Yhteistyö Rocktopsin kanssa on päättynyt. Uusi edustajamme on Timo Kaunisvesi Dex-viihteeltä. Dex-viihteen kotisivut.
Studiokuulumisia
Kolme ensimmäistä studioviikkoa toisen albumimme äänityksiä olisi plakkarissa, lepoviikkoa vietetään. 13 biisin pohjat on saatu purkitettua, laulut ym. “herkut” vielä uupuvat. Studiopäiväkirja jäi hienoista aikomuksista huolimatta tekemättä. 13 lasta ovat vieneet kaiken huomion ja energian. Loukkaavaa kuvamateriaalia on kuitenkin luvassa lähipäivinä.
Jätä kommentti
Kysyttyä
Kysyt eikö Valun texteistä huomaa että rakkaus on jo voittanut. Minusta niistä huomaa matkallaolon siihen suuntaan että rakkaus voittaa. Ajattelin vain sitä kun oman pienen kokemusmaailmani mukaan parasta musiikkia tekevät bändit ammentaa innoituksensa ..hmm.. rakkauden halveksimisesta, eikä niitä pysty siksi sekuntiakaan tämmönen elävä ihminen kuuntelemaan. Mukava kuulla että Mokoma/Valu ei sitten olekaan ainoastaan tahaton lipsahdus valtavirrasta kuten epäilin. Muuten, vuoden kuuntelun jälkeen ensivaikutelma vain syvenee: minäkuvasi on kyllä avartumassa ilman kommenttejanikin. t:Inka
Hyvä Inka! Jos tällaisia palautteita saisi päivittäin, olisi tämä “taiteilijan elämä” paljon mieluisampaa… Olet oikeassa siinä, ettei rakkaus ole kovin helposti näkyvissä valun teksteissä. Toivonkin, että tulevan levyn lyriikoista sitä ei tarvitsisi tikulla kaivaa, vaan se olisi jo huomattavasti selvemmin esillä. Vihaakin silti tarvitaan rakkaudesta puhuttaessa, onhan niin, että ilman vertailukohdetta ei olisi vertailtavaakaan. Ei ole kauneutta ilman rumuutta, ei valoa ilman pimeyttä, ei hyvyyttä ilman pahuutta. Itseisarvon etsiminen lieneekin siksi ihmiselle niin merkittävä tehtävä. Siihen saakka kunnes se löytyy – pysykäämme rakkaudessa!
Mitä helvettiä!Onko Pokaali muka hajonnut?Missä välissä?
Joitakin kuukausia sitten todellakin päättyi Pronssisen Pokaalin, eli perseen, riemuisa, mutta valitettavan aliarvostetuksi jäänyt taival. Siveniuksen Tomi perusti Tomi Siveniuksen, jonka debyyttiä odotellaan innolla.
Jätä kommentti
Kysyttyä
Loistavaa, olette olemassa! Ai niin, vielä sen verran… Kyllä te Lappeenrantalaiset ootte hulluja… Vaihtelette bändin jäseniä miten sattuu, joka jätkä soittaa vähintään kuudessa eri bändissa ja sitä rataa. Hyihelvetti. Tulkaa kuitenki äkkiä kipin kopin Semifinaliin keikalle!!!!!!!
Mokoman jäsenille Mokoma on ainoa “vakavasti” otettava projekti. Pronssinen Pokaali ja Valtava Kääpiöhän ovat siis hajonneet.
TERVE! vai että Janne Petrus Paaval Hyrkäs on Mokoman uusi rumpali..?! no ei siinä mitään. saatettakoon nyt kuitenkin kaikkien mokoma-fanien tietoon, että kyseisellä tyypillä on ollut aina hieman jakautunut persoona. Jo ylä-asteella Paavali ( kuten häntä tuolloin tavattiin kutsua ) herätti suurta hämmennystä akuutilla Sebastian Bach- fiksaatiollaan; Paaval näet kasvatti samanlaisen hiuskuontalon,ja hoki olevansa “slave to the grind” eli opettajien ainainen silmätikku.pahin oli kuitenkin vasta edessä: 90-luvun puolivälin tienoilla Paaval sattui näkemään televiisiosta pertti “spede” pasasen elokuvan “Lentävät Luupäät ” ja tällöin Paavalin, joka oli jo tuolloin saanut ystäviltään muutaman uuden liikanimen;”Hyge, vitupele, marvin gay…” vain muutamia nimetäkseni, ymmärsi…hän YMMÄRSI, että roolimalli oli vihdoin löytynyt!!! lopputulos on kaikkien nähtävillä mm. näillä sivuilla. Kuvaavaa on Paavalin vanhempien suusta kuultu kommentti;” voi helvetti…” Eli tässä vähän taustaa teille tiedonjanoisille ja ennenkaikkea kaikille syrjäytyneille ja yksinäisille; Paistaa se aurinko risukasaankin!!
Period.
Kommentit
Tää “kommentoija” on muuten aivan varmasti ollut Ari “Kossu” aka “Gospel” Koskinen!
Jätä kommentti
Kakkoslevy suunnitteilla
Mokoma palailee pitkähköltä kesätauolta. Huhtikuisen demosession jälkeen varmistui, että uutta levyä päästään äänittämään vasta marraskuussa, joten vetäyidyimme pois valmiiden biisien ääreltä niiden tuoreuden säilyttämiseksistudioon asti. Kun keikkojakaan ei kesäksi haalittu, ei ole ollut juuri kerrottavaa täällä verkossakaan. Nyt on alkamassa treenaus levyä varten, jonka nauhoitukset siis alkavat 6. marraskuuta Hakasen Gabin Inkfish -studiolla. Levyn julkaisee jälleen EMI.
Jätä kommentti