levyt makasivat varastossa ja lisäsivät ainoastaan yhtiön varastointikustannuksia.Kurimuksen listasijoituksen yms. menestyksen innoittamana vanhoja Mokoma-levyjä saattaa tosin ilmestyä taas markkinoille… Mene ja tiedä. Business as usual, sanoisi amerikkalainen.

saatte kuulla tätä varmaan jatkuvasti mutta sanonpa silti että kiitosta musiikista jota teette.

Ei kuulla ollenkaan tarpeeksi usein. Nimim. “Addicted to love”

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.