Kysyttyä

Ensimmäisen pitkäsoittonne markkinointifragmentiksi valittu Kasvan herättää ihmetystä dramaturgiallaan, koska kappaleen päähenkilö on jo ennen uhoamaansa, pian koittavaa metamorfoosia kuvaillut itsensä “jättiläiseksi”. Kappaleen päähenkilö ei siis kärsi esm. Stephen Morrisseyn pop-runouden henkilögalleriaa vaivaavasta epidemiasta, pöytälaatikkoelämisestä. Päähenkilön tuleva metamorfoosi ei näytä myöskään päätyvän tieteiskirjalliseen ratkaisuun tai klassisiin runouden metamorfooseihin. Kasvan huokuu symboliikastaan huolimatta mystistä realismia. Onko numeraalien luettelemisella sittenkin yhteys esoteeriseen soidinlauluun vastakkaiselle sukupuolelle, kenties vihje päähenkilön falloksen koosta? Aikooko päähenkilö kasvattaa miehistä komeuttaan epäbiologisin keinoin tuossa eteläisen Suomenlahden Hansa-kaupungissa? Onko Mokoma de facto vain Marko Annalan ponnahduslauta liha-ja estetiikkaelokuvamarkkinoille Henry “The Great” Saaren manttelinperijäksi? Siis Marko ” Even Great! er Than Henry” Annala? From Opel With Lamb, Rolls Royce Bastards

Markolla oli hei ihan oikeesti jotain oivaltavaa sanottavaa tähän, mut en mä nyt muista et mitä se oli.

Dismillah! Siis monsieur Annala tuo Infernaaliset Nummisuutarinsa Galmanstrandin Linnoituksen Yöhön. Onko odotettavissa mitään yllätyksiä ( vrt. yhteisesiintymisiä Kotiteollisuuden kanssa, covereita, “Corleone” Hyrkäksen trampoliiniperformansseja) ? Lemmy-Kalle Taipale

Ei olla mietitty, jos vaikka jotain spontaania keksis.

Miten voitte skulaa tommosta kissannirhausmusaa? Vittu spelaisitte ees Modern Talkingin biisei tai Tommy Läntisen matskuu, ne on real musicia. Stonea veivattiin jo 15 years ago, Billy Milano ei oo enää missää good jutussa mukana, tsiigatkaa peilii lads! Onks teillä ees mitään tosi duunii ton skebaheroilun ulkopuolelta, juu kräkslats! T: Ostan itselleni hamsterin ja annan sille nimen Herra Ylppö

Tän täytyy olla taas niitä huumorikysymyksiä! Ihan varmasti!

Hei Mokomat! Olen kasaamassa tribuutti-levyä Fräntin ja Vahasen Jolon pankkivanki- tragedian muistoksi. Mm. Aerosmith ja Paula Koivuniemi ovat osoittaneet kiinnostusta tähän projektiin ja luvanneet osallistua biiseillä Submarine Of Love ja Sä Et Tarvitse Hermesetasta. Myös Neneh Cherry ja Juhani Markola ovat potentiaalisia projektin markkinointimagneetteja. Jos löytyy kiinnostusta Kansallisen Traumamme syväterapiaan musiikin kautta, ottakaa yhteyttä. Sari 040-98784543

Juu, syväterapiaa suositellaan, ehdottomasti.

Teretere teidän pitäis tehdä coveri jostain Dannyn biisistä. T:King of the Postmen

Em. Paula Koivuniemen kappale on ollut harkinnassa. Mutta Danny? Ei saatana.

Rupee menee kyl nyt vähä yli nuo tein verbaaliakrobatiat… (kysyttävää-palstalla) T: Hermo

Kuten huomaat, jengillä tuntuu olevan lähes rajattomasti asiallista kommentoitavaa/kysyttävää. Sulla oli, kiitos siitä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

Mitä?
– Sukkasaippuaa.
Ovatko pojat muka kirjoittaneet uuden luvun Etelä-Karjalan Jylhimpien Veisujen Kirjaan Sukellusveneen, Chargedin ja Fentina Lenten jatkoksi?
– Anti-Christ Never Rests, OK?
Onko Kotiteollisuus saanut nyt tasavertaisen paikallisen vastustajan?
– Meidän välillämme ei ole kilpailuasetelmaa, olemme ystäviä.
Osaako Kuisma tablaturoilla psykoottiset Good Ol´ Hanneman/King- soolot?
– Ei todellakaan.
Tunteeko Marko sympatioita Indus-virran itäpuolisiin uskontoihin?
– Marko tuntee sympatioita kaikkea ihmisyyttä kohtaan.
Onko Hyrkäs palannut Sisiliasta?
– Oletko jo löytänyt hevosenpään vuoteestasi?
Vieläkö Hessu harrastaa konsultointia Nokialle?
– Hessu konsultoi kumisaappaitaan säännöllisesti.
Entäs Tuomon Tupperware-isännöinnit?
– Tuomon isännöinnit eivät kuulu sinulle.
Arvi Lind?
– Juha Lindin siittäjä.
Ovidius?
– Tarkoitatko roomalaista ylimystön edustajaa Publius Ovidiusta vai kenties hänen kaukaista sukulaistaan haminalaista kuorma-autoilijaa Erkki Ovidiusta?
Miesten ehkäisypillerit?
– Eli pillerit joiden avulla ehkäistään miespuolisten alkioiden muodostuminen? Näinhän se on. Naiset kykenevät jatkamaan sukua ilman miehiäkin. “Naisten kuuluu etsiä pelastusta Vesimiehen parantavista ja eheyttävistä vesistä. Katsomme tällaiseen Uuteen Aikaan toivossa, kun sillä aikaa nykyinen maskuliinisuuden aika onnistuu tuhoamaan itsensä.” Rosemary Radford Ruether – Womanguides: Readings Toward A Feminist Theology
Stalin?
– Isä Aurinko, tuo vähemmistöjen suuri ymmärtäjä.
Weetabix?
– Tiesitkö että jotkut itäafrikkalaiset asumukset on rakennettu tuosta maailmankaikkeuden kuivimmasta materialista?
Lennon?
– Teki pari tarttuvaa kertosäettä ennen kuolemaansa. Kuoleman jälkeisestä tuotannosta ei ole tietoa.
Delfiinien masturbaatiobehaviourismi allasta vasten?
– Kyllä delfiinitkin kokevat tunteita allasta vasten siinä missä ihmisetkin.
Vanhus kylvyssä?
– Vanhukset, nuo viisaat ihmiset.
T.Hevin Valtias

Kuulostatte hyvältä. Voisin järjestää teille Krakovasta pumpattavan Leninin.Netta Puheloinen

Vileeni, tuo rasvan, trasselin ja hien suuri ymmärtäjä.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Seitsemän Sinetin Takana kaupoissa!

Ensimmäinen single tulevalta levyltämme pitäisi löytyä juuri nyt kaikkein trendikkäimpien, viileimpien ja hyväntuoksuisimpien levykauppojen hyllyiltä. Ostopäätöksen vahvistamiseksi voit “imailla” kuultavaksesi samplen kyseisestä kiekosta.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Kysyttyä

RUMMEL! Mokoma est un orchestre très magnifique; aussi doux que la mort. Kysymys: jos Anneli on työntänyt kakkulusikkansa pimeiden nautintojensa syövereihin, niin voiko Emilia tarjota serkkupojilleen seuraavana päivänä Charlotte Russea jos yksi pojista on kuunnelut Ultra Brata enonsa radiosta. Ich warte für deinem Anworte, bitte. T: Janne Hyrkäs ist bessere Valmet-fahrer als Simo Salminen.

…et fort que les trombones d’enfer… Häh. Täh? Was? Hein?

Jep jep. Uusi sinkku kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Lisäplussaa hienoistakansista.

Hahaaa.. Gloriassa sitten rokataan. T: Pikkuväki

Ei lisättävää.

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

26.5.2001 Yläkaupungin Yö, Jyväskylä

Joskus senkin on päätyttävä, nimittäin keikkatauon. Kutsu kävi keikalle, eikä pelottoman ‘viisikkomme’ auttanut muuta kuin pakata inkiväärijuomat & juustovoileivät kassiin, ja suunnata kohti Keski-Suomea ja uusia seikkailuja. Tilanne oli meikäläiselle sikäli jännittävä, sillä olinhan ensimmäistä kertaa näiden ukkojen kanssa keikkareissua taittamassa. Toki Markon karvainen naama ja huonot jutut olivat tulleet tutuiksi jo Pokaalin taannoisilta retkiltä, mutta muiden urhojen käyttäytyminen tai käyttäytymättömyys, näin keikkaolosuhteissa, oli vielä mysteeri. Aivan liian kauan teltan ja Yliopistoalueen ympärillä pyörittyämme, löysimme vihdoin auton & peräkärryn mentävän aukon ja pääsimme suorittamaan pikaisen sound-checkin. Tämän jälkeen retkueemme suuntasi kohti majoituspaikka Laajaria ja heti respassa alkoi sellainen hihitys ja tyttömäinen kikattelu, jonka pystyi tulkitsemaan vain yhdellä tavalla: poikia taitaa vähän jännittää. No lempo soikoon! Ei kai se mikään ihme ollut. Minä olin ollut lauteilla viimeksi liki kaksi vuotta sitten Kääpiöiden kanssa, ja muut mokomat olivat tahkonneet stagella viimeksi reilu vuosi sitten. Tilanne oli siinäkin mielessä hassu, että tulisimme veivaamaan reilun satsin uusia, syssymmällä julkaistavan levymme stygejä, jotka ovat meille jo kuolemattomia klassikoita, mutta suuri yleisö tulisi kuulemaan ne tänään ensimmäistä kertaa.

Kello löi 23:30 ja oli aika astua valokeilojen loisteeseen. Eikä siinä mitään, hyvät oli puitteet vetää. Teltassa oli mukavasti jengiä, meikäläisen varovaisen arvion mukaan ainakin 500 korvaparia, joista oli tarkoitus räjäyttää vaikut huutin helvettiin. Sen eturivissä heiluneen herran korvavaikuista en tiedä, mutta ainakin näkemäni perusteella voisin päätellä, että niin kuumaa kamaa soitimme, jotta kyseinen herra näki ainoaksi vaihtoehdoksi vähentää vaatetustaan perin dramaattisesti. Osan aikaa keikasta orkesterilla meni muistellessa, että kuinka sitä oikein tulikaan lavalla olla ja toimia, mutta jos minulta kysytään, niin kokonaisuus jäi vahvasti plussan puolelle. Ja helppohan se minulla on olla siellä kaikkien takana. Esiintymiseni kun rajoittuu siihen, että välillä imitoin Vapauden patsasta, eli kohotan kättä & kapulaa kohti kattoa ja irvistelen. Setti päättyi raivokkaaseen “Seitsemän sinetin takana” slaageriin, jonka jälkeen poistuimme Jyväskylän yöhön tekemään sitä, mitä rokki-bändit tapaavat yleensä Jyväskylän yössä tehdä. Eli syömään lakritsia ja rauhoittelemaan tuntematonta pariskuntaa, jonka riitely äityi kovin väkivaltaiseksi. Ihmiset, muistakaa siis käyttäytyä, jos Mokoma on kaupungissa ja muutenkin.

Kommentit

16.11.2009 16:39 / Hyge

Meikämongoloidin eka Mokoma-keikka, himpun jännää taisi olla!

Jätä kommentti »

Jätä kommentti






 

Copyright © Mokoma & Sakara Productions 1999-2013. Kaikki oikeudet ja osa pahiksista pidätetään.