Kysyttyä

hei kuulkaahan. kuulinpas “rajapyykin” radiosta ja ihan ihastuin 🙂 eli mistäs ihmeestä teidän levyjä saa ostettua? onko tilaamismahdollisuutta?

Kyllä niitä pitäisi löytyä melkein joka kaupasta. Anttilassa olisi uutuustarjouksena 109,- Tilata voi mm. Netanttilasta.

On värisyttävää huomata miten uusi levynne on sanoitusten aiheiltaan lähellä Terrori-iskua ja sen jälkimielialoja. ( Pimeyden liittohan voisi olla ote G.W.Bushin puheesta.) Kabulin Kalle

Maailmanloppu odottaa seuraavassa biisissä.

Maamme ehkä teräväkynäisin rock-kriitikko Samuli Knuuti toteaa uusimmassa Rumbassa Mokoman 120:stä päivästä: ” …ettei sinänsä ihan hyvältä kuulostavan albumin perimmäistä tarpeellisuutta voi olla kyseenalaistamatta.” Pystyttekö olemaan immuuneeja tärkeimpien ( tai elitistisimpien ) musiikkimedioiden kommenteille? Emilia Koivusaari

Joka väittää olevansa täysin immuuni kenen tahansa palautteelle, joka koskee useamman vuoden ajan sydänverellä työstettyä omaa hengentuottetta, luultavasti valehtelee. Minkä tahansa uuden albumin perimmäisen tarpeellisuuden yleisölle voi kyseenalaistaa. Tässä tapauksessa kysymys taitaa olla enemmän tekijän perimmäisistä tarpeista.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Catacata!?+ Pimeyden liiton lyriikoissa on erinomaisen surrealistinen ilmaus: “meksiksi vallasta”. On hienoa, kun ylläpitää kaunista murretta, mutta kyseinen metafora ampuu kyllä hehtaarisihdillä ohi kielellisen tajuntani. Vahinko, vai onko?

Kiitos oikoluvusta.

Nämä sivuthan on toteutettu sirkkelinterävällä järjellä! (siis ei mitään vittuilua W.A.S.P.in suuntaan) Vielä kun oppisitte tekemään hivenen (isoon massaan)tarrautuvampia biisejä, olisitte varmasti mediatrendikkäin bändi Suomessa. Tuskin olette kuitenkaan sitä titteliä hakemassa. Nämä sivut taitavat oikeasti olla Suomen tyylikkäimät orkkaseitit; ovatko Tuomo ja Kuisma olleet kahdestaan asialla? Taru

Kuisma otti tällä kertaa täysvastuun graafisesta ilmeestä. Muilta osin nautitaan yhteistyön hedelmistä.

Moi kohmelopuput! Onko Kari Peitsamo ollut katsomassa Mokoman keikkaa vai eikö Aikuinen Nainen kerrokaan Kuismasta? Muuten, uusi lista on tullut eikä jätkät oos päässy TOP 40:een. Kansa ei ymmärrä kai hyvän päälle (ehkä se on protesti noista mahtipontisista levynkansista.)Pitäisikö teidän ruveta vääntää latteita eepoksia tyyliin Don Huonojen uusi Berliini(käsittämätön rimanalitus!) ettei metalliseppiä viedä kohta maitojunalla takaisin Karjalan kunnahille piikojen ja renkien pilkan maalitauluiksi ja navettakoirien haukuttaviksi. T. Sir Kimble III

Ainut lista missä me pärjätään on Radiomafian “Mitä vittua?” -äänestys.

Ei mulla mitään asiaa oo,mut kommentoida silti aion: mistä johtuu kesympi ote uudella levyllä; ostaako Marko voodoo-nukkensa nykyään Kalle Aholalta Jeff Hannemanin sijasta? Varmasti saatte lisää ystäviä tollaisella soundipolitiikalla, mutta henk.koht. pidin edellisetä levystä hitusen enemmin ( Kasvan on edelleenkin paras biisinne mielestäni.)Moni voi olla eri mieltä. T:Rider of Winona

Näkemystäsi kesymmästä otteesta en pysty allekirjoittamaan. Tekijän näkökulmasta tuntuu siltä, että Valun raikkaan kepeä verbaaliakrobatia ja suomi-rokkaavampi ilme on vaihtunut pykälän raskaampaan suuntaan sekä musiikin että varsinkin tekstien osalta. Tuotanto tosin on Valua rokimpi ja siten vähemmän kulmikas. Tällä pyrittiin taltioimaan orkesterimme live-tilanteissa toiseen potenssiin nouseva rankkuus. Perusfilosofiana tuotantoa suunniteltaessa oli, että rankkuus ei synny yksittäisistä saundeista. Miles Davisin rumpalia (muistaakseni) lainatakseni: “Soita jokainen nuotti niin kuin se olisi viimeisesi”. Tämän ohje oli mielessä ja tämän halusimme kuuluvan. Siksi päädyimme nykymittapuun mukaan kenties yleisoinniltaan pehmeään, mutta jokaiselle instrumentille tilan antavaan saundiin. – tuomo –

Aikooko Marok A. laajentaa taiteellisen ilmaisunsa kenttää jonain päivänä ja julkaista pienen kirjasen runoja kuten Yrjänän Aki Sie Ämmäks-yhtyeestä? Toivottavasti Mokomasta ei tule koskaan yhtä suosittuja kuin Ville Valosta ja himmeistä pojista, sillä silloin menstruaation alkeita opettelevia jonnia ja helenoita korjattaisiin puista naruista roikkumasta kuin omenia syksyllä-s.o. synkkiä ovat nuo Mr. Annalan sanoitukset. Whatever, soittakaa enemmin keikkoja ja tehkää lisää biisejä, metallistarat! T. Pretty Girls Make Love At the Graves

Eihän Rokmaa ihannoi sanoituksissaan kuolemaa – kehoita nousemaan kanssaan kuoleman kyytiin, kuten kuuluisampi ja karvattomampi virkaveljensä.

My Taunus is sexier than your aunt! Uusi Mokomahan vakuuttaa kuin Arvi Lind. Bravo, pojat! ( käykää kuitenkin paremmissa juottoloissa kuin listaamanne, jos haluatte humalluttavia makuelämyksiä ja kauniita naisia ympärillenne.) Sormet kohti keisarin uusia vaatteita, Benito Airisto

Makuelämykset ja kauniit naiset kuuluvat arkeen. Mutta kun oikein juhlimaan lähdetään, niin todellinen juhlatunnelma syntyy 16 markan keskioluesta muovituopista nautittuna ja liian humalaisista heavyn ystävistä liian täyteen ahdetussa baarissa. Musiikiksi 80-90 -lukujen thrash ja death metallin helmiä liian kovalla äänenpaineella soitettuna. Voilá!

Kuulin Lihaa/Närästää Radio Citystä ja yllätyin positiivisesti: loppuosa ostaa tikapuita otramaisiin sfääreihin. Muuten: onko Annala tehnyt T. Rautiaiselle tilaustyönä lyriikat vai onko mies tarjonnut omia sonetteja herr Eisenlichille? T. Lauttasaaren Kesä-Joona

Loppuosa on Kuisman tähtihetki, joka saattaa vanhan koulun death metal -ihmisille tuoda mieleen myös (ja kättä lippaan…) Entombedin “Left Hand Path” -kappaleen värisyttävän lopun. “Rahat ja henki” -kappaleen kohdalla oli kysymys tilaustyöstä. Timo antoi yhden rivin sekä perusajatuksen, ja Marko täytti puuttuvat kohdat.

Nyt on piru irti! Laitoin Seitsemän sinetin takana-sinkun äsken PC:hen pyörimään ja päätin nauttia sulosävelistä työn lomassa. Soitto-ohjelma teki työtä käskettyä ja haki esittäjän netistä levyn tietojen perusteella. Koneen mukaan ko. biisin esittää Tony Bennett ja kappale on I don’t know about you!!! Eikö sinettien takana olekaan Jumala vaan Tony Bennett??? Pelonsekaisin terveisin, Timoteus-setä

Jumala on palannut keskuuteemme vähän vitun odottamattomassa muodossa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

How to buy your cd???? i’m in italy

Try www.epes.net. They have both our cd’s even if only the first one seems to be available according to their site.

Hello Tuomo, one of your oldest friends writing you from Naples, Italy. Remember those days?! Success is now your companion. You deserve it. Enjoy! Love, Teresa.

Hey! How could I forget my “rock’n’roll-dream-come-true” -trip? I’m sorry to disappoint you, but still looking forward to success. Please send me your e-mail address! Tuomo

Moro!! Eipä mulla kummoisempaa asiaa ole kuin vain sitä, että kylläpäs naapurista taas tulee perkeleen kovaa musiikkia!! Valunjälkeen olikin turhan kauan hiljaista… Kaikkea hyvää jatkoon!!Rok rok. t:Viltsu Savitaipaleelta

Kts!

jaa juu levy tänään kaupoissa eivätkä nämä intteraktiiviset sivut sano siitä mitään?? toivottavasti teos saapuu joskus myös tänne raukoille rajoille – sitä ennen pankaahan infoa levitykseen, jotta kansa viisastuisi!

Kappalekohtainen syväanalyysi ilmestynee myöhemmmin. Tärkein info on saatavilla levykaupan kuuntelupisteessä.

Oko uus levy niin kova hevi levy ku viimeksi ???

O. Kovempi.

Sivut ovat selkeät ja edustavat! Musiikkinnekin on Jeesustakin paksumpaa!

Kiitos. Vissiin.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Onko Marko tosiaankin aina ollut absolutisti? Tiedättekö muita julkkisabsolutisteja?

Marko ei tosiaankaan ole aina ollut absolutisti. Useamman vuoden on onneksi jo ollut vain syntymäsekaisin. Temosen Tuukan ja Markon seikkailut alkoholin ihmemaassa ovat hyvinkin yhteneväiset.

Joskus tulee se hetki kun lamput sammuu ja saapuu oikea yö. Niinpä myös tälläkin palstalla. T. 72 Malkovitziä ovat vetäytyneet takaisin

Sie se oot niin asbrakti. Sivuthan olivat perjantain ihan konkreettisesti nurin. Vaihdettiin nimipalvelinta, mikä kesti. Ja kesti.

Aion taistella kuin Hemingwayn vanhus merta vastaan. Olen jo nyt suuri mutta silti vielä kasvan. Viettelen Venuksen ja valloitan Afroditen. En tiedä mitä haluan mutta pelaan aamiaiseksi Gasparovia vastaan. Snoukkaan Mount Everestiltä alas, rakastelen Bengalin tiikerit läpi, kaivan George W. Bushin nenää hiekkapaperilla. Näen maailmassa vain kauneutta, koska rumuus on kauneutta joka ei heijasta valoa. Tanssin itseni horkkaan Seitsemän Sinetin Taakse ja herään krapulasta pulujen keskeltä T:mi Peitsoman kojun edestä.Viva Vety! – Drunken Boat –

Niin mekin meinattiin, mut Old Parkissa tuli pilkku jo puol kolme.

” I’d love to go drowning into the endless blue wine: all they will find is my beer and my shirt” Löytyykö teistä Tom Waits-diggareita? Miksei tatska-Sinkkonen enää myy teille keikkoja? T:Kreivi Lindgrenin panopuun serkku

Saikkosella ja Hyrkkäällä on useampi levy ja tykkäävät paljon. “and we’re all gonna be just dirt in the ground”. Sinkkosen vuorokaudesta loppui tunnit.

Väristyksiähän on loppupeleissä hieno laulu kuolleelle rakastetulle tyyliin Ainomieli tai Where The Wild Roses Grow. Mietin vaan onko tuon M.Annalan sanoituksen kaipaaja ottanut hengen lemmeltään kuten Caven anti-sankari mainitussa biisissä ( I took her to the river and said ” All beauty must die ” )? Vai onko kyse vain intohimon lopusta/välirikosta ihmissuhteessa? T.Pretty Girls Make Graves

On.

Onko Hessulla keskimittaista pitempi basso? Jätti-Heidi

Ei, mutta bodyssä löytyy.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

11.8.2001 Pallorock, Lappeenranta

Kotikaupungin keikka mustassa elokuun yössä, sukulaiset, ystävät ja muutamat tuhat humalaista juhlijaa Pusupuiston nurmella – siinä lähtökohdat Linnoituksen yön spektaakkelille. Ja mikäs siinä, Korian punk-vedon jälkeen oli oikein mukava pullistella korkealta lavalta suurelle ihmisjoukolle. Kun oli pimeääkin, ei isin tai äitin huolestuneita kasvoja pystynyt onneksi väkijoukosta erottamaan.

Soittaminen oli kivaa. Vaikka kylmä ilma epäviritti soittimet, rummut imi, eikä soundcheckiä ehditty tekemään, rokkaaminen sujui ja maistui. Pari pykälää fiilis putosi keikan jälkeen, kun kuultiin soundien olleen perseestä. PA:n kapasiteetti ei ilmeisesti riittänyt tämän kokoluokan tapahtumaan.

Keikan jälkeen Aalto & Saikkonen säntäsivät sataman terassille nauttimaan pari juhlatunnelmaa Kotiteollisuutta odotellessa. Jälkimmäinen joutui kiireessä osoittamaan olevansa tv:stä tutun nimensä veroinen, mistä huolimatta ilta sujui ja kivaa oli. Lappeenranta näytti parhaat puolensa.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.