Raumalla odotti maineensa veroisen pitopalvelun lisäksi leppoisa, joskin hevarimakuun turhan sofistikoitunut juhannusjuhla meren rannalla. Otimme illasta hillitysti ilon irti CMX:ää kuunnellen, virvokkeita siemaillen ja keskittyen seuraavan päivän koitokseen. Asetelma juhannuspäivän keikkaa silmällä pitäen oli mielenkiintoinen: olimmehan esiintyjistä ainut alle 15000 levyä myynyt yhtye, eikä k-18 festariyleisökään tosiaan heavykansalta vaikuttanut. Astuimme lavalle YUP:n heitettyä järjettömän tiukan setin, mistä kiitos. Keikkamme aikana lavan eteen kerääntyi jälleen pieni, mutta sitäkin äännekkäämpi ryhmä rähinähenkisiä. Soitto sujui ja fiilis oli hyvä, vaikkakin mieleen hiipi ajatus, että oltiinkohan taas ihan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Alavireinen kitaraseinä ja paikoin vihaista Aku Ankkaa muistuttava laulu ei ehkä kuitenkaan ollut Rauman porukan juttu. Mutta hauskaahan siellä oli.
25.6.1999 Midnight Party Planet, Kouvola
Ensimmäinen juhannushelvetin keikoista oli Kouvolassa aattoiltapäivänä “viinaa ja vittua” -tyyppisen bändiryppään keskellä. Keikkaa seurasi aktiivisesti muutama kymmentä innokasta eturivissä, joku sata välinpitämätöntä vähän kauempana anniskelualueella ja muutama tuhat vittuuntunutta krapulaista teltoissaan kaukana horisontissa. Lämpötila oli reippaat 30 ja bändikin lämpeni olemattomasta yleisöstä huolimatta. Soitimme valtaisalla lavalla ihan ok setin, jonka jälkeen suuntasimme välittömästi kohti Suomen parhaasta cateringista tunnettua Raumanmeren Juhannusta.
Jätä kommentti
Kysyttyä
Mitkäs ovatkaan Mokoman kolme kovaa i:tä eli inspiraatio, idolit ja ihannevaltiomalli?
Koska tykkään top 5 -listoista, vastaan tähän haastavaan kymysykseen näin:
Inspiration top 5 (tällä hetkellä)
1. Elämän varjelun esiintyminen luonnossa
2. Pienet ihmiset l. vauvat
3. Hiljaisuus
4. Jumaluus-Jumalattomuus
5. NHL-finaalit
Idolit (at the moment)
1. Jere Lehtinen
2. Mike Patton
3. Heidi Hautala
4. Kuisma Aalto
5. Hieronymus Bosch
Ihannevaltiomallit (olemassaolevien sijaan keksin uusia)
1. Heritismi
2. Asketismi-nudismi
3. Introvertismi
4. Dicktatuuri
5. Sofasportismi
Kysykää immeiset lisää jotain mihin voi vastata top-listoilla.
Jätä kommentti
Kysyttyä
ote päiväkirjasta : “Parempi vain keskittyä Kuningas Olueen, tuumasimme yhteen ääneen, ja perehdyimme vain ja ainoastaan alkoholijuomien maailmaan.” Mikäli olen oikein käsittänyt, yhtyeen nokkamies ei ilmeisesti käytä kuitenkaan alkomahoolia, vai olenko kuulut vääriä huhuja? T : Rante
Kiitokseksi tarkkaavaisuudestasi saat palkinnoksi irtopisteitä. Kuten kuittaus kyseisen päiväkirjahöpinän perässä kertoo, kyse on Kuisman hengentuotteesta. Kuismahan ei TODELLAKAAN ole absolutisti kuten Johtajamme Marko. Tarinan viinoitteluun osallistuivat siis Kiasma ja Osmos Cosmos Tangot.
Sputtaaks teidit paljo ? T : Kundi Tsadista
Koskinen?
Mikä piru siinä oikein on kun PP:n, Kotiteollisuuden ja Mokoman keikoilla joutuu aina hirveeseen känniin?
Mehän emme ainakaan edistä päihteidenkäytön asiaa. Paitsi ehkä Kuisma. Ja Pätkä. No, varmaan Tuomokin.
Mitä hittoa, ei minulla ole mitään kysyttävää… Hö. Mokoma on iiihaan kiva, hähhää. Keikkoja odotellaan.
Valu on erittäin hyvä levy. Piste.
imekää k…
Hyvin puhuttu
Mix Mix?
Mikä on väärinpäin-leikki?
Väärinpäin-leikki on eräiden rockarineropattien harrastama hotellin siivoojan kiusausleikki, jossa huoneen irtaimisto käännetään ylösalaisin. Nokkelaa, eikö?
Miksi kompostissa ei ole valoja?
Oletkos ukko hullu?
ei kai se kuisma vaan vielä parane että se kaunis,laiha, rikas,seksikäs kitaristituuraaja pätkä saisi soittaa lisää kun se on niin sairaan hyvä jätkä!
Nuo adjektiivit eivät ensimmäisenä tulleet mieleen, kun seurasi alastoman luonnonlapsen Pätkän kirmaamista nelostien pientareella paluumatkalla Pudasjärveltä.
Jätä kommentti
7.6.1999 Peikkoluola (vai mikä v*ttu se nyt oli), Pudasjärvi
Eihän tässä hommassa ole mitään järkeä. Sen me tietysti tiedämme, mutta bändin ulkopuolisille tahoille oli vaikeuksia selittää, miksi lähteä viikon varoitusajalla kauas pohjoiseen Pudasjärvelle pistokeikalle. Mukaan lähti myös Fake -niminen orkesteri.
Bussimatka yhteen suuntaan vei puolisen vuorokautta. Perillä odotti Jyrkkäkosken leirintäalueen lava, disko sekä joukko kännistä nuorisoa, jota ei ensi silmäyksen perusteella murtomaametalli juurikaan kiinnostaisi. Olettamus osoittautui todeksi, kun keikan alkaessa saliin oli ilmaantunut vähän toistakymmentä ihmistä. Loput valitsivat eurodiskon. Elävän musiikin valinneet kansakuntamme valioyksilöt pitivät kuitenkin eläimellisellä menollaan huolta siitä, että hauskaa riitti myös soittajilla. Kiitos siitä.
Loppuilta sujui varsin vauhdikkaissa merkeissä hotellin ravintolassa Anska (tai jotain) &Blue Dream -orkesterin humpatessa tahtia. Hotellissa eräiltä lipesi homma vähän lapasesta, mutta ei siitä sen enempää tässä vaiheessa.
Paluumatka venähti pitkäksi bussin renkaan hajottua. Matka sujui kuitenkin rattoisti mm. korttipelin merkeissä. Pudotuspelien kautta lopullinen voitto ojennettiin vääryyksien ja epämääräisten sääntömuutoksien ansiosta miksaajallemme Virtaselle.
Kommentit
Tällä reissulla aloitettiin siis jo kortin lätkiminen. Santun tullessa vakiokasvoksi, ensin roudarin sittemmin basistin roolissaan, lätkiminen jatkui hullumpana. Sen koommin emme ole tainneet taittaa yhtään etappia bussilla ilman että paskahousua ei olisi pelattu. Mänttibussissahan ei ollut edes pöytiä, joten takapenkin keskipaikalla istuva joutui kannattelemaan polvillaan laulusalkkua pelipöytänä.
Jätä kommentti