Edessä kahden päivän matka helvettiin ja takaisin. Amatööritasolla kun keikkailu on yhtä juhlaa, johon ei kuulu terveellinen ruokavalio eikä pitkät yöunet hotellin sviitissä. Päinvastoin.
Turku oli ensimmäistä kertaa keikkakalenterissamme. Odotukset olivat viikkoa aiemmin asettuneet kohdalleen, kun Taskinen Turusta ennusti keikalle ilmaantuvan “ei yhtään ketään”. Paskaa puhui. TVO keikkapaikkana edustaa meille ehkä otollisinta lajia: pieni tila, jossa yleisö päällistelee samassa tasossa metrin päästä. Tällaisissa paikoissa leppoisa rupattelu yhdistyy hikeä säästelemättömään raivoamiseen.
Valmistauduimme illan spektaakkelia varten Hyrkäs Nuoremman luona “legendaarisen” Spede-elokuvan, Tup Akkalakon, parissa vanhentuen. Ei olisi pitänyt.
TVO:lle saapuessamme Sister Manik oli lavalla pistämässä parastaan siitäkin huolimatta, että Taskisen ennustus näytti käyvän toteen. Yleisön harvalukuisuus ei kuitenkaan missään määrin pystynyt latistamaan fiilistämme. Soitetaan sitten toisillemme, ajateltiin. Keikan alkaessa ei huonosta menosta ollut tietoakaan. Porukkaa valui sisään koko ajan, ja vanha klisee “mielummin kourallinen valioita kuin salillinen urpoja” toteutui mitä hienoimmalla tavalla. Soitto kulki hyvin viime aikojen trendin mukaisesti. Yleisökin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Minä kiitän.
Jätä kommentti